Iloinen riemu

Viimeaikoina on ollut enemmän riemua käytettävissä. On ollut pekonia, makkaranpaloja ja kananmunia käytettävissä. Makkara ja pekoni eivät ole olleet kaikkein tuoreimpia, mutta kuitenkin sellaisia elintarvikeliikkeen perusheikkolaatuisia. Kananmunat ovat olleet tasolla bueno +.
Kaikki on paistettu pannulla.
Lisäksi on Boleron mehuvaahtoa. Se onkin äkäistä. Ja sitä ei tahdo osata laittaa niin vähän kuin tarvitaan. Toisaalta ei ole varmaa, onko siinä keinosokuria? Jos on voi ihmisen suolen ja elimistön kyky käsitellä ravintoaineita heikentyä. Tuote on ns. sokeriton, mutta niissä on juuri se vaikeus, että keinotekoisesti maustettu voi myös olla sokeriton leiman alla, vaikka vain pelkkä sokerittomuus tulisi olla näin. Jos sokeriton olisi sokeriton, voisi ihminen itse lisätä vähän sokeria aidon maun aikaansaamiseksi.
Mitä iloisia onnistumisia ja positiivisia myötäkäymisiä teillä on ollut tällä viikolla? Lisäksi ilmat ovat viilenemään päin. Ja kesän yksitoikkoinen monotonisuus vaihtuu syksyn muutokseen.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Viimeaikoina on ollut enemmän riemua käytettävissä. On ollut pekonia, makkaranpaloja ja kananmunia käytettävissä. Makkara ja pekoni eivät ole olleet kaikkein tuoreimpia, mutta kuitenkin sellaisia elintarvikeliikkeen perusheikkolaatuisia. Kananmunat ovat olleet tasolla bueno +.
Kaikki on paistettu pannulla.
Lisäksi on Boleron mehuvaahtoa. Se onkin äkäistä. Ja sitä ei tahdo osata laittaa niin vähän kuin tarvitaan. Toisaalta ei ole varmaa, onko siinä keinosokuria? Jos on voi ihmisen suolen ja elimistön kyky käsitellä ravintoaineita heikentyä. Tuote on ns. sokeriton, mutta niissä on juuri se vaikeus, että keinotekoisesti maustettu voi myös olla sokeriton leiman alla, vaikka vain pelkkä sokerittomuus tulisi olla näin. Jos sokeriton olisi sokeriton, voisi ihminen itse lisätä vähän sokeria aidon maun aikaansaamiseksi.
Mitä iloisia onnistumisia ja positiivisia myötäkäymisiä teillä on ollut tällä viikolla? Lisäksi ilmat ovat viilenemään päin. Ja kesän yksitoikkoinen monotonisuus vaihtuu syksyn muutokseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu