Mikä on etsikkoaika?

Anonyymi-ap

Tuntistiko juutalainen kansa etsikkoaikansa Jeesuksen aikana kun tuonallisena aikalallisena tarvittiin etsikkoaikaa, jonha apulla olisi juutalainen kansa päässynnä uskoonsallisuuteen Jeesukseen Kristuksiallisuuteen?

Mitä tarkoittaa etsikkoaikansa tuntistaminen?

Oliko sinullisella selvällisesti erottunut etsikkoaikallisuuteesi ennen uskkontulollisuuttalaisuuttallisuuttasi?

Mikä oli pääsyy siihen ettei juutalainen kansa Jeesuksen aakana ottanut onkimeensa ja hihvannut Jeesuksen olevan Jumalan Poika, Jumalala ja Ehtottomasti se ainoja tie päästälöijä ikuiseen Pelastukselliseen Elämällisyyteen kun uskoo sen mitä Jeesus heillelöille puhuloitsi ja näyttilöitsi ihmeellisyyksii? Ja Vanha testamenti kertoo selkejästi että useisissa kohjissaan että Jeesus on nuot tunnusmerkistölliset kaikin kohjinsa täättänyt tojisteeks juutalaisille että Hän, Jeesus ihte, on juutalaisten ojottama Messijaansa, Kuninkaansa.

Jeesus oli niin nöyrä ettei häntä juutalaiset nähneet Kuninkaana. Eiköstä Jeesus täyttänyt juutalaisten mielikuvaa Kuninkaastaan vai eivätkö muistaneet että " Nöyrä Hän on, uasin tanmalla Hän ratsastaa Yerushalajamiin."

Oletko siekii iloinen kun hyöt eivät tunnistaneet Jeesusta Kuninkaakseen? Ilman sitä sokevuutta ei olisi mulla pakananuuvesta pois piäässeel pelastusmahjollisuutta? Toisaaalta en oliis sitten koskaan syntynykkään jos juutalaiset olisivat ottaneet Jeesuksen vastaan Sinä, joka Hän olt, on, olemallisensa ont, Jumalan syntilööset anteeksantavallisena Poikana Ihmeellisellisenä?

Selef " Kreegah Bundolo" Urge

22

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei millään kansalla tai uskonnolla ole etsikkoaikoja.
      Etsikkoajat liittyvät kuhunkin ihmisyksilöön.

      "Jumala kutsuu ihmistä kahdesti, joskus (ei aina) jopa kolmesti tämän elämän aikana.

      Silloin on ihmisen etsikkoaika, jolloin hän voi vastata Jumalan kutsuun. Jos hän ei tuolloin vastaa ja etsikkoaika päättyy, ei hän edes kirkumalla ja potkimalla saa käskytettyä Jumalaa vastaamaan pyyntöihinsä. Pelastuksen aika ja mahdollisuus meni ohi.

      Ihminen ei ole Herra.

      "Hänen kruununsa annetaan jollekin toiselle."

      Ihmettelen näitä Selefin kysymyksiä. Jokainen aidosti uskova tuntee nämä perusasiat.

      Tulee aika kiire ottaa näistä selvää. Millään pinnallisilla höpötyksillä ei mennä läpi Ahtaan portin.

      YP TIETÄÄ OIKEIN HYVIN ETTEN OLE BOTTI. NYT SAATANA VAIKENEE SIELLÄ!

      • Anonyymi

        Tätä viestien lähettämis-estoa ja "oletko botti?" sekä näin sp-osoitteen kalastelu-huijausyritystä ei tapahdu millään muulla S24:llä kuin tällä helluntailaisten ylläpitämällä foorumilla.

        Täällä kyllä nopeasti tietää olevansa itse prkl:een ja lahkonsa kanssa tekemisissä.


      • Anonyymi

        ylpeys käy lankeemuksen edelä.

        "Ei millään kansalla tai uskonnolla ole etsikkoaikoja."

        Tuonne ketjuun joku laittoi sua apukoululaista varten jakeeen, jossa on juutalaisen ansan etsikkoaika kuvattu RAAMATUSSA!


      • Anonyymi

        "Ihmettelen näitä Selefin kysymyksiä. Jokainen aidosti uskova tuntee nämä perusasiat."

        Etpä tiennyt mitä Luukkaan kirjassa sanotaan, hahahahahahaa.

        Et ole oman todistuksesi mukaan aidosti uskova.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ylpeys käy lankeemuksen edelä.

        "Ei millään kansalla tai uskonnolla ole etsikkoaikoja."

        Tuonne ketjuun joku laittoi sua apukoululaista varten jakeeen, jossa on juutalaisen ansan etsikkoaika kuvattu RAAMATUSSA!

        Tuo on ilmeisesti sama legalistinälvijä joka käy haukkumassa monissa ketjuissa muut tolloiksi lisäillen monia huutomerkkejä lauseisiinsa ja vääräuskoisiksi vaikkei syytä ole.

        Kysyminen ei tarkoita tietämättömyyttä van se on vuorovaikutusta samaan tapaan kuin opettaja kysyy luokalta kysymyksiä, jotka hän tietää tietenkin itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ilmeisesti sama legalistinälvijä joka käy haukkumassa monissa ketjuissa muut tolloiksi lisäillen monia huutomerkkejä lauseisiinsa ja vääräuskoisiksi vaikkei syytä ole.

        Kysyminen ei tarkoita tietämättömyyttä van se on vuorovaikutusta samaan tapaan kuin opettaja kysyy luokalta kysymyksiä, jotka hän tietää tietenkin itse.

        tämä ei taida olla se huutomerkki pilkallisen kirveenheiluttaja kuitenkaan vaan joku muu veljiä haukkuva vähäoppisiksi ja huonosti Raamattunsa tietäviksi ja välillä suoraan ja välillä epäsuoraan sitten toteaa ettei joku ole uskossa kun luulee syttämänsä veljen olevan väärässä vaikka itse on se väärässäolija.


      • Anonyymi

        Kysymykset ja kysymysmuoto on hyvä tapa saada keskustelua. Jatkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymykset ja kysymysmuoto on hyvä tapa saada keskustelua. Jatkoon.

        Samaa mieltä. Jopa asijalliseen keskusteluun on aina olemassa tejoreettinen mahjollisteisuus.

        https://www.youtube.com/watch?v=_UfcjMtvx48

        " Jätä tuakkas Herran kätheen, Hiän pithää sinullisesta huolen. "

        Psalmistollisuusves.

        Mitä tästä opinmellisoimme? Ainakin sen että mitään sytänmen taakkaa ei kristityn saa kantaa. Silti meillä on ominaisuutenamme tämä unohtaa tai sitten tuntemuksellisuus ottaa valllan kun esim. huoli oman lähinmäisen jumalattomuujesta eli Helvettinmenollisuujesta saa otteen, ehkäpä niskalenkkiin kainaloolliseen ja puristaa suurt ahjistusta aiheuttajen satimeen päänsä pistäneelle lanpaalle.

        Vastaava jaje on Raamatussa selvenmin käskymuojossa ja minusta nämä Sepajotin sanat tulee ottaa aina käskyinä vastaan kuin suosituksina.

        Mä oon tehnyt sen päätöksen etten enää aijo kärsijä ahjistukses suures ajatellen ettei äitein kenties uuvestisynny koskaansa. Niin jäätävät ovat hänen puheensa sisällöt olleet. Voin vain rukoilla Jumalaa saamaan äitillisyyteni älyämäjään vaaransa: ikuisuus Helvetissä on peloista pahin ja hän on siinä asemassa ilman uskoa Jeesuskseen, ilman uuvestisyntymättömyyttä, ilman vanhurskautta, ilman Pyhän Henken sinettijä, että sinne hän ...... rukoilen niin kuvan puolestaan kuin hän elää, kesken en rukouksijain voi jättää, mutta piinaavan emotijolaatijollisuujen jätän taaksein ja otan Jumalan Sanat syjänmeni suojaksein. Onhan Jumala enemmän kuin minä tai äitini, jos ponjaat mitä meinoon? Tulee olla kallellaan Jumalan suuntaan kuin äitinsä suuntaan, kuitenkaan rukouksien suhteen häntä hylkääämättä, koska hän kuitenkin on mammain mun ja on tehnyt hyväksein monellisuujet.

        Selef Urge


      • Anonyymi

        Etsikkoajasta esitän luulon ja luulohan ei ole tiedon väärtti.
        Silloin on ihmisellä, kansakunnalla, ihmiskunnalla etsikkoaika, kun nämä yksin tai yhdessä alkavat tajuta tahallaan tekemänsä tyhmyydet, vääryydet toisia kohtaan.
        Yksittäisessä ihmisessä sen huomaa monesti hänen tullessaan vanhaksi, hän mm. valvoo yöllä koska kaikenmaailman hänen elämänsä aikana tekemät konnuudet lapsesta lähtie pulpahtelevat mieleen hakematta, vaikka luuli jo niiden unohtuneen ja haipuneen olemattomiin. Jumala antaa hänelle loppumetreillä vielä mahdollisuuden korjata tilanne ja palauttaa taivasosuuden menetys.
        Voi olla, että etsikkoaika, tai ajat sattuvat mihin ikään hyväänsä. Joskus voi käydä niin, että syntisäkki jouduttuaan vankilaan alkaa potea omantunnontuskia tyhmyyksistä joita on tehnyt elämänsä aikana, on hänen etsikkoaikansa, mahdollisuutensa ottaa Kristus sydämeensä ja pelastaa sielunsa Jumalalle. Jos hän ei käytä tilaisuutta, voi se avautua taas vaikka siviilissä ihan milloin vaan ja taas kuolinvuoteella. En tiedä. Sen tiedän, että ihminen tietää tekevänsä väärin, synnin ja tekee sen siitä huolimatta jopa suunnitteleen sen suorittamista pitkiä aikoja ja saattaa sitten katua tekemäänsä. Hän on ihminen jolla on ymmärrys hyvästä ja pahasta. Hänellä oli mahdollisuus olla tekemättä rikosta mutta teki sen kuitenkin, nyt rakastava Jumala antaa hänelle mahdollisuuden korjata asia ja pelstaa sielunsa, etsikkoajan. On ihmisen valinta käyttääkö etsikkoaikansa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
        Olisiko se etsikkoaika jotain tällaista?


    • Anonyymi

      Luuk 19 : 44
      ja kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle sen tähden, ettet ETSIKKOAIKAASI tuntenut

    • Anonyymi

      Hetki ennen eitä. Siinä kaikki.

      • Anonyymi

        Hetki ennen kuolemaako?

        Miksi kirjoitttelet tänne sunnuntai-iltana? Eikö sulla ole prempaa tekemistä kuten pestä ateistiset saastahampaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hetki ennen kuolemaako?

        Miksi kirjoitttelet tänne sunnuntai-iltana? Eikö sulla ole prempaa tekemistä kuten pestä ateistiset saastahampaat.

        mitä lie tarkoitti. joku pappinainen varmaan kommentista päätellen kun ei niin päätä eikä häntää koko kommentissa.


    • Anonyymi

      Etsikonaikana alkaa esim. elämän tarkoitus mietityttämään ja sitä alkaa etsiä, eikö elämässä ole mitään muuta kuin sitä, että tänne maailmaan synnytään, sitten kasvetaan, hankitaan perhe, työ ja kesämökki, vanhetaan, lopulta jäädään eläkkeelle ja kuollaan pois.

      Elämän tarkoitus on kuitenkin löytää kadotettu yhteys Jumalaan takaisin ja pelastua ikuiselta erolta Hänestä, eli pelastua kadotukselta. Siksi eräänkin evankeliointikampanjan nimi oli Se löytyi! Siinä tästä löytymisestä kertovat ne, jotka ovat jo löytäneet yhteyden Jumalaan sekä pelastuneet.

      • Anonyymi

        Aivan näin.


    • Anonyymi

      Ei-helluntailainen kommentti:

      Etsikkoajan dogmalle on erittäin vähän perusteita Raamatussa. Jobin kirjassa lienee, muistaakseni jokin kohta, Jobin toverin puheissa. Joista tovereista Jumala sanoi myöhemmin samassa kirjassa, että väärin puhuivat.

      Jumala itse tietää, missä ihmiset ovat, kun on heidän askeleensa ohjannut.

      Sananlaskut:
      16:9 Ihmisen sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.

    • Anonyymi

      Ei-helluntailainen:

      Tuo juutalaiskansan etsikkoaika oli (ehkä Vanhan liiton aikaa ja) Jeesuksen ihmiselämän aikaa. Tuon kansan ymmärrystä estämässä on sitten peite. Etsikko-hakusanalla ei monta Raamatun paikkaa löytynyt.

      Luukkaan evankeliumi:
      19:44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."

      1.Pietarin kirje:
      2:12 ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.

      2.Korinttolaiskirje:
      3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;

      Roomalaiskirje:
      11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
      11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
      11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
      11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

    • Anonyymi

      ovelaa esittää kysymys otsikossa ja seuraavassa kysymyksessä antaa vastaus, jota lukijat eivät huomaa että etsikkoaika on mahdollisuus uskoontuloon, Jumalan Hengellä tapahtuvaan ihmisen uudestisynnytykseen.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Mitä sä täällä teet? Mene muualle.

      • Anonyymi

        Kunhan kommunikoin aikaa döödaamassa samalla evankelijoijen.

        Menen minne Henki johtattaa. Kuljen kohti kotijain, os mua perhe suur vartoo.

        Selef Urge


    • Anonyymi

      Etsikkoaika on paskannusta.
      Helluntailaisuus on huorausta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      210
      3055
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2751
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      367
      1459
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      21
      1364
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1284
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1209
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1190
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      1041
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      162
      1025
    10. Sopisikohan hänelle ?

      Sopisikohan hänelle naiselle farkkuhame ?
      Ikävä
      131
      942
    Aihe