Mitä Suuri Raamatun Tietosanakirja sanoo tähän?

Anonyymi-ap

Ristimerkki, jota yksinkertaisimmassa muodossaan edustaa kaksi suorassa kulmassa toisiaan leikkaavaa viivaa, oli sekä idässä ja lännessä olemassa jo kauan ennen kristillisyyden ilmaantumista. Sen synty ulottuu hyvin kauas menneisyyteen inhimillisessä kulttuurissa. Ristiä on kunnioitettu Egyptissä ja Syyriassa ikimuistoisista ajoista asti. Idän buddhalaiset pitivät sitä yhtä suuressa kunniassa. Ajanlaskumme alussa pakanoilla oli tapana tehdä ristinmerkki otsaansa viettäessään eräitä pyhiä salamenoja. ”
Yllä mainittu tietosanakirja osoittaa myös, miten ja milloin nimikristityt alkoivat käyttää ristejä, sanoen:
” Ajanlaskumme kolmannen vuosisadan puoliväliin mennessä kirkot olivat joko poikennet eräistä lristillisen uskon opeista tai tehneet niistä vääristeltyjä muunnoksia. Kirkollisen luopiojärjestelmän arvonannon lisäämiseksi pakanoita otettiin kirkkoihin, vaikkeivät he olleetkaan uudestisyntyneet uskossa, ja heidän sallittiin suurelta osalta pitää pakanalliset merkkinsä ja vertauskuvansa. Siksi TAU eli T…… jonka poikkipuu oli alennettu, omaksuttiin edustamaan Kristuksen ristiä ”
On epänormaalia vaalia ja kunnioittaa välineitä, joita on käytetty jonkun rakkaamme murhaamiseen. Otetaan esimerkki: Kenen mieleen tulisi suudella revolveria, jota on käytetty jonkun omaisen murhaamiseen tai pitää sitä kaulakoruna. ?
Koska näin on ja koska risti on todistettu Pakanalliseksi uskonnolliseksi vertauskuvaksi, niin niillä, jotka ovat pitäneet sellaista esinettä tai joilla on krusifikseja kodissaan, koska he ovat ajatelleet sen osoittavan kunnioitusta Jumalaa ja hänen poikaansa Jeesusta Kristusta kohtaan, on edessään TÄRKEÄ RATKAISU.
Jatkavatko he niiden käyttöä ?
Aikovatko he jopa säilyttää ne ?
Totuudenrakkaus ja halu miellyttää Jumalaa KAIKESSA auttaa oikean ratkaisun tekemisessä.

15

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      oikein sanoit, uskokaa Raamattuun!

      • Anonyymi

        Samaa sanoo Raamattu, ei ristille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa sanoo Raamattu, ei ristille!

        Taitaa paalu kiinnostaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa paalu kiinnostaa...

        Ei vaan totuus!


    • Anonyymi

      Minä vetäisen ristinmerkin aina ku näen todistajien kärryt. Ja lahjoittaisi heille ikonit. Tietäisivät mikä on oikea uskonto.

      • Anonyymi

        Pesään ne heitetään


    • Anonyymi

      Anonyymi-ap 2024-08-23 19:10:36

      "Ristimerkki, ..."

      -Tiesitkö, että ennen vartiotornin kannessa oli ristisymboli ?
      Se on kristillisyyden tunnus, viittaa jakeeseen

      2 Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan

      -tuo sovitushan tapahtui ristillä.

      -Tuommoiseen siis nykylahkojohto tuhlaa mustetta vartiotornissaan, mitä tuohon viestiin olet siirtänyt.

      • Anonyymi

        Kuules urpo, Jeesus laitettiin Paaluun!
        Montako kertaa se pitää toistaa??????


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules urpo, Jeesus laitettiin Paaluun!
        Montako kertaa se pitää toistaa??????

        Toistoa siis pidät lahkosi voimana ?

        Mutta vartiotorniseura jännästi puolusti ristinvastaista sotaansa kirjalla, joka esittää todisteet siitä että Jeesus naulittiin ristille.

        Toki myös Consolation 1940 kehui verensiirtoa

        Otathan pullean lompsan mukaasi valtakunnansalille, vartiotorniseura kaipaa lisää kun on vasta miljardiomaisuus, lahjalootat kutsuu ja maailmanloppu on pian.


    • Anonyymi

      Raamattu kieltää yksiselitteisesti symbolien palvonnan. Risti mukaanlukien...

      Kristinusko on tässä suhteessa ristiriidassa vanhaan testamenttiin, mutta siellä on tietysti lukemattomia muitakin kohtia. VT on otettu väkisin osaksi uskontoa, mihin sitä ei pysty sovittamaan.

    • Anonyymi

      Anonyymi 2024-08-27 11:21:39

      "Raamattu kieltää yksiselitteisesti symbolien palvonnan. Risti mukaanlukien..."

      -Voi sinua, kun vartiotorni on vetänyt nenästä.
      Ei ristiä palvota. Tuo on vain vartiotornin harhautus. Eikö vartiotornikaupustelijat kiinnitä huomiota mitä sanovat vartiotornin nimissä.

      Enhän minä, jos teen itselleni ristin, sitä kumarra, oli sitten olkiristi tai muu.
      Mutta ihan sama jos ostan hopearistin kaupasta.
      Kysymyshän on elottomasta, ihmisen luomuksesta. Eikä sen taustalla ole "epäjumalaa", vaan se muistuttaa että Jumala (Joh. 1:1, Sana oli Jumala) kuoli ristillä.

      Risti siis muistuttaa Jumalasta, jota kohtaan suhtaudutaan kuin Raamattu käskee.

      Esim. 5 Moos. 5:11 - Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

      -Minusta JT:t tekevät nimenomaan tuossa kiellettyä tekoa.

    • Anonyymi

      Mitäköhän kirjaa olet oikein lukenut? Taitaa olla vartiotorniseuran kustantama? Minulla on hyllyssä Iso Raamatun Tietosanakirja.

      • Anonyymi

        Jaa, et tarvitse sitä.
        Luukas kertoo 2 kertaan, että Jeesus laitettiin paaluun, UT


    • Anonyymi

      Ovatko Jehovan todistajat tehneet oman versionsa Isosta Raamatun Tietosanakirjasta? Yksi sana erilainen nimessä.

      • Anonyymi

        JT riittää Raamattu!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2678
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1134
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1088
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      995
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      907
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      797
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      790
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      120
      753
    Aihe