On aika kertoa kesäkuulumisija innostuneesti

Kerro mitä aattelit keällä, millainen tunne jäi mieleen ja sen senmoista mitä vaan mieleen tulee. Olen ollunna aina vähän huonommin mökillisellä viihtyvä tapaus. Muistan nuoruujesta kuinka ajoin pitkän matkallisen mökillisille ja olin innostunut, mutta jo 2h päästä kyllästytti kun katteli ympärilleen hiljaisuujessa.

Tänä vuonna nautin eniten mökkeilystä 2viikkoa maaseuvulla. Viihtymällä viihjyin! Outova!

Mietin mökille ajajessa ja mökillä jatkoin sen ajattelemista ja nyt hoimassakin vielä mietin kuinka monta erinlaista mökkipaikkaa Suomessakin on. Jollakin mökkimatka on lyhyjenpi kuin mulla, jollakin ehkää suunnilleen yhtä pitkä ajomatka. Lähimökkinaapurustossa oli Veitsistä asti joka kesä tuleva pariskunta. Niillä on tosi pitkä matka tulla Suomeen. Taii maalaistalohan se on mitä mökeiksi kutsun mutta kuijenkinsa. Se rouva on on n.70v ja suomalainen, ukko veitsiläinen. Aika jännä.

Olsi paljon kerjottavaa, muta on pakko johonkin suppekjaaseen, johonkin juttuseen vaan keskittyä että saan sen sanottua. Aijon palata mökkijutteluihin usejasti vielä Jeesuksessa tänä vuanna kun asijaa on ihan Öljyvuorellisesti kerrottavalliseksi. Kirkaisen vain nyt että IIIIK. Se kuvastaa kuinka paljon kerrottavaa on ja kuinka innostunut olen ne kaikki kertomaan, mutta kun en saa sanottua nyt kerralla.

Mulla on änpärillinen uusija perunoita. Viikko sitten pellosta kerättyjä. Voiko niit kutsua uusiksi perunoiksi enää? Maku ei ollut yhtä "notkea" kuin just pellosta ylöstenmattuina kuokallisuujessa iskuisuujessa silmänräpäyksellisyyjessävyllisteisyyjessä.

Katselin sattumalta Ukrainassa asuvan ukrainalaisen naisen vijeoita joitakin ja huomasin että mehän ollaan monellisessa asijassa samiksija!!! Meinasin hälle konmentoijakin että tiijätkös sie mitä. Oun laskenut jo 14 sellaista asijaa, jotka ovat samanlaiset kuin sulla ja mulla. Se on harvinaista. Hän tekee vijeoita juutupeen nimillisyyjeksellisyyjessä: Think Ukraine. On se jänä kyl joo. Hänkin touhujaa mökkielämää. Hänkin asuu maansa pääkaupunkissa. Mutta missä kylässä on hänen mökkinsä sitä en ole vielä saanut selville. Autokin hällä on ja tekee matkansa autollamökille. Hänestä mökkielämä on suunnilleen samankaltaista kuin minustakin. Hän on ahkeranpi tekemään mökillä erilaisija rojekteja kuin minä, mutta mökillisyteni ei olekaan lähes laho kuten hänellä on. Hän on kristitty kuten minäkin. Hän vaikuttaa sanken ihanalta ihmiseltä. Minäkin lienen sellainen. Olen saanut joitakin puutarhatoimintavinkkejä ensi kesälle kun katselin hänen touhujaansa. Se, miten saa weedsit pysymään poissa "ruokaruohosta " erillään niin sille vinkille mulla on käyttöäa ja voin sen toteuttaa. Hänellä on ihanat silmät ja sen tiijän että mullakin on. Hällä on ihanat ilmeet naamallaan ja mullakin on ihanat ilmeet naamalla.

Ottaisinko vaimokseni?

En.

Ottaisin vain jos Herra käskisi ottamaan. Miksen? Koska mä haluan saaja lapset itsetekeminäni vaimoni kanssa. En niin että vaimo on ollut jo jonkun vaimona ja jäänyt leskeksi ja kahden pojan yksinhuoltajaksi.

Ihailen "jostain syystä" häntä suuresti. Samiksisuus vai se kuinka hän on unelmijen äiti lapsilleen. Unelmaluonne ja unelma ihminen eli kristitty, "säteilemällä sun kaunokaisen silmäs tuikkii kuin tähjet taivaallisella....". Onneksi ei ola sotan suhteen samiksija. Hän joutuu kestämään sodapainetta. Mä saan olla rauhassa miettimättä milloin luoti osuu otsaan tai pommi räjäyttee mut kilon paloiksi tai vaikka jaahelihaks.

https://www.youtube.com/watch?v=vhiE1vsWL8s

Selef Urge
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu