Windows 11 -koontiversion uusimman tason Windows Insider -ohjelman jäsenille on annettu uusi käynistin.
Ei ole mitään takeita että se tulisi valta Windowsiin, eli normaaliin jakeluun. Koska sitä ei ole edes tavis Insider käyttäjilläkään.
0Äänestä
Anonyymi00008
Myös Microsoft päivittää Edge 129 Devin Edge Bar -parannuksilla, kaatumiskorjauksilla ja paljon muuta. Kaatuilusta ei kuitenkaan päästy eroon kertoo testaajat.
0Äänestä
Anonyymi00009
Windows 11 God-mode on vapautunut julkisuuteen. Siittä on tehty entistä hankalampaa ja ei ole niin kattavava kuin aikoinaan Windows 10 vastaava. Esimerkiksi et voi valita Military Windowsia.
0Äänestä
Anonyymi00010
Windows 11 -koontiversion Windows Insider -ohjelman jäsenille Canary Channelissa. Kanarian kanavan Insider-ohjelman jäsenille. Tämä on ensimmäinen Canary Channel -version julkaisu sitten 15. elokuuta .
Ethän haikaille tähän ryhmään jos PowerShell-cmdlet-komenot ei ole hanskassa.
0Äänestä
Anonyymi00011
Windows-päivitysten luvataan parantaa Ryzen 9000:n suorituskykyä. Koskahan uusimmille Intelleille sama?
0Äänestä
Anonyymi00012
Google lisää Gemini AI saatavuuden linuxjakeluille. Samalla Google haluaa nähdä mihin kehitäjät on viemässä tekoälyä ja välttää virheet, joita mm Microsoft on tehnyt ja tekee ylhäältä sanelemalla mitä ihmiset tarvitsee.
0Äänestä
Anonyymi00014
Tajutonta mokailua! Ukraina ampui oman F-16 hävittäjän alas! Länsi upseerit ja ukrainalainen prikaati ampuivat alas F-16:n Patriot-ilmapuolustusjärjestelmällä.
0Äänestä
Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tajutonta mokailua! Ukraina ampui oman F-16 hävittäjän alas! Länsi upseerit ja ukrainalainen prikaati ampuivat alas F-16:n Patriot-ilmapuolustusjärjestelmällä.
Pelkkää huhu puhettako uskot?
0Äänestä
Anonyymi00019
Anonyymi00008 kirjoitti:
Myös Microsoft päivittää Edge 129 Devin Edge Bar -parannuksilla, kaatumiskorjauksilla ja paljon muuta. Kaatuilusta ei kuitenkaan päästy eroon kertoo testaajat.
Jaahas! Windowsin käyttö on absoluuttista typeryyttä!
;D
0Äänestä
Anonyymi00020
Anonyymi00015 kirjoitti:
Pelkkää huhu puhettako uskot?
Huhu? Tuskin, Toinen mitä ei ainakaan kannata uskoa on Kiovan hallinnon paropaganta!
0Äänestä
Anonyymi00021
Anonyymi00007 kirjoitti:
Windows 11 -koontiversion uusimman tason Windows Insider -ohjelman jäsenille on annettu uusi käynistin.
Ei ole mitään takeita että se tulisi valta Windowsiin, eli normaaliin jakeluun. Koska sitä ei ole edes tavis Insider käyttäjilläkään.
Windows Insider -ohjelmaan korkeammalle tasolle. Pitääkö oikeasti olla asiantuntija ja raportoida virheistä ja toiminnasta ja kuinkausein että saa papukaijamerkin
Windows Insider - ryhmiä on niin monia ettei edes tiedä. Tavisten Windows Insider - ryhmä on typerysryhmä, käytännössä laajennetusta vakoilusta he saavat vastineeksi aktivoinnin laitteeleen. Tämä ryhmä ei saa koneelleen juurikaan mitään uutta. ehkä korjauksien testauksia mutta nekin tulee niin nope alla jänteellä että haavoittuvuus korjaus on jo viikossa jaossa kaikille. Nyt Microsoft on alkanut kartaan ei yhteensopivan raudan Insider käyttäjiä, On huhuja että heidän Windows päivitetään S versioon. ja saavat sen lisenssin ja lentävät pois Inssider ryhmästä. Toinen huhu on että MS luo Ser-ryhmän joka sillä jo käytännössä onkin, Näitä ei haittaa täydellinen vakoilu.
Harva tietää että on olemassa Windows Insider sovellus. jolla voi hallita omaa Insider toimintaansa. Saadaksesi sen sinun pitää olla muu kuin Ser-Insider käyttäjä.
Windowsia arvostelaan rikkovista päivityksistä. he siis tästä Insider ohjelmasta huolimatta ei testaa tarpeeksi päivitykksiään, Toinen ongelma on että sen oikean beta-testaajien laitekanta ei ole kovin laaja.
0Äänestä
Anonyymi00024
Anonyymi00007 kirjoitti:
Windows 11 -koontiversion uusimman tason Windows Insider -ohjelman jäsenille on annettu uusi käynistin.
Ei ole mitään takeita että se tulisi valta Windowsiin, eli normaaliin jakeluun. Koska sitä ei ole edes tavis Insider käyttäjilläkään.
mikkisofta joka tehokkain vakoilu rahastus! Ihan normistikkin.
0Äänestä
Anonyymi00029
Anonyymi00024 kirjoitti:
mikkisofta joka tehokkain vakoilu rahastus! Ihan normistikkin.
Microsoft ryhtyi itse mollaamaan huippusuosittua tuotettaan Timo Tamminen29.5.202407:12WINDOWSKÄYTTÖJÄRJESTELMÄT Microsoft esittää vaatimuksia, joita kaikki eivät voi täyttää. Microsoft haluaa saada massat siirrettyä Windows 11:n käyttäjiksi. Päivitystä tarjotaan maksutta Windows 10 -käyttäjille, joiden laitteet täyttävät tietyt, varsin tiukat kriteerit. Laitteesta täytyy esimerkiksi löytyä tuki tpm2.0-turvamoduulille.
Outoo!
0Äänestä
Anonyymi00030
Anonyymi00004 kirjoitti:
Avauksessahan se on kerrottu!
Voi kikkare mikä yksitoista!
0Äänestä
Anonyymi00031
Anonyymi00015 kirjoitti:
Pelkkää huhu puhettako uskot?
DISTINFORMAATIO Se on sitä mitä pyllymajan puppupappa suoltaa palstat täyteen!!!!
0Äänestä
Anonyymi00002
Toivottavasti ei kumminkaan KÄYNNISTYS muutu yhtä hitaaksi kuin Ubuntu.
0Äänestä
Anonyymi00003
Ubuntu on nopea! Windows on kamalan hidas!
0Äänestä
Anonyymi00006
Anonyymi00003 kirjoitti:
Ubuntu on nopea! Windows on kamalan hidas!
Joo mutta eihän winhiihuli sitä tiedä!
0Äänestä
Anonyymi00016
Anonyymi00006 kirjoitti:
Joo mutta eihän winhiihuli sitä tiedä!
Eikä se mitään usko!
0Äänestä
Anonyymi00013
Ei ole yhtään varmaa. ensimmäisen betan testaajilta havoin tulee mitään oikeaan jakeluun. Ubuntu/iOS tyylisen käynistimen lakiointi Windowsiin ei taida mennä läpi Microsoftin johdossa.
Eihän siitä ole pitkäaika kun W11 otti ChromeOS käynistimen kopion itselleen. Samalla ChromeOs siirsi käynistimen keskeltä vasemmalle. W11 näyttää siis vanhalta Chromebookilta.
0Äänestä
Anonyymi00018
Hyvä että siihenkin saataisiin jotain järkeä!
0Äänestä
Anonyymi00022
Tulisko winkusta sitten helpompi käyttää?
0Äänestä
Anonyymi00023
Joo. Otsikossa avautuu koko ITC mailman olemus!
0Äänestä
Anonyymi00026
Microsoft, miksi vaikeutatte elämääni ilman syytä? 2.9.202407:55 Windowsin käyttöliittymän elementtien järjestyksen jatkuva vaihteleminen ilman järkevää syytä raastaa hermoja, kirjoittaa pc-testaajamme.
0Äänestä
Anonyymi00027
Windoinkin se paranee!
0Äänestä
Anonyymi00028
Niin koska niiden käynistin toimii!
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Miten niin muuttuu? Millaiseksi se muuttuu?
Avauksessahan se on kerrottu!
Ei avauksessa ole mitään kerrottu tarkemmin!
Windows 11 -koontiversion uusimman tason Windows Insider -ohjelman jäsenille on annettu uusi käynistin.
Ei ole mitään takeita että se tulisi valta Windowsiin, eli normaaliin jakeluun.
Koska sitä ei ole edes tavis Insider käyttäjilläkään.
Myös Microsoft päivittää Edge 129 Devin Edge Bar -parannuksilla, kaatumiskorjauksilla ja paljon muuta. Kaatuilusta ei kuitenkaan päästy eroon kertoo testaajat.
Windows 11 God-mode on vapautunut julkisuuteen.
Siittä on tehty entistä hankalampaa ja ei ole niin kattavava kuin aikoinaan Windows 10 vastaava.
Esimerkiksi et voi valita Military Windowsia.
Windows 11 -koontiversion Windows Insider -ohjelman jäsenille Canary Channelissa. Kanarian kanavan Insider-ohjelman jäsenille. Tämä on ensimmäinen Canary Channel -version julkaisu sitten 15. elokuuta .
Ethän haikaille tähän ryhmään jos PowerShell-cmdlet-komenot ei ole hanskassa.
Windows-päivitysten luvataan parantaa Ryzen 9000:n suorituskykyä.
Koskahan uusimmille Intelleille sama?
Google lisää Gemini AI saatavuuden linuxjakeluille. Samalla Google haluaa nähdä mihin kehitäjät on viemässä tekoälyä ja välttää virheet, joita mm Microsoft on tehnyt ja tekee ylhäältä sanelemalla mitä ihmiset tarvitsee.
Tajutonta mokailua! Ukraina ampui oman F-16 hävittäjän alas!
Länsi upseerit ja ukrainalainen prikaati ampuivat alas F-16:n Patriot-ilmapuolustusjärjestelmällä.
Pelkkää huhu puhettako uskot?
Jaahas! Windowsin käyttö on absoluuttista typeryyttä!
;D
Huhu? Tuskin, Toinen mitä ei ainakaan kannata uskoa on Kiovan hallinnon paropaganta!
Windows Insider -ohjelmaan korkeammalle tasolle.
Pitääkö oikeasti olla asiantuntija ja raportoida virheistä ja toiminnasta ja kuinkausein että saa papukaijamerkin
Windows Insider - ryhmiä on niin monia ettei edes tiedä.
Tavisten Windows Insider - ryhmä on typerysryhmä, käytännössä laajennetusta vakoilusta he saavat vastineeksi aktivoinnin laitteeleen. Tämä ryhmä ei saa koneelleen juurikaan mitään uutta. ehkä korjauksien testauksia mutta nekin tulee niin nope alla jänteellä että haavoittuvuus korjaus on jo viikossa jaossa kaikille. Nyt Microsoft on alkanut kartaan ei yhteensopivan raudan Insider käyttäjiä, On huhuja että heidän Windows päivitetään S versioon. ja saavat sen lisenssin ja lentävät pois Inssider ryhmästä.
Toinen huhu on että MS luo Ser-ryhmän joka sillä jo käytännössä onkin, Näitä ei haittaa täydellinen vakoilu.
Harva tietää että on olemassa Windows Insider sovellus. jolla voi hallita omaa Insider toimintaansa. Saadaksesi sen sinun pitää olla muu kuin Ser-Insider käyttäjä.
Windowsia arvostelaan rikkovista päivityksistä. he siis tästä Insider ohjelmasta huolimatta ei testaa tarpeeksi päivitykksiään, Toinen ongelma on että sen oikean beta-testaajien laitekanta ei ole kovin laaja.
mikkisofta joka tehokkain vakoilu rahastus! Ihan normistikkin.
Microsoft ryhtyi itse mollaamaan huippusuosittua tuotettaan
Timo Tamminen29.5.202407:12WINDOWSKÄYTTÖJÄRJESTELMÄT
Microsoft esittää vaatimuksia, joita kaikki eivät voi täyttää.
Microsoft haluaa saada massat siirrettyä Windows 11:n käyttäjiksi. Päivitystä tarjotaan maksutta Windows 10 -käyttäjille, joiden laitteet täyttävät tietyt, varsin tiukat kriteerit. Laitteesta täytyy esimerkiksi löytyä tuki tpm2.0-turvamoduulille.
Outoo!
Voi kikkare mikä yksitoista!
DISTINFORMAATIO
Se on sitä mitä pyllymajan puppupappa suoltaa palstat täyteen!!!!
Toivottavasti ei kumminkaan KÄYNNISTYS muutu yhtä hitaaksi kuin Ubuntu.
Ubuntu on nopea! Windows on kamalan hidas!
Joo mutta eihän winhiihuli sitä tiedä!
Eikä se mitään usko!
Ei ole yhtään varmaa. ensimmäisen betan testaajilta havoin tulee mitään oikeaan jakeluun. Ubuntu/iOS tyylisen käynistimen lakiointi Windowsiin ei taida mennä läpi Microsoftin johdossa.
Eihän siitä ole pitkäaika kun W11 otti ChromeOS käynistimen kopion itselleen.
Samalla ChromeOs siirsi käynistimen keskeltä vasemmalle.
W11 näyttää siis vanhalta Chromebookilta.
Hyvä että siihenkin saataisiin jotain järkeä!
Tulisko winkusta sitten helpompi käyttää?
Joo. Otsikossa avautuu koko ITC mailman olemus!
Microsoft, miksi vaikeutatte elämääni ilman syytä?
2.9.202407:55
Windowsin käyttöliittymän elementtien järjestyksen jatkuva vaihteleminen ilman järkevää syytä raastaa hermoja, kirjoittaa pc-testaajamme.
Windoinkin se paranee!
Niin koska niiden käynistin toimii!