Wikipediassa kerrotaan rasismista seuraavaa:
"Rasismi on syrjintää ihmisen etnisen ryhmän tai muun syntyperään liittyvän seikan perusteella. Rasismi voi olla ajattelutapa tai toimintaa – ihmisryhmä voidaan arvottaa ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ryhmät, tai häneen kohdistetaan rotusyrjintää."
Jos haluaa että Suomessa noudatetaan Suomen lakeja, asetuksia sekä toimintamalleja, onko silloin rasisti?
Jos haluaa saada Suomessa palveluja Suomeksi, onko silloin rasisti?
Jos haluaa rajoittaa maahanmuuttoa sellaiseksi että Suomen työelämä pystyy tarjoamaan maahanmuuttajille täyden mahdollisuuden tulla asianmukaisesti toimeen, onko silloin rasisti?
Kaikkia näitä ja paljon muitakin vastaavanlaisia tapauksia on syytetty rasistisiksi ajatuksiksi.
Ainoa varma totuus lienee se, ettei tiedossa ole yhtään ihmistä maailmassa joka olisi itse voinut valita synnyinpaikkansa, etnisen tai muunkaan perimänsä.
Jos joku etninen ryhmä korostuu esimerkiksi jengiväkivallassa, kyse ei ole heidän syntyperästään. Kyseessä todennäköisemmin on se että, maahan heitä on otettu enemmän kuin yhteiskunta pystyy siihen sulauttamaan. Monissa tapauksissa näissä jengijutuissa on kyseessä toinen maahanmuuttajasukupolvi jolle ei tunnu löytyvän sijaa Suomen yhteiskuntarakenteessa. Siis, maahanmuuttajien jälkeläiset.
Jos yhteiskunnan rajoitteet olisi alkujaan otettu huomioon maahanmuuttajia vastaanotettaessa, olisi heidän määränsä rajoitetumpi, jolloin heidät ja heidän jälkeläisille olisi ollut helpompi järjestää asianmukainen koulutus, mahdollisuus työelämään tai yrittäjyyteen. Näin heitä ei kiinnostaisi väkivaltainen jengiytyminen. Se kun on yksi osoitus turhautumisesta.
Koska rasisti leiman saa nykyään helposti jos yrittää tuoda näitä asioita esille ja puhua niiden oikeilla nimillä, luulisin ettei yllämainittuihin ole odotettavissa juurikaan muutoksia.
Suomen resurssit kun on varsin rajoitetut vastaanottamaan uusia väestöryhmiä joille ei ole suoraan osoittaa paikkaa yhteiskunnassa. Syy ei ole "muunmaalaisen".
Jos kirjaimellisesti tulkitaan tuota Wikipedian kuvausta rasismista, nykyinen hallitus voi siihen syyllistyä.
He kohdistavat leikkaukset pääosin pienituloisiin, vanhuksiin työttömiin. Sen voisi tulkita tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvaan syrjintään ja nimeämään heidät "alempiarvoisiksi". Hehän eivät kuulu tuottavaan ihmisryhmään, vaan ovat vain kuluja.
Siis, miten on? Olisi hyvä saada muitakin mielipiteistä asiasta. Asiallisia sellaisia pyydän.
Onko rasisti vai ei, kas siinä pulma
0
220
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.171133Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke56929Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63923- 52839
- 51751
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82692Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37640- 80636
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29586