Kannattaako omiin tuntemuksiin luottaa?

Kun minusta tuntuu niin vahvasti, että kaivattunikin tykkää minusta. Joskus on kyllä vaikea uskoa itsekään siihen, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole.
20571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Pyydä kahville tai jonnekin niin selviää elätkö harhassa vai ei.

Äänestä

Intuitio on harvoin väärässä

Äänestä
  • Niin minäkin ajattelen ja mietin silloin kauan sitten.

    Se on silti jotenkin raastavaa. Nyt alkaa väsyttämään. Mikä perhana se widun liekkihomma oikein on?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Niin minäkin ajattelen ja mietin silloin kauan sitten.

    Se on silti jotenkin raastavaa. Nyt alkaa väsyttämään. Mikä perhana se widun liekkihomma oikein on?

    Ei sellaista ole olemassakaan

    Äänestä

  • Se on monesti oikeassa:) ainakin mulla ollut miesten suhteen

    Äänestä

Ihmisille on kehittynyt melko hyvä aisti tunnistaa, että milloin mahdollinen kumppani suvunjatkamiselle on kiinnostunut.

Äänestä
  • No jaa. En edes näe miestä, niin saatan todellakin vain harhailla. Ap

    Äänestä

Omiin tuntemuksiin voi luottaa, kunhan muistaa, että ne ovat vain ja ainoastaan omia tuntemuksia. Toisen tuntemuksia ei voi tietää.
Esim. Voit tehdä havaintoja. Uskot jonkin asian juontuvan jonkun ihmisen elämässä johonkin tiettyihin asioihin. Se on vain uskomus.

Äänestä

Minusta tuntui siltä ja koetin sitä että onko hänelläkin, ihan suoraan kysyin niin ei ollut. Ei se intuitio ole aina oikeassa mutta joskus voi olla, mistä sitä tietää.

Äänestä

Tunteet eivät ole luotettavia. Monien ihmisten mielenterveys järkkyy juuri siksi kun tunteisiin luotetaan. Itsemurhankin aiheuttaa sokea tuntemusten seuraaminen, luotto siihen että tunteet ovat oikeassa. Elämässä ainoa luotettava asia on Jeesus, kuka on ajan ja muuttuvan maailman yläpuolella ajattomana ja muuttumattomana, jos häneen haluaa uskoa.

Äänestä
  • No n siinä yksi joka uskoo henkiolentoihin mieluummin kuin omaan vaistoonsa tai tunteeseen 😵‍💫😵

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No n siinä yksi joka uskoo henkiolentoihin mieluummin kuin omaan vaistoonsa tai tunteeseen 😵‍💫😵

    Saatana toimii kaikkien niiden kautta jotka kieltävät Jeesuksen. Yleinsä hän laittaa ihmiset kylvämään epäuskoa ja julistamaan omia inhottavia tekojaan. Henkiolennot on olemassa vaikkei niihin uskoisi. Siinä missä ateismi ja muut uskonnot yrittävät parantaa alkoholismia, Jeesus kukistaa syntisen, eli hoitaa aiheuttajan oireiden sijaa, hän poistaa juopon ihmisestä. Jos juopolta kielletään alkoholi, hän kuitenkin edelleen vihaa. Jos irstas mies kuohitaan, hän edelleen valehtelee tai voi olla ylpeä. Syntinen asuu ihmisessä vaikka hänet erilaisista synneistä saataisiin eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No n siinä yksi joka uskoo henkiolentoihin mieluummin kuin omaan vaistoonsa tai tunteeseen 😵‍💫😵

    Niinpä. Henkiolentoihin uskominen on vähän sellainen juttu, että psykiatrin puheille joutaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tää on teille "älykkäille" ja "tervejärkisille":

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18566854/onko-jumalankieltaja-tyhma

    Jumalankieltäjä on tosiaan tyhmin ihminen päällä maan.

    Ps. Jumalankieltäjä on todellisuudesta vieraantunut typerys ja on itse aiheuttamassaan psykoosissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tää on teille "älykkäille" ja "tervejärkisille":

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18566854/onko-jumalankieltaja-tyhma

    Jumalankieltäjä on tosiaan tyhmin ihminen päällä maan.

    Voi sinua... Se, että ihminen ei tiedä vielä kaikkea elämän synnystä ei ole mikään syy lopettaa vastausten etsimistä tieteen keinoin ja tyytyä sanomaan "joku yliluonnollinen olento teki meidät". Ei kannata luovuttaa vaikka tietämyksesi onkin rajallinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voi sinua... Se, että ihminen ei tiedä vielä kaikkea elämän synnystä ei ole mikään syy lopettaa vastausten etsimistä tieteen keinoin ja tyytyä sanomaan "joku yliluonnollinen olento teki meidät". Ei kannata luovuttaa vaikka tietämyksesi onkin rajallinen.

    Et koskaan tule tieteellä saamaan mitään lopullisia vastauksia. Tuhlaat elämäsi turhuuksiin. Kaikki ylpeät tiedemiehet luulivat että tieto on ratkaiseva asia, mutta vaikka tietoa on kertynyt jo paljon, mitään lopullisia vastauksia ei vieläkään ole. Tiede hyväksytään myös uskolla. Et sinä ole henkilökohtaisesti todistellut itsellesi tieteen paikkansapitävyyttä, vaan uskot/luotat määrättyihin auktoriteetteihin, jotka ovat erehtyväisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En kaipaa mitään lopullisia vastauksia, se on sinun ja minun eroavaisuus. Tiedän oman pienuuteni ja mitättömyyteni, ja tiedän, että minun elinaikanani tiede edistyy vain pikkiriikkisen verran. En kuvittele olevani mikään luomakunnan kuningas.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    En kaipaa mitään lopullisia vastauksia, se on sinun ja minun eroavaisuus. Tiedän oman pienuuteni ja mitättömyyteni, ja tiedän, että minun elinaikanani tiede edistyy vain pikkiriikkisen verran. En kuvittele olevani mikään luomakunnan kuningas.

    Sitähän sinä juuri kuvittelet olevasi kun et kaipaa vastauksia. Elämäsi määrittelee se mitä sinä haluat, eli olet kuningas elämässäsi. Todellinen kuningas on Jeesus ja jokainen joka ei tule häneen luottamaan, menee kadotukseen. Meissä ja Jeesuksessa on se ero, että hän ansaitsee olla Kuningas. Kaikki muut on täynnä itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ymmärsit nyt ihan väärin, kenties tahallasi pahansuopuuttasi, koska sinussa tuntuu olevan yllättävän paljon halveksuntaa ja ilkeyttä vaikka sydämesi pitäisi jeesuksesi myötä olla rakkautta täynnä.

    Sanoin, etten kaipaa LOPULLISIA vastauksia. Minä en ahdistu siitä, että asioille ei juuri nyt ole vastausta. Uskovaiset tuntuvat ahdistuvan siitä niin, että vastaukseksi on keksittävä jumala jos millään muulla asioita ei voi (vielä tässä vaihessa) selittää.

    Minun maailmankatsomuksessani tiede voi selittää kaiken, ennemmin tai myöhemmin. Biologia, astronomia, geologia, psykologia, fysiikka, kemia, paleontologia, meteorologia, historia, filosofia, arkeologia, sosiologia ja monet muut tieteenalat kaikki etsivät tahollaan selityksiä, ja lopulta niiden avulla kokonaisukuva paljastuu. Minä en vain ole sitä näkemässä, koska elinikäni on rajallinen ja maailmassa on paljon kompleksista selitettävää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun minusta tuntuu niin vahvasti, että kaivattunikin tykkää minusta. Joskus on kyllä vaikea uskoa itsekään siihen, kun mitään konkreettisia todisteita ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu