Kyselevät mm. Yhdysvaltoihin liittyviä asioita, mitä helvettiä ne tänne Suomeen, Eurooppalaiseen ja Pohjoismaiseen valtioon liittyvät millään tavalla? Miksi ei kysytä mitään EU alueesta, tai yksintein että onko teillä mitään kytköksiä Kuun, Venuksen tai minkään muun planeetan talousjärjestelmässä tai politiikassa??!! Perkele mitä haistapaska touhua tämäkin.
Minua vituttaa tällaiset epätodellisiin poliittisiin kuvitelmiin pohjautuvat paskantärkeilytoiminnot samalla kun arkitodellisuus ja monen perustoimeentulo täällä Suomessa on täysin retuperällä!
Pankkien idioottimaiset "tuntemis" kyselyt
7
389
Vastaukset 7
- Anonyymi
Eikö omatuntosi olekaan puhdas?
- Anonyymi
Rahanpesu kyselyt on tulleet ihan EU tasolta ja hankalaan asemaan itsensä ajaneitten ihmisten vuoksi.
- Anonyymi
Nimenomaan pitää olla kiinnostunut Euroopan ulkopuolelle suuntautuvista kytköksistä. Kotimarkkinoilla toimiminen on ainoastaan rehellistä toimintaa.
- Anonyymi
Onhan maailmassa muitakin maita kuin usa, esim. Kiina, Japani ja Etelä-Korea vaikkapa. Näistä ei kuitenkaan kysytä mitään vaikka ovat merkittäviä talousmaita.
- Anonyymi
Mä olen ollut pari kertaa "haasteltavana" Ekan kerran reilu 10v sitten. Siis kysehän on siitä, että EU on asettanut tuon kyselyn. Mitä tulee syyhyn, niin niitä on kaksi ja toinen niistä on yksinkertaisesti se, että osa ihmisitä on epärehellisiä. Eikä pankki mitään Ruotsista lähetettyä äitienpäivän kukkarahasta ole kiinnostunut. Kyse on siitä minne rahaa lähettää tai mistä sitä tulee.
Pankissahan on asiakasluokittelu ja jos jollakin asialla tapahtuu jotain mikä on epänormaalia hänen ryhmäänsä, niin siitä tulee heti tieto asiakaspalvelun screenille. nykään ei asiakas voi "höylätä" korttia yli limitin niinkuin joskus reilu 10v sitten.- Anonyymi
Hiukkasen pankki voisi seuloa noita kyselyitään. Minultakin udellaan, olenko toiminut valtion päämiehenä, hallituksen päämiehenä ta ministerinä. Ja jos olen, niin missä valtiossa.
Joo, olen toiminut aikaisemmin Venezuelan presidenttinä ja Kambotzan pääministerinä. Hah hah. - Anonyymi00008
Anonyymi kirjoitti:
Hiukkasen pankki voisi seuloa noita kyselyitään. Minultakin udellaan, olenko toiminut valtion päämiehenä, hallituksen päämiehenä ta ministerinä. Ja jos olen, niin missä valtiossa.
Joo, olen toiminut aikaisemmin Venezuelan presidenttinä ja Kambotzan pääministerinä. Hah hah.Minäkin olet toiminut Venezuelan presidenttinä. Lisäksi isäni oli Meksikon pääministeri. Pankki voisi itse hankkia nämä kaikkien valtoiden päämiesten tiedot jostain tietokannasta suoraan automaattisesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551