Venäjä ei ole tehnyt suurempia joukkojen siirtoja Kurskin suuntaan, vaan sen sijaan jatkanut hyökkäystään Donbassin alueella. Tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että kumpikin osapuoli toimii oikeastaan parhaan strategiansa mukaan. Ukraina pyrkii saamaan aloitteen ja keventämään painetta Donbassin suunnalla, Venäjä taas pyrkii hyötymään siitä, Ukraina on keskittänyt joukkojaan pois Donbassin alueelta.
Venäjä toimii ihan oikein. Se tietää, että ukrainalaisten lyöminen Kurskin suunnalla vaatisi aika suurta voimien keskittämistä heitä vastaan. He eivät halua menettää aloitetta pelaamalla vastustajansa haluamia siirtoja. Niinpä he antavat ukrainalaisten edetä ja saada paikallisia voittoja, koska Kurskin suunnalla on runsaasti heille aika merkityksetöntä tilaa. Ukrainalaiset ovat vielä niin kaukana tärkeistä alueista, ja ovat itsekin kertoneet, etteivät aio vallata Kurskia, että venäläiset laskevat ehtivänsä hoitaa sen suunnan tilanteen myöhemmin, sitten kun on uusia joukkoja käytettävissä, eikä suurempia siirtoja eteläiseltä rintamalta tarvitse tehdä.
Venäjän johto laskee, että ukrainalaisten iskun aiheuttama tyytymättömyys on pidettävissä aisoissa ja että ukrainalaisten iskun moraalinen vaikutus laantuu lähitulevaisuudessa. Juuri nyt se on paras toimintatapa heiltä. Pidemmän päälle ukrainalaisten hyökkäykseen on varmaankin pakko vastata, vaikka ihan helppoa se ei ole, jo sodan alkuvaiheessa kävi selväksi, että liikkuva sodankäynti on venäläisille vaikeaa.
Ukrainan kannattaa ilman muuta jatkaa hyökkäystään ja pyrkiä valtaamaan niin suuri alue kuin mahdollista. Rintamalinjan venyminen suosii yleensä voimakkaampaa hyökkääjää, mutta tässä tapauksessa se aivan selvästi suosii ukrainalaisia (joilla nyt vielä ilmeisesti on paikallinen ylivoima). Mitä pidemmäksi he rintamalinjan saavat, sitä enemmän heille avautuu uusi hyökkäyssuuntia ja kenties jopa mahdollisuuksia saarto-operaatioihin. Venäläisiä ei vielä johonkaan aikaan ole tarpeeksi muodostamaan yhtenäistä linjaa, saati linnoittamaan sellaista, ja liikkeen ylläpitäminen estää sellaista tilannetta syntymästä lähitulevaisuudessakaan. Itse asiassa jos ukrainalaiset ovat tarpeeksi liikkuvia, he pystyvät tilaansa laajentamalla hallitsemaan tilannetta myös ylivoimaisia venäläisiä joukkoja vastaan. Tosin ylivoimaisia joukkoja vastaan tulisi ehdottomasti pyrkiä tuhoamistaisteluun, kuten saksalaiset toisen maailmansodan alkuvaiheen taisteluissa ja operaatio Barbarossa alussa. Pidemmän päälle ylivoimainen vihollinen käy vaaralliseksi, varsinkin jos pystyy pysäyttämään liikkeen esim linnoittautumalla.
Shakkilaudalla ratkaisevat elementit ovat materia, tila ja aika. Ne ovat samat kuin oikealla taistelukentälläkin. Yksi elementti voi vaihtua toiseen taistelun kuluessa, ja se, joka osaa lukea strategista asetelmaa oikein, yleensä voittaa. Ukrainalla on nyt mahdollisuus voittaa tilaa sellaisia määriä, että se mahdollistaa sen avulla voittaa ehkä myös materiaa, ja mikäli Venäjä jossain vaiheessa pyrkii valtaamaan menettämänsä alueen takaisin, myös aikaa viivytystaistelussa.
Puhtaasti sotilaalliselta kannalta katsottuna Ukrainan kannattaisi ehdottomasti pyrkiä valtaamaan Kursk. Se pakottaisi Venäjän reagoimaan. Kursk on myös merkittävä liikenneyhteyksien keskus, joten sillä on myös strategista vaikutusta. Moraalisen vaikutuksen lisäksi. Samalla rintama venyisi niin, että se avaisi todella, todella mielenkiintoisia uusia hyökkäyssuuntia Ukrainan joukoille.
Kurskin valtaamista vastaan tietenkin puhuu paitsi poliittiset näkökannat, myös se, että se saattaisi olla vaikeasti hallittava paikka ukrainalaisille. Sen kokoisessa kaupungissa kun on jo aika paljon niitäkin, jotka fanaattisesti kannattavat Venäjää ja he saattaisivat nousta vastarintaan. Samoin tietenkin kaupungin normaalien huoltoreittien katkeaminen voisi johtaa pahoihin ongelmiin. Ukrainalaisten pitäisi joko yrittää itse ruokkia suuri kaupunki tai sopia Venäjän kanssa humanitaarisista käytävistä ja -aikaikkunoista rekka- ja junaliikenteelle.
Tilanne muistuttaa jossain määrin Jatkosodan aikaista ongelmaa Sorokan kanssa. Kenraali A.F.Airo totesi vielä 1978, että hänen mielestään hänen itsensä laatima suunnitelma Sorokan valtaamiseksi olisi pitänyt toteuttaa. Vapaasti lainaten: "Jos kerran sotaa käydään, sitä pitää sitten käydä kaikilla sallituilla keinoilla". Periaatteessa tuo olisi tarkoittanut myös Leningradin täydellistä saartamista, mutta siitä seurannut inhimillinen katastrofi olisi ollut sitä luokkaa, että Airo ei ole koskaan sanonut siitä asiasta mitään. Muuta kuin sen, että siellä venäläisten vastarinta olisi ollut hurjaa ja omatkin tappiomme erittäin suuret. On selvää, että jos lähdetään ratkaisuihin, jotka aiheuttavat vastustajalle jättimäistä tuhoa ja inhimillistä kärsimystä, täytyy olla varma voitostaan. Muutoin tulee kosto, joka on sekin hirmuinen.
Sorokan operaatiossa ei ollut sitä vaaraa, sen esti politiikka. Samaa dilemma on nyt Kurskin kanssa.
Venäjä toimii ihan oikein. Se tietää, että ukrainalaisten lyöminen Kurskin suunnalla vaatisi aika suurta voimien keskittämistä heitä vastaan. He eivät halua menettää aloitetta pelaamalla vastustajansa haluamia siirtoja. Niinpä he antavat ukrainalaisten edetä ja saada paikallisia voittoja, koska Kurskin suunnalla on runsaasti heille aika merkityksetöntä tilaa. Ukrainalaiset ovat vielä niin kaukana tärkeistä alueista, ja ovat itsekin kertoneet, etteivät aio vallata Kurskia, että venäläiset laskevat ehtivänsä hoitaa sen suunnan tilanteen myöhemmin, sitten kun on uusia joukkoja käytettävissä, eikä suurempia siirtoja eteläiseltä rintamalta tarvitse tehdä.
Venäjän johto laskee, että ukrainalaisten iskun aiheuttama tyytymättömyys on pidettävissä aisoissa ja että ukrainalaisten iskun moraalinen vaikutus laantuu lähitulevaisuudessa. Juuri nyt se on paras toimintatapa heiltä. Pidemmän päälle ukrainalaisten hyökkäykseen on varmaankin pakko vastata, vaikka ihan helppoa se ei ole, jo sodan alkuvaiheessa kävi selväksi, että liikkuva sodankäynti on venäläisille vaikeaa.
Ukrainan kannattaa ilman muuta jatkaa hyökkäystään ja pyrkiä valtaamaan niin suuri alue kuin mahdollista. Rintamalinjan venyminen suosii yleensä voimakkaampaa hyökkääjää, mutta tässä tapauksessa se aivan selvästi suosii ukrainalaisia (joilla nyt vielä ilmeisesti on paikallinen ylivoima). Mitä pidemmäksi he rintamalinjan saavat, sitä enemmän heille avautuu uusi hyökkäyssuuntia ja kenties jopa mahdollisuuksia saarto-operaatioihin. Venäläisiä ei vielä johonkaan aikaan ole tarpeeksi muodostamaan yhtenäistä linjaa, saati linnoittamaan sellaista, ja liikkeen ylläpitäminen estää sellaista tilannetta syntymästä lähitulevaisuudessakaan. Itse asiassa jos ukrainalaiset ovat tarpeeksi liikkuvia, he pystyvät tilaansa laajentamalla hallitsemaan tilannetta myös ylivoimaisia venäläisiä joukkoja vastaan. Tosin ylivoimaisia joukkoja vastaan tulisi ehdottomasti pyrkiä tuhoamistaisteluun, kuten saksalaiset toisen maailmansodan alkuvaiheen taisteluissa ja operaatio Barbarossa alussa. Pidemmän päälle ylivoimainen vihollinen käy vaaralliseksi, varsinkin jos pystyy pysäyttämään liikkeen esim linnoittautumalla.
Shakkilaudalla ratkaisevat elementit ovat materia, tila ja aika. Ne ovat samat kuin oikealla taistelukentälläkin. Yksi elementti voi vaihtua toiseen taistelun kuluessa, ja se, joka osaa lukea strategista asetelmaa oikein, yleensä voittaa. Ukrainalla on nyt mahdollisuus voittaa tilaa sellaisia määriä, että se mahdollistaa sen avulla voittaa ehkä myös materiaa, ja mikäli Venäjä jossain vaiheessa pyrkii valtaamaan menettämänsä alueen takaisin, myös aikaa viivytystaistelussa.
Puhtaasti sotilaalliselta kannalta katsottuna Ukrainan kannattaisi ehdottomasti pyrkiä valtaamaan Kursk. Se pakottaisi Venäjän reagoimaan. Kursk on myös merkittävä liikenneyhteyksien keskus, joten sillä on myös strategista vaikutusta. Moraalisen vaikutuksen lisäksi. Samalla rintama venyisi niin, että se avaisi todella, todella mielenkiintoisia uusia hyökkäyssuuntia Ukrainan joukoille.
Kurskin valtaamista vastaan tietenkin puhuu paitsi poliittiset näkökannat, myös se, että se saattaisi olla vaikeasti hallittava paikka ukrainalaisille. Sen kokoisessa kaupungissa kun on jo aika paljon niitäkin, jotka fanaattisesti kannattavat Venäjää ja he saattaisivat nousta vastarintaan. Samoin tietenkin kaupungin normaalien huoltoreittien katkeaminen voisi johtaa pahoihin ongelmiin. Ukrainalaisten pitäisi joko yrittää itse ruokkia suuri kaupunki tai sopia Venäjän kanssa humanitaarisista käytävistä ja -aikaikkunoista rekka- ja junaliikenteelle.
Tilanne muistuttaa jossain määrin Jatkosodan aikaista ongelmaa Sorokan kanssa. Kenraali A.F.Airo totesi vielä 1978, että hänen mielestään hänen itsensä laatima suunnitelma Sorokan valtaamiseksi olisi pitänyt toteuttaa. Vapaasti lainaten: "Jos kerran sotaa käydään, sitä pitää sitten käydä kaikilla sallituilla keinoilla". Periaatteessa tuo olisi tarkoittanut myös Leningradin täydellistä saartamista, mutta siitä seurannut inhimillinen katastrofi olisi ollut sitä luokkaa, että Airo ei ole koskaan sanonut siitä asiasta mitään. Muuta kuin sen, että siellä venäläisten vastarinta olisi ollut hurjaa ja omatkin tappiomme erittäin suuret. On selvää, että jos lähdetään ratkaisuihin, jotka aiheuttavat vastustajalle jättimäistä tuhoa ja inhimillistä kärsimystä, täytyy olla varma voitostaan. Muutoin tulee kosto, joka on sekin hirmuinen.
Sorokan operaatiossa ei ollut sitä vaaraa, sen esti politiikka. Samaa dilemma on nyt Kurskin kanssa.
Vastaukset 149
Vanhimmat
Liikkeen pitämiseksi yllä Ukraina tarvitsee välineitä ilmatilan hallintaan, polttoainetta ja toimivan logistiikan myös nykyistä pidemmillä etäisyyksillä toimimiseen.
Tuo siis tiedoksi huoltoportaaseen, eli länsimaihin.
Helppo kysymys, Venäjä on aina perustanut sotansa tulenkäyttöön?
Kurskin tapauksessa on jo päätetty se mille tasolle vihollinen, tässä tapauksessa Kurskissa olevat vieraiden maiden joukot päästettäisiin.
On tehty suunnitelma asteittaisesta perääntymisestä jollekin puolustuksellisesti otolliselle tasolle. Tämän jälkeen vieraiden maiden joukkojen liike ensin hidastuu, kunnes tuntuu pysähtyvän kokonaan.
Pysähdys antaa käskyn tuoda esiin tulivoima, sillä pehmennetään vieraiden asemia ja joukkojen lukumäärää.
Tämän jälkeen vasta tehdään suunnitelma vastahyökkäyksistä. Sitä aikaa voidaan joutu odottelemaan vielä tovi. Sota on oikeasti hitaita laskelmoivia liikkeitä täynnä.
Voin olla toki väärässä, voivathan nyt ne "vieraan maan joukot" edetä vaikka Kurskiin saakka...jää nähtäväksi miten käy.
Oliko oikea arvio?
Putinin joukot veivät verta Ukrainasta: "5000 sotilasta eliminoitu Kurskissa", Venäjän puolustusministeriö julkaisee videon.......
SUURTUHO UKRAINAN JOUKOILLE !
https://www.youtube.com/watch?v=jN0kwiYOuf8
5000 laatikkoa nyt vaan lahjaksi ukrainalaisnatsijoukoille avuksi.
Se miten 30 % saataisiin houkuteltua pienelle alueella ja tuhottua yhdellä pommilla, se varmasti nyt houkuttaa.
Ei aseet auta Ukrainaa. Niiltä puuttuu ylpeys, kunnia, sisu, oman maan puolustustahto,
Juutalainen uskonto ei ukrainaa pitkälle vie. Se elää tuhansien vuosien takaisissa menneissä ajoissa.
Ei se Kirillin versioima takapajuinen uskonto paljoa auta venäläisiä.
” Ei aseet auta Ukrainaa. Niiltä puuttuu ylpeys, kunnia, sisu, oman maan puolustustahto,”
Ja silti he ovat panneet kampoihin jo 2,5 vuotta! Pidätkö itse itseäsi ”puolueettomana arvioijana”?
”Juutalainen uskonto ei ukrainaa pitkälle vie. Se elää tuhansien vuosien takaisissa menneissä ajoissa.”
Miten ”juutalainen uskonto” ylipäätään liittyy Ukrainaan millään tavalla? Aiemmin Putler puolusti hyökkäystä Ukrainaan sillä, että siellä on muka Natseja? Ettekö osaa päättää?
Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?
Nin mikiköhän ei.
Ukraina sotii Lännen doktriinin mukaisesti, ei Venäjä.
Tyhmyys näkyy asuvan edelleen LÄNNESSÄ.
Jotain pitäis Venäjän tehdä. Mutta minkäs teet, kun ei ole kykyä eikä resursseja.
Venäjän alueen piti Volodjan johdolla olla pyhä ja koskematon, mutta kun sitä aletaan vallata, pyhyyden ja koskemattomuuden puolustamisessa ei olekaan kiiruun kierää.
Neuvon antautua kunnes se on mahdollista
” Ukraina sotii Lännen doktriinin mukaisesti, ei Venäjä.”
Eli Tiltun mukaan Venäjä osoittaa suurta oveluutta ja sotataitoa SILLOIN, KUN SE EI TEE YHTÄÄN MITÄÄN?
Putlerilla on niin kova valloituskiima,,ei se piittaa vaikka Moskovaan hyökätään suorittaa vain imperialistisia operaatioita muualla.Bunkkerissa kyhjöttää ja jalat väpättää innosta.,
Ukrainan sodasta alkaa tulla yhä enemmän yliajalla virassa toimivan kaiken aikaa ylikierroksilla käyvän presidentin oma sota. Itsenäisyyspäivän puhe oli varsinainen uhospektaakkeli ja suorastaan absurdi.
Tavalliset ukrainalaiset ovat yhä tympääntyneempiä ja väsyneempiä sotaan ja myös presidenttiinsä.
Mutta onneksi vielä tympääntyneempiä Punaisen torin vapisevaan vanhukseen.
Taidat muistaa väärin eikös se Kremlin papparainen tämän sodan aloittanut,kuvittelee olevansa valloittajasoturi.Toki kaikki ovat kyllästyneet kremlin papparaisen ristiretkeen.
Eli mitä Ukrainan tulisi sinun (ja tavallisten ukrainalaisten) mielestäsi nyt tehdä? Olisko antautuminen asiaa?
E vaan nato ennen 2014
pitäisi tehdä? no ilman muuta ukrainan olisi pitänyt tehdä jo alussa se että luovuttaa venäläisalueet Venäjälle. Sehän olisi ollut win-win tilanne, ukrainalaiset halusivat päästä venäläisistä eroon ja venäläiset äiti-Venäjän huomaan.
Tosin ukrainalaiset eivät halua päästä venäjänkielisistä eroon, ja aika moni heistä ei myöskään halua diktaattorin alamaiseksi.
Vielä vuonna 2019 enemistö itä-Ukrainan alueen asukkaista ei halunnut niiden kuuluvan Venäjään vaan Ukrainaan. Miten Ukraina olisi ne muka voinut Venäjälle luovuttaa vastoin asukkaiden tahtoa?
Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?
Nin mikiköhän ei. Harmaisiin hökkeli kyliin?
Ukraina sotii Lännen doktriinin mukaisesti, ei Venäjä.
Tyhmyys näkyy asuvan edelleen LÄNNESSÄ.
Hökkelikyliähän ne Raatteentien offensiivissakin Ukrot oli hoitamassa,
Raportteihin olivat kirjailleet kaupunkien tuhoamisia nämä LIITTOUTUNEET.
Vielä äsken nuo alueet olivat pyhää ja koskematonta Venäjää, mutta nyt enää "harmaita hökkeli kyliä". 😃
Miten muuten upporikkaassa maailman suurimpien luonnonvarojen maassa edes voi olla hökkelikyliä? Eikö niitä pitäisi olla esimerkiksi Tanskassa, jolla ei ole juurikaan luonnonvaroja?
Kiva tarina iigor kirjoita sama venäjäksi ja postita se niille venäläisille nuorille jotka on nyt sotavankeja🖕
1400 luvun venä on ollut pieni pläntti mosko-vitsin ympärillä. Se on aika palata siihen kukoistukseen. 624 v vahinkoa naapurimaihin.
Ukrainan kiusaaminen alkoi jo vuonna 2012 silloin janumosko-vitsin aikana runnottiin ukrainan hallituksessa läpi laki joka vahvisti venän kielen asemaa ja sallisi venäkielen käytön virastoissa. Tämä lisäsi jo entuudestaan kireitä välejä ukrainan ja venävähemmistön välillä. Ukrainalaiset kokivat sen yhtenä venäjän lähentymisyrityksenä. Ukrainalaisista 17% on etnisesti venäläisiä ja don-lu alueella 38-39%. Vaikka itä halusi parantaa venäjän kielen asemaa he eivät kuitenkaan halunneet liittyä venäjään. Joko Buchan teurasajat on vangittu venäjällä? Tai MH17 matkustajakoneen alas ampujat buk ohjuksella? Mites Mariupolin teatterin räjäyttäjät ja betonilla ruumiit kätkeneet?
Eikö voisi siirtää ne neukut eli 1/3 kansasta donbassin ja luhanskin alueilta harvaan asutulle venäjälle. Ja kielelliset erimielisyydet loppuisi Ukrainassa? Samaa voisi tarjota muille neukuille jotka sinnittelee ukrainassa ja kokevat mielestään vääryyttä. Sota loppuu heti jos kalsaritumppi niin haluaa.
"Eikö voisi siirtää ne neukut eli 1/3 kansasta donbassin ja luhanskin alueilta harvaan asutulle venäjälle. Ja kielelliset erimielisyydet loppuisi Ukrainassa?"
Siirretään suomen ruotsalaiset pois Suomesta, loppuisi se pakkoruotsi?
Noinkin kai voi ajatella, mutta olisiko se oikein?
EI OIS...mutta ei Suomessa ole tuota tappamista ollutkaan kuten 2014 jenkkituella.
Voihan se olla, että Suomessakin aletaan tappamaan jotain vähemistöjä nyt kun tuli jenkit Suomeen ja tuo hyökkäyssotaliitto natokin käkenä pesimään ja tuhoamaan Suomea ja Suomen koskemattomuutta. RaiskausOnAinakinAlkanutJo! Ei siis tulleet rakkaudesta Suomeen!
Käyppä kuule siirtämäs. 😉
Ukrainan EU-jäsenyys on venäjänkielistenkin paras turva, ja samalla he saavat oikeuksia joista Venäjän alamaisena ei voisi edes haaveilla.
Moskovassa tämä tietenkin ymmärretään erittäin hyvin.
Kerro nyt lisää noista Nato-joukkojen tekemistä raiskauksista. Viemärimediahan pitää meidät täysin pimennossa. 🍿
Pakkoruotsi loppuisi poliittisella päätöksellä, tosin yksikään hallitus ei ole siihen valmis. Kenenkään ei tarvitsisi muuttaa mihinkään.
Pitkää aloittajan turhaa spekulointia ei jaksanut lueskella.
Hyvin riitti se aloitusotsikko
Ukrainalainen sotilas juoksee venäläisten puolelle ja kertoo Ukrainalaisten skandaalista ja että ukrainan natseista on päästävä eroon johtamassa maata tuhoon.
https://www.youtube.com/watch?v=ttYZ50RaDGA
Venäläinen ei saa katsella valheellista youtubea.
USAn toimittaja kertoo tässä rintamalta miten UkrainanNatsijohto on antanut luvan käyttää sotarikollista asetta eli kemiallisia aseita Kurskiin alkaneessa hyökkäyssodassa.
https://www.youtube.com/watch?v=3EbUH8ybj1U
USAssa ei ole hallituksen mediaa eikä siis ole USAn toimittajiakaan.
venäjä käy rajakauppaa pian maailman omistajana, mutta nyt toivottavasti siina onnistumatta.
maailma ei ymmärrä venäjän tuhoisuutta
Tuo tässä sodassa kai se suurin ongelma onkin, kukaan ei ole pystynyt vielä selittämään sodan syytä. Tuskin pystyy selittämään edes Israelin käymää sodan syytä.
Tulisi kai mennä hyvin syvälle ongelmiin, eikä vain raapaista syyksi seurauksia jostain.
Samaa huomaa tästä sodasta jota on jatkunut vuosikymmeniä.
https://www.youtube.com/watch?v=2GVgqBO6QpU
Putin Kalsarimyrkyttäjä on ihan itse kertonut sotansa syyt, mutta koska ne ovat valheellista paskaa, tiltu ei halua uskoa edes Putin Kalsarimyrkyttäjää, vaan epäilee, että sodan syyt ovatkin ihan jotain muuta, mitä hän on kertonut.
Vieläkö se paskantyrkyttäjä on täällä jotain sairasta omaa jorinaansa uudistamassa papukaijan lailla - eiköhän tuo paska ole jauhettu sulla jo naapurin lihamyllyssä monneenkertaan. Rauhoitu ja ota pilleriä taas huuleen niin kestät ukrainanatsien tuhon.
Harmittaako sinua, että Putin Kalsarimyrkyttäjä on kertonut naurettavia valheita sotansa syyksi?Natsit ovat muuten vallassa Venäjällä, ei Ukrainassa. Jotkut ihmiset ovat kuitenkin niin yksinkertaisia, että he uskovat valheet muka juutalaisista natseista. Haha.
Tiltua harmittaa Putin Kalsarimyrkyttäjän paskapuheet, joten hän yrittää hyökätä viestintuojaa vastaan
Tutkija selittää miksi näin on käynyt.
https://www.youtube.com/watch?v=p6sWCqRRjxQ
Olisivat kysyneet Charly Salonius-Palsternakalta. Olisivat saaneet niin vainoharhaisen vastauksen, jolle voi oikeasti nauraa.
Tiltun kaamea, hampaaton leskennauru tarkoittaa normaalille ihmiselle, että nyt on puhuttu asiaa.
"Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?"
Tarkoitat miksi venäjä on kyvytön asian suhteen .
Puhutaan että kun venäjällä armeija ja FSB ovat kaksi toisiaan vastaan tappelevaa eripuraista amatööriporukkaa ongelman Kurskin suhteen tuo se että sen sotilaallinen komento on siirretty epäonnistuneen puolustuksen vuoksi armeijalta FSB:lle ja armeija taas haluaa lyödä kapuloita FSB:n rattaisiin eikä anna joukkojaan sen alaisuuteen koska FSB:n menestys Kurskissa olisi kova kolaus armeijalle ja arvovalta tappio .
Nämä iänikuiset venäläiset ongelmat siis syynä jotka ovat tehneet venäjän armeijasta aina luokattoman virityksen ..
#Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?#
Ninpä. Miksi Venäjä päästi Sasksalaiset Stalingradiin? No tapettavaksi.
Meinnaako se venäjä peruuttaa oikein Stalingradiin asti 😁venäläisten matka vaan jatkuu Kiovan porteiltakin Kurskiin oli melkoinen matka siinä täyty jättää kalustokin koskemattomana Ukrainalaisille .
Operaatio etenee suunitelman mukaan
PUTIN
Katsotaanpa nyt päästääkö Valloittajatsaari ukrainalaiset tapettaviksi vai ihan muuten vaan, jos ei ole millä pysäyttää.
Siellä Stalingradissa oli käytössä täyden liikekannallepanon tuottamat miljoonajoukot ja massiivinen Amerikan apu, mutta nyt ei ole kumpaakaan. Amerikka tukee vastapuolta ja lkp arvaamattomine seurauksineen pelottaa Kremliä enemmän kuin vihollinen.
epätodellisuudessa elävät, länsi raha ruokitetut ja yllytetyt, us-gb,, cia nato m16 gb,,
ne teki tämän järjettömän nato operaation. Nato on siis sota-hullujen vallassa.
.
epätoivoiset ukraina natsit teki kamikaze hyökkäyksen kurskin suuntaan,
tuhlasivat miehiä ja kalustoa täysin järjettömään hyökkäykseen.
Nyt Venalainen liiskaa nämä , tuho on suurta.
Se oli ukrainan natsien viimeinen koitos...
Operaatio Kursk on harhautus. Nato Tiltut eivät tätä ymmärrä, mutta pian kyllä huomaavat. Hä hä häää.
Sitten,kun ukrainalaiset ovat herroina Moskovassa , ymmärrämme.
"Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?"
No saahan ne nyt sielä harmaissa kylissä temmeltää.
Lännen oli turha luulla että Venäjä vetäisi joukkonsa pois etelästä ja idästä.
Se oli virheoletus. Ukraina pantiin tuhlaamaan joukkonsa Kurskiin turhaan.
Länsi on maailman huonoin sota strategi. 😁
"No saahan ne nyt sielä harmaissa kylissä temmeltää."
Toivottavasti suomen sodanjohto ei koskaan vaivu tuollaiseen ajatteluun jos vihollinen tunkee maahamme 😁 Siinä voisi äkkiä syntyä sisäpoliittinen kriisi ja rajakaupunkien asukkailla usko mennä hallintoon ja sodanjohtoon varsinkin jos sinne sitten lähetettäisiin kouluttamattomia varusmiehiä teurastettavaksi .
Mutta venäjällä se vihollisen temmeltäminen omien rajojen sisällä on sellaista harmitonta olosuhteiden pakkoa ....saahan ne siellä temmeltää kun ei ole oikein kalustoakaan saati joukkoja sinne laittaa ...sillä tavalla ...nerokasta tiltun mielestä 😁
Putin on vähän puun ja kuoren välissä Kuskin menetys on hirveä kasvojen menetys ja arvovalta tappio ja taas jos vetää muualta joukkoja Kurskiin voi seurata katastrofi ja uusi Ukrainalaisten läpimurto ja se taas saattaa olla täydellinen katastrofi venäjälle .
Tilannetta kun miettii Putin ei oikein voi tehdä mitään muuta kuin jäätyä ja katsoa mitä tapahtuu Kurskin katastrofi on jo tapahtunut nyt vain pidetään viimeisestä oljenkorresta kiinni jos muualla sitten ei katastrofia tapahdu kun ei tehdä mitään joukkojen siirtoa mikä antaisi vastustajalle tuhannen taalan paikan iskeä .
Venäläiset sotabloggarithan pitää Ukrainan hyökkäystä Kurskiin taktisesti loistavana suorituksena ja he epäilevät tätä hyvin rakennetuksi ansaksi joka laukeaa heti jos venäjä siirtää joukkoja muilta rintamilta Kurskiin ....Olkoon putin nyt kylmä rinki perseen alla ja toivokoon että kansa vielä tämän Kurskin nöyryytyksen jotenkin kestää.
Nato Tiltu ei ymmärrä, että kyseessä on Venäjän tekemä taktinen harhautus. Ukrainaa huijattiin siirtämään joukkonsa väärään paikkaa ja nyt itärintmalla edetään reipasta tahtia.
"Nato Tiltu ei ymmärrä, että kyseessä on Venäjän tekemä taktinen harhautus."
Jep jep hyss älä paljasta kaikkea ....luulisin että harhautus on juuri samanlainen kuin minkä venäjä teki Kiovan piirityksen jälkeen ...olivat vaan niin huolimattomia siellä kuten Kurskissakin että jäivät joukoittain vangeiksi ja jättivät kalustonsa Ukrainalle mutta ...harjoitus tekee mestarin jos seuraavalla kerralla sitten kalustokin tulee mukaan eikä paikalliset juoneen osallitujat kuole tai antaudu joukoittain vangeiksi ...kalustokin kannattaa viedä mukanaan
hysss ! ei paljasteta liikoja pian muutkin huomaavat meidän tapaan että sotilastaktinen nero siitä todistaa tämä erityisen hyvin ja nopeasti edennyt Ukrainan valloituskin
Ukrainan joukot ovat taktisesti juuri oikeassa paikassa. Kurskin alueen valloitus on sujunut paljon paremmin kuin Ukrainassa uskallettiin toivoakaan ja se on ollut valtava nöyryytys Putin Kalsarimyrkyttäjälle ja hänen läpimädälle hallinnolleen.
Niin ovat, Pokrovskin kaupunki laajalti ympäristöineen alkaa olla menetetty, Ukrainan joukot ovat todella oikeassa paikassa oikeaan aikaan..?
Entä jos muutkin msat tekevät kuin Ukraina Kurskissa? Siinä olisi Putinilla naurussa pitelemistä ja kannatuksensa lisääntyisi.
Pokrovskin ympäristöstä ei siis tullut niin pahaa lihamyllyä kuin olisisi voinut tulla.
Tietenkin tekevät, jos Putin Kalsarimyrkyttäjä hyökkää niihinkin.
Itärintamalla on vallattu taktisia alueita. Neonatsijohto on seonnut puuterinenäisenä nyt todella täysin mennessään hyökkäilemään. Suomen roskalehdistö taas siunaa muihin maihin hyökkäyksen - mitäs kuspäistä peliä lehdet oikein pelaavat?
Pakenemassa ovat ja antautumassa neonatsijoukot venäläisille.
Se on kuolinkouristuksia ja kohta natsipäällystö pakenee Kiovan kanalastakin pois ja jättävät siviilit kärsimään. Typeristä haaveistaan luopuen karvaasti jenkkien rahoittamana natsit katoavat piiloon.
Kana-aivo mois mennä Kievin kanaa maistamaan ja ruutia haistamaan.
Papukaijan ottavat avosylin vastaan. Vätys on ja suu auki kuin kuolleella hauella ikään eikä koskaa tule mitää asiaa eikä ymmärrettävää sanomaa kuin valveutuneilla fiksuilla.
Tiesitkö, että Ukraina on edennyt Belgorodiinkin ja että siellä on nyt paniikki?
Koskas sinä piikkihörhö olet valveutuneen fiksun tavannut?
Mieti sitä ja lähetä lisää näitä typerehtimisiä, jotka osaltaan varmistavat että Venäjän fanitus Suomessa lähestyy nollaa. 🥱
"Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?"
Miksi pitäisi piitata? Venäjän erikoisoperaatio on kesken. Kursk hoituu aikanaan.
"Miksi pitäisi piitata? Venäjän erikoisoperaatio on kesken. "
Niin ...niin onhan se tosiaan ollut sellainen nopeasti edennyt operaatio niin siinä ei silleen sitten kerkiä ihan jokaiseen asiaan perehtyä niin kuin tähän Kurskiin tai sitten tosiaan Moskovassa suunniteltiin operaation alussa 2022 tämä venäläisen Kurskin alueiden luovuttamien viholliselle juuri tässä vaiheessa ....sota on niin jännää ja taktista hommaa että näin venäjämielisenä se Putinin nerous aina pääsee yllättämään ...mutta antaa noiden nerojen hoitaa asiat...minä tuskin näistä nerojen taktiikoista silleen mitään ymmärrän ...mutta jänniä ne on.
Nopeasti tai vähemmän nopeasti: Jos juttu olisi edennyt suunnitellussa aikataulussa, paljon vähemmän ukrainalaisia olisi sodassa kuollut ja paljon vähemmän olisi joutunut lähtemään länteen pois maastaan ja kodeistaan.
Mutta jos ei mennä siihen niin kysytään että onko miten paljon parempi että sama aisa tapahtuu joka tapauksessa muutamaa vuotta myöhemmin? Pokrovskin kaupungista ja ko. alueelta on lähtenyt länteen ainakin noin 200000 ihmistä, miksi?
Zele laski väärin, että Venäjä siirtäisi Donbassista joukkoja Kurskiin. Nyt Zele on jälleen itkemässä länneltä lisää aseita.
"Nopeasti tai vähemmän nopeasti: Jos juttu olisi edennyt suunnitellussa aikataulussa, paljon vähemmän ukrainalaisia olisi sodassa kuollut "
MItes ne venäläiset raadot ? etkö ole niistä ollenkaan huolissasi ? Yleensä meillä täällä lännessä ollaan enemmän huolissamme omista tappioista mutta teidän kulttuuri on niin erilainen .
Tuskin kuitenkaan erikoisoperaation tavoite ajaa Ukrainan laillinen hallitus maasta ja tehdä Ukrainaan se narratiivinen denatsifikaatio kovin hyvin on edistynyt katsoo asiaa mistä kulmasta tahansa koska tuohan vaatii maan miehittämistä ...viime ajat venäjän armeija on kuitenkin kulkenut ihan väärään suuntaan ...
Putin on puun ja kuoren välissä siksi sotaa kokemattomat venäläiset varusmiehet nyt kuolee ja antautuu Kurskissa laumoittain .
Ymmärrän että Putin on tavoilleen uskollisena päättänyt ettei voi muualta irrottaa sotilaita koska se saattaa tarkoittaa venäjän kannalta lopullista katastrofia jos Ukraina tekee toisen läpimurron rintamaan jossain muualla Kurskin lisäksi ...Putin katsoo parhaimmaksi menettää kasvonsa jälleen kerran Kurskissa nöyryytettynä kuin antaisi katastrofin laajeta se maksaa helvetisti vain nuorten venäläisten kokemattomien varusmiesten elämiä.
"tosiaan ollut sellainen nopeasti edennyt operaatio"
Mistä niin päättelet?
Naton aloitettua sijaissodan Venäjää vastaan lienee kaikille selvää, että Venäjän operaatio hidastuu, vaikka sille ei mitään määräaikaa ole annettukaan.
Nato Tiltun Sijaissota on täysin uusi käsite. Käsittämätön käsite.
Oeskohan tuo ERIILLISSOASTA puhunna?
"Naton aloitettua sijaissodan Venäjää vastaan lienee kaikille selvää, että Venäjän operaatio hidastuu, vaikka sille ei mitään määräaikaa ole annettukaan."
Hei hölmö ! olen Natomaan kansalainen ja reserviläinen ja tiedän ettei Nato ole osallisena yhdessäkään sodassa .
SEn tiedän että niin kuin sodissa aina aseita kyllä toimitetaan Ukrainalle lännestä ja venäjälle sitten pohjoiskoreasta Iranista jne... valtavat määrät mutta sotivat osapuolet ovat edelleen vain Ukraina ja valloitussotaan lähtenyt venäjä se asia ei muutu mihinkään .
Tuo tietysti kuulostaa nöyryyttävältä venäjältä nähtynä että Ukraina on sille ylipääsemätön vastus ollut ja nyt Ukraina nerokkaasti on vallannut myös venäjän maa-alueita .... mutta älä turhaan asiaan Natoa sekoita sillä sitten joudutaan puhumaan pohjoiskorean ja naton välisestä sijaissodasta jos tarvikkeiden toimittajat asiaan sekoitetaan
"Nato Tiltun Sijaissota on täysin uusi käsite. Käsittämätön käsite."
Öhöm sen taisi ilmoille laittaa kuitenkin ihan orginaali tiltu eli venäläismileinen pelle 😁
Sijais- eli proxy-sota:
Sota, jossa valtio yrittää lisätä valtaansa tai vaikutusvaltaansa osallistumatta toimintaan, kuten tarjoamalla aseita tai rahoitusta jollekin osallistujista.
Lähde: wikipedia
Länsi vastustaa jyrkästi, että Kiina aseistaisi Venäjää, koska Kiina asettuisi siinä tapauksessa sodan osapuoleksi.
Itse länsi on pumpannut Ukrainan aseita täyteen, mutta ei omien sanojensa mukaan sodan osapuoli. Ristiriitaista.
No ainakin venäjä tuolla Nato-PÖLVÄSTILLÄ näyttää aina olevan mielensä päällä.
Maaninen meno ... villi etukeno ...
Joo turha on ulkopuolisen narsita kuin vanha veräjä - turhaa jorinaa ja jaarittelua.
Kyllä ne siellä osaa hommat ja hoitaa ajallaan natsit tuomiolle ja Musta Delfiini ottaa heidät huomaansa.
Kukaan huumemies ei saisi johtaa maata. Tuollainen nuori tappi ei osaa eikä kykene.
EI PUTIN OLE MISSÄÄN ONGELMISSA - TUNTUU ETTÄ KIRJOITTAJALLA SITÄVASTOIN ON ONGELMA POHDITTAVANA.
Milloin Nato siis tarkkaan ottaen aloitti tuon sijaissodan?
Sille on varmaan jokin päivämäärä tapahtumineen, kun kerran annat ymmärtää että 24.2.2022 alkanut "operaatio" oli jo meneillään ja hidastui sitten.
Kyllä se on Venäjä joka on pumpannut Itä-Ukrainan aseita täyteen. Ukrainalla on kaikkine länsiapuineen käytössään vain murto-osa Venäjän määristä. Laatu toki on parempaa.
Oletko muuten huomannut, että vuosien uupumaton uurastuksesi on vain vähentänyt Venäjän fanitusta Suomessa? Nyt se on jo liki olematonta.
Normaali ihminen muuttaisi tuossa kohtaa toimintaansa radikaalisti johonkin toivottavasti tuloksekkaampaan suuntaan. Entä sinä?
Tuloksista päätellen Venäjän kalkkeutuvassa johdossa käytetään huumeita paljon enemmän kuin Ukrainassa. "Maailman toiseksi vahvin armeija" on saanut aikaan lähinnä satoja tuhansia _omia_ kaatuneita ja haavoittuneita.
Sijaissota on hieno käsite kasvonsa menettäneelle putinille vähän kuin Zele olisi vetänyt putlerin kanveesiin ja tämä yrittäisi kertoa hintahtaville kavereilleen että olisin mää muuten pärjännyt mutku se oli Tyson joka minua löi ....Zeleekin varmaan naurattaa tuo putinin itku 😁
Jos Sorokan rata olisi katkaistu, niin amerikan apu ei olisi tullut perille. Nythä on se apu katkaistu ja se tulee suomeen. Ukrainassa tapahtuu vaihtokauppa. Annetaan kommunistit venäjälle. Nämä toiset haluaa ukrainaan
Jos Sorokan rata olisi katkaistu, niin amerikan apu ei olisi tullut perille. Amerikkalaiset uhkas sodalla.
Vittu mitä URPOJA!
A.F.Airo totesi haastattelussa: "entä sitten, olisi ollut vain yksi rauhansopimuksen allekirjoittaja lisää".
Vaikea sanoa, mikä poliittinen vaikutus olisi ollut. Riskiä ei haluttu ottaa. Ei ainakaan enää siinä vaiheessa kun sota selvästikään ei ollut päättymästä nopeaan Saksan voittoon, vaan tulevaisuus alkoi näyttää epävarmalle.
Nato Tiltujen järjenvalo ei riitä ymmäretämään, että maan luovuttaminen toistaiseksi on Putinin SUUNNITELMA! Ukrainaa harhautettiin ja se meni miinaan. Hyvä niin!
"Nato Tiltujen järjenvalo ei riitä ymmäretämään, että maan luovuttaminen toistaiseksi on Putinin SUUNNITELMA! "
Jep ja kun harhautus tehtiin niin täydellisesti että annettiin vielä tuhansien puolustajien (pääasiassa varusmiehien) kuolla ja jäädä vangiksi kalustoineen kukaan Ukrainassa ei edes arvannut että tämä oli sotilaallisen neron Putinin suunnitelma ...jo toisen kerran hän on jymäyttänyt aivan samalla tavalla Ukrainalaisia viimeksi tämä tapahtui 2022 kun hän tarkoituksella perääntyi valtavilta maa-alueilta jättäen valtavat määrät kalustoa ja vankeja Ukrainan armeijalle .
Putin on Saddam Husseinin kaltainen sotilaallinen nero hänkin käytti samaa taktiikkaa persianlahden sodassa sen aikaisilla venäläisillä huippumoderneilla aseilla.
Onko Putinilla tarkoitus ihan Siperiaan asti luovuttaa maata? Aika nerokas sellainen suunnitelma.
Venäjä tekee ansan ukrainalle Kurskissa.
Ukrainalaiset ovat jo muutenkin kyllästyneet ukrainan fasistihallintoon ja haluavat liittyä äiti - venäjään. Näin ukrainalaiset saisivat samanlaisen upean ja edistyksellisen demokratian kuin venäläisillä on.
Ukrainan kansa tietää sen tosi asian , että venäjän kansa saa elää oikeassa demokratiassa , missä on täysi lehdistövapaus ja kaikki hienot kansalaisoikeudet. Venäjällä kansalaiset saavat vapaasti ilman pelkoa ilmaista mielipiteensä mistä asiasta tahansa , toisin kuin ukrainassa.
No mikäpäs muu kuin venäjä tuolla Nato-PÖLVÄSTILLÄ näyttää taas olevan mielensä päällä.
Maaninen meno ... villi etukeno ...
Oletko muuten huomannut, että vuosien uupumaton uurastuksesi on vain vähentänyt Venäjän fanitusta Suomessa? Nyt se on jo liki olematonta.
Normaali ihminen muuttaisi tuossa kohtaa toimintaansa radikaalisti johonkin toivottavasti tuloksekkaampaan suuntaan. Entäpä sinä?
Edustatko SINÄ 'normaalia' ihmistä?
Sinä siis trollina olet normaaliko?
Niinhän se meno taitaa olla, mediaa seuraamalla se kyllä valkenee.
Jätän mielelläni palstan seuraajien päätettäväksi, kumpi meistä on normaalimpi, Anonyymi vai minä. 😎
Turhaa siirrellä mitään. Kurskin alueen mummut ja papat hakkaa kyllä Nato-koulutetut joukot. Nyt jo Zelenskyin joukot ottaa takapakkia. Kauimmaiset uhkaa jo jäädää eristetyksi pääjoukoista.
Joo eivät natsijoukot etene vaan paremminkin antautuvat ken ehtii ennen kuolemaansa.
Ulkolaisia palkkasoturirikollisia ei sen sijaan kannattaisi ainuttakaan ottaa vangiksi vaan eliminoida pois saastaisena joukkona siviileitä tappamassa raakalaisina.
"Kurskin alueen mummut ja papat hakkaa kyllä Nato-koulutetut joukot"
Pakkohan se on tällaisessa uskossa elää kun venäjän armeijan joukot on tapettu vangittu tai osa pakokauhuisena päässyt pakoon ...putin laittoi toivonsa venäläisiin vankeihin ja tiltu laittaa toivonsa mummoihin ja pappoihin .
😁🤣😂😆
Seuraavana täällä tiltut sitten laittavat uskonsa venäläisiin lapsiin taisteluissa pärjäämisen takeena
Venäjällä on nyt vanhat ukot tappelemassa. Ja kohta kerätään vanhojavenakkoämmiä rintamalle.
Jostain syystä Ukraina nyt menettää alueita myös Kurskissa.
Ei Venäjän ole järkevää lähettää joukkoja Donbassista jos paikalliset voimat nyt riittävät.
>putin laittoi toivonsa venäläisiin vankeihin
Nyt jo eräskin murhaaja vapautui hengissä rintamalta, tappoi sitten kotiseudullaan vanhuksen ja pantiin uudestaan rintamalle.
Tällainen on mahdollista vain Venäjällä, missä mikään ei ole mahdotonta.
Tappoi ja raiskasi.
Aika velikulta!
Venäläinen sankari.
Näyttää kiertävän sellaisessa luupissa, että lopulta joutuu lusimaan tulevan viimeisen seksimurhansa oikeasti, kun sota kuitenkin kerran loppuu. Siis ellei tule ammutuksi.
Venäjällä on tapana laittaa nämä sankarit taistelemaan sellaisiin paikkoihin, että tulevat ammutuiksi.
Selvisi sentään puoli vuotta hengissä tämä veitikka.
Juu, niin teki, mutta tuskin toista kertaa.
Kotikylä ainakin toivoo että ei.
Maltillisesti ja viisaasti Venäjä on mennyt vapauttamaan maan natsivallasta.
Vanha kansakin aina sanoi, että housumalla ei tule kuin kusipäisiäkakaroita.
Tässä menoa viime tunneilta...
https://www.youtube.com/watch?v=DOFXOPpokPs
Voisiko trolli kertoa millainen NSDAP:ltä kopioitu 25 kohdan ohjelma Ukrainalla on? Taitaa mennä trollilla sormi suuhun prsuuksista, kun ei osaa vastata.
Ukraina on perääntynyt Kurskissa.
Vapauttaa joukkojaan toisaalle.
mistäs venäjä muutenkaan piittaa muutakuin tappamisista
Vietnamin mummut ja papat pieksivät kyllä pahanpäiväisesti USA:n Natoyhteensopivat lapsenmurhaaja ja raiskaaja joukot
1974 sen loppunäytelmä hähtiin livenä Vietnamissa.
29.4.1974 USA:n asevoimien radio alkoi soittaa " I'm dreaming of a white Christmas" vetäytymisen ja antautumisen merkiksi. Evakuointi alkoi täydellä teholla.
https://youtu.be/0BVRhsqHE5M?t=21
Länsi iskee somealustoille ja pyrkii näin kieltämään vapaan vaihtoehtoisen median.
Nyt kuuluu kysymys, miksi globalistit kieltävät vapaan keskustelun kaikkialla?
Väittääkö joku ettei näin olisi tilanne?
Väittää. Somealustoilla tapahtuu myös rikollista toimintaa ja länsi iskee siihen, ei vapaaseen keskusteluun. Joka sinun mielestäsi on oikeutta valehdella vapaasti.
Kuis sie sitte saat valehella alvariinsa?
Eiks se vapaa ja arvopohjainen länsi iske siun valheisiis olleskan?
Kuis sie olet saanu oikeuven valehella koko aikas?
Saisinks määki laskee palturii jos levittäsin länsiropakantaa koko aika?
Saaks sie palkkaa ja kuinkas paljo ja keltä kun valehtelet ettäs korvas heilus?
Kuka maksa? Myllyveräjäs vai mikä se olkaan ku sai THL maksaman tuhansii euroi ku valehtel koronarokotuksista. Oli muka itteki ottanu piikit vaikkei ensimmäistäkän ottanna.
Tarttis tollasille teherä jottai.
Sie oot kyllä jenkkis ropakantisti, saat tollareita UPIlta tai Stupilta.
Sanoosin jott haist sie pitkä paska, mut ku oon kentlemanni nii jätän sanomati.
Piikkihörhö on sitten hyvä ja kertoo, mitä valehtelin.
Alottasin helepommast päästä ja kertosin, miss oot puhunt totta.
Täss tämä tulisi:
🙄
No sitten esitäpä yksi esimerkki niistä väittämistäsi valheista.
Kuten tiedät, tässä(kin) kohtaa Pietarin tyttö vain jäkättää ja siirtelee maalia mieleiseensä paikkaan.
Juu, ei tule esiemerkkiä väitteestään.
Moloa juoksuttaa ihan kotimainen trolli.
"Somealustoilla tapahtuu myös rikollista toimintaa ja länsi iskee siihen, ei vapaaseen keskusteluun."
Olepa höveli.
Ku sie minnuu piikkihörhöks kehuit nin eiks seki ole valhe.
Vai onks siulla jottai tiatoo miun ottamist tai ottamatt jättämist injektioista?
Ku joku somealust rupiaa senssuroiman esim. tota piikkikeskustelua, nin eikös se, että jos joku kertos, ett koronapiikki ei suojaa saamast tartuntta eikä tartuttamast muille sitä tautia ja alusta pistäs bannit päälle ni ole sitä vappaa keskustelu sensureemist?
Varsinkii ku tiijetää, mieki tiesi jo het ku piikei ruvettis tuikkiman, ett Asko Järvinen ja Hanna Nohynek ovat iha käräjill toristant, ettei ne piikkit suoja tarttunnoilt eikäs tartuttamisilt.
Ku joku tavallist immeist valistuneemp tuo julki tottuuve, jota media vääristel koko aikas ja somealusta läppää tälle valaistukse kokeneell bannii, ni eiks hittaammanki homoksen hattarass rupia valo ehkies vähä vilikattaa, jott mist täss ny oikke onka kyse?
No, määhä vaa kysyse, järkevät vastaust en jaks ees ventat.
Tuo juoksutus on helposti kuitattu.
Meniks siulla kiäli solomun vai sormi ryppysaukkoon?
Sie minnuu eppäilit piikkihörhöks ja kiirehit asijoitte etteen väittämäll, ettei mulla oo mukamas yhtän esmerkki siun lööperistäs.
Ku sitte pari esmerkki pistin malliks nin siulla män suu säppin vai kattiko se molon valleita vuolattavan lirpukan suihins popsi?
Esimerkkisi oli valetta piikkihörhö.
Ja näköjään poistatat vastauksiani, jossa kerron, miksi olet piikkihörhö ja miten valehtelet.
Net ovat iha eri tahot ku sensuroit näit somehöpinöit.
Olenks mää piikkihörhö ku ole ottant 5 piikkii vai siks ku en uskois niitte jelppivän hevon vittusen vertaa?
Ny siun pittäis heittäs kolikkoo.
Ettei vaa jäis syrjällens koko coint ja veis puhehaluist ponne poikkee.
Olet piikkihörhö, koska valehtelet koronarokotteista.
Ovatko Moolokki ja ruutijotain yksi ja sama henkilö?
Voi olla, mutta voi olla ettei olekaan.
Mutta molemmat saavat palkkaa samasta paikkaa tai ainakin samalta suunnalta.
Länsi ja usa? Täällä joku venjäläinen natsirunoilija yrittää asettaa pelkkää jenkkilää vastaansa kun kyseessä on 95 % maailman maista jotka on venäjän natsimaista hyökkäyssotaa vastaan. Ukrainaa tuetaan kyllä. Tuo piikkihörinä on omituista. Liittyykö se jotenkin venäjän huumeongelmiin vai onko se jokin kirjoittajan oma riippuvuusjuttu?
Kyllä se on Nato ja natomieliset, jotka ovat vähemmistönä kannattamassa Ukrainan sotaa. Ememmistö maailman maista ei ole Ukraina puolella. Vain EU, USA, Englanti, Japani ja Australia tukevat sotaa.
Tässä on videoita Kurskin lihamyllystä: https://rumble.com/v5cs7rh-denazified-russia-eliminated-high-ranking-nato-and-ukrainian-officers-in-kr.html?e9s=src_v1_ucp
Eikä ihmiset ole vieläkään oppineet Venäjän taistelutaktiikkaa. Miksi lähteä vihulaisen perään, kun se tulee itse puskemaan joukkojaan omien sulkujen luokse. Lisäksi riittää, kun tuhotaan suurin osa vihulaisen kalustosta ja estetään täydennysten ja huollon tulo eteneville joukoille.
Tämä takia Ukrainalaiset kävelevät tällä hetkellä Kurskin-alueella. Alue on Venäläisittäinkin perämettää. Ukrainalaisten juhlimat valloitettut kylät ovat kaksi taloa tällä puolen ja kolme tien toisella puolella. Ei mitään tulisuojaa hyökkääjille.
Naton laatiman suunnitelman kohde oli ydinvoimala, mutta sinne asti ei yksikään hyökkääjä tule pääsemään.
"Miksi Venäjä ei piittaa Ukrainan etenemisestä Kurskiin?"
Sellastahan urheilukalastus on.
Antaa Ukraina nyt sätkiä itsensä voimattomaksi ja sitten hengettömäksi.
Minkäs Venäjä tekee kun ei voi. Surkea armeija.
Venäjä tekee aivan suunnitelman mukaisia väistö- ja taka-askel kuvioita ennen uutta, kaiken tuhoavaa hyökkäystään joka kestää vain 2 päivää.
Tanssiiko ne ripaskaa on ne ovelia ja sit iskevät voimalla...
Käytettyjen pesukoneiden myymälään.
Venäjän uusi kalenteri on mallia Vladimir Gregoriaaninen.
Putin on ainoa joka osaa tulkita sitä.
Paljon tuli soopaa muttei vastausta tuohon piikkihörinäkysymykseen.