Suomi kieltää venäläisiltä kiinteistökaupat.

Seuraavaksi ovat vuorossa kaikenlaiset yrityskaupat.

Harkinnassa on myös että venäläisiltä kielletään pääsyt julkisiin tiloihin olivat sitten rokotettuja tai eivät.
Valvontaa helpotetaan siten että venäläiset velvoitetaan kiinnittämään keltainen tähti ulkovaattensa rintamukseen.
15282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä kaikki Lännen toiminta, venäläisten omaisuuden varastaminen, sodan lietsonta ja osallisuus sotaan heitä vastaan, Putinin vangitsemismääräykset, kaikenkattavat valheet ja vihapuheet jne, ovat vain vahvistaneet sympatioita venäläisiä, myös Putinia kohtaan.

Tehtyjä ei saa enää tekemättömiksi. Mitkään selittelyt ja anteeksipyytelyt jälkikäteen eivät poista syyllisyyttä näihin rikoksiin. Pelkillä "anteeksipyynnöillä" (kait se heille sopisi!) ei soviteta valtavaa rikosta. Sillä tietoa on kyllä ollut saatavilla. Länsi ja sen kannattajat tietävät mitä ovat tehneet ja tekevät.

Länsi tulee kaatumaan ja ihan omiin valintoihinsa. "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös lopulta itse niittää".

Äänestä
  • Venäläiset tekivät tuon kaiken ensin.

    Äänestä

  • Ai katumaan,että venäläiset saa tulla Eurooppaan?? Hehe jäte jä hygienia laikin jo kieltää niiden tulon tänne. Nehän haisee ja venäjällä haisee ja venäläinen haisee. Peseytyminen ja hygienia ei kuulu venäjällä ohjelmaan

    Äänestä

Niin ei liity mitenkään virallisen Venäjän aggressioihin....

Äänestä
  • Venäjä osaa kyllä myös epävirallisen agression, niin kuin on nähty.

    Äänestä

Milloinkahan Venäjä vastaa tuoon kieltoon kieltämällä suomalaisten asuntokaupat Venäjällä?

Äänestä
  • Oliko ne ikinä edes sallittuja

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Oliko ne ikinä edes sallittuja

    Kaupat varmaankin on olleet mahdollisia, omistus sitten on toinen juttu.

    :D

    Mutta vanhasta Karjalasta ei taida suvut vieläkään saada ostaa omia maitaan takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaupat varmaankin on olleet mahdollisia, omistus sitten on toinen juttu.

    :D

    Mutta vanhasta Karjalasta ei taida suvut vieläkään saada ostaa omia maitaan takaisin.

    Miksi ne omat maat pitäisi ostaa takaisin Karjalasta?ryssä ryöväsi ja voisi maksaa maavuokraa niistä!

    Äänestä

  • Hehe kuka sieltä mitään ostaa?? Sillä venäläinen haisee ja venäjällä haisee ja venäläiset haisee

    Äänestä

Wolt on kieltäytynyt palkkaamasta venäläisiä useissa Euroopan maissa, myös Suomesa.

Äänestä
  • Söisitkö itse ruokaa jonka tuo Venäloinen?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Söisitkö itse ruokaa jonka tuo Venäloinen?

    Mä en söis jos sen sapuskan toisi kipapäinen juutalainen.

    Äänestä

On olemassa ihmisiä , jotka eivät tunnusta tekemäänsä vääryyttä, on olemassa myös valtioita, joiden kansalaiset on ideologialla tärvelty..

Äänestä

Rajan tällä puolella on EU ja Euroopalaisia. Venäläiset haisee ja venäläinen haisee ja venäjällä haisee. Ja Puten lätti on itsensä asettanut siihen asemaan,että niitä enään haluta mihinkään. Ja jo EUn jäte ja hygienia laitoin kieltää venäläisten tulon jo lakienki mukaan tänne...Venäläinen on vaan venäläinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ViktorAtaman kirjoitti:

Seuraavaksi ovat vuorossa kaikenlaiset yrityskaupat.

Harkinnassa on myös että venäläisiltä kielletään pääsyt julkisiin tiloihin olivat sitten rokotettuja tai eivät.
Valvontaa helpotetaan siten että venäläiset velvoitetaan kiinnittämään keltainen tähti ulkovaattensa rintamukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu