Mitä on branhamilaisuus?

Anonyymi-ap

Törmäsin tietoon että hän oli helluntailainen. Oliko hengellinen helluntailainen?

15

596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paransi sairaita ja herätti kuolleita.

    • Anonyymi

      Ei ollut helluntailaisen. Ei ollut kristitty.

    • Anonyymi

      Jukka Rokka tunsi tapauksen. Branhami oli hellari.

    • Anonyymi

      En tunne asiaa paremmin, mutta kuullut muinaishellareilta, että Branham piti suurtilaisuuksia Helsingissä, muist. Stadikalla, joskus 1950-luvulla ja sai aikaan jonkinlaisen herätyksenkin, mutta Suomen Helluntaiherätys nimesi hänet lopulta harhaopettajaksi.

      Hänellä oli jonkin aikaa kannattajia jossain seurakunnassa, mahd. Hgin Siionissa. Branhamilaisuus katosi lopulta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Luin tuon wiki- tekstin,

        En tiedä, voiko Branhamia sanoa harhaopettajaksi, noin kristinuskon virallisen opin näkökulmasta, kylläk7n. Hänllä oli mm. jonkinlainen puoli-areiolainen näkemys Jumalasta.

        Eli nimenomainen kristinuskoinen Branham ei ollut. Ei myöskään samaa helluntaijoukkoa Suomen Helluntaiherätyksen kanssa, eli ei ollut nimenomainen "helluntailainenkaan".

        Hänet oppeineen kai voisi nimetä ihan omaksi, kristinuskon ulkopuoliseksi uskontokunnakseen, kuten jt:t, adventistit, mormonit, myös monet nyky-helluntailaiset.

        Näinhän Branham itsekin sanoi ja opetti.

        Nyky-helluntailaisuudesta en tiedä mitä se on / mitä te olette, mutta jos muistelen vielä n. 30 vuoden takaista helluntailaisuutta, niin huomaan paljon yhteisiä näkemyksiä myös branhamilaisuuteen. Jotain tuon ukon puheista jäi siis elämään myös Suomen Helkuntaiherätyksen sisälle.

        Kunnes Helluntaiherätys kuoli. Helluntaikirkko suoritti herätyksen murhan. Kuten juutalaiset Jeesuksen kohdalla.

        Tuo kirkkokunta onkin sittemmin löytänyt suorastaan sisarpuljukseen nimenomaan tuon antikristillisen, talmudistisen ja kabbalistisen juutalaisuuden (satanismin) ja opettaa sen oppeja muka "raamatullisena juutalaisuutena". Se ole mitään raamatullisuutta. Jo Jeesus sanoi tämän! Ja kävi, niinku kävi.

        Branhamilaisuuskin, joskin on osin pielessä, sekin, on raamatullisempaa oppia kuin nykysuomalainen / -maailmallinen "helluntailaisuus".

        Hänellä oli kyllä muutoin monia hyviä ja vahvoja, raamatullisia näkemyksiä ja tulkintoja, joihin en osaa äkkiseltään sanoa enempää.


    • Anonyymi

      Käärmeensiemenoppi oli yksi suurin harhaoppi, joka erotti hänet helluntailaisista.

      • Anonyymi

        Juu, tosiaankin! Eihän tuollaiseen näkemykseen ole mitään, ainakaan Raamatusta löytyviä perusteita.


    • Anonyymi

      Vanha totuus on, että
      ensin tulee herätys
      sitten siitä muodostuu liike
      ja seurakunta
      sekä lopulta kirkko.
      Silloin se on yhtynyt maailmaan eli on osa maailmanlaajuista porttokirkkoa.

    • Anonyymi

      Amtan on Branham!

    • Anonyymi

      Mitä tarkoitat "Amtanilla"?

    • Anonyymi

      Kun Branhamilta kysyttiin, onko se Jeesus, joka parantaa niitä sairaita hänen kokouksessaan, hän vastasi:"Jeesuksella ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Se on minun enkelini, joka ne parantaa.".

    • Anonyymi

      Se nyt on kuitenkin selvää, että Branham oli helluntailainen, vaikka myöhemmässä vaiheessa erosikin siitä.

      • Anonyymi

        No joo, samaa, maailman nk. "helluntai-liikettä", eli näitä nk. "karismaattisia" liikkeitä, vaikkei opillisesti nimenomaan Suomen Helluntaiherätykseen kuuluva. Aikoinaan vain Suomen Helluntaiherätyksen joukkoa kutsuttiin "helluntailaisiksi", muut olivat muuta.

        Itse edelleenkin tarkoitan "helluntailaisilla" VAIN tuota alkuperäistä Suomen Helluntaiherätys-joukkoa. Opillisesti muut sittemmin syntyneet puljut ovat sitten kukin omansa.

        Esim. Helluntaikirkko ei ole helluntailaisuutta, vaan täysin keksitty ja talousrikoksille perustettu, Jumalan koko Pyhää Kolminaisuutta ja etenkin Pyhää Henkeä pilkkaava huijaus-uskonto, eikä siihen kuuluva ja sitä tunnustava voi pelastua. Näistä käytän epämääräisempiä, heihin sopivampia hurlum-hei-ja-hellurei -nimityksiä.

        Sama koskee monia muitakin uuspuljuja, joissa ei Itse Jumalan Pyhä Henki vaikuta, vaan huijarimiesten ja -naisten oma Lihan henki, jopa demonit. Ne eivät ole minkäänlaisia, edes kymmenosa-aitoja helluntaipuljuja.

        Täällä kirjoittaa vain muutama, hengessään aidosti vanhanajan helluntaiherätysläinen.


    • Anonyymi

      Lähellä helluntaipuljua on siis myös One Way hellurei lahko.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5183
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      550
      2633
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2352
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2220
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      2007
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1654
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1535
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      127
      1241
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      128
      946
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      899
    Aihe