armeija

Tässä olisi pari kysymystä joihin tarvitsisin vastauksen:

1. Mihin kevyttä jalkaväkeä käytettiin
(keskiajalla)?

2. Miksi keskiajalla ei enää käytetty heettien ja
egyptiläisten suosimia hyökkäysvaunuja?

3. Mitä eroa on lyömämiekalla ja "äpärämiekalla"
(molemmat ovat kaksiteräisiä)?

4. Miksi korkeammalla olevilla jousimiehillä oli
etu alempana oleviin nähden?
3290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

HEETTILÄISTEN ja egyptiläisten suosimia vaunuja ei varmaankaan käytetty koska olivat sopimattomia länsieuroopan oloihin. Osin syynä saattiu olla myös kulttuurinen perinne, sillä sotavaunuja käytettiin aikoinaan idän kansojen keskuudessa. Heettiläiset tosin olivat luultavimmin indoeurooppalaisia, mutta perinne siis puuttui.

Äänestä

se menee suunnilleen näin.

1. kevyt jalkaväki oli "kevyesti" aseistettu, keskiajalla oli pula metallista ja sen suhteellinen hinta moninkertaistui antiikin aikaan nähden.
Sen takia mm. astioissa ja työkaluissa se melkein poistui kokonaan käytöstä ja armeijassakin vain jäi aseisiin ...
2. Keskiajan sotavoimat toimivat feodaaliperiaatteella, eli joukot oli kuningasta tukevien linnanherrojen omia pikkuarmeijoita.
tavallaan isot hevosten vetämät sotavaunut eivät kuuluneet näihin armeijoihin, eikä muutamasta vaunusta olisi ollut mitään hyötyä kumminkaan ...
sotavaunut eivät muutenkaan ole eduksi euroopan metsäisissä ja vuoristoisissa olosuhteissa tavallista jalkaväkeä vastaan.
3. tuohon en osaa vastata, en tunne kyseistä asetta.
Keskiajalle on tyypillistä, että aseistus on ollut erittäin kirjava ...
4. Jousen lentorata on erittäin kaareva, johtuu nuolen painosta.
silloin saat lisää lentomatkaa kun olet korkeammalla ja kun nuoli ammuttiin yleensä vielä niin että se tulee ylhäältä alaspäin parhaan läpäisykyvyn saamiseksi.
siitä seuraa että pienikin etu on aika ratkaiseva.

Äänestä

Kevyen jalkaväen määritelmä on erittäin mutkikas, sillä englantilaisten pitkäjousimiehet olivat "kevyitä" aseistuksensa suhteen. Mutta yleensä kevyesti aseistettua jalkaväkeä käytettiin tiedustelijoina ja mahdollisesti väijytysten tekoon. Osa oli hyvin tarkkaan erikoistuneita joukkoja, joiden päämäärä saattoi olla salamurhaus (assassiinit)

2. Ehkä syy oli siinä, että kyseiset laitteet olivat kömpelöitä ja arkoja verrattuna ratsuväkeen. Näyttäviä ne olivat, mutta sotilaallisesti niiden tarkoituksenmukaisuus oli kyseenalainen Euroopan peitteisemmässä maastossa.

3. Näiden ero on siinä, että lyömämiekkaa tai jotain muuta vastaavaa käytettiin yleensä yhdellä kädellä ja bastardimiekka oli varustettu pidemmällä kahvalla, joka mahdollisti aseen käytön kahdella kädellä. Ero on kuitenkin äärimmäisen häilyvä.

4. Nuolet kantavat kauemmas alamäkeen ammuttuna. Lisäksi näkyvyys on parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


000 kirjoitti:

Tässä olisi pari kysymystä joihin tarvitsisin vastauksen:

1. Mihin kevyttä jalkaväkeä käytettiin
(keskiajalla)?

2. Miksi keskiajalla ei enää käytetty heettien ja
egyptiläisten suosimia hyökkäysvaunuja?

3. Mitä eroa on lyömämiekalla ja "äpärämiekalla"
(molemmat ovat kaksiteräisiä)?

4. Miksi korkeammalla olevilla jousimiehillä oli
etu alempana oleviin nähden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu