Voitte olla mitä mieltä tahansa. Suurin osa kansasta ajattelee rasismista, itse omilla aivoillaan. Vai harrastetaanko jotain, mielipiteen muokkausta?
Eduskunnassa
Anonyymi-ap
22255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
15% persukannatus (laskee koko ajan) ei ole mikään suurin osa kansasta!
Ehkä persut, mutta kuinka paljon on puolueisiin kuulumattomia, omilla aivoilla ajattelevia.
Ei ainakaan vasemmistossa ole tuollaisia.
Paljos se vihervasukoiden kannatus olikaan.
Aika moni ajattelee kuin PS, mutta ei uskalla äänestää PS:a. Tuota kuulee jatkuvasti, että on ihan samaa mieltä melkein kaikesta kuin PS, mutta ei voi kuitenkaan äänestää PS: a.
Vain laumassa löpsöttelevät asioita seuraamattomat ja tietämättömät äänestävät viherpunaa. Ei asioista perillä olevat ja itsenäiset äänestä ainakaan viherpunaa, joka kaikessa toimii oman maan ja kansan parasta vastaan, sehän on sama kuin itseään nyrkillä hakkaisi.
Gallupeissa ei uskalla kertoa ketä äänestää koska silloin murtuu vaalisalaisuus. Vain vaalit ratkaisee.
Olet täysin oikeassa, olen huomannut saman, kun keskustelee kadulla ihmisten kanssa.
On taas sodasta liian pitkä aika, persut ,vihervasemmisto ym. kiistelevät näissä ketjuissa. Ihmisten on paha olla, nuoriso voi pahoin ja masentuvat. Ihmisten agressiot lisääntyvät ja väkivaltaiset mellakat lisääntyvät jo Euroopassa. Sota on jo likellä Euroopassa, rauhaa ei tunnuta arvostettavan tarpeeksi. Ihmiskunta on sotinut koko olemassaolonsa ajan. Hulluinta on, että monesti yksi ihminen päättää, että nuorten täytyy lähteä uhraamaan itsensä sodassa jossa ei ole heille mitään järkeä.
Ihminen ei koskaan opi.
Melkein kaikki edustajat on rasisteja paitsi natina ja se helvetin lihava fatima. On varmaan kiva olla eduskunnassa kun natinasta fatimasta ei tykätä kuulemma haisevat oudolle. Fatima on lihava niin ihopoimuissa on kunnon möhnät muhimassa huhhhrasismi on ja pysyy moni nauraa selän takana. Hehhhhh. Luulevat saavansa jotain aikaseksi.
Sitäkin. Olen pitkän ikäni kuullut, että holokaustin kieltäminen on rikos. Samoin hakaristin piirtäminen. Kyllä kaikki tiesivät, mitä WW2:n aikana tapahtui. Emme ole olleet ylpeitä niistä ratkaisuista, joita silloin päättäjät tekivät, mutta siitä on jo aikaa. Jossain vaiheessa, ehkäpä juuri tänään, pitää kyetä katsomaan eteenpäin, ilman katkeruutta.
Kyllä minä vaan olen ylpeä Suomen ratkaisuista toisessa maailmansodassa. Oikeastaan Suomen valtion johto oli varsin viisas toimissaan ja ajoi Suomen etua alusta loppuun.
Kuka muu oman maan ja kansansa etua puolustaa, jos sitä ei oma kansa ja maan päättäjät? Onneksi on PS, oman maan ja kansan puolue.
Punavihreät toimivat aina oman maan ja kansan etua vastaan, oli kyse äänestyksestä EU:ssa. Punavihreät äänestävät aina lisää maksuja ja muuta taakkaa EU:lta Suomelle. Kun on kyse Suomen edusta esim. maahanmuuttopolitiikassa, punavihreät kääntyvät Suomea ja suomalaisia vastaan, usein selitys sille on erilaiseen maailmanaikaan tehdyt kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Suomalaiset eivät kuulu noiden ihmisoikeussopimuksien piiriin punavihreiden mielestä, ainoastaan muu maailma.
Vasemmistodemarivihreät pyörittävät Tolppatalossa valehtelu- ohjelmaa nimeltä: Näin naapurissa.
No, me suomalaiset emme todellakaan ole rasisteja.
Meillähän on todella hyvä perustuslaki. Lue joutessasi, jos on päässyt unohtumaan!
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731?gsid=baf7d216-97a6-4d79-96b6-4ffea391511a
Meille demokratia, yhdenvertaisuus ja vapaus ovat niitä arvoja, joita monessa muussa maassa saa vain haaveilla!
Varmaan innostapuhkuen menevät näihin rasistusvalistuksiinsa?
Ei ne varmaan ilmaiseksi sitäkään istumista tee?
Naurettavaa , eikö olisi aika kääriä hihat ja alkaa hoitamaan tärkeämpiäkin asioita asiallisesti , jos joku kokee meillä rasismia niin soronou ja tervemenoa , muualla sitten näkee sitä todellista rasismia.
Rasismi paisuu sofian ja nasiman päässä, täällä ei ole lainkaan rasismia, en silti tykkää pakolaisvirroista koska niiden pakolaisten elättäminen tulee kalliiksi.
Rasismin vastaisen kampanjan kuohunnan alla hallituksessa muhii iso kysymys , kirjoittaa Iltalehden Juha Ristamäki.
Olenko rasisti kun vastustan kaikkea mikä lisää kulujani.
Näin olen asian huomannut ;=))
https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/08/image-65.png
SDP:n kannatus (laskee koko ajan) ei ole mikään suurin osa kansasta!
Antti Lindtman natsikuvissa useissa