Olipa raikas mielipidekirjoitus IP:ssä ja paikallisaviisissa.
Hienosti oikoivat kunnan levittämän valheen, jonka mukaan kouluhankkeet viivästyisi valitusten takia.
Factat kuitenkin oli että lainvastaisten päätösten takia.
He vaativat lainmukaista valmistelua, siihen on kaikkien kuntalaisten helppo yhtyä.
Persuilta piikki Paavolle ja co.
23
427
Vastaukset
- Anonyymi
Kuinka voikaan ihminen noin erinomainen olla?
- Anonyymi
No, kouluhankkeet olisivat edenneet, jos valituksia ei olisi tehty. Kirjoitus kuvaa persujen yhteistyökykyä, nyt pitäis kattella etiäpäin, maito on jo kaatunut.
- Anonyymi
Lainmukaisuudesta ei niin väliä. Kouluhankkeet olisi edenneet jos valmistelu olisi ollut lainmukaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainmukaisuudesta ei niin väliä. Kouluhankkeet olisi edenneet jos valmistelu olisi ollut lainmukaista.
Juuri näin. Paavo vastaa, mutta ei vastaa.
- Anonyymi
Siinä valtuutetut huutaa taas kerran virkamiesten virheiden suuntaan. Kyllä se vain on niinkin että valtuutetut voisivat myös paneutua asioihin.
Ilmajokiselle päätöksenteolle nauretaan laajalti, on se niin surkuhupaisaa.- Anonyymi
Ilmajoen päätöksenteon virheistä persut laajalti tiedottavat maakuntalehdessä, muissa kunnissa tuollaista ei pidetä sopivana, vaan politiikot ovat kuntaansa kohti lojaaleja ja vetävät yhtä köyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmajoen päätöksenteon virheistä persut laajalti tiedottavat maakuntalehdessä, muissa kunnissa tuollaista ei pidetä sopivana, vaan politiikot ovat kuntaansa kohti lojaaleja ja vetävät yhtä köyttä.
Omituinen käsitys lojaaliudesta kuntaa kohtaan, kusta nyt kuntalaisten ja äänestäjiensä muroihin peittelemällä laittomuuksia???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen käsitys lojaaliudesta kuntaa kohtaan, kusta nyt kuntalaisten ja äänestäjiensä muroihin peittelemällä laittomuuksia???
Eihän näitä laittomuuksia ole peitelty, valitukset markkinaoikeuteen on tiedossa kyllä. Nyt persut hehkuttavat virkamiesten virheitä, mutta mitä siitä on hyötyä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän näitä laittomuuksia ole peitelty, valitukset markkinaoikeuteen on tiedossa kyllä. Nyt persut hehkuttavat virkamiesten virheitä, mutta mitä siitä on hyötyä ?
Saavat hyväveljet vielä muotokuvansa kunnantalon seinille, Seppokin sai juuri vaikka on useampi tuomio alla ja oma eronpyyntö viittä vaille ennen kun tuli potkut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saavat hyväveljet vielä muotokuvansa kunnantalon seinille, Seppokin sai juuri vaikka on useampi tuomio alla ja oma eronpyyntö viittä vaille ennen kun tuli potkut.
No eiköhän ne kuvat ole kaikista aiemmista kunnanjohtajista, ei luottamushenkilöistä vai onko kunnanjohtaja hyväveli ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eiköhän ne kuvat ole kaikista aiemmista kunnanjohtajista, ei luottamushenkilöistä vai onko kunnanjohtaja hyväveli ?
Kunnanjohtajako hyväveli, siitähän minä en tiedä mitään. Et vissiin tiedä että eräänkin valtuuston puheenjohtajan muotokuva on ihan valtuustosalin seinällä parhaalla paikalla. Eikä muotokuvia tilata suinkaan vain ja ainoastaan kunnanjohtajista, lue vaikka päivän Ilmajoki-lehteä, tauluista olisi siellä asiaa enemmänkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän näitä laittomuuksia ole peitelty, valitukset markkinaoikeuteen on tiedossa kyllä. Nyt persut hehkuttavat virkamiesten virheitä, mutta mitä siitä on hyötyä ?
Viestinnän avoimuus auttaa valmisteluvaiheessa
Kunnan avoimella viestinnällä vahvistetaan asukkaiden osallisuutta ja luottamusta kunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Myös keskeneräisistä asioista kuten meneillään olevasta palveluverkkotarkasteluista on tarkoituksenmukaista viestiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omituinen käsitys lojaaliudesta kuntaa kohtaan, kusta nyt kuntalaisten ja äänestäjiensä muroihin peittelemällä laittomuuksia???
Avoimella viestinnällä kunta saa asioiden valmisteluun mahdollisimman paljon ja monipuolisesti asukkaiden näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä. Kun asukkaat otetaan riittävän ajoissa mukaan suunnitteluun monipuolista viestintää hyödyntäen, antaa se valmistelulle selkänojaa ja mahdollistaa myös laadullisesti parempaa päätöksentekoa. Se myös osaltaan vähentää päätöksistä tehtäviä valituksia ja tehostaa päätöksentekoa.

No onko kunnan viestintä ulkoistettu BB:lle ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No onko kunnan viestintä ulkoistettu BB:lle ?
Luottamushenkilöiden tehtävä on valvoa kuntalaisten etua ja edustaa heitä päätöksenteossa. Epäkohtiin puuttuminen tai edes niiden julkituominen ajaa kuntalaisten asiaa. Hyvä vaan että meillä on valppaita luottamushenkilöitä.
- Anonyymi
Valtuutetut ovat määkiviä lampaita, jotka Paavo on kuohinut.
- Anonyymi
Ilmajoen mainos: Hoiretahan hommat!
Tälle olen nauranut jo useamman vuoden! - Anonyymi
Osaamattomuus loistaa ilmajoen virkakunnasta.
- Anonyymi
Persut pettää aina
- Anonyymi
Eiköhän se olisi jo aika Paavon ottaa lopputili. Mallia Seposta. Kun pää ei kestä, on parempi että ei ole sotkemassa asioita ja pilaamassa kunnan taloutta/mainetta.
- Anonyymi
Andressi kiertämään, go Paavo go.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Andressi kiertämään, go Paavo go.
Virhe, adressien keruu on poliittista toimintaa ja vaalityötä, t. Kunta. Vanhempainyhdistyksiä on kielletty keräämästä nimiä mihinkään adresseihin.
- Anonyymi
Voisiko teknisen johtajan paikan laittaa uudelleen auki, kykenemättömyys tehtävään syynä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749