Traumaperäinen stressihäiriö ja psykoterapia

Jos edes pääsis niin vois sanoa.

Sama täällä. Jos edes pääsis.

Itselläni on hieman ristiriitaisia tunteita. En siis tarkoita että terapia olisi mitenkään huono, enkä ole koskaan katunut sitä, että tingin muusta elämänlaadusta ja säästin rahaa terapiaani varten.

Mutta omalla kohdallani se vaati paljon muuta omaa työtä, kuin pelkkä raha. Se ei siis ole mikään toimenpide johon vain hypätään, ja odotellaan että tulee nopeasti valmsita.

Ensin oli ongelmana sopivan terapia suuntauksen löytäminen, mikä toimi parhaiten itselleni. En siis tarkoita pelkkää terapeuttia, vaikka alunperin luulin että henkilökemia terapeutin kanssa olisi tärkeämpi.

Ajanoloon kuitenkin paljastui että se oma kykyni päästä siihen traumaan käsiksi, vaati sopivia työkaluja. Kuvailisin sitä niin, että ensin jouduin opettelemaan tuntemaan tunteita, vasta sen jälkeen opin sanoittamaan niitä.

Aikaa siis kului, ennen kuin "varsinaista" terapiaa päästiin aloittamaan.

Ja vaikka asiat saatiin käsiteltyä, niin aina jäi sellainen tunne, että terapia "jäi kesken".

Terapia ei minulle koskaan ollut sellainen "korvaus menettely" mikä olisi korvannut kohdalleni sattuneet vääryydet / trauman aiheuttajat ja sitä kautta tuonut parannuksen traumaani.

Eli terapia oli minulle enempi "couping mekanismi", jonka avulla pystyn elämään, traumasta huolimatta.

Terapian pitäs olla helpommin saatavilla