Suomalaiset ovat uutisuskovaisia

Näin Teemu Keskisarja, tohtori, asiantuntija:

Uutisuskovainen kansa, joka pimeydessä vaeltaa.

Kyselytutkimuksien mukaan jopa 75 prosenttia suomalaisista luottaa uutisiin, joita lukee, katselee ja kuuntelee. Tällä luvulla tiedotusvälineet hemmottelevat ja mairittelevat itseään. Olemme maailman uutisuskovaisin kansa.
Todistaako enemmistön usko jotakin totuudellisuudesta? Ei vaan päinvastoin: laiskuudesta, yksinkertaisuudesta ja älyn rappiosta.

Rahvas ei epäile ja kyseenalaista, kun leipää ja sirkushuveja riittää. ”Tietoyhteiskunta” on porno- ja hömppäyhteiskunta. X julkaisi koskettavan kuvan uuden rakkaansa sukuelimestä – Y:ltä jäätävä kuitti. Siinä sivussa päivystävät talous- ja tautiviisaat sekä kenraalieversti Urho Sankari ja Geopoliittisen Finskituutin Usko Tietäväinen.

TASS, Pravda ja Izvestija tuuttaavat “oikeaa tietoa”. Totta kai se käy täydestä. Yhdeltä Yleltä ja muutamalta mediakonsernilta puuttuvat vastavoimat. Suuri yleisö ei älyä omistuksen keskittymistä. Onhan kaukosäätimellä ja näytön kuvakkeissa vaihtoehtoja vaikka kuinka. Niin, mutta kuka ne kaikki omistaa.

Kaupallinen radiokin on samoissa ani harvoissa käsissä. Sanoma ja Bauer Media pyörittävät soittolistoja. Taajuuksia ja lupia ei tipu itsenäisille yrittäjille, joiden puheohjelmat ehkä pulppuaisivat vihapuhetta.

Kääpiöteeveet Alfa ja IRR ovat rahoituspohjaltaan kristillisiä. Mikäli vahingossa katsojaksi eksyit, niin kappas, keskustelut mielenkiintoisempia kuin A-talkin puhuvapää-formaatti, mutta, mutta. Sisältö riippuvainen Jumalasta! Näin panettelee isoisempien leiri – joka itse on riippuvainen verorahoista ja pörssin ylikansallisesta saatanasta.

Isojen lehtien päätoimittajat eivät ole salaliitossa vaan muuten vain yksituumaisia. Mikä olennaisinta, heitä on vähän. Moninaisuus ei menesty, koska ei löydy monia toteuttajia.

Valtavirta vie poukamaan. Sananvapauden korvaa sananvakaus. Kun pikkuinen omakustannelehdykkä tai yksityishenkilön tuubikanava heittäytyy epävakaaksi, totuudentorvet kivittävät valeuutista sekä dis-, mis- ja kissinformaatiota.

Vakauttelu huipentuu “medialukutaidon” opetukseen. Tarkista uutinen selvittämällä alkuperä ja vertaamalla muihin lähteisiin! Hohhoijaa. Näkyykö Hesarin Trump-jutussa, että sitaatit demokraattien äänenkannattajasta. Kun Iltalehti hehkutti koronavilkkua, mitä hyödytti vertaus Ilta-Sanomiin.

Alennustilan syyt eivät ole ideologiset vaan taloudelliset. Laadukkaat paperijulkaisut kuolivat. Uutisoinnin maakunta- ja pitäjätasot menivät manan majoille. Selviytyjät supistuivat pakon edessä. Toimittajain määrä väheni murto-osaan. Halpuutus koski myös toimenkuvaa. Viimeiset mohikaanit eivät voi työskennellä tositarkoituksella, vaikka tahtoisivatkin.

Eräs media-alan tuttavani kertoo, että ”toimittajat eivät enää kirjoita eivätkä toimita. He erittävät.” Eritys taitaakin olla oikea termi nettijournalismista. Jutunjuuret juontuvat juttuihin, joita joku toinen ja kolmas ensiksi päivittivät ja linkittivät someen. Erittäjä-toimittaja ei käy minkään paikan päällä vaan erittää twitterin viestiketjusta ainesosan. Se houkuttelee kuluttajan hetkeksi ilmaissivuston mainosten ääreen.

Jos ja kun kolme neljäsosaa klikkailijoista uskoo moiset “uutiset”, on syytä olla helvetin huolissaan.

“Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon”, väittää Jesajan kirja. Profetia tuskin pätee uutisuskovaisiin suomalaisiin. Suunta on sysipimeyteen päin. Somen roskaväki saa mitä tilaa. En usko sellaiseen tulevaisuuteen, jossa reportterit taasen tienpäällä haastattelevat ihmisiä, valitsevat vapaasti näkökulmansa, tutkivat asioita ja naputtavat kirkasta suomen kieltä kirjoituskoneella.