Kokoomuksen Martin Paasi: Talous on pysähtymässä

Kokoomuksen Martin Paasi: Talous on pysähtymässä​
https://www.verkkouutiset.fi/a/martin-paasi-talous-on-pysahtymassa/
"Suomen taloudessa kiikastaa tuottavuuden kasvun puutteesta, toteaa kansanedustaja Martin Paasi (kok.) Verkkouutisten Sanna Ukkola Show:ssa.

Heinäkuussa kansanedustajana aloittanut Paasi muistuttaa, että tuottavuus ei kasva, koska Suomessa ei ole investoitu sellaisiin kohteisiin, jotka kasvattaisivat tuottavuutta. Tämän seurauksena myöskään talous ei kasva.

Luottoluokitusyhtiö Fitch alensi viime viikolla Suomen talouden näkymiä vakaista negatiivisiksi."

Talousoikeistoekonomistien pöhinää talouden nousuodotuksista lukiessa ei jummartaa, miksi kokoomuksen kansanedustaja puhuu näin.
5181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

VM: Samppanjaindikaattori tulipunaisena - Ekonomistit huolissaan: Samppanjan myynti Alkossa vähentyy yhä

Tammi-heinäkuu 2024. Samppanjan myynti meidän kotoisessa monopolissa oli noin 16 prosentin pudotuksessa ilman merkkiäkään kolme vuotta jatkuneen alamäen päättymisestä.

"Nordeassa lanseerattiin viime vuosikymmenellä niin sanottu samppanjaindikaattori, jonka avulla on pyritty löytämään merkkejä myös yleisen talouskasvun suunnasta.

Samppanjaindikaattorin tarkoitus on tunnistaa talouden käännepisteet etukäteen, mutta tosiasiassa emme tiedä, kuinka hyvin se toimii. Parhaimmillaan se voisi antaa arvauksen BKT:n kehityksestä neljä ja puoli kuukautta ennen varsinaisten tietojen julkaisemista, Nordea Researchin katsauksessa kirjoitettiin vuonna 2014."

Huonosti näyttää loppuvuodenkin talous menevän talouseliitin mielestä, jos tähän indikaattoriin on uskominen.

Äänestä

"Marinin hallitus oli surkea, osti kannatusta velkarahalla."

Pelasti koronapandemialta ja energiakriisiltä, ja kokoomus, EK, SY, MaRa, Tapahtumateollisuus ym. vaativat vielä paljon enemmän yritysten koronatukia, jotka nyt maksatetaan köyhällistöllä sekä pieni- ja matalatuloisilla. Kokoomus hyväksyi yli 90% viime kauden menoista, joita oli huomattavasti vähemmän 106,4 mrd€ -> 151,8 mrd€ = 45,4 mrd€, kuin Orpon oikeistohallituskaudelle VM ennustaa 151,8 mrd€ -> 212 mrd€ = 60,2 mrd€, ja ainoa kriisi on nyt kauhukabinetin ankeuttava ja työläisvihamielinen tuhopolitiikka.

Äänestä

Kaivannaismalmit, puu ym. myydään hyvin vähän jalostettuina, joten tietenkin tuottavuus on perseestä. Innovatiivisuus Suomen yritysmaailmassa ihan hanurista, ja listaamattomien yritysten veroetu pahentaa tilannetta, kun voitot revitään 7,5%:n osinkoverolla firmoista innovaatioinvestointien sijaan.

Äänestä
  • Panostus tieteeseen ja innovaatioihin tuo lisäarvoa. Suomen kannattaa keskittyä järkevien ja puhtaiden elintarvikkeiden tuotantoon. Ruokakaupat ovat täynnä turhia ja epäterveellisiä tuotteita. Sote pelastuu, kun ihmiset oppivat syömään oikein ja terveellisesti.

    Äänestä

Paasi lienee oikeassa, mutta tämän hallituksen aikana ei mikään diili ole mahdollinen, koska asenne on puhdas sanelupolitiikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomuksen Martin Paasi: Talous on pysähtymässä​
https://www.verkkouutiset.fi/a/martin-paasi-talous-on-pysahtymassa/
"Suomen taloudessa kiikastaa tuottavuuden kasvun puutteesta, toteaa kansanedustaja Martin Paasi (kok.) Verkkouutisten Sanna Ukkola Show:ssa.

Heinäkuussa kansanedustajana aloittanut Paasi muistuttaa, että tuottavuus ei kasva, koska Suomessa ei ole investoitu sellaisiin kohteisiin, jotka kasvattaisivat tuottavuutta. Tämän seurauksena myöskään talous ei kasva.

Luottoluokitusyhtiö Fitch alensi viime viikolla Suomen talouden näkymiä vakaista negatiivisiksi."

Talousoikeistoekonomistien pöhinää talouden nousuodotuksista lukiessa ei jummartaa, miksi kokoomuksen kansanedustaja puhuu näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu