Suomalaiset orjatyöläiset kierrätyskeskuksissa

Suomalaiset "marjanpoimijat" eli työttömät ovat pakotettu lakien vastaisesti vastoin omaa tahtoa kierrätyskeskuksiin kuntouttavaan työtoimintaan. Heidän heikkoa taloudellista tilannetta ollaan hyväksikäytetty ja sosiaaliturvaleikkauksien uhalla painostettu tehtäviin joita he eivät halua tehdä.

Kuntouttavasta työstä pitäisi sopia ns. aktivointisuunnitelmassa jonka laatii te-toimisto yhdessä sosiaalitoimiston edustajan ja työttömän kanssa. Työtön ei ole velvollinen oman tunnon vastaisesti sopimaan jostakin yksittäisestä asiasta esim. kierrätyskeskuksien työstä mitään. Suunnitelma saattaa pitää sisällään esim. terveyspalveluiden käyttöä tai kouluttautumista tai kurssittautumista.

Pahimmillaan ja useimmiten kuntouttavaa osa-aikatyötä voidaan osoittaa haettavaksi kuin tavallista työpaikkaa. Mikä tahansa katsotaan kieltäytymiseksi ja päivärahasanktion perusteeksi. Todellisuudessa laki tuntee kohdan jossa sosiaalietuuksien ollessa suuremmat kuin tarjottu palkka työstä, työtä ei tarvitse ottaa vastaan. Kaikki nämä sivuutetaan ja työtä ositetaan rangaistuksen omaisesti. Vakuutusoikeudesta ei löydy asiaan apua taikka muista valituskanavista.
9246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suomalaisilla ei ole samoja ihmisoikeuksia kuin thaimaalaisilla. Siksi suomen valtion tulee tuhoutumaan täydellisesti hyvin pian.

Äänestä
  • Nuohan on eliittejä jotka kierätyskeskuksiin pääsee lorvimaan.

    TE-fasismi saattaa jopa tappaa, kun oikein aletaan täsmänä asiakasta vainoamaan... mm.. saattaa löytää itsensä psykiatriasta, jos on toisinajattelija...

    ihan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Nuohan on eliittejä jotka kierätyskeskuksiin pääsee lorvimaan.

    TE-fasismi saattaa jopa tappaa, kun oikein aletaan täsmänä asiakasta vainoamaan... mm.. saattaa löytää itsensä psykiatriasta, jos on toisinajattelija...

    ihan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan...

    Ei pidä mitään liikaa niille jutella.
    Näyttele kilttiä niin pääset vähemmällä.
    Siihenhän ne pyrkii, että olet kiltti ja alistuvainen orja.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Nuohan on eliittejä jotka kierätyskeskuksiin pääsee lorvimaan.

    TE-fasismi saattaa jopa tappaa, kun oikein aletaan täsmänä asiakasta vainoamaan... mm.. saattaa löytää itsensä psykiatriasta, jos on toisinajattelija...

    ihan kuin Neuvostoliitossa aikoinaan...

    tottakai tarkotus on että kuolee suomalaisia-

    1945 Stalinin käskyllä perustettiin SUPO tehtävänään tuhota suomen kansaa- ja lahtari-rotupuhtaus-aatteinen RKP otti tietysti ilolla tehtävän vastaan vuorineuvosten rikastuessa venäjä-kaupalla- ja suomalaisten alistaminen otettiin mukaan kaikkiin virastoihin ja politiikkaan.

    TE-toimistot ottaa kaikki jotka voivat ja siirtää ne ammattitappajien hoteisiin eli psykiatriaan ja psykologeille kierteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    RKP ylläpitää rasismia ja terrorismia Suomessa.
    Ja kun se uhkasi tulla julki niin puolueen johtaja ryhtyi vaatimaan, näyttelemään vaatimuksia hallituksessa "rasismia vastaan".
    Jos hallitus ensin huolehtisi RKPn rasismin poistamisesta Suomesta niin muukin "rasismi" voisi ksadota.

    Äänestä

Ymmärtäkää jatkossa äänestää aina VASEMMISTOLIITTOA. petosjytky.

Äänestä

Kai pitäis selvittää onko työkyky mennyt vai vain työpaikka alta? Jälkimmäisessä tapauksessa koulutukseen pitäis panostaa!

Äänestä

Aina voi valittaa ylemmäs mut moni ei jaksa/osaa ja tätä noi te:t ja kunnat käyttää sumeilematta hyväkseen.

Äänestä
  • Moni ei edes ajattele, että joku toinen viranomainen voisi auttaa toisen viranomaisen rikoksia vastaan.
    Suomalaisia on riistetty yli sata vuotta. He ovat jo niin alistuneet siihen etteivät edes huomaa itseensä kohdistuvaa rasismia.

    Mutta Jumala tietää KAIKEN ja kostaa heidän pahuutensa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomalaiset "marjanpoimijat" eli työttömät ovat pakotettu lakien vastaisesti vastoin omaa tahtoa kierrätyskeskuksiin kuntouttavaan työtoimintaan. Heidän heikkoa taloudellista tilannetta ollaan hyväksikäytetty ja sosiaaliturvaleikkauksien uhalla painostettu tehtäviin joita he eivät halua tehdä.

Kuntouttavasta työstä pitäisi sopia ns. aktivointisuunnitelmassa jonka laatii te-toimisto yhdessä sosiaalitoimiston edustajan ja työttömän kanssa. Työtön ei ole velvollinen oman tunnon vastaisesti sopimaan jostakin yksittäisestä asiasta esim. kierrätyskeskuksien työstä mitään. Suunnitelma saattaa pitää sisällään esim. terveyspalveluiden käyttöä tai kouluttautumista tai kurssittautumista.

Pahimmillaan ja useimmiten kuntouttavaa osa-aikatyötä voidaan osoittaa haettavaksi kuin tavallista työpaikkaa. Mikä tahansa katsotaan kieltäytymiseksi ja päivärahasanktion perusteeksi. Todellisuudessa laki tuntee kohdan jossa sosiaalietuuksien ollessa suuremmat kuin tarjottu palkka työstä, työtä ei tarvitse ottaa vastaan. Kaikki nämä sivuutetaan ja työtä ositetaan rangaistuksen omaisesti. Vakuutusoikeudesta ei löydy asiaan apua taikka muista valituskanavista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu