"Katkennut oksa" - yhteiskunnassamme

PROLOGI: Norjalaista väkivaltahistoriaa - 2014 ---

Käräjillä alkoi ainoalaatuinen oikeudenkäynti – oli suunniteltu ”breivikmäistä joukkotuhoa tai -murhaa”. Suomessa on laki, joka antaa mahdollisuuden tuomita rangaistukseen – jo tämän tyyppisen asian suunnittelusta.

Kansallissosialistinen käsitervehdys oli syytetyn viesti maailmalle;

... se oli liikaa hänen puolustusasianajajalleen (lienee ”mok operaatio” – eli maksuton oikeudenkäynti valtion piikkiin), asianajaja on varmaan suunnitellut puolustuksen nojaavan syytetyn täyteen ymmärtämättömyyteen [?]

Jokin tuolla kahden nuoren ihmisen päässä liikkui – mikä aiheutti tämän tyyppisen dekkarioperaation; aihio jollekkin jännitysromaanikirjailijalle? Onko tässä takana viritys, josta saadaan elokuva, vai oliko käsittämätön ihailu Norjan Breivik´iin? Oliko sittenkin kyseessä mielenterveyshäiriö tai peräti pohjaton epätoivo …

Lienee varmaa, että materialisoitunut kasvuhokemakulttuuri ja näyttö- kuin vertailutalouden veresliha ovat rujouttaneet ihmismieliä toivottomuuteen, kun koulussakin sain aina turpaan ja kiusaus ylitti pahimmatkin kauhukuvat 1]. Jäljelle jäi vain kosto tai oliko mielikuvitus keulinut liikaa katsotuista Jason Bourne 2] ”verkoista” --?

__
Yhteiskuntamme on aika herätä –

.. kaikki eivät ole kykeneviä kisailemaan näytöllä ja vertailulla aikaansaannoksistaan. Ei ole enemmän hevosvoimia, pihagrilli ei ole leikkimökin kokoinen eikä citymaasturi heinäladon. ”Minä paras, ja haluan nyt, heti, kaiken ja vain minulle” - tämä tie on kuljettu loppuun.


Tänään on meillä tiedostettuä hätää,

… ongelmia, mielenjärkkymistä, huumeita 3], alkoholia ja mielenterveyslääkkeitä 4] enemmän kuin milloinkaan. Yhteiskuntamme on osaksi ”napeilla” kulkeva joukko ihmisiä, joiden aivosynaptiikka voi revetä ja tuottaa äkkinäisiä suunnittelemattomia tekosia (kirvestappo Helsingin metrossa – Kulosaaren asemalla, junassa) – suunniteltujen lisäksi.


VIITTEET
1] Koulukiusaajasta työpaikkakiusaajaksi? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/10/koulukiusaajasta-tyopaikkakiusaajaksi.html -
2] Jason Bourne ~ http://en.wikipedia.org/wiki/Jason_Bourne -
3] Kuka maksaa kannabiksen vapautuksen hoitokulut? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1014854 – [735 | 17187]
4] Promille suomalaisista mahtuu mielisairaaloihin! ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2006/01/promille-suomalaisista-mahtuu.html -

…
[U] YLE TV1 esitti koskettavan, herättävän ja mietteisiin jättäneen muisto-ohjelman naisten ” arvoylpöstä ” 2] – professori Terttu Arajärvestä (1922 – 2014) 1]. Neljän lapsen (32, 25 ja 2 x 1 vuotiaat) isänä kannustaisin katsomaan tämän dokumentin vuodelta 2000, jolloin haastattelijana toiminut Mauno Saari 3] erinomaisella tavallaan haastatteli lasten kasvatukseen ja elämään erikoistuneen tohtorin.

…
YLE_AREENA ~ http://areena.yle.fi/tv/1943214 - [YLE]
1] Professori Terttu Arajärvi ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Terttu_Araj%C3%A4rvi - [wiki]
2] Akateemikko Arvo Ylppö ~ http://www.ylppo.fi/etusivu – [web]
3] Kirjailija Mauno Saari ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Saari – [wiki]

__ __ __
”Katkennut oksa”

Monet aikuiset istuttavat puita symboleiksi, jostain. Puu merkitsee pitkää ja vakaata olemista. Puu henkii rauhaa ja pysyvyyttä. Lapset piirtävät mielellään puita ja värittävät niitä mieleisikseen. Puu merkitsee usein lapselle omaa minuutta – minää. Katkennut oksa puussa viestii jotain lapsen sen hetken mielenmaailmasta. Risukoitunut puu saattaa merkitä alitajuista hätää turvattomuudesta.

__ __
Kiireistä näyttö- ja vertailutaloutta!

[Näyttö- ja vertailutalouden kiihdytyskaista – Nuorten aivokapina! ~http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/evolutiivinen-aivokapina-nyt-riitt – AL/BLOG/il]

Olemme viimeiset ~30 vuotta eläneet näyttö- ja vertailutaloudellista kilpajuoksua – vanhempien ja aikuisten maailmana. On ollut kiire näyttää ja se on tarkoittanut paljon poissaoloa kotoa, juuri silloin kun perheeseen hankitut lapset olisivat tarvinneet isää ja äitiä. On haettu rahaa, jotta on voitu tarjota jotain sellaista, mitä ei muilla olisi, tai olisi ainakin vähän enemmän.

__ __
Vuosimiljoonainen kasvatusvastuu

Vapaan kasvatuksen kulta-aikana 1960 -luvulla haluttiin lyödä lukko ”kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee” tai piiskaamalla ajetaan pahahenki pois lapsesta -mentaliteetille (vielä 1930 -luvulla tutkimusten mukaan 70 prosenttia vanhemmista kannatti piiskaamista keinona saattaa lapsi kaidalle tottelevaisuuden linjalle -huomioitsemista tämäkin).


Ikuista kasvattamista

Ihminen on lisääntynyt ja kasvattanut fyysisesti meidän kaltaisena lapsiaan jo noin 200.000 vuotta – nyt viimeiset 150 vuotta on tutkittu tutkimatonta. Ennen perintötekijät, saatu omien vanhempien kokemus ja leirielämä määrittivät valmistaumisen pärjäämiseen ja jälleenlisääntymiseen. Ennenvanhaiset metodit ovat olleet ilmeisen tehokkaita, sillä viimeisten 199.700 vuoden aikana on ihmistenkin osalta säilynyt biomassallinen tasapainosuhde vesibiosfäärilliseen hiilielämään 4] nähden.
..
__
156787

33

407

    Vastaukset 33

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Inhimillisyyttä kerrakseen, juurisyineen. Kerran viisautta, avautuvatko silmät?

      • Anonyymi

        Hoh hoijaa...

        Jaksatkin kehua noita omia avauksiasi. Se on tietysti tietysti sallittua, mutta äärimäisen noloa.
        Törpöt kirjoitusvirheesi paljastavat sinut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoh hoijaa...

        Jaksatkin kehua noita omia avauksiasi. Se on tietysti tietysti sallittua, mutta äärimäisen noloa.
        Törpöt kirjoitusvirheesi paljastavat sinut.

        Surullinen, mutta niin oikeassa oleva kirjoitus tämän päivän vakavasta aiheesta. Onko sinulla lapsia, ellei, niin silloin on kovin etäistä laajemmalle ymmärrykselle.


      • Mutta miksi yhä vain kirjoitat tyylillä jota kukaan ei jaksa lukea? Ja vielä juurisyineen? 🤔


      • Anonyymi kirjoitti:

        Surullinen, mutta niin oikeassa oleva kirjoitus tämän päivän vakavasta aiheesta. Onko sinulla lapsia, ellei, niin silloin on kovin etäistä laajemmalle ymmärrykselle.

        Laajempaa ymmärrystä edustaisi olla kehumatta omia juttujaan. Ainakin se olisi hyvä alku...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullinen, mutta niin oikeassa oleva kirjoitus tämän päivän vakavasta aiheesta. Onko sinulla lapsia, ellei, niin silloin on kovin etäistä laajemmalle ymmärrykselle.

        Olet itse surullinen tapaus kehuessasi omaa avaustasi. Oletko ylpeä siitä?


      • Anonyymi

        Hei, koeta nyt saada tähänkin mukaan keskeiset harhasi!

        1. Putin on hieno mies
        2. Venäjä on hieno valtio
        3.Kiina, Iran ja Pohjois-Korea ovat hienoja maita
        4.Usa on imperialistinen roistovaltio
        5.Suomi ei olisi natomaa, jos kansalta olisi kysytty
        6.1941-uho on Suomessa vallalla
        7.Talvisota ja jatkosota olisi voitu välttää
        8.YYA-aika oli Suomen kulta-aikaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullinen, mutta niin oikeassa oleva kirjoitus tämän päivän vakavasta aiheesta. Onko sinulla lapsia, ellei, niin silloin on kovin etäistä laajemmalle ymmärrykselle.

        Venäjällä nuoriso laitetaan tykinruuaksi.
        Se on sitä tervettä ja kadehdittavaa toimintaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä nuoriso laitetaan tykinruuaksi.
        Se on sitä tervettä ja kadehdittavaa toimintaa.

        Ja täysin vastuuton natsiklikki Putlerin johtamana vie Venäjää perikatoon!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hei, koeta nyt saada tähänkin mukaan keskeiset harhasi!

        1. Putin on hieno mies
        2. Venäjä on hieno valtio
        3.Kiina, Iran ja Pohjois-Korea ovat hienoja maita
        4.Usa on imperialistinen roistovaltio
        5.Suomi ei olisi natomaa, jos kansalta olisi kysytty
        6.1941-uho on Suomessa vallalla
        7.Talvisota ja jatkosota olisi voitu välttää
        8.YYA-aika oli Suomen kulta-aikaa

        9. Autokratia on ylipäätään paras hallintojärjestelmä
        10. Paavo Väyrysen pitäisi johtaa Suomea autokraattina


    • Voi Ilkka kun sinä oppisit kirjoittamaan edes jotenkin jäsenneltyä ja loogisesti etenevää tekstiä...

      • Anonyymi

        Ilkka on puten trolli


    • Anonyymi

      Putin on naZi.

      • Anonyymi

        Oletko pihalla kuin kesäinen vettynyt lumiukko ;-) ?

        Aihe oli nyt muuta kuin "naZi". Onko se sinulle jokin pakkomielle? Mutta luehan tuo avaus ja pohdi asiaa tämän päivän tilanteiden myötä!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pihalla kuin kesäinen vettynyt lumiukko ;-) ?

        Aihe oli nyt muuta kuin "naZi". Onko se sinulle jokin pakkomielle? Mutta luehan tuo avaus ja pohdi asiaa tämän päivän tilanteiden myötä!

        Olen huomannut, että sinä Ilkka et osaa käyttää merkistöstä löytyviä hymiöitä vaan heittelet noita vanhanaikaisia välimerkkiyhdistelmiä. En tiedä mitä laitetta käytät, mutta ainakin Macista, iPadista ja Androidista hympsät löytyvät erittäin helposti. Kannattaisi opetella edes tuon verran. 😎


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pihalla kuin kesäinen vettynyt lumiukko ;-) ?

        Aihe oli nyt muuta kuin "naZi". Onko se sinulle jokin pakkomielle? Mutta luehan tuo avaus ja pohdi asiaa tämän päivän tilanteiden myötä!

        Toki Putin on, vaikka ei ihan "aasiasta" nyt ollut kyse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pihalla kuin kesäinen vettynyt lumiukko ;-) ?

        Aihe oli nyt muuta kuin "naZi". Onko se sinulle jokin pakkomielle? Mutta luehan tuo avaus ja pohdi asiaa tämän päivän tilanteiden myötä!

        Löytyihän tuosta höpötyksestä yksi naapuriseuran venäjämielinen johtohahmo, Mauno Saari!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pihalla kuin kesäinen vettynyt lumiukko ;-) ?

        Aihe oli nyt muuta kuin "naZi". Onko se sinulle jokin pakkomielle? Mutta luehan tuo avaus ja pohdi asiaa tämän päivän tilanteiden myötä!

        Tosiasia on, että natsi-Venäjän toimet vaikuttavat holistisesti ihan kaikkeen, mitä Euroopassa ja muuallakin maailmassa tapahtuu.

        Breivik on iljettävä natsimurhaaja, mutta Putin on tuhansia kertoja pahempi ja iljettävämpi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki Putin on, vaikka ei ihan "aasiasta" nyt ollut kyse.

        Kun kyseessä on venäjämielinen putinatsi Luoma, niin aina on syytä ilmoittaa fakta natsi-Venäjän diktaattorista!


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Olen huomannut, että sinä Ilkka et osaa käyttää merkistöstä löytyviä hymiöitä vaan heittelet noita vanhanaikaisia välimerkkiyhdistelmiä. En tiedä mitä laitetta käytät, mutta ainakin Macista, iPadista ja Androidista hympsät löytyvät erittäin helposti. Kannattaisi opetella edes tuon verran. 😎

        Ilkka on Pietarissa Puten trolli


      • Anonyymi kirjoitti:

        Löytyihän tuosta höpötyksestä yksi naapuriseuran venäjämielinen johtohahmo, Mauno Saari!

        Naapuriseuralla ei muuten mene hyvin, kesäjuhlatkin peruttiin.

        Ilmeisesti täällä meuhkaaville tiltuille on aivan liian raskasta nostaa hanuri syöttötuolista ja tehdä Venäjän imperiumin hyväksi edes jotain konkreettista loputtoman rukoilun ja somelänkytyksen lisäksi.


    • Anonyymi

      Maksa velkasi ennen kuin kuolet !!!

      • Anonyymi

        Ei varmaan maksa. Ei sillä ole yhtään mitään - tuulenhuuhtoma takapuolikin on harsittu umpeen.


    • Ilkka kun paljon tuottaa, joskus saattaa kaiken sekavuuden joukossa olla jonkinlainen asiakin. Valitettavasti vain taustalla luuraava veridiktatuurien fanitus estää viestien perille menon, kun jokainen miettii, että kuinkahan se nyt tässäkin on Venäjän ja Kiinan asialla, kun se kumminkin on. Ja sitten ehkä jotenkin tolkullinenkin pohdinta jää noteeraamatta, kuten tietysti pitääkin jäädä.

      Ainoa mikä ongelmaan auttaisi olisi Ilkan täydellinen irtisanoutuminen diktatuurien eduista ja fanituksesta. Sepä vasta olisikin kahdeksas ihme...

      • Anonyymi

        Venäjämielisten jutut on aina epäilyttäviä, oli aihe mikä tahansa. Lauloihan taistolaiskööritkin muinoin rakkauslaulujakin Stalinin ja Neuvostoliiton ihailuteosten seassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjämielisten jutut on aina epäilyttäviä, oli aihe mikä tahansa. Lauloihan taistolaiskööritkin muinoin rakkauslaulujakin Stalinin ja Neuvostoliiton ihailuteosten seassa.

        Juu, se oli ihan tarkoituksellista että rakastetuimmat rakkauslaulut vuorottelivat vallankumousveisujen kanssa.


      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Juu, se oli ihan tarkoituksellista että rakastetuimmat rakkauslaulut vuorottelivat vallankumousveisujen kanssa.

        Inhosin aikoinaan pohjattomasti Aulikki Oksasen sanoittamia rakkauslauluja, samoin kommunistien säveltämiä nyyhkylauluja!
        Se oli noiden stalinistien yksi tapa aivopestä suomalaisia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Inhosin aikoinaan pohjattomasti Aulikki Oksasen sanoittamia rakkauslauluja, samoin kommunistien säveltämiä nyyhkylauluja!
        Se oli noiden stalinistien yksi tapa aivopestä suomalaisia.

        Nyt kun kommareita ei enää ole kuin tuhat tai pari ja heidän puheenjohtajansakin aika turvoksissa, voimme suhtautua heidän edellisen sukupolvensa rakkauslauluihin tavalla jota tuo sukupolvi itse ei niille varsinaisesti hakenut: pelkkinä nyyhky- ja rakkauslauluina.


    • Anonyymi

      Ilkka kirjoittaa omalla nimellään ja olenkin huolissani siitä etteikö hänen ystävistään tai omaisistaan löydy ketään joka vesi Ilkan hoitoon ja näkisi vastuunsa?

      • Anonyymi

        Luonto hoitaa: syöpä

        Kaipaamaan jää vain velkojat


      • Ilkan mielestä lääkärit ja hoitajat tarvitsisivat hoitoa, koska eivät ymmärrä diktatuurin paremmuutta hallintojärjestelmänä.


      • Anonyymi

        Tekaistu nimi, oikea lienee Ivan, Igor, tai Vasili-


    • Anonyymi

      Kuka maksaa Venäjän natsidiktaattorin & co järjettömän ahneuden?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      87
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe