Natsien miinoja löytyy edelleen Lapista. Toivottavasti joku natsi-sika astui vahingossa omaan miinaansa.
-----
Yle
Miinat tappoivat satoja ihmisiä Lapissa sodan jälkeen
TAPANI LEISTI
17.8.2015 17:29
Natsi-Saksan armeijan miinat ja muut räjähteet kylvivät kuolemaa Lapin pihoilla, poluilla, tienpenkoilla ja pelloilla 70 vuotta sitten. Kolme sataa ihmistä kuoli miinoihin ja muihin sotaräjähteisiin sodan päättymistä seuranneina vuosina. Kaksi kolmasosaa uhreista oli tuhotulle kotiseudulleen palanneita siviilejä.
[Tässäkin aihe, josta ei usein kuule.]
Joulukuussa 1944 Sodankylässä löytyi metsästä kuollut poromies.
Miehen molemmat jalat olivat menneet poikki miinaräjähdyksessä. Tapahtumapaikan jäljistä pääteltiin miehen sitoneen katkenneet jalkansa hihnoilla ja kaataneen hongan nuotiopuiksi. Toivottomassa tilanteessa mies oli lopulta hirttäytynyt hongan kantoon repun remmillä ja siitä hänet kuolleena löydettiin.
Tapauksesta kertoo filosofian tohtori Juhani Virkkunen kirjassaan ”Miinojen ja räjähteiden siviiliuhrit Pohjois-Suomessa 1944–1949.
Lapsuuden muistot Lapista saivat eläkkeelle siirtyneen Teknillisen korkeakoulun lehtorin Juhani Virkkusen selvittämään mm. sodan jälkeisvuosien kuolintodistuksista tutkimalla miinojen ja räjähteiden tappamien siviilien lukumäärää, jota ei aiemmin ollut selvitetty.
[Hyvä, että saivat niin sai päivänvaloa tämäkin seikka.]
Verisiä jalantynkiä näki päivittäin
Virkkunen oli 12-vuotias kun hän palasi evakosta tuhottuun Ivaloon äitinsä Meri Virkkusen kanssa Vapun aattona 1945. Meri Virkkunen oli toiminut pitkään jo ennen sotia Inarin ja Utsjoen aluelääkärinä. Sodan päätyttyä hän palasi muiden evakoiden tapaan takaisin tuhottuun Lappiin.
Saksan joukot tuhosivat Lapin rakennuksista jopa 90 prosenttia vetäytyessään Suomesta syksyllä 1944. Myös Ivalo oli täysin poltettu. [Onneksi Osasto Pennanen oli sentään onnistunut suojaamaan Kemissä tärkeitä teollisuuskohteita?] Virkkunen muistelee, että polttamatta oli ainoastaan rukoushuone ja metsänhoitajan erillinen saunarakennus. Ympäristössä oli paljon räjähteitä ja sairaalan alue oli raivattu miinoista, mutta sielläkin oli räjähteitä.
Tuhottujen sairaalatilojen korvikkeena sairasmajana toimi TVH:n vanha parakki. Sairasmajalle Virkkusen äidin hoidettavaksi alkoi pian tulla miinojen uhreja.
– Jouduin kesän -45 aikana melkein päivittäin näkemään niitä sairasmajalle tuotuja miinojen uhreja joilla useilla oli toisesta jalasta jäljellä vain verinen tynkä, kertoo Virkkunen.
Virkkunen lukee pätkän äitinsä Ivalossa 20.5.1945 tuttavalleen kirjoittamasta kirjeestä: ”En muista nyt, montako on jo meidän aikana kuollut täällä miinaan ja jokapäiväinen työmme on poikkimurskautuneiden jalkatynkien sidonta ja eteenpäin lähetys”
[Hyvä muistaa seuraavan kerran, kun joku mainitsee saksalaisten Suomeen jättämästä arkkitehtuurista.]
Kolme sataa kuoli, vammautuneiden määrää ei tiedetä vieläkään
Miinat ja räjähteet veivät noin kolmen sadan ihmisen hengen Pohjois-Suomessa Lapin sodan jälkeisinä kuutena vuotena. Virkkusen tutkimuksen mukaan yli kaksi sataa uhreista oli siviilejä, heistä 67 oli lapsia. Pioneereja ja armeijan palveluksessa olleita siviilimiinanraivaajia kuoli noin sata.
Osan tappoi miina, osa kuoli käsiteltyään ammuksia. Heinäkuussa 1945 Rovaniemen maalaiskunnan Tapionkylässä kolme pikkupoikaa kuoli käsiteltyään rannasta löytämäänsä tykinammusta.
Vammautuneiden määräksi Virkkunen arvioi suunnilleen saman kuin kuolleiden. Jalkansa ja kätensä menettäneiden mutta henkensä säilyttäneiden määrää ei ole kukaan vielä selvittänyt.
Sotavammoja koskevien kymmenien tuhansien korvauspäätösten kautta se olisi arkistoista selvitettävissä, mutta vaatisi suuren työn, arvioi tohtori Juhani Virkkunen.
[Ne, jotka haluavat vaatia Venäjältä korvauksia milloin mistäkin ja haluavat evätä suur-Suomi-mielisten vankileirien siviiliuhreilta itä-Karjalassa korvaukset koska "Stalin!" ja "mitä? Eiks me niinku muka maksettu täh?", varmaan johdonmukaisina kannattavat korvausten vaatimista Saksalta miinojen aiheuttamista vammautumisista.]
Sodan pitkä varjo
Natsi-Saksan armeijan miinojen ja muiden räjähteiden raivaus Lapissa jatkuu yhä.
Puolustusvoimat on tähän mennessä raivannut arviolta puoli miljoonaa erilaista räjähdettä Lapista. Joka kesä löydetään tuhansia. Jääkäriprikaatin majuri Harri Pelkonen sanoo raivattavista kohteista löytyvän yhä ammuksia ja miinoja eikä loppua näy.
– Varmaan yli sata tuhatta kappaletta on vielä, niin kuin maastossa ja järvissä, että kyllä sitä riittää työtä vielä, arvioi majuri Pelkonen.
Pelkosen muistin mukaan viimeinen miinavahinko olisi sattunut Pudasjärvellä 1960-luvun alussa. Metsäkone ajoi miinaan ja vaurioitui, ihmisille ei tullut vammoja.
Kemissä sota-ajan räjähteiden käsittely vei miehen hengen vuonna 2013.
Sota-ajan esineitä miinaharavilla ja magneeteilla etsivät harrastelijat ovat Puolustusvoimien mielestä riski. Miinat ja kranaatit ovat yhä toimintakuntoisia ja voivat aiheuttaa pahaa tuhoa.
[1/2]
Natsien miinat Lapissa aiheuttaneet siviilikuolemia ja -vammautumisia
7
428
Vastaukset
- Anonyymi
Miinat tappoivat satoja ihmisiä Lapissa sodan jälkeen
TAPANI LEISTI
[2/2]
– Ongelma on siinä, että kun sieltä haetaan sitä arvokasta pistintä taikka jotain muuta ja sitten sieltä löytyy se räjähde niin se jää siihen pinnalle ja ei koskaan sitten tiedä, että mitä, kuka pieni lapsi tai joku muu sen käy sieltä hakemassa pois ja aiheuttaa sillä tavalla itselleen ja muille vaaran, sanoo majuri Harri Pelkonen.
https://yle.fi/a/3-8233473
-----
Siinä yksi syy lisää inhota natseja. - Anonyymi
Ryssien jälkeensä jättämät miinat lienevät löytyessään lottovoittoon verrattava onnistuminen.
Toive siitä, että Saksan armeijassa Suomen Lapissa sotinut astuisi asettamaansa miinaan on hieman kaukaa haettua. Taitavat kaverit olla vähissä ja niistäkin harvempi pörräämässä Lapin kairoilla.- Anonyymi
Eikä ole enää vuosiin kuulunut miinaräjähdyksistä Lapissa!
Tiltu on pahasti ”jälkijunassa”! - Anonyymi
Eli sinulla ei ole mitään ongelmia natsien asettamiin miinoihin. Menepä sitten miinakentille tallustelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä ole enää vuosiin kuulunut miinaräjähdyksistä Lapissa!
Tiltu on pahasti ”jälkijunassa”!Eipä ole isänmaantoivon alkoholisoitunut pääkoppa toiminut vuosikausiin!
Kyllä sieltä voi edelleenkin löytyä, vaikka hetkeen ei ole ollut.
Natseja puolusteleva sekoilija on pahasti "jälkijunassa"!
- Anonyymi
Irstaileva isoisä ajelee lapsenlapsiaan ja se on pahempaa, kuin miinat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643255Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433097- 422457
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1002207- 311913
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271810- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851415- 391300
- 811132