Nyt on faktaa, ilmasto lämpenee!

Olin väärässä aiemmin, nyt uskon.

Tosin ilmatieteenlaitoksen faktatilastot vähän sotkee ajatuksia.

Ajatella että vuonna 1972 Inarissa oli 10 päivän ajan yli 30 asteen lämpötiloja, tai että vuonna 2010 on ollut Utissa 48 hellepäivää tai että lämpimin 11.5 ja 12.5 on ollut vuonna 1963. Lisäksi syyskuun helteit tänä vuonna odotellessa on hyvä tiedostaa, että syyskuun lämpöennätys on vuodelta 1968. Ja viimeisin syyskuun hellepäivä vuodelta 1947.

Mutta nämähän ovat vaan tilastoharhaa ja ilmasto lämpenee niin että korvat heiluu.

Olisko tämä hössötys kuitenkin ihan huuhaata sittenkin? Nyt huudetaan kaikkien aikojen kesää, kun näennäinen tilasto saattaa muuttua, että jossainpäin Suomea saattaa olla hellepäiviä enemmän kuin aiemmin. Mutta eipä taida yhdelläkään paikkakunnalla olla paikallisesti kovin kummosia hellepäivälukemia tänä vuonna. Nyt on vaan ajoittunut vähä eri puolille Suomea lämpötilat eri päivinä.

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/helletilastot
26300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tai niin meidän täytyisi uskoa. Suomen toimilla ei ole mitään merkitystä mihinkään.

Äänestä
  • No tietenkin on merkitystä.

    Ajattele, jos Raakutkin kuolee meidän takia sukupuuttoon?

    Äänestä

  • Siksi toimien pitääkin olla EU-tasoisia ja Suomen toimet alisteisia EU:lle.

    Äänestä

  • ILMASTOVEROT EI MEITÄ PELASTA.

    Äänestä

Ajatella. Ensi vuonna voi olla jo sata astetta Suomessakin. Saunat voi muuttaa kylmiöiksi!

Äänestä
  • Suomen lämpöennätys on vuodelta 2010. Silloin lämmintä oli Joensuussa 100° F.

    Äänestä

Hellettä ja lämpöä on nyt ja yllätys yllätys on ollut ennenkin. Kukahan se silloin kolkytä-luvulla saastutti ilmakehää dieselmersuilla yms? ja miksi sitten oli kylmempää?
Tosiasia on että ilmasto lämpenee ja myös kylmenee, vuorotellen.
Nyt taas tämmönen lämpimämpi jakso maailmanlaajuisesti meneillään, tosin suunta kääntynyt jo kylmenemään päin.
Ihmispoloisen teoilla ja tekemättäjättämisillä ei ole vaikutusta ilmastoon kuin vain paikallisesti joissakin suurkaupungeissa. Ja sillä ei ole mitään merkitystä maailmanlaajuisesti.
Maapallon ongelma on jätteet; muoviroska, ulosteet ym. Tämä ongelma pitää saada kuntoon ja avustaa runsasväestöisiä kehitysmaita saattamaan jätehuolto ja kierrätys pohjoismaiselle tasolle.

Äänestä
  • Ei 1930-luvulla lämmintä ollut muualla kuin persujen mielikuvituksessa sekä Suomessa. Kyllä, ilmasto lämpenee ja viilenee ja nyt ilmasto lämpenee ihmisen toimesta kun "hönkäkaasuja" ilmakehään päästellään. Samoilla kaasuilla kuin mitä planeetta päästelee ilmakehään lämmittävää hönkäkaasua niin myös ihminenkin lämmittää ilmakehää. Jussi Halla-aho luulee jotta jos ihmiset lopettaisivat hönkäkaasujen ilmakehään tupruttelun niin luonto jollakin ihmeellisellä tavalla alkaisi lisäämään omaa päästöänsä ilmakehään. Hulluja nuo persut.

    Äänestä

meillä on ollut hellepäiviä yli sata putkeen, valitettavasi ei ole ilmatieteen laitoksen mittausasemaa täällä, jolloin virheeellisiä lukemia pääsee tulemaan, mukamas vaan 69, voi voi..

Äänestä

Ja 50 vuoden kukuttua taas jäähtyy kun alkaa uusi jääkausi. Sellaista se on. Eikö tuo avaruus ja muu maailmankaikkeus tajua, että me ihmiset haluamme tasaista lämpöä.

Äänestä
  • Jumala ei sitä tajua sillä hänhän asiasta päättää kun on lämmittäjämestarina ... vai onko syy sittenkin vanhan vihtahousun ja aikojen alussa luodusta noidasta eli perkeleestä kuten papit kiroavat.

    Äänestä

Niin ilmaston lämpeneminen on ihmisen luomaa sepitettä. Ilmasto lämpenee ja me kuollaan jos ei tehdä näin ja se maksaa tämän verran. Jokainen pitää ajaa vuonna 2035 sähköautolla ja se maksaa tämän verran. Tyynenmeren jätepyörre kukaan ei halua sitä siivota kun siitä ei saa voittoa. Kehitysmaiden jätteistä ei haluta puhua kun siitäkään ei saa voittoa eli rahaa. Ilmaston lämpeneminen on alkanut mutta kyllä se loppuukin eikä se johdu meistä. Kuvitellaan että tiedetään kaikki maailman asiat etenkin siitä miten maapallo ja sen ilmasto toimii.

Äänestä

Mieti, vasta nyt syyskuussa tehtiin uusi helle-ennätys 66 hellepäivää js sen päälle vielä muutama.

Eli aiemminkin on ollut todella lämpösiä kesiä.

Ksuan muuten ilmatiedettä on ollut, tuskin miljoonia vuosia. Mistä helvetistä kukaan tietää paljonko lämpöä oli dinosaurusten aikaan..Saattoi illa jopa kuumempaa.

Äänestä

Varmasti lämpenee jääkaudesta.

Äänestä

Varmasti on ollut yhtä lämmintä ja varmasti vielä lämpimämpiä kelejä. Mutta me ihmiset tiedämme että tämä johtuu ihmisestä. Annetaan tämän verran rahaa jatkossa niin tämä loppuu.

Äänestä

Hieno kesä ollut.

Äänestä

Koronaan asti tuli uusi CO2 päästöhuippuennätys vuosittain globaalisti. Joka vuosi siis enemmän ja enemmän.

Äänestä

Ei sitä voi paikallisesti mitata koska on niin monia tekijöitä. Lämpömittaristasi et näe maapallon ilmaston lämpenemistä...

Äänestä

Ensin harjoitat kirsikanpoimintaa ja sitten moitit kirsikanpoiminnasta.

Hyvin denialistista toimintaa. 🤪

Äänestä

ilmastohössötys on huuhaata, mutta maapallon tuhoaminen ei, jättiyritykset tuhoaa luontoa kiihtyvällä vauhdilla ja ei aikaakaan kun maapallon pinta muistuttaa Marsia. Kaikilla kiiluu dollarinkuvat silmissä. Luksuselåmä on nyt in.

Äänestä

Ihminen voi enää niin vähän tehdä.Olen
itsekkin hössötyksen alkuajoista lähtien
ollut sitä mieltä että lämpeneminen on
nopeampaa mitä viralliset tahot ilmoitti.
Niinhän siinä kävi.Eivät ymmärtäneet
mallinnuksessa kiihtyvää reagtioo?
Ihminen voi enään vaikuttaa hidastumiseen
niin vähän.Ehkä 0,1 astetta kymmenessä
vuodessa.Lämpeneminen tulee kiihtymään
jopa 1,5 astetta seuraavan kymmenen
vuoden aikana.Joka tappaa jo meristä
valtavan määrän elämää.Kahvi,kaakao,viinirypäle
on harvinaisuus jo kymmenen vuoden päästä.

Äänestä

Ilmasto lämpenee ihmisen toiminnan seurauksena. Tämä on käytännössä kaikkien asiaa ammattimaisesti ja puolueettomasti tutkineiden johtopäätös.

Paikallinen sää heittelee ja hellepäivät ja pakkaset voivat kertoa jotakin mutta keskilämpötilat ovat oleellinen mittari. Jos katsotaan aloituksessa mainittujen vuosien keskilämpötiloja ja verrataan 2020-lukuun niin suunta on selvä.

Vuosien keskilämpötilat Kaisaniemessä ja Sodankylässä:

1947: Kaisaniemi +4,4 - Sodankylä -1,1
1963: Kaisaniemi +4,9 - Sodankylä -0,9
1968: Kaisaniemi +4,8 - Sodankylä -2,2

2021: Kaisaniemi + 6,5 - Sodankylä +0,3
2022: Kaisaniemi +7,3 - Sodankylä +1,5
2023: Kaisaniemi +7,1 - Sodankylä +0,8

Vuosien keskiarvoissa näkyy jo trendi eikä vain satunnaista heiluntaa.

Äänestä
  • Älä nyt p**kele faktoja sotke hyvin alkaneeseen öyhötykseen!

    Äänestä

Lämmetköön. Nauttikaa elämästä kun vielä kerkiätte. Turha tunteilu pois.

Äänestä
  • Miksi ilmaston lmpeneminen ei ulotu talviin? Nyt on ollut monta ihan kunollista talvea. pakkasineen ja lumineen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin väärässä aiemmin, nyt uskon.

Tosin ilmatieteenlaitoksen faktatilastot vähän sotkee ajatuksia.

Ajatella että vuonna 1972 Inarissa oli 10 päivän ajan yli 30 asteen lämpötiloja, tai että vuonna 2010 on ollut Utissa 48 hellepäivää tai että lämpimin 11.5 ja 12.5 on ollut vuonna 1963. Lisäksi syyskuun helteit tänä vuonna odotellessa on hyvä tiedostaa, että syyskuun lämpöennätys on vuodelta 1968. Ja viimeisin syyskuun hellepäivä vuodelta 1947.

Mutta nämähän ovat vaan tilastoharhaa ja ilmasto lämpenee niin että korvat heiluu.

Olisko tämä hössötys kuitenkin ihan huuhaata sittenkin? Nyt huudetaan kaikkien aikojen kesää, kun näennäinen tilasto saattaa muuttua, että jossainpäin Suomea saattaa olla hellepäiviä enemmän kuin aiemmin. Mutta eipä taida yhdelläkään paikkakunnalla olla paikallisesti kovin kummosia hellepäivälukemia tänä vuonna. Nyt on vaan ajoittunut vähä eri puolille Suomea lämpötilat eri päivinä.

https://www.ilmatieteenlaitos.fi/helletilastot

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu