Oletko valmis muuttamaan Suomesta, jos heinäkuun keskilämpö putoaa 1-13 asteeseen?
"Amoc-mertivirtaus tunnetaan myös Atlantin termohaliinikiertona, ja se kuljettaa etelästä lämpöä pohjoiseen. Jos merivirtaus ei enää kuljettaisi lämpöä pohjolaan, laskisivat lämpötilat Alaskan ja Itä-Siperian tasolle.
Iltalehti uutisoi tämän vuoden alkupuolella eräästä toisesta tutkimuksesta, jonka mukaan Pohjois-Eurooppa voisi Amoc-virtauksen tyrehtyessä peittyä paksulla jääpeitteellä. Tutkimuksen mukaan Suomen keskilämpötila voisi pudota jopa 10–20 asteella sadan vuoden kuluessa.
Forecan mukaan heinäkuussa päivän ylin lämpötila on Suomen etelä- ja keskiosassa keskimäärin 21–23 astetta. Jos lämpötila putoaisi tutkimustuloksen mukaisesti, tarkoittaisi se jatkossa kesälomien viettoa marraskuisissa tunnelmissa, noin 1–13 asteen lukemissa.
Uuden hollantilaistutkimuksen mukaan vaikutuksia saatetaan nähdä nopeammallakin kuin sadan vuoden aikataululla. Tutkimuksen mukaan merivirtaus lakkaa yli 42 prosentin todennäköisyydellä tuomasta lämpöä Eurooppaan jo ennen vuotta 2050, eli seuraavan 26 vuoden aikana."
Jäätyykö Suomen talous vuoteen 2050 mennessä?
6
185
Vastaukset
- Anonyymi
Kuka sitten maksaa velat, kun maa on jäässä ison osan vuodesta
- Anonyymi
Persuille pelkkää ilmastohumppaa, ei aiheuta toimenpiteitä.
- Anonyymi
Mielenkiintoinen aloitus ja olen valmis muuttamaan pian, mutta siihen ei liity keskilämpö, vaan muutan ennen tämän kauhukabinetin hallituskauden loppua.
Ei tätä kestä erkkikään. - Anonyymi
eikös suomen ilmasto muutu välimeren ilmastoksi ja kaikki änkeää tänne
- Anonyymi
Tämä oli kyllä mielenkiintoinen tutkimus ja heti oli suomalaiset persu tutkijat kampittamassa. Hollantilaiset ovat varmaan oikeassa koska kyseisessä maassa on enemmän huippututkijoita kuin suomessa on persuja.
- Anonyymi
Useimmat persuänkyrät kasvattavat jo koiranputkea vuoteen 2050 mennessä. Mutta pääasia, ettei omasta elintasosta ja mukavuudesta joudu tinkimään senttiäkään ennen sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1634934Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121499
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s81143Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739