Yle , SDP Hallussa

Jättiyllätys! Yle teki Sanna Marinista audiodraaman
Ylen audiodraamaa varten haastateltiin paljon Sanna Marinin tuntevia ihmisiä.

Eikö Ylellä oon muuta tekemistä ko jauhaa paskaa ja kuluttaa veromaksajien rahoja tämmöseen paskaan, Ylen rahoitusta leikattava 300 miljoonaa suojatyöpaikka selvästi ja täysin politisoitunut SDP ÄÄNEN KANNATTAJAKSI.
22273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

– Saimme hyvää materiaalia hänen ympärillään olevilta ja hänet tuntevilta ihmisiltä. Sen tarkemmin en voi kertoa, Karhula sanoo.

– Olen luvannut, ettemme tule paljastamaan, ketkä kaikki puhuivat. Sillä tavalla ihmiset uskalsivat kertoa asioista avoimemmin, ja tietysti käytimme hyväksi saamaamme tietoa.

Marinia esittää näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ohjaajan mukaan Tuokko kuulostaa luontevasti Sanna Marinilta.

– Hänellä on sama nuotti ja puheenväri kuin Marinilla, sillä hän on kotoisin samoilta seuduilta. Hän osaa pirkanmaalais­murteen, joka aina välillä pilkahtaa Marininkin puheessa, Karhula luonnehtii.

Ex-aviomieheksi sittemmin muuttunutta Markus Räikköstä esittää Kris Gummerus.

– Pyrimme antamaan Marinista kokonaisen kuvan, joten vaikka työasioita on paljon, mukana on myös yksityiselämää.

Audiodraamassa äänessä ovat Marinin hallitukseen kuuluneet ministerit, presidentti Sauli Niinistö sekä iso liuta muita politiikan vaikuttajia. Sauli Niinistön roolissa kuullaan Jukka Puotilaa.

– Marinin hallituskauteen liittyi salaisempia mutta myös aika näkyviä valtataisteluja, ja niitä kyllä käsitellään.

Äänestä

Monilla SDP ei itse myönnä syyllistyneensä rikokseen, josta heidät on tuomittu. – He voivat ajatella esimerkiksi, että raiskaus avioliitossa ei ole rikos, tai että heidän kotimaassaan teko ei olisi täyttänyt rikoksen tunnusmerkkejä.

Äänestä

EROITETTAVA Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila ja henkilöstöjohtaja Eija Hakakari.

Äänestä

Ylen hallintoneuvoston puheenjohtajan Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan työvaliokunnassa käytiin seikkaperäisesti läpi, mitä monimuotoisuus ja moniäänisyys Ylessä tarkoittavat.

Äänestä

Mikä ihme tuossa luuskassa viehättää. Luiseva kalkkuna.

Äänestä
  • Ihana upea Nainen.
    Sanna.
    Siksi ehkä purrasta tuosta äreästä kalkkunastakin tehdään joskus...ehkä onhan Ylen hallintoneuvosto aika poliittisesti oikeiston hallussa.

    Äänestä

Ja tämäkö on sitä ylen monimuotoisuus koulutusta täh. ollaan SDP asialla, Suomi lamaan maahanmuuttajille kaikki .

Äänestä

Iltalehden saama nauhoite: Merja Ylä-Anttila puhui yleläisille ”informaatiosodasta”

Iltalehden tietojen mukaan Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila puhui maanantaina Ylen sisäisessä henkilöstöinfossa Yleen kohdistuneen ”informaatiovaikuttamisen operaatio”. Hän puhui samaisessa tilaisuudessa myös ”informaatiosodasta”.

YLE ottamassa lisää kovia keinoa käyttöönsä. Onko tuo enää sopivaa käytöstä veronmaksajien omistamalta julkisen palvelun yhtiöltä? Onko WOKEtus mennyt jo liian pitkälle?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2e9d0aa9-83f6-48cd-ba7a-eb2e4ae19e19

Äänestä

Yleltä 300 miljoonaa pois alkaa olla muutakin kuin uusintoja ja mainoksia .

Mainokset kestää 30 minuuttia elokuvan aikana joka kestää tunnin.

Ja kiintiö homot pois ja kiintiö mamut.

Äänestä
  • LOISTAVAA !!!

    Äänestä

Montako miljoonaa meni tähän veronmaksajien rahoja totuus julki , oliko piikki koko ajan auki .

Äänestä

Sanna on tunnustettu ja vaikuttava poliitikko, kuten edellä kommentoineet todistaa. 🤪
Sanna sitä, Sanna tätä......ja vuosien jälkeen vielä sama levy pyörii urassaan .

Äänestä

Yle on punainen. Miksi minun pitää tukea vasemmiston toimintaa maksamalla yle-veroa? Hallintoneuvosto pitää poistaa.

Äänestä
  • Jos vähänkään viitsit katsoa kuka siellä johtaa,,,,,
    Niin e kuitenkaan vasemmisto.

    Äänestä

cccp

Äänestä

ddd

Äänestä
  • DDR,
    Deutsche Doping Republik.

    Äänestä

Bittien tuhlausta tehdä sanna- raasusta ohjelmaa.

Äänestä

Demariksi ryhdytään etujen vuoksi. Saunailtoja (olutta, viinia, iltapalaa)
AY-demuksi ryhdytään (pääsee Murikkaan paneskelemaan +olutta,viiniä, iltapalaa)
Kunnallispolitiikkademut kärkkyy kieli pitkällä alennuksia, teatteriin,
konsertteihin.

Äänestä
  • Niin ennen vanhaan poliittisilla nuorilla siis kun aikoinaan kavriden kanssa pirkanmaalla kävin molempien illanistujaisissa;
    erona oli se että kokoomuksen bileissä oli paremmat konjakit ja viskit siis juomat ja kalliimmat jauhot.
    Demareilla oli enempi punaviiniä ja joskus hasista!

    Äänestä

xxx

Äänestä

Kumpi lähti ensin, tukka vai järki ???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jättiyllätys! Yle teki Sanna Marinista audiodraaman
Ylen audiodraamaa varten haastateltiin paljon Sanna Marinin tuntevia ihmisiä.

Eikö Ylellä oon muuta tekemistä ko jauhaa paskaa ja kuluttaa veromaksajien rahoja tämmöseen paskaan, Ylen rahoitusta leikattava 300 miljoonaa suojatyöpaikka selvästi ja täysin politisoitunut SDP ÄÄNEN KANNATTAJAKSI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu