Halpa tapa piristää Suomen kansantaloutta, koska ei maksa työnantajille yhtään. Myös sosiaalietuuksilla elävien ostovoima paranee. Talouteen saadaan uutta virtaa.
Lisäksi uudistus on melko kivuton toteuttaa pelkästään kassajärjestelmät päivittämällä.
Lisäksi uudistus on melko kivuton toteuttaa pelkästään kassajärjestelmät päivittämällä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tarkoitus onkin saada talous alas ja ostovoiman lisääminen ei sovi siihen yhtälöön.
ALV in eli arvonlisäveron meille toi EUn alkaessa
-kukas muu kuin KOKOOMUS !!!- tuo Suomentuhoamisen ennätyspuolue-
ALVn toi valtiovaraministeri IIRO Viinanen- jonka tuoma ALV piti olla VÄLIAIKAINEN ratkaisu 1990-luvun laman tilanteeseen.
Yksikään hallitus senjälkeen ei ole poistanut tuota rosvous-veroa.
Totta.
kikkailut sikseen...
kansanpalkka takaa ostovoiman ja silloin firmatkin pärjää- pienempi palkka riittää ja kauppa käy kun kansalla on rahaa
Se riittää kun se pudotetaan Saksan tasolle 16 prosenttiin, ei tuolla alv nostolla 25,5% synny kuin lisää alijäämää tähän maahan.
Kulutus vähenee, sekö on hyvä asia hallituksen mielestä?
Kannattaa pudottaa 10 prosenttiin, koska se on helppo laskea hintaan päälle. Eli 10 euron nettohintainen tuote maksaa 11 euroa.
Lisäksi Suomen kilpailukyky paranee, kun täällä on kilpailijamaita kevyempi verotus.
Ei hallitus osaa muuta kuin leikata ja korottaa veroja, ei tämän maan Toopet päättäjät osaa muuta kuin tuhota taloutta.
Se 16% riittäisi ihan hyvin, mutta ei kelpaa, niin ei.
Tuo 10 prosenttia on parempi veroaste, koska se on selvästi alempi kuin tällä hetkellä. Silloin veron laskemisella on enemmän merkitystäkin.
Kuten jo sanoin, eihän tämän maan Toopet päättäjät osaa muuta kuin leikata ja korottaa.
Juuri näin.
Ruotsi puolittaa ruoan alv veron 12 % ---> 6 %:-yksikköön koska Ruotsi on todellinen kansalaisyhteiskunta toisin kuin läskipääkokkareiden Suomi
Mistäs sitten verotulot valtiolle?
Kyllähän veroja voidaan kerätä ties mistä. Esimerkiksi vuorineuvoksilta. Niillä on maksukykyä. Eivät joudu heti toimeentulotukiluukulle, vaikka veroastetta heiltä nostettaisiinkin.
Valtio voi vähentää jonninjoutavaa tuhlailua.
Kepuporvari Esko Ahon vuoden 1994 veerouudistus peruttava jossa palkkatulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin ja pääomatuloja alettiin verottaa lievemmin kuin palkkatuloja mikä johti Suomen valtiob verotulojen jyrkkään laskuun ja Suomen valtion velanoton eksponentiaaliseen nousuun mikä jatkuu nytkin Suomen valtiontaloudessa. Pelkkiä pääomatuloja nostavat vapauteettiin kunnallisverosta eli nauttivat perheineen ilmaiseksi kuntapalveluista.
Kepuporvari pääministeri Ahon verouudistus tapahtui vuonna 1993.
Eihän valtion tarvitsisi edes tehdä mitään ainoastaan peruuttaa suurituloisten veronalennukset
Veroja pudottamalla verotulot valtiolle nousevat mutta eihän perskokkareet tälläistä halua vaan haluavat ajaa maan talouskriisiin jotta voisivat ostaa halvalla maata, kiinteistöjä ja yrityksiä.
Perskokkareet ovat maamme syöpä.
Arvonlisäveron reilun pudottamisen dynaamiset seuraukset jättävät valtion verotulot plussalle.
Tätä kannattaa ainakin kokeilla. Kaikki kivet on käännettävä.
Hallituksen linja on korottaa arvonlisäveroa.
Kyllä hallitus tietää ja osaa.
Joo päin persettä menee kokoomus Orpon porvarihallituksen porvarillinen talouspolitiikka.
Hallitus mieluimmin pudottaa yli 6.000 euroa tienaavilla veroprosentin 10%:iin.
Paska valuu alaspäin tuossa moni pienituloinen työllistyy jos yli 6 tienaavilla piisaa rahaa kulutukseen.
Mitä se sua vaivaa vaikkei noiden tarvis veroa maksaa ollenkaan jos se pienituloisia hyödyttää ja yli 6 tuhatta tienaavien rahat niiden pienituloisten kautta siirtyy valtiolle verojen muodossa.
kulutus verot on piilo verotusta jossa 2000 kuussa tienaava, voi maksaa yhtä paljon veroa kuin työn verotus, joloin verotus tuplaantuu,
alin palkka luokka maksaa tuplaten veroa, kun kulutus vero nostaa tuplaten,
Porukan pitäs uskaltaa luottaa suomen isoon ja kaikenkattavaan sosiaaliturvaan. Mitään ei tarvis jättää jemmaan pahanpäivän varalle jos voisi luottaa että kyllä valtio huolenpitää omistaan.
Ei tule pahaa päivää, kun pidetään yhteiskunta toimivana.
Puhalletaan kaikki suomalaiset samaan hiileen.
ALV nostetaan 100 prosenttiin.
Ei voi pudottaa nyt mitään veroa tai kaikki sosturva romahtaa...ja alkaa Suomessakin tosi paha nälänhätä..sekä sairauksiin kuolemiset että tulevana talvena myös kylmään.. Ne on aina nuo samat hankaluudet edessä,kansainvälisten ihmisoikeuslakien räikeä rikkominen ja koko Suomen valtion lopetus edessä ,menee suuremman valtion syliin..kuka vaan ottaa tämän valtion ja sen köyhät...
Ruokakupongit pummeille rahan sijaan.
Viinakortit, joilla saa 30 kossupulloa kuukaudessa.
Vaikka alv putoaisi nolliin, niin se ei ostovoimaa paranna, kun taskussa on pelkästään reikiä! Rahaa ei vaan ole tavallisella kansalaisella.
Alvi tuottaa 22 miljardia. Jos alvi poistetaan niin silloin julkisen sektorin palkkoja pitää pudottaa myös 22 miljardia.
Jos alv poistetaan niin kyllähän yritykset hinnoittelisi palvelunsa ja tuotteensa senverran kalliimmiksi. Yritykset saisi enemmän voittoa ja valtio tietysti sitäkautta enemmän rahaa.
Kuluttajahintoihin ei alvin poisto alennuksia toisi. Onhan yritysten kate joissakin tuotteissa kymmen tai kaksikymmentäkertainenkin.
Ja suomessahan ei juuri kilpailua hinnoilla ole. Jos yritys tuottaa muhkeat voitot niin voisihan se halvemmallakin myydä.
Ruuan alv 0 %
tuolla konstilla suomeen tulee eu mittakaavassa paljon nettikauppoja jotka myy eu: n ulkopuolelle. eu alueella se ei auta, koska alv menee ostajan osoitteen maan mukaan nettikaupassa. Tuolla olisi merkittävä tulovaikutus Suomeen kun ruotsalaiset ja virolaiset tulisi Suomeen ostoksille.
Alv, laskettiin vuosikymmen sitten ravintoloista.kuinkas kävi.nostivat hinnat!