Kuinka paljon on todistajia suomessa ja koko maailmassa?
Paljonko JT:a?
Xilomeida
563217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
AIVAN LIIAN PALJON !
Jotenkin osasin odottaa jotain tällaista näppärää sanakikkailua joka on...no antaa olla...
EIKU OIKEESTI!!!
En saanut heidän nettisivujen luvuista mitään tolkkua!
Ainakin voit olla itseesi tyytyväinen :-) nimittäin jehnujen luvut ovat perin kummallisia samoin kuin heidän muutkin opetukset. Niistä ei saa tolkkua ellei heitä aivoja narikkaan.
Sanoisin että jokainen jehnujen opit tolkuttomiksi tunnistava voi olla itseensä ja hengelliseen näkökykyynsä tyytyväinen.
-Corrector-
Suomessa oli muutama vuosi sitten ennätykselliset 20000, kun raporttien määrää vähän "viilattiin" ylöspäin ja kikkailtiin uusi 15 minuutin sääntö yhden tunnin sijaan vanhoille ihmisille. Nyt suunta Pohjolan pienessä mutta sitkeässä valtiossa on ollut kohti pienempiä lukuja. Tällä hetkellä julistajamäärämme on alle 19000. Ja menee koko ajan alaspäin, kun kadonneita lampaita ei haluta etsiä eikä nykyisistäkään lampaista pidetä huolta. Jos Suomessa ei olisi erotettu niin paljon todistajia ja jos todistajat eivät itse olisi eronneet niin paljon, lukumäärä olisi todennäköisesti lähellä 30000:ä. Tämä on surullista, mutta totta.
Maailmanlaajuisesti jehovantodistajien lukumäärä lienee noin 6,5 miljoonaa. Siis noin promille ihmiskunnasta.
Mikä on tämä 15 minuutin sääntö? Ihan outo termi...
Hienot nettisivut! Kiitos vaivannäöstä!
-Hassua muuten että mormoneja ja adventisteja on suurinpiirtein 12 miljoonaa maailmassa, JT:a vähemmän. Kun taas suomessa on JT:a enemmän kuin mormoneja!
Kirkon nettisivuilta näkyy että kasteita olisi ollut vuonna 2004 yli 300! Se on aika paljon! Onko siinä JT perheiden lapsia kuinka suuri osa?
No tämä 15 minuutin sääntö liittyy siihen TUNTIraportointikäytäntöön, joka jehovantodistajilla on, vaikka sitä ei löydy raamatusta. Todistajien tulee raportoida kaikki kenttäpalveluksensa (saarnaamistoimintansa) kuukausittain. Raporttilipukkeeseen merkitään saarnaamiseen käytetyt tunnit, lehdet, kirjat, uusintakäynnit, raamatuntutkistelut yms. Yleensä kohtaan "tunnit" laitetaan luku, joka on kokonaisluku, siis TÄYSIÄ tunteja. Mutta jos joku on sairas tai vanha, hän voi raportoida, vaikka hänellä olisi vain 15 minuuttia kuukaudessa, eikä siis sitä täyttä tuntia. Näin hän pysyy laskuissa mukana "julistajana", eikä joudu halveksittuihin luokkiin "epäsäännöllinen" tai "toimeton".
Tuo 15 minuutin sääntö on vain tilastojen kohottamiseen käytettyä kikkailua, sillä ei ole mitään raamatullista perustelua. Se perustuu vain hallintoelimen iäkkäiden veljien keksintöön. Ja heillähän tällaisia "älynväläyksiä" riittää.
Oletko itse aktiivinen "julistaja"? Siis oletko Jehovan Todistaja?
>>Onko siinä JT perheiden lapsia kuinka suuri osa?
Nykyisin kastettavien joukosta ainakin Suomessa valtaosa on jehovantodistajien omia lapsia. Ja seurakuntien ulkopuolelta, "maailmasta", tulee vain vähemmistö.
Raamatussa sanotaan:
*** 18 Ja Jeesus lähestyi ja puhui heille sanoen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” (Matteus 28:18-20)
Jos "maailmasta" ei löydy enää riittävästi opetusLAPSIA, niitä voi tehdä itse. Kätevää eikö totta.
Olen jehovantodistaja, viimeksi jätin raportin touko- kesäkuun vaihteessa. Siksi tiedän käytännön.
Oli kiva "tutustua"..Nyt lähden nukkumaan..Järki seisoo -jos se nyt voi enää hitaammalla käydä kuin normaalisti! ;-)
Hyvää yötä, Jeesus myötä!..Huomiseen =)
Miksi tuo asenne rakasta kirkkoasi kohtaan? Oletko syntynyt kirkkoon ja ei intoa lähteä pois vai uskotko todella JT:n opetuksiin?
(En jaksanut perehtyä vielä kunnolla nettisivuihisi...Mañana..)
Olet hyvin realistinen,fiksu ja tuntuisi äkkiseltään että järki voisi kehoittaa JT:sta pois?
>>Miksi tuo asenne rakasta kirkkoasi kohtaan? Oletko syntynyt kirkkoon ja ei intoa lähteä pois vai uskotko todella JT:n opetuksiin?
Asenteeni on avoin ja rehellinen. Miksi pettäisin ketään, varsinkaan itseäni. En ole enää "sinisilmä". Jehovantodistajuudessa on huonot ja kummalliset puolensa, mutta voittopuolisesti koen sen myönteisenä. En ole syntynyt jehovantodistajaperheeseen, olin lapsesta saakka luterilainen, kävin rippikoulunkin. Erosin kirkosta ja liityin jehovantodistajiin vasta aikuisiällä. Enkä ole katunut, vaikka turpaan on tullut aina välillä. Mutta sellaista elämä on. Vaikka ei kallista. ;)
>>(En jaksanut perehtyä vielä kunnolla nettisivuihisi...Mañana..)
Onhan päivä vielä huomennakin, ellei nyt yöllä tule Harmagedonia. ;)
>>Olet hyvin realistinen,fiksu ja tuntuisi äkkiseltään että järki voisi kehoittaa JT:sta pois?
Tuon termin "realistinen" allekirjoitan, fiksu en ole (jos olisin, pitäisin pääni kiinni).
Tunne voisi joskus kehottaa lähtemään pois JT-seurakunnasta, kun oikein lunta tulee tupaan, mutta järki voittaa.
Asiat oikenee, ja tyrannimaiset paimenet saavat palkkansa. ;)
Hesekiel 34:1-10 (Lue tuo, niin ymmärrät monta asiaa)
"Tällä hetkellä julistajamäärämme on alle 19000. Ja menee koko ajan alaspäin, kun kadonneita lampaita ei haluta etsiä eikä nykyisistäkään lampaista pidetä huolta."
Miten sinä Usko&Toivo etsit kadonneita lampaita ja pidät nykyisistä lampaista huolta?
Minkä seurakunnan yhteyteen sinä Usko&Toivo heitä talutat?
Tällainenkö sydämesi tulkinta seurakuntajärjestelystä kannustaa kadonneita lampaita palaamaan, niin ...tekemään täyskäännöksen, mutta mennäkseen mihin?
-> Kirjoitit: "Suomessa oli muutama vuosi sitten ennätykselliset 20000, kun raporttien määrää vähän "viilattiin" ylöspäin ja kikkailtiin uusi 15 minuutin sääntö yhden tunnin sijaan vanhoille ihmisille"
Miksi muuten sekoitat julistajamäärän >>Suomessa oli muutama vuosi sitten ennätykselliset 20000kun raporttien määrää vähän "viilattiin" ylöspäin ja kikkailtiin uusi 15 minuutin sääntö yhden tunnin sijaan vanhoille ihmisille.
" Tuo 15 minuutin sääntö on vain tilastojen kohottamiseen käytettyä kikkailua, sillä ei ole mitään raamatullista perustelua. Se perustuu vain hallintoelimen iäkkäiden veljien keksintöön. Ja heillähän tällaisia "älynväläyksiä" riittää."
Järkyttävää luettavaa 'veljeksi' kutsutun kynästä.
>>Asenteeni on avoin ja rehellinen. Miksi pettäisin ketään, varsinkaan itseäni. En ole enää "sinisilmä". Jehovantodistajuudessa on huonot ja kummalliset puolensa, mutta voittopuolisesti koen sen myönteisenä.>>
>>Tunne voisi joskus kehottaa lähtemään pois JT-seurakunnasta, kun oikein lunta tulee tupaan, mutta järki voittaa.>>
>>Asiat oikenee, ja tyrannimaiset paimenet saavat palkkansa.>>
-> "Miksi pettäisin ketään, varsinkaan itseäni. En ole enää "sinisilmä"
MITÄ PETOSTA NÄET SEURAKUNNASSA?
->"Tunne voisi joskus kehottaa lähtemään pois JT-seurakunnasta"
SINÄ SIIS LASKELMOIT, MUTTA KENEN KEHITTÄMÄLLÄ KAAVALLA?
-> "tyrannimaiset paimenet"
UNOHDITKO ERÄÄN EI-EPÄRAAMATULLISEN MUISTUTUKSEN?
"17 Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.13.html
>>Järkyttävää luettavaa 'veljeksi' kutsutun kynästä.
Mikä tekstissäni ei pidä paikkaansa? Onko minun vikani, jos Vartiotorniseura tekee niinkuin fariseukset ja kirjanoppineet aikoinaan? He lisäävät ihmisten käskyjä ja ohjeita taakoiksi muille ja uskottelevat, että se kaikki on välttämätöntä.
*** 23 Sitten Jeesus puhui ihmisjoukoille ja opetuslapsilleen sanoen: 2 ”Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuutuneet Mooseksen istuimelle. 3 Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee. 4 He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. (Matteus 23:1-4)
On julmaa rasittaa kristittyjä veljiä ylimääräisillä taakoilla. Elämä on tarpeeksi raskasta muutenkin. Huomaa, että Jeesuksen seuraamisen ei pitänyt olla raskasta, Jeesuksen kuorma oli kevyt. Jeesus itse sanoi näin:
*** 28 Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. 29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. 30 Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matteus 11:21-23)
Kenen esimerkkiä meidän pitäisi seurata, Jeesuksenko vai fariseusten ja kirjanoppineiden?
UskoToivo järkyttää maailmaa:
"Mikä tekstissäni ei pidä paikkaansa? Onko minun vikani, jos Vartiotorniseura tekee niinkuin fariseukset ja kirjanoppineet aikoinaan? He lisäävät ihmisten käskyjä ja ohjeita taakoiksi muille ja uskottelevat, että se kaikki on välttämätöntä. On julmaa rasittaa kristittyjä veljiä ylimääräisillä taakoilla. Elämä on tarpeeksi raskasta muutenkin."
varoituksen:
"30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa" Matt.12:30
On kaksi eri asiaa, kun sanon: "raporttien määrää vähän "viilattiin" ylöspäin ja kikkailtiin uusi 15 minuutin sääntö".
Osa 1) Viilaus ylöspäin.
Olen ennenkin tästä kirjoittanut, mutta et ehkä ole lukenut. Ja nyt taas järkytyt tästäkin paljastuksesta. Sinä vuonna, kun tuo 20000 julistajan nykyinen huippu saavutettiin, harrastettiin "jälkikäteisraportointiin pakottamista". Mitä tämä on, voit kysyä. Kysy vain tai ole kysymättä, kyllä minä voin vastata kysymättäkin. Pidä nyt tuolistasi kiinni ja hae se nitropurkki lähelle varmuuden vuoksi. Verenpaineesi voit mitata heti lukemisesti jälkeen. Tässä se "viilailu" tulee:
Betelistä annettiin seurakuntien vanhimmille määräys soitella sellaisille julistajille, joilla oli viimeisinä kuukausina ollut Nolla-kuukausia, siis "epäsäännöllisille" ja "toimettomille". Heiltä tivattiin jälkikäteen raportteihin tunteja tyyliin: "Onhan sulla varmasti ollut edes yksi tunti, onhan." Ja jotkut myöntyivät painostuksen edessä: "No laita vaikka tunti." Mutta monet veljet ja sisaret kokivat tuollaisen toiminnan loukkaavana. Ja sitä se olikin. Muutamat selkärankaiset vanhimmat kieltäytyivät soittamasta ja kiusaamasta ihmisiä VAIN RAPORTTINUMEROIDEN TAKIA, kun haluttiin ennätyksiä sekä keskimäärään että huippuun. Tiedän tämän asian varmasti, koska minulle ovat kertoneet muutamat, jotka saivat tällaisia soittoja. Ja olen kuullut myös vanhimmalta, joka ei suostunut puhelinta käyttämään vanhojen ja sairaiden kidutusvälineenä.
Osa 2) 15 minuutin sääntö.
On raporttien vääristelyä, jos ensin vaaditaan täysiä tunteja, mutta sitten kelpaakin 15 minuuttia. Ja miksi edes tunteja kirjataan? Näytähän minulle yksikin kohta raamatusta, jossa näin tehdään. Ihmisten lukumääriä on kyllä raportoitu raamatussa, mutta ei tunteja.
>>Miten sinä Usko&Toivo etsit kadonneita lampaita ja pidät nykyisistä lampaista huolta?
Minkä seurakunnan yhteyteen sinä Usko&Toivo heitä talutat?
Olen kirjoittanut kahteen otteeseen Beteliin avoimen kirjeen, jossa olen kehottanut ottamaan käyttöön jonkin lampaiden etsimiskeinon. Nykyinen "meno" seurakunnissa on niin armotonta, että lampaita katoaa kiihtyvällä vauhdilla eikä kukaan edes halua etsiä niitä. Minä olen liian pieni ihminen tekemään sellaista. Kirjoitin näistä asioista nettiin. Voit lukea, jos uskallat, niistä seuraavista linkeistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000006245352
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000008488854
Ja jos sinulla on liikaa aikaa, voit tutustua muihin keskusteluihin täällä:
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/keskuste.htm
Kotisivuni ovat tässä osoitteessa:
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/
Jos haluat rupatella enemmän sähköpostin välityksellä, tässä osoite:
[email protected]
UskoToivo, veljesi
Minä haluan pitää kiinni "totuudesta", en sellaisesta totuudesta, joka on vain tavaramerkin asemassa, ja josta voidaan tehdä piraattituotteita, "piraattitotuuksia". Katsotaanpa, mitä "Raamatun ymmärtämisen opas" kertoo sanasta "totuus".
*** Totuus
Heprealainen sana ´emet´, joka usein käännetään vastineella ”totuus”, voi tarkoittaa sellaista, mikä on lujaa, luotettavaa, vakaata, uskollista, totta tai tosiasiaksi vahvistettua (2Mo 18:21; 34:6; 5Mo 13:14; 17:4; 22:20; Jos 2:12; 2Ai 18:15; 31:20; Ne 7:2; 9:33; Est 9:30; Ps 15:2; Sr 12:10; Jer 9:5). Kreikan sana a·le´thei·a on vääryyden ja epävanhurskauden vastakohta ja tarkoittaa sellaista, mikä on tosiasioiden mukaista tai oikeaa ja sopivaa (Mr 5:33; 12:32; Lu 4:25; Joh 3:21; Ro 2:8; 1Ko 13:6; Fil 1:18; 2Te 2:10, 12; 1Jo 1:6, 8; 2:4, 21). Myös jotkin muut alkukielten ilmaukset voidaan tekstiyhteyden mukaan kääntää vastineella ”totuus”. (Osa 2, sivu 1154)
Jeesus sanoi Jumalan sanasta, raamatusta, näin: "sinun sanasi on totuus" (Johannes 17:17)
Haluan pitää kiinni totuudesta yleensä ja erityisesti raamatun totuudesta. Jos Vartiotorniseura poikkeaa raamatun selvistä ohjeista, pitäisikö minun olla niistä hiljaa? Rehellisyyden nimissä asioista pitää voida puhua, myös esim. raportoinnin mielettömyydestä ja kieroilusta. Kieroilu ja vääristely ei kuulu kristillisyyteen.
Muistatko, mitä Jeesus teki, kun huomasi, että Jehovan palvontaan kuuluvasta rakennuksesta tuli kaupallisuuden temppeli? Hän olisi voinut ummistaa silmänsä ja ajatella, että hyvähän se on, kun bisneskin kukoista temppelissä, eikö se todista palvonnan voimasta ja hyvyydestä?
Jeesus näki, että tuo kaikki oli oikean palvonnan vääristelyä. Hän otti ruoskan ja ajoi ulos palvonnan vääristelijät.
Jos me näemme Vartiotorniseuran tominnassa jotain väärää, eikö meidänkin pitäisi oikaista se, eikä ummistaa silmiämme. Vai miten on?
Kirjoitttelet:
"Jos Vartiotorniseura poikkeaa raamatun selvistä ohjeista, pitäisikö minun olla niistä hiljaa? Rehellisyyden nimissä asioista pitää voida puhua, myös esim. raportoinnin mielettömyydestä ja kieroilusta. Kieroilu ja vääristely ei kuulu kristillisyyteen."
Anna esimerkki "raportoinnin mielettömyydestä ja kieroilusta."
Anteeksi, mutta olen luonteeltani suorapuheinen. Suorapuheisuus ei ole sinulle itsellesikään ilmeisestikään vierasta.
VAISTONI neuvoo välttelemään sinua ja kirjoituksiasi. Alat tuntumaan yhä enemmän epäterveelliseltä seuralta.
Toisinaan minusta tuntuu, että oletkin se susi, joka on lammasten vaatteissa. Liikut kokoajan harmaalla alueella, ja osaat tehdä sen todellakin hyvin.
PS. Yhä enemmän alat muistuttamaan rasvattua jämää...
>>Anna esimerkki "raportoinnin mielettömyydestä ja kieroilusta."
Tässä sinulle esimerkkejä. Vaikka se on keskusteluketju viime vuoden lopulta, se on ajankohtainen vielä nytkin. Lue ja nauti. :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000004951936
Lisää keskusteluja:
http://www.geocities.com/uskotoivo2004/keskuste.htm
UskoToivo kirjoitti:
>>"Valtakunnan palvelus 3/03 sivu 5:
Kuuluuko kirjantutkisteluryhmäänne iäkkäitä tai sairaita julistajia, joiden on hyvin vaikeaa osallistua palvelukseen? Jos jotkut asuvat hoitokodeissa tai eivät pysty liikkumaan kodistaan, heidän mahdollisuutensa todistaa ovat ymmärrettävästi rajalliset. Mutta kun he käyttävät hyväkseen rajalliset mahdollisuutensa antaa valonsa loistaa, he voivat saada ihmiset, jotka näkevät heidän hyvät tekonsa, kiinnostumaan aidosti totuudesta (Matt. 5:16). Kirjantutkisteluvalvojien tulee varmistaa, että tällaiset julistajat tietävät voivansa raportoida kenttäpalveluksen 15 minuutin osissa. Se, että nämä uskolliset julistajat pystyvät raportoimaan todistamiseen käyttämänsä ajan, rohkaisee heitä ja tuottaa heille iloa. Lisäksi se auttaa varmistamaan, että Jumalan kansan maailmanlaajuisen toiminnan raportti on täsmällinen.
Lainaus loppui tähän.
Valtakunnan palvelus antoi armollisesti iäkkäille ja sairaille luvan raportoida 15 minuutin palvelus, joka pyöristettiin sitten yhdeksi tunniksi. Tämä oli kikkailua. Kyseinen em. lainaus väittää, että tämä toimenpide "auttaa varmistamaan, että Jumalan kansan maailmanlaajuisen toiminnan raportti on täsmällinen". Se ei pidä paikkaansa, koska juuri tuollainen vääntely vääristää raportin, se antaa siitä liian hyvän kuvan."
>>Olet kertonut täällä foorumissa olevasi vakavasti sairas. Kertomasi mukaan et kykene kulkemaan läheskään jokaisessa kokouksessa sairauksesi vuoksi.
Olen kertonut sairastavani kahta tappavaa tautia. Se ei tarkoita, että olisin välttämättä ensi viikolla kuolemassa. Minulla on hoito ja lääkkeet. En valita, enkä kerää säälipisteitä. Enkä halua keskustella sairauteni laadusta.
>>Kuitenkin jätät kenttäraporttisi ymmärtäisin joka kuukausi. Joten käytät itse hyväksesi tuota mainitsemaasi 15 min. osion raportointia.
Milloin olen sanonut, että olen voinut jättää raportin JOKA KUUKAUSI? En ole joka kuukausi sitä jättänyt. Tällä hetkellä olen "epäsäännöllinen". Enkä ole KOSKAAN käyttänyt hyväksi mahdollisuutta raportoida 15 minuutin jaksoja.
Ei raporteilla tai muullakaan toisarvoisella voi "ansaita" tai "ostaa" elämää. Elämä on Jumalan LAHJA. Hän antaa sen ihmisille armosta. Hän rakastaa ihmisiä. Hän antoi Poikansa lunnaiksi, jotta syntisillä ihmisillä voisi olla ikuisen elämän toivo.
>>Missä siis on vika?
Jos tarkoitat, mitä vikaa on nykyisessä raportointikäytännössä, niin vastaan näin:
Raportointia ei tarvita, se ei ole raamatun vaatimus eikä edes suositus. Sillä vain "piiskataan" ihmisiä eteenpäin jatkuvassa "loppurynnistyksessä", kun Harmagedon on tullut jo niin monta kertaa, eikä se kuitenkaan ole tullut.
Vartiotorniseura korostaa aina "kiireellisyyden tunnetta". Mutta raamattu puhuu pikemminkin siitä, että on oltava valveilla, hereillä, jotta kun se loppu tulee, se ei yllättäisi meitä perinpohjin.
*** 42 Pysykää siis valveilla, koska ette tiedä, minä päivänä Herranne tulee. (Matteus 24:42)
*** 32 Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä Poika, vaan Isä. 33 Tähyilkää, pysykää hereillä, sillä ette tiedä, milloin määräaika on. 34 On niin kuin ulkomaille matkustaneen miehen, joka jätti talonsa ja antoi orjilleen vallan, kullekin työnsä, ja käski ovenvartijan pysyä valveilla. 35 Pysykää siis valveilla, sillä ette tiedä, milloin talon isäntä tulee, myöhään päivälläkö vai keskiyöllä vai kukon kiekuessa vai varhain aamulla, 36 jottei hän yhtäkkiä saapuessaan tapaisi teitä nukkumasta. 37 Mutta minkä sanon teille, sen sanon kaikille: pysykää valveilla.” (Markus 13:32-37)
*** 13 Pysykää valveilla, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, tulkaa väkeviksi. 14 Tapahtukoot kaikki toimenne rakkaudessa. (1. Kor. 16:13,14)
*** 6 Älkäämme siis enää nukkuko niin kuin muut, vaan pysykäämme valveilla ja pysykäämme järkevinä. (1. Tess. 5:6)
Valveilla pysymiseen ei tarvita raporttilipukkeita.
Jt:sta, sinua lukuunottamatta, antaa riemulla raporttinsa julistustyöstään. Missä vika?
Todistelit, että pelastuakseen ei tarvitse tehdä mitään, ei kulkea kokouksissa eikä julistaa, niinhän.
Miten suhtaudut seuraaviin raamatunkohtiin, jotka eivät ole epäraamatullisia ajatuksia:
"25 Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.10.html
"15 Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hepr.13.html
" 8 Mitä siis on sanottu?
-- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi,
nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. 9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." 12 Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
14 Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? 15 Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet!" 16 Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: "Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?" 17 Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. 18 Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat:
-- Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti." http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.10.html
>>Todistelit, että pelastuakseen ei tarvitse tehdä mitään, ei kulkea kokouksissa eikä julistaa, niinhän.
Nyt kyllä "hieman" vääristelit sanojani. Etkö ymmärrä, että "Hyvän uutisen julistaminen Jumalan valtakunnasta" ja "raportoiminen" ovat kaksi aivan eri asiaa. Lainaan tähän pari raamatunkohtaa.
*** 14 Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu. (Matteus 24:14)
*** 18 Ja Jeesus lähestyi ja puhui heille sanoen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” (Matteus 28:18-20)
Noissa raamatunjakeissa kerrottiin hyvän uutisen kertomisesta, joka tapahtuu maailmanlaajuisesti. Sen sijaan siinä EI KERROTA, että pitää laskea tunnit hyvän uutisen saarnaamisen yhteydessä.
Elämää ei saa kukaan "suorittamalla" eikä varsinkaan raporttilipukkeita raporttilaatikkoon tiputtamalla. Elämä on todellakin LAHJA, jonka Jumala antaa.
*** 23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan lahja on ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä. (Room. 6:23)
Jos löydät raamatusta jonkin kohdan, joka tukee TUNTIRAPORTOINTIA, toki varmasti sen meille muille tässä kerrot. Siihen saakka minä noudatan raamatun ohjeita, ne riittävät minulle, en tarvitse siihen lisäksi mitään Vartiotorniseuran taulukoita ja numeroita.
On hyvä pitää mielessä se tosiasia, että Jumala ei halua hänen käskyihinsä lisättävän MITÄÄN TURHAA. Ilmestyskirjan periaate on varmasti sopiva, kun harkitsemme tätä raporttiasiaakin.
*** 18 ”Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjakäärön profetian sanat: jos joku panee näihin jotakin lisää, niin Jumala lisää hänelle ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjakääröön, 19 ja jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjakäärön sanoista, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän puista ja pyhästä kaupungista, joista tässä kirjakäärössä on kirjoitettu. (Ilmestys 22:18,19)
>>Todistelit, että pelastuakseen ei tarvitse tehdä mitään, ei kulkea kokouksissa eikä julistaa, niinhän.
Nyt kyllä "hieman" vääristelit sanojani. Etkö ymmärrä, että "Hyvän uutisen julistaminen Jumalan valtakunnasta" ja "raportoiminen" ovat kaksi aivan eri asiaa. Lainaan tähän pari raamatunkohtaa.
*** 14 Ja tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu. (Matteus 24:14)
*** 18 Ja Jeesus lähestyi ja puhui heille sanoen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikkina päivinä asiainjärjestelmän päättymiseen asti.” (Matteus 28:18-20)
Noissa raamatunjakeissa kerrottiin hyvän uutisen kertomisesta, joka tapahtuu maailmanlaajuisesti. Sen sijaan siinä EI KERROTA, että pitää laskea tunnit hyvän uutisen saarnaamisen yhteydessä.
Elämää ei saa kukaan "suorittamalla" eikä varsinkaan raporttilipukkeita raporttilaatikkoon tiputtamalla. Elämä on todellakin LAHJA, jonka Jumala antaa.
*** 23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan lahja on ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä. (Room. 6:23)
Jos löydät raamatusta jonkin kohdan, joka tukee TUNTIRAPORTOINTIA, toki varmasti sen meille muille tässä kerrot. Siihen saakka minä noudatan raamatun ohjeita, ne riittävät minulle, en tarvitse siihen lisäksi mitään Vartiotorniseuran taulukoita ja numeroita.
On hyvä pitää mielessä se tosiasia, että Jumala ei halua hänen käskyihinsä lisättävän MITÄÄN TURHAA. Ilmestyskirjan periaate on varmasti sopiva, kun harkitsemme tätä raporttiasiaakin.
*** 18 ”Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjakäärön profetian sanat: jos joku panee näihin jotakin lisää, niin Jumala lisää hänelle ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjakääröön, 19 ja jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjakäärön sanoista, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän puista ja pyhästä kaupungista, joista tässä kirjakäärössä on kirjoitettu. (Ilmestys 22:18,19)
Nyt tapahtui Pieni Virhe.
Vastaukseni oli tarkoitettu toiseen kysymykseen. No, laitan sen myös oikeaan paikkaan.
... pitipä sattua ...
:)
>>UNOHDITKO ERÄÄN EI-EPÄRAAMATULLISEN MUISTUTUKSEN?
"17 Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä. He valvovat öitä teidän vuoksenne, koska joutuvat kerran tekemään teistä jokaisesta tiliä. Saakoot he tehdä työnsä iloiten, ei huokaillen, sillä se olisi teille paha asia."
En toki ole unohtanut tuota raamatun periaatetta. Myös tämä seuraava raamatunkohta on hyvin mielessäni:
*** 23 Sitten Jeesus puhui ihmisjoukoille ja opetuslapsilleen sanoen: 2 ”Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuutuneet Mooseksen istuimelle. 3 Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee. 4 He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. 5 Kaikki tekonsa he tekevät ihmisten katseltaviksi, sillä he leventävät [raamatunlauseita sisältävät] kotelot, joita he käyttävät suojelusesineinä, ja suurentavat vaatteittensa reunukset. 6 He pitävät huomattavimmasta paikasta illallisilla ja etumaisista istuimista synagogissa (Matteus 23:1-6)
Hiukan sama ajatus molemmissa. :)
"Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä."
"”Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuutuneet Mooseksen istuimelle. 3 Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan"
:) :) :)
Melkoinen myrsky...
Sama ilmiö taas, mitä monessa muussa kirkossa:
Ei saa olla yksilö tai itse ajatteleva, eli inhimillinen!
Kaikki pitää olla hyvää ja oikein ja jos joku onneton huomaa ihmisten aiheuttamia epäkohtia niin huutia tulee!
Olet kuitenkin jäsen, "epäsäännöllinen" sellainen ja vakavasti sairas...Kuljet kirkkosi asialla omien voimavarojesi mukaan ja silti ei näytä kiitosta tai empatiaa tulevan...
Yksi kysymys joka pitäisi esittää joka kirkolle:
Missä on Jeesuksen opettama suurin käsky: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi!?
Miksi ihmeessä on niin vaikea nähdä toisessa olevaa hyvää jos se ei ole juuri sitä mitä sen itse haluaisi olevan?
Voimia ja siunausta sinulle =)
>>Melkoinen myrsky...
Muista kuitenkin, että laulussakin sanotaan: "Myrskyn jälkeen poutasää..." :)
>>Sama ilmiö taas, mitä monessa muussa kirkossa:
Ei saa olla yksilö tai itse ajatteleva, eli inhimillinen!
Näinhän se tuntuu olevan. Yksilöt jyrätään organisaation rattaiden väliin. Auuuuuts...
>>Kaikki pitää olla hyvää ja oikein ja jos joku onneton huomaa ihmisten aiheuttamia epäkohtia niin huutia tulee!
Ilmeisesti paras neuvo olisi ummistaa silmänsä ja nukkua "Ruususen unta". Siinä on vain se huono puoli, että jossain vaiheessa unesta aina herää...
>>Olet kuitenkin jäsen, ... ja silti ei näytä kiitosta tai empatiaa tulevan...
Kissa elää kiitoksella (vanha sanonta). Minä en kuitenkaan ole kissa. En tarvitse kiitosta, vaikka tosi on, että jatkuva päähän lyöminenkin alkaa joskus tuntumaan kohtuuttomalta. No, empatiaa on kyllä tullut ihan kiitettävästi. Saan sähköpostiviestejä veljiltä ja sisarilta kuten myös muilta ihmisiltä. Ne ovat rohkaisseet minua suuresti. Olen huomannut, että suurin piirtein samoin ajattelevia ihmisiä on PALJON jehovantodistajien keskuudessa. Mutta suurin osa ei uskalla sanoa asioita ääneen. (Vaaranahan on aina se, että vanhimmat tilaavat kenkäkaupasta ison kasan uusia monoja)
Andersenin sadussa "Keisarin uudet vaatteet" enemmistö ihmisistä näki sen, minkä he HALUSIVAT nähdä, vaikka tiesivät sen olevan valhetta. Tämä asiantila näyttää olevan vallalla myös jehovantodistajien keskuudessa, valitettavasti.
Satu kertoo kuitenkin myös siitä pikku lapsesta, joka rehellisesti kertoi totuuden. Ja silloin koko kansa huomasi asiat. Keisarilla ei ollut vaatteita ollenkaan.
Kaikki paljastuu, ennemmin tai myöhemmin...
Loppukaneettisi sanoo sen kaiken:
Kaikki paljastuu, ennemmin tai myöhemmin...
Näinhän se on... Se on harmi kaikille ulkokultaisille uskovaisille jotka omissa sydämensä sopukoissa ovatkin täynnä pimeyttä...
Toisten tuomitseminen on vaarallista, todella vaarallista ja sitä tulisi mielestäni korostaa enemmän. "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi"
Käsketäänhän meitä rakastaa vihollisiamme vielä enemmän.
Silloin kun aletaan vakaumuksen tai mielipiteiden takia nimittelemään ja toivottamaan kadotukseen niin siinähän on sinetöinyt oman kohtalonsa!
Mistä se ensimmäinen kivi yleensä lentää? -Uskovaisten suunnasta...Eikö ole hassu ja paradoksaalinen asia, mutta näin se vaan on .
Itse yritän sen yli katsoa ja muistaa inhimillisyytemme ja vapauttaa itseni tuomitsevasta ja ylpeästä minästä...Kovaa hommaa mutta minulla on Jumalan todistus siitä että näin meidän tulee tehdä. (Parantamisen ja parannuksen varaa TODELLAKIN ON joka päivä!!!)
Siunausta =)
>>Oletko kapinahenkinen? Mistä moinen käytös
En ole kapinahenkinen. Oliko Jeesus kapinahenkinen, kun hän ajoi rahanvaihtajat ulos Jumalan temppelistä? Miksi Jeesus käyttäytyi niin "rajusti"?
>>Anteeksi, mutta olen luonteeltani suorapuheinen. Suorapuheisuus ei ole sinulle itsellesikään ilmeisestikään vierasta.
Suorapuheisuutta ei tarvitse anteeksi pyydellä. Minä pidän suorasta puheesta. En kieroilusta tai kiertelystä.
>>VAISTONI neuvoo välttelemään sinua ja kirjoituksiasi. Alat tuntumaan yhä enemmän epäterveelliseltä seuralta.
Sitten sinun täytyy noudattaa oman vaistosi ohjeita ja karttaa minua. Mitäs turhaan altistaisit itseäsi kiusallisilla tosiasioilla. Tieto lisää tuskaa.
>>Toisinaan minusta tuntuu, että oletkin se susi, joka on lammasten vaatteissa.
Ja kun minusta tuntuu siltä, että olen susilauman piirittämä. Ne sudet käyttävät itsestään nimitystä "vanhimmat" tai "paimenet".
*** ’Näin on Suvereeni Herra Jehova sanonut: ”Voi Israelin paimenia, joista on tullut itsensä ruokkijoita! Eikö paimenten pitäisi ruokkia laumaa? 3 Rasvan te syötte ja villalla itsenne vaatetatte. Lihavan eläimen te teurastatte. Laumaa ette ruoki. 4 Te ette ole vahvistaneet huonokuntoisia ettekä parantaneet sairastavaa ettekä sitoneet murtunutta ettekä tuoneet takaisin harhautunutta ettekä yrittäneet löytää kadonnutta, vaan olette vallinneet niitä ankarasti, jopa tyrannimaisesti. (Hesekiel 34:2-4)
>>Liikut kokoajan harmaalla alueella, ja osaat tehdä sen todellakin hyvin.
Onko niin, että harmaa värisävy on kielletty? Pitäisikö kaiken olla vain mustaa tai valkoista? Sitä kutsuttaisiin "mustavalkoiseksi" ajatteluksi. En ole "on"-"off"-ihminen, elämään kuuluu myös hieman säätövaraa.
>>PS. Yhä enemmän alat muistuttamaan rasvattua jämää...
Myönnän sen, että minussa ja jämässä on yksi yhteinen piirre. Sanomme suoraan ja rehellisesti asiat, vaikka se tekisi joskus kipeääkin. Mutta eikai rehellisyys ole kartettava ominaisuus?
*** 18 Rukoilkaa jatkuvasti meidän puolestamme, sillä luotamme siihen, että meillä on vilpitön omatunto, koska me tahdomme käyttäytyä rehellisesti kaikessa. (Heprealaisille 13:18)
Miksi olet mukana vaikka vaikutat järkevältä kaverilta ja tuntuu että arvostelet tai et hyväksy kaikkea jt touhua?
Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra;
mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni."
Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa,
ole sovelias Jumalan valtakuntaan." (Luuk.9:61,62)
>>>On raporttien vääristelyä, jos ensin vaaditaan täysiä tunteja, mutta sitten kelpaakin 15 minuuttia.
Siis itsekin aktiivisena JT:ana ihmettelen tätä 15 min. juttua, josta täällä jauhetaan. Aika naurettava aihe tosin :) Mutta siis onko nyt kyseessä vain se asia, josta joitain vuosia sitten mainittiin, että kannattaa raportoida pienetkin todistamiset - eli kerätä ne kuukauden raporttiin - jolloin niistä kertyy sitten kuukauden aikana ihan kivasti aikaa? 15 min. joku minimi? No, muotoseikkoja, joihin takertumalla voidaan unohtaa tärkeämmät asiat.
>>Mutta siis onko nyt kyseessä vain se asia, josta joitain vuosia sitten mainittiin, että kannattaa raportoida pienetkin todistamiset - eli kerätä ne kuukauden raporttiin - jolloin niistä kertyy sitten kuukauden aikana ihan kivasti aikaa?
No ei todellakaan ole kysymys tästä. Tiedät itsekin, että normaalisti pysyy säännöllisten "julistajien" kirjoissa, jos raportoi joka kuukausi yhteensä VÄHINTÄÄN yhden KOKONAISEN tunnin. Jos joku raportoi vain esim. puoli tuntia, hän ei ole säännöllisten kirjoissa, vaan tipahtaa kastiin "epäsäännölliset" ja puolen vuoden kuluttua mahdollisesti porrasta alemmas kastiin "toimettomat".
Mutta poikkeuksena min. 15 minuuttia kuukaudessa hyväksytään VANHOILTA ja hyvin SAIRAILTA.
Tämä on saivartelua, mutta sen saivartelun on aloittanut Vartiotorniseura pikkutarkoilla tuulesta temmatuilla säännöillään, en minä. Minä olen vain kertonut tästä saivartelusta.
Voit tarkistaa milloin vain tämän tiedon totuudellisuuden seurakunnan vanhimmilta, heillä on tarkat säännöt "sääntökirjassaan".
Enpä tällaista muistakaan, mutta saivarteluahan tuo ei ole vaan pikemminkin vanhojen ihmisten huomioon ottamista. Järjestössä ollaan tarkkoja. Esim. tämä säännöllisten julistajien laskeminen. Helpostihan voitaisiin ilmoittaa, että JT:eitä on Suomessa esim. 25 000. Laskettaisiin vain kesän konventeissa olleet esim. yhteen. Hommassa halutaan kuitenkin pitää joku roti ja toisaalta antaa vanhuksillekin mahdollisuus olla säännöllisiä. Joillekin vanhuksille, kun se aktiivisena julistajana oleminen on niin tärkeää vaikka takana onkin koettelemuksellinen menneisyys järjestön yhteydessä. Ehkä antaa enemmän mielenrauhaa vanhuksille kuin määrällistä todistajamäärää tilastoihin. Ei tämä, sinun kutsumasi sääntö, ole ainakaan rasite. En ymmärrä. Itselläkin jäänyt joskus rappari jättämättä kuun lopussa (unohdus) ja srk:n sihteeri on sitä sitten tekstaillut, että "löytyykö?". Ei minua ainakaan rasita vaan hyvä, että viitsii kysäistä am ha retsilta (vitsi) :)
Vastineestasi ei vieläkään käynyt ilmi, miten uuden käytännön lanseeraaminen on jonkin tyyppistä väärentämistä.
Kyseinen sana on sen verran negatiivista tunnelatausta sisällään pitävä, että toki selität syvemmin miten se soveltuu tähän 15 minuuttiin.
61. Vielä eräs toinen sanoi: "Minä tahdon seurata sinua, Herra; mutta salli minun ensin käydä ottamassa jäähyväiset kotiväeltäni."
62. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan."
Asema järjestössäsi perustuu omien töiden laskemiseen ja julki tuomiseen, "taakseen katsomiseen" - järjestöllä ei ole mitään tekemistä Jumalan valtakunnan kanssa.
>>Vastineestasi ei vieläkään käynyt ilmi, miten uuden käytännön lanseeraaminen on jonkin tyyppistä väärentämistä.
Se vääristää tilastoja. Kun ennen tuota 15 min. sääntöä puolen tunnin kenttäpalvelustakaan ei laskettu, sellainen henkilö EI PYSYNYT säännöllisten julistajien kirjoissa. Nyt pysyy. Näin ollen tilastot eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin verrattuna. Todellinen lasku esim. Suomessa olisi paljon suurempi, jos tuota sääntöä ei olisi keksitty antamaan tekohengitystä laskeviin raportteihin.
Käsitä tai et, mutta näin on.
... ja vänkäys jatkuu ... ;)
Onhan tällainen pelleily raporttinumeroilla suorastaan käsittämätöntä. Jumalan palveluksella ja raportoinnilla ei todellakaan ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja jos joku haluaisi pitää raportointikäytännön "reiluna", miksi ei voitaisi raportoida nimettömänä, aivan samalla tavalla kuin nimettömänä annamme vapaaehtoisia lahjoituksia salilla. Pudotamme silloin tällöin setelin lahjalaatikkoon. Pudottaisimme myös nimettömän raportin raporttilaatikkoon. Olisihan sekin parempi kuin tämä nykyinen käytäntö, jossa ihmisiä piiskataan raporteilla. Tunnit tiedettäisiin, mutta kenellekään ei tulisi riittämätön olo, kun vanhimmat eivät "hiostaisi" ketään. Kaikki Valtakunnan työ on vapaaehtoista ja lähtee jokaisen sydämestä.
Tosin, raamattu ei vaadi eikä suosittele TUNTIraportointia missään muodossa, ei myöskään nimettömänä. Se on edelleen epäraamatullinen tapa, sanot sinä siihen mitä tahansa. Ihmistekoinen sääntö. Rasite ja taakka. Turha rasite ja turha taakka.
*** 23 Sitten Jeesus puhui ihmisjoukoille ja opetuslapsilleen sanoen: 2 ”Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuutuneet Mooseksen istuimelle. 3 Sen tähden kaikki, mitä he teille sanovat, se tehkää ja sitä noudattakaa, mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee. 4 He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. 5 Kaikki tekonsa he tekevät ihmisten katseltaviksi, sillä he leventävät [raamatunlauseita sisältävät] kotelot, joita he käyttävät suojelusesineinä, ja suurentavat vaatteittensa reunukset. 6 He pitävät huomattavimmasta paikasta illallisilla ja etumaisista istuimista synagogissa 7 ja tervehdyksistä toreilla ja siitä, että ihmiset kutsuvat heitä rabbiksi. 8 Mutta teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä. (Matteus 23:1-8)
>>>Se vääristää tilastoja. Kun ennen tuota 15 min. sääntöä puolen tunnin kenttäpalvelustakaan ei laskettu, sellainen henkilö EI PYSYNYT säännöllisten julistajien kirjoissa. Nyt pysyy.
Mitä mitä touhua! 15 minuuttia ja puolituntia!
Teidän jehovalaisten pääliköiden päässä lainehtii kusi.
Kiva kun sinulla on kivaa. Mutta ei se muuta sitä tosiasiaa mihinkään, että mm. raportointiasia ei ole raamatun vaatimus eikä edes ohje. Se on tehty ihmisten piinaamiseen ja pitämiseen "toimeliaana", vaikka silloin kyllä on väärä vaikutin, jos käy kentällä vain siksi, että olisi "hyvä" raportti.
Mitenkähän Jumala mahtaa suhtautua tuollaiseen nimelliseen ja vain numeroiden takia tehtyyn kenttäpalvelukseen? Eikö asian pitäisi olla niin päin, että kun ihminen tietää raamatun totuuden ja tietää, että Valtakunta on ihmiskunnan ainoa toivo, hän kertoo siitä ihan mielellään oma-aloitteisesti muutenkin, eikä minkään raportin tai "ennätyksen" takia.
Mutta tätähän sinä et voi käsittää, kun olet todellisuudessa ajattelutavaltasi "virkamies".
Ei kukaan piinaa vaikka et raporttia jättäisikään. Tietysti sinun pitää ilmoittaa ettet aio jättääkään, ettei sitä sitten unohtuneena kysellä.
On turha höpötellä sitä sun tätä epäraamatullisena, jos jotain ei ole raamatussa nimenomaan mainittu. Veikkaan, että Raamatun kannetkin ovat epäraamatulliset, tuskin siihen aikaan Raamatussa oli kansia?
Minikokoinen raportti kyllä löytyy.
70 lähetettiin saarnaamaan. Tämä siis kirjattiin ylös raamattuun. Eikö ole epäraamatullista, että sinne kirjattiin palvelukseen lähtijät? Se oli sellainen raportoitu julistajahuippu.
Kommentteja.
..vähän ymmärrän.
Minä piirtäisin sellaiseen raporttiin m...n kuvan ja h..a ristin.
..että aivoja silloin oli ainakin enemmän kun sulla.
Tälläisenä paperi-alan lakon aikana suosittelen että laitatte sellaiset lomakkeet vessan seinään ja pyyhitte tarvittaessa.
Huomaan, että et tosiaankaan ole lukenut kirjoituksiani. Olen koko ajan puhunut TUNTIraportoinnista. Olen korostanut sen usein juuri noin. Joten luehan uudestaan ja yritä uudestaan, ei vakuuta sinun juttusi.
raportti kun raportti. Raportoitiin, että 70 lähti julistamaan sanaa, vieläpä mainittiin yksityiskohtia siitä että menivät parittain. On siis peräti raamatullista pitää kirjaa siitä moniko käy saarnaamassa. Tämä käy kiistämättömästi ilmi kyseisestä kohdasta.
Ehkäpä silloinen UT purnasi sitä, ettei tullut kirjatuksi niiden 70 joukkooon ja sanoi ettei pidä kirjoitella mitään lukemia ylös, koskapa tressiä pukkaa.
Kommentteja.
>>raportti kun raportti.
Miten niiden tuntien raportoinnin kanssa on? Monessako kohdassa raamattua puhutaan TUNTIraportoinnista? Älä taas väistele, puhun edelleen Tunneista. Olenhan aina myöntänyt, että ihmisten LUKUMÄÄRIÄ ON LASKETTU. Katsohan tätä keskusteluketjua:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000004951936
Älä vääristele sanojani. Olet sellainen "pujottelija", että et voi suoraan ajatella mistään asiasta, kieroilu on aina mielessäsi. Mutta, se on sinun ongelmasi.
Korkkiruuvillakin on tosin tehtävänsä, mutta se ei liity raamatun totuuteen. Korkkiruuvilla saadaan pullo auki. Siihen tehtävään se sopii hyvin.
Nyt roikut "tunti" raportissa, mutta jos raportoitaisiin vain saarnaamiskerrat olsiko valituksesi hillitympää?
Mitä eroa siinä on, jos raportissa on 1 tunti tai sitten raamatullinen 1 saaraamiskerta?
RAPORTTI KUIN RAPORTTI.
Käytännössä uusitestamentti on yhtä yksityiskohtaista kenttäpalvelusraporttia. Jopa niin tarkkaa, että on kirjattu se mitä kentällä on puhuttu. Näin tarkkaan raportointiin ei todellakaan ole menty.
Kommentteja?
Vien nyt koiran ulos. Ilmeisesti on enemmän järkeä puhua koiralle, se ainakin tuntuu ymmärtävän. Eikä se koskaan kieroile. Se on aito oma itsensä.