Että heidän ongelmansa on luultavasti se että ovat liian hyviä. Siis sen verran kauniita ja älykkäitä, ettei keskivertomies mitenkään pärjää. Mitään positiivista kemiaa ei synny.
Voisin sanoa muutamasta naisesta
Anonyymi-ap
35412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei taida syntyä.
Joillekin ihmisille on suotu geneettinen ylivertaisuus. Moni kaunis nainen on muiden mielestä vähälahjainen, mutta todellisuudessa tämä nainen saattaa olla kaikkia pomojaan, opettajiaan, miestään, miesystäväänsä yms. paljon älykkäämpi. Nainen tietää sen, Mutta joutuu sen salaamaan. Olen nähnyt tämän todella monta kertaa.
Esität kyllä hyvin vajakkia.Huomasin heti susta sen.Et kaikkia huijaa.
Anna kun nauran tälle.
EI OLE
Ainoastaan nainen itse tai pillunlipittäjä feministimies näkee asian noin
Ei sitä pakko salata ole toksinen tuumailija netistä
Mistähän sinä ihmisen riekale selität tälle rollimiehelle? Aika antifem
Ei kaikki käy kaikille. Sinulla on se ongelma, ei heillä. On hyvä opetella kelpaamatontakin. Hyvä kun itse tajuat asian. Näin minäkin olen joskus todennut mutta olen heidän puolellaan 100% siksi, että on oikein olla sitä mitä on ja valita itse omansa jostakin.
Mikäs ihmeen valkoritari tänne nyt tuli? Ei tämä aloitus minuun liity mitenkään. Ei kaiken tarvitse olla henkilökohtaista tilitystä. 😄
AP
Luet satukirjasta juttujasi. Mene nukkumaan tonttu.
Ootkohan vähän liian nuori tänne aikuisten sekaan?
Se siitä uskottavuudesta. Yksi sana paljasti taas, että minkä tyypin ulvoja olet.
Onko pyrkimyksesi siis taistella täällä misogyynisia arvoja vastaan tämän taikaponilipun alla, vai jotain muuta?
Ketä oikeasti kiinnostaa tämän narsissin naisasiat. Olet ällöttävä.
Mikäs katkero se siellä inisee? 😄
Susitrolliäijähän se taas täällä kulisseissa temmeltääpi.
No olisikohan hän ihan se palstaguben luoma hahmo josta alustat ahkeraan? Riittää vaan ku äijä on tarpeeksi esillä trendaavissa keskusteluissa. Et vaa voi olla noin elastinen liero, että yrität muuttaa nk kurssia koko ajan😂
Saattaa olla. Kaikkea vaan ei pidä paljastaa, vaan katsoa ja nauttia kun selittelevät itsensä hoopoilun monttuun.
Ketkä selittelevät? Joudutko usein katsomaan sellaista?
Jos on sun virmasta esim?
Fr vois paljon parantaa omaaki ulkonäköä, mut tuskin se auttaa kun en oo söpötäydellinnen anime tyttö niin ei veera mua huoli 😔
Olisko koko kansan tietävällä ätmillä heittää muita nimiä näihin skitsoiluihin. Olehan onnellinen että tullaan näkemään piakkoin 😅
Yleensä huono itsetunto juontaa juurensa siitä, että ei ole itse saavuttanut elämässään riittävästi. Kun takana on vahva osaaminen ja elämänkokemuksis, niin tätä kautta itsetuntokin vahvistuu. Se näkyy myös ulospäin.
Sun lauma koostuu vajaista ja rumista jotka nostaa sua jalustalle joita sää helposti ohjaat.Sekö tekee susta itsetuntoisen?Kaikki on pelkkää kuorta.Näen sen ja vihaat siksi minua.
Ikinä ei ole liian myöhäistä aloittaa uus juttu mistä olis iloa ja hyötyä.
Mikä se uus juttu vois olla?
Sopii näihin kateellisiiin täällä. Heti kun jotain naista/naisia kehuu, täällä alkaa sellainen kotkotus että!
Mutta, tyhjät kattilat ne eniten koliseekin 😂😂
Yksi kysymys - ooks kaikki ihan okei? Sivusta
Botox tekee ihmeitä aikaan.En sanoisi sellaista kauniiksi.
Nii en tajuu miks suurinosa naisista haluu semmoset ankkahuulet ja naaman niin kireeks et soi 😂😂😂
-sivusta naiselta
Mutta oikeasti kaunis nainen ei tarvitse mitään. Onneksi niitäkin näkee, järkeviä.
Vuoden paras kalajuttu:
- Jauheliha
Mä en ymmärrä edelleenkään tätä. Oikeesti kuka tekee tommosta höttöä.
Oletkohan sitten oikeassa paikassa ollenkaan, vai pitäisikö alkaa ensin kysymään sinulta minkälaisia juttuja tänne voi kirjoittaa että sinäkin niitä ymmärtäisit?!
Eipä sinun palstaguben figuring out- rojekti ole vissiin mihinkään maaliin vienyt
Ei ehkä ongelma näille naisille. Heille löytyy kumppani, joka arvostaa näitä ominaisuuksia ja ovat varmasti itse myös komeita ja älykkäitä.
Sinäkin löydät itsellesi sielunkumppanin helposti, kun menet paikalliseen räkäkuppilaan. Löytyy seinäruusuja vaikka muille jakaa. Eivät ole älyllä tai kauneudella pilattuja.
Win-win.