Trump piti juuri vaalikampanjatilaisuuden Pennsylvaniassa, mutta luuli olevansa Pohjois- Carolinassa. Sanoi puhessaan yleisölle: "Mitäs luulette Pohjois- Carolina?"
Trump ei ole henkisesti, eikä fyysisestikään, kykenevä presidentiksi. Presidentin kausi kestää 4 vuotta. Siinä ajassa Trump tulee olemaan ihan dementoitunut.
Biden, jota ei vielä oltu nimetty ehdokkaaksi tajusi, vahvojen suostuttelujen kera, siirtää viestikapulan vp Harrisille. Demokraattien puoluekokous, joka on ensi viikolla olisi voinut valita Harrisin vaikka Biden ei olisi luopunut.
Trump on jo nimetty ehdokkaaksi, joten Trumpin vaihtaminen toiseen ehdokkaaseen ei olisi helppoa, toisaalta narsisti Trump ei siihen suostuisi edes painostettuna. Eikä Trumpin hännystelijät, vellihousut, republikaanien johdossa uskalla nousta Trumpia vastaan, vaikka kritiikki Trumpia kohtaan republikaanien äänestäjien keskuudessa onkin kasvussa.
Seurauksena saattaa hyvin olla, että republikaanit/Trump häviävät presidentinvaalit.
Trumpin totaalinen henkinen ja/tai fyysinen romahdus voisi pelastaa republikaanipuolueen, jos laki ja puolueen säännöt sallivat puolueen jo nimetyn ehdokkaan vaihtamisen toiseen terveydellisin perustein, lääkärin lausunnolla.
Trump ei ole henkisesti, eikä fyysisestikään, kykenevä presidentiksi. Presidentin kausi kestää 4 vuotta. Siinä ajassa Trump tulee olemaan ihan dementoitunut.
Biden, jota ei vielä oltu nimetty ehdokkaaksi tajusi, vahvojen suostuttelujen kera, siirtää viestikapulan vp Harrisille. Demokraattien puoluekokous, joka on ensi viikolla olisi voinut valita Harrisin vaikka Biden ei olisi luopunut.
Trump on jo nimetty ehdokkaaksi, joten Trumpin vaihtaminen toiseen ehdokkaaseen ei olisi helppoa, toisaalta narsisti Trump ei siihen suostuisi edes painostettuna. Eikä Trumpin hännystelijät, vellihousut, republikaanien johdossa uskalla nousta Trumpia vastaan, vaikka kritiikki Trumpia kohtaan republikaanien äänestäjien keskuudessa onkin kasvussa.
Seurauksena saattaa hyvin olla, että republikaanit/Trump häviävät presidentinvaalit.
Trumpin totaalinen henkinen ja/tai fyysinen romahdus voisi pelastaa republikaanipuolueen, jos laki ja puolueen säännöt sallivat puolueen jo nimetyn ehdokkaan vaihtamisen toiseen terveydellisin perustein, lääkärin lausunnolla.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Vasu käy jenkkien vaalikamppanjaa Suomessa.
Kannattaa uskoa kaikki, mitä vasu valehtelee.
Hoo- Vee vasu.
Osta vasu työnnettävään Audiisi vossen wheels.
Katsopa ekat 30 sekuntia tästä videosta, siinä sinulle todisteet, videolla Trump puhuttelee Pohjois Carolinaa, vaikka on Pennsylvaniassa.
https://m.youtube.com/watch?v=Xmysq6k_nJU
Et uskalla katsoa, koska et halua kuulla totuutta Trumpin surkeasta mentaalisesta tilasta. Tai vaihtoehtoisesti väität videota tekoälyfeikiksi, niin kuin epätoivoinen Trump väitti videota Harrisin tilaisuudesta, jossa oli enemmän ihmisiä kuin Trumpin tilaisuuksissa. Harrisilla täydet salit, Trumpilla paljon tyhjää tilaa katsomoissa samankokoisissa halleissa.
Trumpille jopa buuattiin hänen omassa tilaisuudessaan kun hän haukkui opettajia ja veteraaneja.
Hahahhaa. Kylläpä osasitkin loukata, kyllä minua nyt itkettää. (ironiaa)
Minä ratkaisen USA:n pressanvaalit Suomesta käsin nettikirjoituksillani S24:ssä, ja monilla muilla keskustelualustoilla. Harmittaako?
Onko ketjun aloittaja saanut paskahalvauksen vai mistä moinen purkaus? 😁
Mikä purkaus?, ei se ole muuta kuin tosiasoiden kertomista. Ja se tietty trumpistia ketuttaa.
Sairas vääns sairas vääns...Amerikan mantereella KAMALAsti sairas Vääns..paskkaa vääns-
https://www.youtube.com/watch?v=HrD3aKi3rfM
Trumpin vp JD Vance, lausutaan 'vääns' on todellakin sairas, päästään!
Ootko nähnyt Vancen kuvan, jossa hän on pukeutunut naiseksi, mekko, blondi peruukki, meikki naamassa, oikea drag queen, buhahahaa! Hän on myöntänyt itse kuvan aitouden.
Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Trump on sekoittanut myös Sioux Cityn ja Sioux Fallsin. Eka on Iowassa, toka Etelä Dakotassa. Trump tervehti yleisöään sanon väärän paikan nimen. Yleisö alkoi buuata, ja joku avustaja kåvi kuiskaamassa Trumpin korvaan, kertoen missä ollaan.
Ihmisiäkin Trump on monesti sekoittanut keskenään, mm. Nikki Haileyn ja Nancy Pelosin, se on jo käsittämätöntä.
Trump ikävöi Bidenia kovasti. Trump elättelee toivoa, että Biden tulisi demokraattien puoluekokoukseen, ja jotenkin keplottelisikin itsensä demokraattien ehdokkaaksi. Niinhän Trump tekisi jos olisi Biden.
Trump on kahdeksan vuotta soittanut samaa vanhaa levyä, eli haukkunut Bidenia, ja nyt kun vastassa onkin Harris, Trump on kyvytön keksimään mitään uutta, hän haukku vieläkin Bidenia, usein myös edelleen Obamaa.
Punikit paniikissa, Kamalan vappusatanen oli shokki kaikille, 25 tonnia ja 50 % alennukset hintoihin. USA siirtyy kommunismiin mikäli Kamala valitaan ja rouva pitää lupauksensa.
Tätä on kyllä kiintoisaa seurata.
Kun nyt otamme huomioon USA:n politiikan todellisuuden, millä perusteella määrittelet Demokraatit siellä kommunisteiksi?
Mutta USAn pörssi se vaan porskuttaa, kun demokraatit pressana ja varapressana. Ainoastaa Trumpin yhtiön kurssi sukeltaa, kooklaa "DJT stock price" niin näet.
Talous paljon kovemmassa vedossa kuin Trumpin kaudella. Harris on saanut miljoonalahjoituksia kampanjaansa businessmiehiltä ja -naisilta, miljardööreiltä. Väität että he lahjoittaisivat kommunistille, tutkituta pääsi.
Tää on niin herkkua kun Suomenkin Trumpisteilla on löysät housuissa kun Harris/Walz kaksikko on liekeissä, se on jo ilmiö. Luulitte tollot jo, että Trumpin voitto on varma. Ei sinne päinkään.
Tämähän ei ole minun määritelmä, vaan USAn vapaan rehellisen median määritelmä. Minähän vain kerroin mitä olen nähnyt. Seuraisit sinäkin muutakin kuin Kamalan käkätysvideoita niin valaistuisit.
Vaikutat tyypiltä jolla panta kiristää päätä. Ilmeisesti luet vain iltapulun klikki otsikoita ja perustat mielipiteesi niihin.
"Tämähän ei ole minun määritelmä, vaan USAn vapaan rehellisen median määritelmä."
Varmaankin nyt kerrot sen, mitä toimijoita tuohon "vapaaseen rehelliseen mediaan" kuuluu ja kuka ne on sellaisiksi määritellyt?
Oletpa epätoivoinen, (naurua!).
Enemmänkin kyse on siitä, että Trumppia ei olisi ikinä pitänyt valita presidentiksi. Hänen luonnevikansa on ilmeinen. Trumpin valinta kuitenkin oli vain enemmän oire siitä, mihin pisteeseen USA on ajautunut.
Se, että Trump alkaa seota jutuissaan ei ole ihmeellistä. Hänellä alkaa joka tapauksessa jo olla ikää ja tuon ikäiselle ihmiselle kampanjointi ja edestakainen matkustelu ei ole kevyttä hommaa. Lienee kuitenkin turhaa kuvitella, että Trump tajuaisi sitä.
Trump-uskovaiset tietenkään eivät näe mitään ongelmaa. Eri asia on sitten se, mitä Republikaanien johto miettii. Pinnan alla varmasti kuohuu, koska ei Trumpin kaltainen ihminen varmasti puolueen asiallista siipeä miellytä. Myös föirttailu uskonnollisen äärioikeistoa kanssa hirvittänee sivistyneempiä.
Trump on hyvässä kunnossa.
Hyvin valehtelet.
Mä niin nautin Trumpin kannattajien paniikista. Eihän se kilttiä ole, mutta ah niin mukavaa!
Katsoisit edes mitä mieltä jengi on jenkeissä, vain woke porukka kannattaa Kamalaa.
Fox news ja tiedät mistä puhutaan. CNN on on todistettu täysin puolueelliseksi ja edustaa demokraatteja. Ehkä siksi, koska Trump on sanonut heille pahasti ja katkeruus ei päästä irti...
Demareita yhdistää erityisesti lapsellisuus, he ovat todella lapsellista porukkaa.
Olihan tuo vitsi? Olihan?
Oli se mikä porukka tahansa joka kannattaa Harrisia, niin se on enemmistö. Revi siitä.
Olen katsonut Foxin valheita ihan riittävästi.
Fox News = Fox Lies
Yhtä asiaa trumppilaiset vihaavat enemmän kjin mktään muuta, TOTUUTTA.
Faktan tarkastaja kävi läpi Trumpin äskettäisen tunnin mittaisen tiedotustilaisuuden ja havaitsi yli 160 valetta. Siis 60 minuutissa yli 160 valetta.
Trumppi alkaa ryömiä todella syvällä
Trump claims Medal of Freedom is 'much better' than Medal of Honor
"Entinen presidentti Donald Trump väitti torstaina, että hänen miljardööri Miriam Adelsonille myöntämänsä Presidential Medal of Freedom on "paljon parempi" kuin kongressin kunniamitali, joka myönnetään Yhdysvaltain joukoille sankaruudesta tehtävien suorittamisessa."
https://m.youtube.com/watch?v=X2JEq04iqsg
Koska Miriam on kaunis, kunniamitalin saaneet ovat rumia, haavoittuneita, huonossa kunnossa tai kuolleita.
Trumpin mielestä naisen arvo on ulkonäkö, kaunis pitää olla, muulla ei väliä. Trump moitti lehden kansikuvaa, koska siinä oli Kamala Harris, ja hän näytti liian kauniilta, ihan Melanialta, Trumpin vaimolta!
Trump haluaisi niin kovasti, että Taylor Swift kannattaisi häntä. Trump tykkää Taylorista, koska hän on kaunis, niin kaunis, että Trump ei voi kuin ihailla, vaikka Swift ilmeisesti kannattaa Harrisia. Swiftin virallista kannaottoa odotellaan, saa nähdä tuleeko sitä. On hän jo hieman vihjaillut.
Trump ja republikaanit ovat yrittäneet houkutella Swiftiä Trumpin taakse. Kun se ei ole onnistunut, niin Fox News, lue Fox Lies, haukkuu Swiftiä, ja sanoo että hänen pitäisi vain laulaa, eikä sotkeentua politiikkaan. Hupaisaa.
Onneksi Joe Biden on tunnettu totuuden puhujana, tässä on totuus 2020 vaaleista
https://www.youtube.com/watch?v=MA8a2g6tTp0
Biden toteaa videolla, että hänellä on "historian laajin ja kattavin ÄÄNESTÄJÄPETOS järjestö".
Uskon joka sanan :)
Varmaan uskotkin, en epäile yhtään. Voihan sìtä valheisiin uskoa, jos niin haluaa.
Valehteliko Biden tuossa videolla? Ja miksi, mitä muuta on valehdellut, keitä te demarit oikein olette?
Trump ja hänen kannattajansa aina projisoivat, syyttävät vastustajaa siitä, mitä itse tekevät. Trump hävisi vaalit ja yritti vallankappausta, ja uusi vallankaappaussuunnitelma, Project 2025, on ollut julkisuudessa, monta sataa sivua suunnitelmia demokratian kitkemiseksi USA:sta.
Trump on sekaisin kuten Bidenkin
Mutta aikooko Kamala käyttää samaa vaalipetos järjestöä mikäli Trump on johdossa vaalipäivän ääntenlaskennan jälkeen, sehän tässä kiinnostaa eniten.
Tätä siis
https://www.youtube.com/watch?v=MA8a2g6tTp0
Miksei demarit ole pahoillaan huijauksesta, onko heillä mielestään oikeus huijata?
Miksei suomen valtamedia ihmettele näitä? Keskittyy vain haukkumaan Trumppia. Mikä tää tällänen demokratia on? Medianhan pitäisi olla puolueeton ja tasapuolinen.
Väitteet vaalipetoksesta ovat älytöntä roskaa. Siksi siitä jauhaa enää lähinnä jokunen sekopää.
Miksi et puhu vaalipetoksesta Venäjällä, jossa epäilyä asiasta ei ole?
Valhe ja totuus eivät ole samanarvoisia. Miksi puuta heinää puhuvien höpinöille pitäisi antaa sama arvo ja näkyvyys kuin järkipuheelle? Eri mieltä voi ja saa olla, mutta ei valehtelua pidä sallia, sille näkyvyyttä antaa.
Hourupäät saavat täällä keskustelupalstoilla horista valheitaan.
Saahan sitä Trumpi kannattaa, ja äänestää rehellisissä vaaleissa mutta ainoa joka yritti vaalivilppiä oli Trump, joka yritti vallankaappausta valheella vaalivilpistä. Trump nosti ainakin 60 oikeusjuttua ja hävisi ne kaikki. Fox joutui maksamaan melkein miljardi dollaria kunnianloukkauksesta äänestyskonefirmalle kun syytti sitä vaalivilpistä. Maksoi ilman oikeudenkäyntiä, sopi asiasta lakituvan ulkopuolella, ja myönsi näin valehdellensa.
Trump soitti korkealle vaaleista vastaavalle virkamiehelle, ja uhkaillen vaati häntä löytämään Trumpille 11 800 ääntä lisää, juuri sen verran millä Trump hävisi Georgian osavaltiossa Bidenille. Aivan käsittämätöntä demokratian halveksuntaa. Ei voi kuin ihmetellä miksi Trump ei ole tuosta teosta vankilassa.
Trumpin puheet kertovat paniikista kun haukkuu vastaehdokasta kuin kiukutteleva pikkupoika mitä lapsellisimmilla väitteillä.
Trumpilaiset ovat valehtelijoita, mutta syyttävät vastapuolta velehtelusta. Trump ja hänen kannattajistaa suuri(n?) osa on niin todellisuudesta vieraantuneita, että kenties uskovat ihan oikeasti valheisiinsa. Loput valehtelevat tietoisesti.
Trumpin äänikään ei kuulosta miehen ääneltä ja kun puheiden sisältökin on lapsellista kiukuttelua, niin luulisi kaikkien siellä ymmärtävän, että ei heille voi valita sellaista henkilöä presidentiksi.
Republikaanit voisivat nyt sovinnolla luovuttaa seuraavat neljä vuotta Demokraateille ja sen aikana voisi yrittää löytää heille joku normaali ihminen ehdokkaaksi.
Kun kummallakin porukalla olisi terve, työiässä oleva ehdokas, ei muunkaan maailman tarvitsisi niin pelätä mitä siellä tapahtuu, kun jompikumpi päätyy presidentiksi.
Bidenin kuluneesta neljästä vuodesta olen ollut kiitollinen. Onneksi hän päihitti Trumpin viime vaaleissa ja jaksoi tähän asti.
Hän oli oikea valinta silloin.
Toivottavasti Harris voittaa tulevat vaalit ja hoitaa vastuullisesti ja viisaasti seuraavat neljä vuotta.
Ei tuo Pohjois-Carolina ole
edes pohjoisessa, Mainen
osavaltio on lähempänä
Kanadaa, typerä lapsus
Ensi viikolla taitaa olla demokraattien puoluekokous, jossa Harris/ Walz -tiimi valitaan virallisesti presidenttikisaan. Neljän päivän kokous, joka saa runsaasti julkisuutta.
Trumpin ja hänen kannattajiensa kannattaa mennä peiton alle nyyhkyttämään neljäksi päiväksi. Mutta ei. He eivät malta olla kiusaamatta itseään, ja siksi katsovat kokouksen livestreamia tunnista toiseen. Buhahahaa.
Jopa Foxilla kritisoidaan Trumpia. Foxin uutisankkuri Stuart Varney sanoo, että Trump on sekava, incoherent, ja keskittyy ihan vääriin asioihin.
Trumpin kampanjatilaisuudessa nåytettiin video jolla Celine Dion lauloi
"My Heart Will Go On" elokuvasta Titanic. Ilman lupaa Dionilta/ hänen levy-yhtiöltä. Varas mikä varas. Trump soitatti edellisissä vaaleissa Springsteenin musaa luvatta.
Kamala Harris saa sen sijaan ihan luvan kanssa soittaa tilaisuuksissaan Beyonce:n kappaletta "Freedom".
Oli todella huvittavaa kun Fox näytti suorana Trumpin tiedotustilaisuuden, jossa hän lyttäsi USA:n talouskehityksen Bidenin/ Harrisin kaudella.
Ruudun alalaidassa kulki tuttuun tapaan ns. ticker, eli osakepörssin kehitystä kuvaava näyttö. Dow Jones indeksi oli yli 500 pisteen nousussa, yli 40 000:ssa pisteessä. Paljon korkeammalla kuin Trumpin kaudella. Suomessakin joku eläkeyhtiöistä, olikohan Varma, kertoi sijoituksiensa hyvästä tuotosta edellisellä vuosineljänneksellä, 6 prosentin luokkaa kokonaisuudessaan, mutta sen USA:n osakesijoitukset tuottivat 17 prosenttia. Tuskin on sijoittanut Trump Media -yhtiöön, sen kurssi on tippunut kuukaudessa 40 dollarista 23 dollariin, mikä sekin on ihan liikaa. Ei ole minkäälaista näkymää, että yhtiö tuottaisi muuta kuin tappiota tulevaisuudessakin. Mihin Trump koskeekin muuttuu potaskaksi, ei kullaksi.
Sitten Foxillakin huomattiin, että ticker, eli nouseva pörssi, vetää maton Trumpin kritiikin alta, ja kas, Fox poisti tickerin ruudusta. Fox ei ole uutiskanava vaan Trumpia ihannoiva valekanava.
Tutkimusten mukaan USA:n talous on paremmassa vedossa silloin kun valta on demokraateilla. Nytkin Bidenin kaudella on luotu ennätysmäärä uusia työpaikkoja. Trumpin kaudella kehitys taloudessa ja työllisyydessä oli surkeaa Bidenin kauteen verrattuna.
Mitä sä horiset
Trump on jo presidentti, Kamala on vain varalla, vaihtopenkillä.
Nyt Trump ehdottaa että tipeistä, palvelurahoista, ei tarvitsisi maksaa veroa. Harris sanoo kannattavansa ehdotusta, ja Trump ei pidä tästä "idean varastamisesta". Eikös se ole hyvä, että vastustaja kannattaa esitystäsi, jos kerran tosissaan haluat, että tipit ovat tulevaisuudessa verovapaita?
Mutta hupaisinta on se, että aikaisemmin Trump esitti, että tipit pitäisi antaa yritykselle, eikä työntekijöille. En epäile yhtään, että Trump haluaa tipit yritykselle, ja ilman veroja.
Tarjoilijat ja muut tipellä elävät ovat hulluja jos Trumpia äänestävät.
Trump ei edelleenkään tajua rangaistustullien vaikutusta. Hän määräsi 2020 kiinalaisille tuotteille rangaistustulleja, ja kuvittelee tai ainakin väittää, että se on vero, jonka Kiina muka maksaa USA:lle.
Tosiasiassa se kolahtaa usalaisiin kuluttajiin, kun tullimaksu nostaa kiinalaisten tuotteiden hintoja. Tutkimuksen mukaan jokainen amerikkalainen kotitalous kärsi tästä
1 300 dollarin verran.
Korvaavia yhtä halpoja, samanlaatuisia tuotteita ei ole tarjolla. Toki jos tärkein motiivi on näpäyttää Kiinaa, ja saada sen vienti laskemaan, ja joiltain osin hyödyttää kotimaisia yrityksiä niin ok. Mutta samalla kärsii myös usalainen kuluttaja.
Asettaahan EU:kin rangaistustulleja, perustellen sillä, että Kiina polkee hintoja tukiaieilla yrityksilleen. Eli on rangaistustulleille perusteensa. Mutta väite että se olisi vero jonka esim. Kiina maksaa maalle, johon rangaistustullien alaisia tuotteitaan vie on hevonpotaskaa.
Jo tuollainen tollo muka presidentiksi.