Joko nyt avoimeen keskusteluun?

Iltasanomien verkkosivuilla käydään keskustelua siitä, pitäisikö Suomen irtautua EU:sta.
Näyttää monilla olevan vieläkin se väärä käsitys, että EU:sta ei voi irtautua tai että siitä tulisi jotain sakkomaksuja tai että ETA:ssa mutta ei EU:ssa oleva Norja joutuu noudattamaan kaikkia EU-lakeja jne.
Suurempaankin julkisuuteen tarvitaan asiasta aitoa keskustelua. Siis sellaista, että asian eri puolet tuodaan esille perusteluineen. Sopii toivoa, että nyt viimeinkin esille pääsevät myös Itsenäisyyspuolueen edustamat perustellut itsenäisyysvaatimukset.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tosiasioiden pimittely ja kääntäminen toisennäköiseksi mediassa on kauheaa. Sen tulisi loppua.

Ilmeisesti totuus ja omien selkeiden valheellisuuksien esille tuleminen pelottaa vallanpitäjiä sekä eu-propagandamedian taustavoimia- ja rahoittajia.

Tyhmimpiä esimerkkejä mediassa on tuo vapauden vievän EU-perustuslain selittäminen joksikin yleiseksi aika merkityksettömäksi perustuslailliseksi sopimukseksi, johon on vain "hyvin listattu yhteisiä eu-asioita samaan pakettiin kätevästi". Niinpä niin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riippumaton tarkkailija kirjoitti:

Iltasanomien verkkosivuilla käydään keskustelua siitä, pitäisikö Suomen irtautua EU:sta.
Näyttää monilla olevan vieläkin se väärä käsitys, että EU:sta ei voi irtautua tai että siitä tulisi jotain sakkomaksuja tai että ETA:ssa mutta ei EU:ssa oleva Norja joutuu noudattamaan kaikkia EU-lakeja jne.
Suurempaankin julkisuuteen tarvitaan asiasta aitoa keskustelua. Siis sellaista, että asian eri puolet tuodaan esille perusteluineen. Sopii toivoa, että nyt viimeinkin esille pääsevät myös Itsenäisyyspuolueen edustamat perustellut itsenäisyysvaatimukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu