kattokaa nyt meidän ympärillä olevaa maailmaa.. meillä on esim oikeuslaitos joka antaa tuomioita niille jotka puolustaa kotiaan niiltä jotka olivat sinne ensin omin päin tunkeutuneet.
kaikki on niin periltä juuriltaan fuk up ettei sitä korjaa millään.. ainut selviytymiskeino on vain vältellä realiteetteja.. ja odottaa että pääsee pois täältä joku päivä
maailmasta pääseminen tulee olemaan helpotus..
8
350
Vastaukset
Maailma on syvältä, samaa mieltä olen.
Tässä eräänä päivänä mietin, miten pärjään, kun vanhenenkin ja tulen mitä luultavimmin sairastumaan muistisairauteen. Sitten päätin alkaa kiittää joka päivästä ja sanomaan itselleni: Elämä on ihanaa ja kaunista Jeesuksen kanssa.
En minä sitä minään mantrana hoe, vaan syvennyn siihen sydämestäni. Jeesus ilmeisesti huomioi päätökseni, koska se on auttanut maailmantuskassani.
Näillä edetään. Toivon sinullekin uutta voimaa ja elämäniloa!MrHyvis kirjoitti:
Rukoile terveyttä myös muistillesi.
Kiitos muistutuksesta, että saahan itselleenKIN pyytää. Mielessäni on sitten ollut liikaa heidät, jotka eivät osaa rukoilla mitenkään muuten kuin minä, minä, minulle sitä ja minulle tätä.
Rukoilenpa nyt sitten oikein luvan kanssa omankin terveyteni puolesta.IhanTuristinaTäällä kirjoitti:
Kiitos muistutuksesta, että saahan itselleenKIN pyytää. Mielessäni on sitten ollut liikaa heidät, jotka eivät osaa rukoilla mitenkään muuten kuin minä, minä, minulle sitä ja minulle tätä.
Rukoilenpa nyt sitten oikein luvan kanssa omankin terveyteni puolesta.Kyllä ..se kannattaa.
MrHyvis kirjoitti:
Kyllä ..se kannattaa.
Vielä parempi kun kaksi on yhdessä ja rukoilee terveytesi puolesta.
- Anonyymi
Kyllähän täältä pääsee pois koska vaan, joten ei sinulla pitäisi olla huolta asiasta.
- Anonyymi
Jeesus tulee hakemaan omansa luokseen. Mutta ennen sitä, me uskovat julistamme Jeesusta ristiinnaulittuna pelastuksena jokaiselle joka uskoo.
Se tulee olemaan ihmeellistä kun pääsee uuteen, taivaalliseen, ruumiiseen. Synti on silloin lopullisesti poissa meistä. Kaikki perimämme vaivat ja heikkoudet ovat poissa. Kaikki vammat ja kivut ja kaikki ahdistus ja suru ja murhe.
1 Korinttolaiskirje 11:26
"Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee."
Johanneksen evankeliumi 6:51
"Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
Johanneksen evankeliumi 6:53
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
1 Tessalonikalaiskirje 4:16-18
"Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla."
Tuo päivä on lähellä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153724Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322048- 991678
Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1061389- 1451215
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1031130- 821113
Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja103942Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.69847