Jos et ole hommannut rokotuspassia, eli yhteiskuntakelpoisuuspassia.
https://uvmedia.org/2024/08/03/agendasta-ei-tingita-viisi-eu-maata-testaa-uutta-eurooppalaista-rokotepassia/
Kohta et ostaa etkä myydä.
15
342
Vastaukset 15
- Anonyymi
11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.'' ik 13 luku- Anonyymi
Raamattu ei puhu omiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei puhu omiaan.
Minulla kuitenkin on oma käsitys mikä on peto. Se tappaa vääräuskoisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla kuitenkin on oma käsitys mikä on peto. Se tappaa vääräuskoisia.
Ilm. 13:15.
- Anonyymi
Sinusta tehdään parempi kansalainen mRNA-update injektioilla transhumanismin hengessä.
- Anonyymi
Neurosirutus ja linkitys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neurosirutus ja linkitys.
No on teillä hulluilla harhat taas tulilla😂
- Anonyymi
Pankkitilisi suljetaan jos täyttä mRNA-annostelua ei ole otettu.
- Anonyymi
Suosittelen kertomaan noita harhojasi psykiatrille🖕
- Anonyymi
Hunger games scenaario tulossa kovaa vauhtia ^^
josta puheenollen juuri alkamassa kick palvelussa hunger games kilpailu voittaja saa 100 000 ^^ ja kaikki osaanottajat live striimaa - Anonyymi
Apinapassit kaikille.
- Anonyymi
Öyh Väyh Vöyh Liskoihmiset Liskoihmiset!
- Anonyymi
No eikös se ole hyvä vaan että te tinahatut ette saa ostettua huumeita kun jo nyt olette täysin sekaisin👍
- Anonyymi
JOKO taas alkaa uusi koronan sijaan UUSI YRITYS APINA VIRUKSELLA ja jopa taas MAAILMAN laajuinen pandemia....mistä helvetin viruustehtaasta valmistettu ja miten se leviää muka ympäri maailman ?lentokoneillako taas ?
Kovin epäilyttävää taas meneillään ! - Anonyymi
Onko apinarokkoa rokottamattomilla :D hah!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561