Pedonmerkkiä EI oteta näkyvästi käteen ja otsaan, vaan piilotetaan aivoihin!
Helluntailaiset / Hell-church opettavat:
4
72
Vastaukset
- Anonyymi
Viittaan tähän ketjuun:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18604665/onko-avot-sama-kuin-otsa
>>Anonyymi
2024-08-28 20:40:27
Aivot eivät sijaitse otsalla.
Jos Raamattu sanoo "otsa", se ei tarlkoita mitään muuta kuin otsaa, siinä keskellä, just nenän ja silmien yläpuolella, hiusrajan alapuolella.
Siitä oikealle ja vasemmalle on "ohimo-t" ja otsasta suoraan ylöspäin: päälaki.
***
Anonyymi
2024-08-28 20:56:43
https://www.duodecimlehti.fi/duo30353
Otsalohkot käsittävät melkein puolet ihmisen aivokuoresta. Kuitenkin niiden merkitys käyttäytymisessä ja älyllisessä toiminnassa on ollut epäselvä aivan viime vuosikymmeniin saakka, jolloin uudet aivojen kuvantamismenetelmät ovat edistäneet niiden toiminnan tutkimista. Otsalohkot osallistuvat suoraan vain harvoihin toimintoihin. Sen sijaan ne säätelevät ja ohjaavat monin tavoin kaikkia tiedollisia ja älyllisiä toimintoja. Otsalohkot ovat mukana sovittamassa tunnereaktioita ja toimintatarpeita yhteen ympäristön tilanteiden kanssa. Ne säätelevät myös tarkkaavaisuutta ja sen suuntaamista toiminnan kannalta tärkeään kohteeseen. Suunnittelu, päämäärän asettelu, ennakointi, toiminnan korjaaminen sen seurausten arviointi ohjaavat kaikkea älyllistä toimintaa ja liittyvät ennen kaikkea otsalohkojen etuosiin.
***
Anonyymi
2024-08-29 04:49:15
Anonyymi kirjoitti:

Lue lisää
Ruumiinosat "aivot", "otsa" ja "aivojen otsalohkot" ovat kolme eri asiaa.
***
Anonyymi
2024-08-29 08:17:27
Anonyymi kirjoitti:
Ruumiinosat "aivot", "otsa" ja "aivojen otsalohkot" ovat kolme eri asiaa.
Nimikin sen jo kertoo, että AIVOJEN OTSAlohkot ovat aivojen osa, ja sijaitsevat otsalla, joten mitä oikein selität?
***
Anonyymi
2024-08-29 11:12:22
Anonyymi kirjoitti:
Nimikin sen jo kertoo, että AIVOJEN OTSAlohkot ovat aivojen osa, ja sijaitsevat otsalla, joten mitä oikein selität?
vaikuttaa perussyyn olevan niin että hän koittaa kiistää asian jotta ajallaan voi ottaa helvettiin joutumista ajattelematta realistisena vaihtoehtonaan otsalohkoonsa pedonmerkin tai oikeaan käteensä, sillä muuten hänellä on surmaamisensa edessään, johon hän ei uskaltaudu ja näin antikristussaatana saa hänetkin ottamaan pedonmerkin.
***
Anonyymi
2024-08-29 11:30:18

2024-08-29 11:33:54

Jaaha. Tuoltako täsmälliseen totuuteen pyrkivän motiivi sinusta "vaikuttaa" ja noilla sanoillasi sen totuutena ilmoitat?
Minusta ei vain "vaikuta", vaan luen selvästi teidän vaihtaneen Raamatun sanan muuksi kuin on kirjoitettu.
Onko tuo uusi Helluntaikirkon oppi?
Otetaan todisteena talteen...
Kun muistutan teitä omista sanoistanne, ei kannata sitten uhriutua.<< - Anonyymi
KR33/38:
Ilm. 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
Latin Vulgata:
16 et faciet omnes pusillos et magnos et divites et pauperes et liberos et servos habere caracter in dextera manu aut in frontibus suis
>>Substantiivi
Frons
Frontibus
Frōns datiivi / ablatiivi monikko<<
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aivot
>>Suomi -> latina
Aivot = Cerebralis
Aivojen otsalohko = Lobus anterior cerebri <<
Edellinen raamatunjae viittaa siis näkyvään "otsaan", ei "sisäiseen aivojen otsalohkoon".
Helluntailaiset harhaopettajat valehtelevat AINA.
Ilm. 14:9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
Ilm. 17:5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
Ilm. 20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
Ed. löytyy laittamalla KR33/38, hakusanan "otsaansa":
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
* - Anonyymi
Esa Hyvönen sanoo, että pedon merkki on hengellinen: ei siru tai jokin materiasta tehty vempain.
- Anonyymi
En tunne "Esa Hyvöstä".
Ed. raamatunkohdista ilmenee, että "pedon merkki" on näkyvä merkki.
Se teoriassa saattaisi olla tatuointi tai myös otsalla tai oik. kädessä ihon pinnalla (tai aivan alla oleva "siru", joka kuitenkin jollain tavoin näkyy ulospäin) ja mahdollistaa skannauksen jokseenkin samoin kuin esim. pankkikortin siru. Tämä ei ole varma mielipiteeni, vaan perustuu Raamatun oman sanan mukaisiin päätelmiin.
- Peto-varoitus: Näiden linkkien takana on sitten sellaista kerrontaa, että maailmankuvasi muuttuu kerrasta:
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2016/01/suomalainen-musiikkiteollisuus.html?fbclid=IwAR3_RyMruIVWhf7u17dORMXp20nUMfd7f24qnzQVevb5NxoT5zqBCRAZHzw
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/
Aivokirurgia 8 miljardille maan asukkaalle olisi Eliitin Pedolle melkoinen ja kallis agenda. Siksi en siihen itse usko, eikä sellaista väitä Raamattukaan.
Esim. pankkikortin kaltainen lätkäisy oik. käteen ja mahd. sen ilmaiseva merkki otsaan, tuntuisi luontevammalta. (Otsaan myös tuskin tatuoidaan sanaa "sunnuntai".) Joten...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759