Puolan Jozef Pilsudskin oma gulag Bereza Kartuska - emme unohda!

Joudut nyt, arvon Roman Dmowski -fanittaja, pettymään. Tutkijat eivät ole kanssani lainkaan samaa mieltä.

-----


Historioitsija Jeffrey Burds on kommentoinut Timothy Snyderin artikkelia ja viitannut Alexander Motyliin kuvaillessaan puolalais-vallanpitäjien vainoja ukrainalaisia kohtaan vuosilta 1934 -1938 ELI ENNEN KUIN NATSI-SAKSA EHTI HYÖKÄTÄ PUOLAAN.

Artikkeli löytyy edelleen arkistoituna, vaikka on virallisesti "kadonnut".

Jeffrey Burds

Comments on Timothy Snyder's article, "To Resolve the Ukranian Question once and for All: The Ethnic Cleansing of Ukrainians in Poland, 1943-1947" Journal of Cold War Studies, Volume 1, Number 2 (Spring 1999).

https://web.archive.org/web/20220527142533/https://www.people.fas.harvard.edu/~hpcws/comment13.htm


]Jeffrey Burdsin artikkelissa:]

"Alexander Motyl on kuvaillut Ukrainan väkivaltaisen Puolan vallan vastustamisen juuria.[3]

(Burdsin lähteytys [3]:

*Alexander J. Motyl, "The Turn to the Right: The Ideological Origins and Development of Ukrainian Nationalism", 1919-1929_ (Boulder: East European Monographs, 1980)

*Alexander J. Motyl, "Ukrainian Nationalist Political Violence in Inter-War Poland," _East European Quarterly_ XIX (March, 1985), s. 45-55. )

Mutta etnisten puolalaisten julmuudesta etnisiä ukrainalaisia kohtaan keskustellaan harvoin tarkoitushakuisten kansallismielisten kertomusten ulkopuolella. Yleisin ja voimakkain väkivalta tapahtui ukrainalaisvastaisissa vainoissa vuosina 1934-1938.

Tätä varten meidän ei valitettavasti tarvitse luottaa pelkästään Puolan tai Ukrainan selostuksiin. Monsignor tohtori Philippe Cortesi, paavin nuncio Varsovassa, tuomitsi väkivallan yksityisellä kirjeellä Puolan sisäministerille, joka koski jo äkkiseltään yksittäistä tällaista tapahtumaa 2.-3. marraskuuta 1938. En-De:n ("Kansallisen Demokratian"), tulisieluisen puolalais-isänmaallis-kansallismielisen järjestön, puolalaiset jäsenet hyökkäsivät ukrainalaisten opiskelijoiden kimppuun näiden Varsovassa sijaitsevissa asuntoloissa, puolalaisten poliisivoimien estämättä. Poliisit seisoivat sivussa julmaa väkivaltaa seuraten ja odottivat mellakoiden loppumista pidättääkseen ukrainalaisia opiskelijoita rauhan häirinnästä. Useita ukrainalaisia instituutteja vastaan hyökättiin, minkä jälkeen "hyökkääjät tuhosivat kaiken käsiinsä saamansa". Puolalaiset kansallismieliskiihkosieluiset tuhosivat ukrainalaisen kaupan sytyttämällä sen sisätilat tuleen ennen kuin heittivät kirkuvan nuoren ukrainalaisnaisen liekkeihin. Pahin väkivalta tapahtui Ukrainan katolisessa seminaarissa vain 200 metrin päässä Puolan valtionpoliisin keskustoimistosta. Puolalainen väkijoukko teki ikonoklastisessa raivossaan korjaamatonta vahinkoa Ukrainan kirkon sisätiloihin, turmellen ikoneja ja tuhoten arvokkaan Pyhän Pietarin muotokuvan. Seminaari tuhoutui, kun vihainen puolalainen joukko heitti järjestelmällisesti hajottaneidensa huonekalujen palasia rikkoutuneiden ikkunoiden läpi alla oleville kaduille. Kaikkiaan ainakin kahdeksan ukrainalaista joutui sairaalahoitoon vakavien vammojen vuoksi ja kaksi menehtyi. Kuten tavanomaista, Puolan virallinen lehdistö vaikeni salaperäisesti tällaisista tapauksista. Mahdollisuuksien salliessa Puolan poliisi takavarikoi ja tukahdutti Ukrainan maanalaiset sanomalehdet ja julkaisut, joissa tapauksista keskusteltiin.

Laajempi kokonaiskuva puolalaisten ja ukrainalaisten välisten etnisten konfliktien historiasta Galiciassa antaa meille mahdollisuuden välttää painottamasta liikaa yksittäisiä tapahtumia (kuten Volhynian terroria vuonna 1943 ja Puolan terroria vuonna 1947) ja sen sijaan nähdä miten molemmat etniset ryhmät tarttuivat tilaisuuteen hyödyntää eurooppalaista geopolitiikaa 1930- ja 1940-luvuilla sekä peräkkäisiä ulkomaisia miehityshallintoja saadakseen itse lisää vaikutusvaltaa Galiciassa. Mitä enemmän tutkin Galiciaa, sitä enemmän tulen siihen johtopäätökseen, että *määrittävä asia* ei ollut Neuvostoliiton tai Saksan miehitys ja sota, vaan sisällissota etnisten ukrainalaisten ja etnisten puolalaisten välillä. Tässä skenaariossa alueen etninen puhdistus ei ollut tuotosta pelkästään saksalaisten miehityksestä (perinteinen fiktio) eikä se perustunut vain kansantajunnassa syvään juurtuneeseen antisemitismiin (alueellisesti mukautettu Goldhagenin teesi), vaan sitä motivoi olennaisesti myös etninen tausta Ukrainan ja Puolan visioineen siitä mikä Galician kohtalo olisi sodan jälkeen. Etninen puhdistus oli yksi monista aseista kaikkien arsenaaleissa, jotka taistelivat alueen hallinnasta eikä yksikään päätoimija (juutalaiset poisluettuna) voinut vastustaa kiusausta helposta voitosta etnisillä korteilla pelaten.

Anonyymi kirjoitti:

Joudut nyt, arvon Roman Dmowski -fanittaja, pettymään. Tutkijat eivät ole kanssani lainkaan samaa mieltä.

-----


Historioitsija Jeffrey Burds on kommentoinut Timothy Snyderin artikkelia ja viitannut Alexander Motyliin kuvaillessaan puolalais-vallanpitäjien vainoja ukrainalaisia kohtaan vuosilta 1934 -1938 ELI ENNEN KUIN NATSI-SAKSA EHTI HYÖKÄTÄ PUOLAAN.

Artikkeli löytyy edelleen arkistoituna, vaikka on virallisesti "kadonnut".

Jeffrey Burds

Comments on Timothy Snyder's article, "To Resolve the Ukranian Question once and for All: The Ethnic Cleansing of Ukrainians in Poland, 1943-1947" Journal of Cold War Studies, Volume 1, Number 2 (Spring 1999).

https://web.archive.org/web/20220527142533/https://www.people.fas.harvard.edu/~hpcws/comment13.htm


]Jeffrey Burdsin artikkelissa:]

"Alexander Motyl on kuvaillut Ukrainan väkivaltaisen Puolan vallan vastustamisen juuria.[3]

(Burdsin lähteytys [3]:

*Alexander J. Motyl, "The Turn to the Right: The Ideological Origins and Development of Ukrainian Nationalism", 1919-1929_ (Boulder: East European Monographs, 1980)

*Alexander J. Motyl, "Ukrainian Nationalist Political Violence in Inter-War Poland," _East European Quarterly_ XIX (March, 1985), s. 45-55. )

Mutta etnisten puolalaisten julmuudesta etnisiä ukrainalaisia kohtaan keskustellaan harvoin tarkoitushakuisten kansallismielisten kertomusten ulkopuolella. Yleisin ja voimakkain väkivalta tapahtui ukrainalaisvastaisissa vainoissa vuosina 1934-1938.

Tätä varten meidän ei valitettavasti tarvitse luottaa pelkästään Puolan tai Ukrainan selostuksiin. Monsignor tohtori Philippe Cortesi, paavin nuncio Varsovassa, tuomitsi väkivallan yksityisellä kirjeellä Puolan sisäministerille, joka koski jo äkkiseltään yksittäistä tällaista tapahtumaa 2.-3. marraskuuta 1938. En-De:n ("Kansallisen Demokratian"), tulisieluisen puolalais-isänmaallis-kansallismielisen järjestön, puolalaiset jäsenet hyökkäsivät ukrainalaisten opiskelijoiden kimppuun näiden Varsovassa sijaitsevissa asuntoloissa, puolalaisten poliisivoimien estämättä. Poliisit seisoivat sivussa julmaa väkivaltaa seuraten ja odottivat mellakoiden loppumista pidättääkseen ukrainalaisia opiskelijoita rauhan häirinnästä. Useita ukrainalaisia instituutteja vastaan hyökättiin, minkä jälkeen "hyökkääjät tuhosivat kaiken käsiinsä saamansa". Puolalaiset kansallismieliskiihkosieluiset tuhosivat ukrainalaisen kaupan sytyttämällä sen sisätilat tuleen ennen kuin heittivät kirkuvan nuoren ukrainalaisnaisen liekkeihin. Pahin väkivalta tapahtui Ukrainan katolisessa seminaarissa vain 200 metrin päässä Puolan valtionpoliisin keskustoimistosta. Puolalainen väkijoukko teki ikonoklastisessa raivossaan korjaamatonta vahinkoa Ukrainan kirkon sisätiloihin, turmellen ikoneja ja tuhoten arvokkaan Pyhän Pietarin muotokuvan. Seminaari tuhoutui, kun vihainen puolalainen joukko heitti järjestelmällisesti hajottaneidensa huonekalujen palasia rikkoutuneiden ikkunoiden läpi alla oleville kaduille. Kaikkiaan ainakin kahdeksan ukrainalaista joutui sairaalahoitoon vakavien vammojen vuoksi ja kaksi menehtyi. Kuten tavanomaista, Puolan virallinen lehdistö vaikeni salaperäisesti tällaisista tapauksista. Mahdollisuuksien salliessa Puolan poliisi takavarikoi ja tukahdutti Ukrainan maanalaiset sanomalehdet ja julkaisut, joissa tapauksista keskusteltiin.

Laajempi kokonaiskuva puolalaisten ja ukrainalaisten välisten etnisten konfliktien historiasta Galiciassa antaa meille mahdollisuuden välttää painottamasta liikaa yksittäisiä tapahtumia (kuten Volhynian terroria vuonna 1943 ja Puolan terroria vuonna 1947) ja sen sijaan nähdä miten molemmat etniset ryhmät tarttuivat tilaisuuteen hyödyntää eurooppalaista geopolitiikaa 1930- ja 1940-luvuilla sekä peräkkäisiä ulkomaisia miehityshallintoja saadakseen itse lisää vaikutusvaltaa Galiciassa. Mitä enemmän tutkin Galiciaa, sitä enemmän tulen siihen johtopäätökseen, että *määrittävä asia* ei ollut Neuvostoliiton tai Saksan miehitys ja sota, vaan sisällissota etnisten ukrainalaisten ja etnisten puolalaisten välillä. Tässä skenaariossa alueen etninen puhdistus ei ollut tuotosta pelkästään saksalaisten miehityksestä (perinteinen fiktio) eikä se perustunut vain kansantajunnassa syvään juurtuneeseen antisemitismiin (alueellisesti mukautettu Goldhagenin teesi), vaan sitä motivoi olennaisesti myös etninen tausta Ukrainan ja Puolan visioineen siitä mikä Galician kohtalo olisi sodan jälkeen. Etninen puhdistus oli yksi monista aseista kaikkien arsenaaleissa, jotka taistelivat alueen hallinnasta eikä yksikään päätoimija (juutalaiset poisluettuna) voinut vastustaa kiusausta helposta voitosta etnisillä korteilla pelaten.

Lue lisää

Mutta tämähän teurastaa katolikko-kansallismielisten pyhän lehmän!

Valkoisten teurastamat omat kannattajat Viipurissa 1918 - emme unohda!

Katolikko-kansallismielisiä ottaa pattiin, kun Donald Tuskin EU-myönteinen puolue varustautuu ja tukee Ukrainaakin. 😂🤣

Mitä?! Kristillisten kansallismielisten ja fasistien riveistä löytyy putinisteja???!!!! D: