Uskontonsa levittämisvimma on sairaus

Anonyymi-ap

Himo määrätä toisten elämää alistamalla heidät oman uskontonsa, tai uskonlahkonsa alle on käsittämätöntä normaalille ihmiselle. Kuten vaikka musliminuskoiset, jotka syntyvyyden ehkäisyn kiellon kautta haluavat levittää uskontoaan maksimivauhdilla. Sama koskee mm. suomalaisia lestadiolaiseen lahkoon hurahtaneita.

Vaikka maapallon väkiluku lähestyy 10 000 miljoonaa ihmistä, niin aina vaanko pitäisi saada lisää kokemaan jo alkaneen maapallon elinympäristötuhon kärsimykset?

10

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maa on pannukakku.

    • Toki näin ja koskee myös ateismi nimisen uskonnon levittämisvimmaa.
      Terv. agnostikko.

    • Anonyymi

      Aika harva "hurahtaa" lestadiolaisuuteen. Joskus vuosikymmeniä sitten se oli niin elinvoimainen ja dynaaminen liike, että ihmiset aidosti kääntyivät synneistään tullessaan uskoon. Tai kuten lestadiolaiset taitavat sanoa: tullessaan uskomaan (ovat uskomassa?).

      Nythän lestadiolaisuus on ollut jo pitkän aikaa sellainen "perinneliike", että siihen lähinnä kasvetaan. Ja nekin, jotka ei-uskovaisuuden tilasta löytävät lestadiolaisuuden pariin, ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, jotka ovat lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet lestadiolaisessa liikkeessä.

      Mutta kyllähän lestadiolaiset uskovia silti ovat. Välillä kyllä ihmettelen heidän Raamattu-tietouttaan. Kävin joskus keskusteluja jollain lestadiolaisten omalla palstalla, vai seurasinko vain. Kun itse olin tottunut omassa herätysliikkeessäni siihen, että asioita selvitetään itse Raamatusta, niin keskustelu oli aika yllättävää. Siellä puhuttiin aivan aidosti sillä tavalla, että meidän johtajat kyllä varmasti tietävät nämä asiat ... näin sen täytyy olla, kun johtajat näin sanovat. En juuri löytänyt kommenttia, jossa olisi vedottu siihen, että Raamatussa sanotaan asiasta näin, joten näin sen täytyy olla.

      • Anonyymi

        Kysyitkö, että miten se Aatamin ja Eevan jälkeen minekikään? Heillä kun oli kaksia lasta Kain ja Abel. Kain tappoi Abelin ja Kain lähti sitten vieraille maille ja nai sieltä vaimon!

        Eli kennen kanssa Kain menikään naimimisiin, kun oli olemassa hänen lisäkseen vain vanhempansa?


      • Anonyymi

        Oliko siellä raamatussa jotakin Viidakosta ja Viidakko-Ossista? Se kuuluu VKK littumaan uskonlahkoon! Niillä on Viidakko koulutus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyitkö, että miten se Aatamin ja Eevan jälkeen minekikään? Heillä kun oli kaksia lasta Kain ja Abel. Kain tappoi Abelin ja Kain lähti sitten vieraille maille ja nai sieltä vaimon!

        Eli kennen kanssa Kain menikään naimimisiin, kun oli olemassa hänen lisäkseen vain vanhempansa?

        Googlaa:

        https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=aadamin+ja+eevan+jälkeläiset


    • Anonyymi

      Vihreät on uskontolahko. Monien muiden joukossa.

    • Anonyymi

      Lestat ovat samanlaisia niitten toisten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe