Kuinka pahasti nykyinen hallitus ehtii tuhoamaan Suomen?

Anonyymi-ap

Uutisia ja asiantuntijoita kun lukee niin pahalta näyttä.

97

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomus tekee kaiken aina samalla kaavalla. Ensin leikataan köyhiltä, jaetaan rahaa varakkaille, velkaa kasvatetaan jotta saadaan syy lisäleikkauksille. Sitten alkaa Valtion omaisuuden myynti

      Joka ikinen kerta tämä sama kaava toistuu. Kokoomus ei ymmärrä kansantaloutta. Jos leikkaa niiltä, jotka joutuvat joka euronsa kuluttamaan, silloin leikkaus osuu myös yrittäjiin. Tästä seuraa heti työpaikkojen vähennystä koska palvelualat työllistävät 70% työvoimasta.

      Seuraa työttömyyttä. Tämä maksaa ja talous pysähtyy. Joudutaan taas leikkaamaan ja tätä jatkuu hamaan tappiin.

      • Anonyymi

        Älä unohda että Putta heiluttaa saksia. Ei kertaakaan pane vastaan. Vaan on ainut joka pilkkaa irvistellen.

      • Anonyymi

        Se on just näin! Suomi pikkuhiljaa tuhoutuu tämän hallituksen osaamattomuuden vuoksi.

      • Anonyymi

        Hohhoijaa Petteri Lama .

      • Anonyymi

        Ja kokoomus on istunut hallituksissa 1980-luvulta lähtien lähes yhtäjaksoisesti ja toteuttanut samaa kaavaansa. Tulos näkyy: talous ei ole kasvanut n. 15 vuoteen.

        Miten kokkarit saataisiin heräämään ja kiinnostumaan koko kansantaloudesta, koko maasta ja kansan toimeentulosta?

      • Anonyymi

        Hei, me tehdään ,mitä halutaan .
        Terveisin PETTERI

      • Anonyymi

        NYT NÄYTTÄÄ TOSI PAHALTA
        PETTERI NOPEUTTAA VALTION OMAISUUDEN MYYNTIÄ

    • Anonyymi

      Uusia työttömiä tulee kuin liukuhihnalta.
      On aikoihin eletty kun jo Suomen yrittäjät ja EK moittivat hallitusta ja jopa kokoomuksen nuorisojärjestö Veronmaksajain keskusliitto !

      Enää taitaa Evan kuulapää Kangasharju peesata tätä täystuhohallitusta ?

      • Anonyymi

        Näin on.

      • Anonyymi

        Saadaan halpaa työläistä tehtaisiin pilkkahinnalla raatamaan samakla kun raatjammaksaa beeoissaan yritystuet riistäjölleen

        Kuka eikastuu kukka köyhtyy

        Kokoomus on monimiljonäärien etujörjestö

        Ei työläisen apau

      • Anonyymi

        "Uusia työttömiä tulee kuin liukuhihnalta."

        Saa nähdä, päästäänkö nyt matalasuhdanteessa tasoihin vuoden 2020 työttömyystilanteen kanssa, silloinhan "meillä oli kaikki hyvin"!!!!!!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saadaan halpaa työläistä tehtaisiin pilkkahinnalla raatamaan samakla kun raatjammaksaa beeoissaan yritystuet riistäjölleen

        Kuka eikastuu kukka köyhtyy

        Kokoomus on monimiljonäärien etujörjestö

        Ei työläisen apau

        Nyt kun palkka on huono
        Pitää muistaa että työnjälki on ja kanssa huono

        Itse likaan aina kaikki lyhyeksi ja. Mos jotain pitää löhettää 10 löhetän aina 9 kol

        Ryssin kaiken

    • Anonyymi

      Kyllä. Pelottaa jos sairastun ja menetän työni.

      .

      • Anonyymi

        Oletko kokoomusta kanttava köyhä

      • Anonyymi

        Tässä uusi työ sulle
        🎩🤡🎩🤡🎩🤡🪨🪨🪨
        Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

        Näin arvioi alan sosiaali- ja terveysjärjestö Pro-tukipiste. Sen mukaan yhä useammin alalle tulevan motivaationa toimii raha. Pro-tukipisteestä kerrotaan, että monet uudet alalle tulijat ovat nuoria aikuisia, jotka harkitsevat seksityötä toimeentulon parantamiseksi.

        – Meidän palveluihimme tulee koko ajan uusia ihmisiä, uusien ja alalle palaavien määrä on lisääntynyt, sanoo Pro-tukipisteen palvelujohtaja Minna Huovinen.

        Pro-tukipiste tarjoaa seksityötä tekeville matalan kynnyksen palveluita,

    • Anonyymi

      Ahneus (Kokoomus ) ja tyhmyys ( Persut) kun liittyvät yhteen, niin jälki on juuri tämän näköistä. Ei puutu enää kuin että Suomi sotketaan sotaan. Sekään ei kaukana ole.

    • Anonyymi

      Eipä tätä maata enää voi tuhota enenpää sanna marinin hallitus sauli niinistön kanssa tuhosi jo suomen lopullisesti ,ei tule enää olemaan se suomi jossa sain elää 70 v turvassa kaikelta .mutta sanotaan sitä saa mitä tilataan ,saatte nähdä🤫

      • Anonyymi

        "024-09-04 18:11:48
        Eipä tätä maata enää voi tuhota enenpää sanna marinin hallitus sauli niinistön kanssa tuhosi jo suomen lopullisesti "
        ------------
        Älä huoli siel on nyt olpo ja pulla.
        Ne pannee vauhilla mennee.
        Malinilla jäi kuulema hommat pahasti kesken,

      • Anonyymi

        Oikeaa puhetta. Olimme rauhassa ja turvassa 70 v. Emme maksaneet toisten maitten velkoja, eikä taivaalla pörränneet vieraan vallan hävittäjät.

    • Anonyymi

      Pahinta on talouselämän romuttaminen.
      Lopulta tietysti mennään Euroopan liittovaltioon, joten koetetaan nyt vain kestää tämä välivaihe.
      Pahemmaksi se saksalaisjohdossa ei enää voine mennä?

    • Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!

      Jos ei Orpon hallitus olisi alkanut korjaushommiin niin olisi mennyt maineen ja kunnian lisäksi loputkin rahat!

      • Anonyymi

        Voi tätä tyhmyyden ylistystä! Onko Suomessa vielä joku torvi, joka uskoo että työttömyydellä ja kysynnän seisokilla saadaan talous muka korjaaantumaan?

        Vain työllä Suomi pärjää. Tämä hallitus tekee kaikkensa, että kaikki pysähtyy! Yksin korkeakoulutettujen työttämyys kasvoi vuodessa 15%:am

        Hölmöjen hommaa. Ja velka kasvaa nyt holtittomasti. Ei mene enää investointeihin!!!

        Juuri näin! Tämän enempää ei oikeassa voi olla!

      • Anonyymi

        Soon juurikin noin..... joku fiksukin jaksoi tänne kirjoittaa.....

        "Onko Suomessa vielä joku torvi, joka uskoo että työttömyydellä ja kysynnän seisokilla saadaan talous muka korjaaantumaan?"

        JUST telkkarissa joku demari asiantuntija kertoi KUINKA PAHA TYÖVOIMAPULA MEILLÄ SUOMESSA ON JUURI NYT!!!!!!!! 40000 uutta duunaria tarvitaan ja äkkiä!!!!

      • Anonyymi

        "Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!"

        Tähän mielipiteeseen vastasin
        Soon juurikin noin..... joku fiksukin jaksoi tänne kirjoittaa.....

        niin johan meni aivan väärään paikkaa vastaukseni....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se kun ei auta jos se tehdään velkarahalla, tulot on ansaittava ja vain ansioita voidaan käyttää hyvinvointiin!

        Kun taloutta on ajettu vuosikymmeniä suohon, niin käännöstä ei voi tehdä yht'äkkiä koska niin moni on tottunut velkarahan jakoon, eikä enää osaa suhtautua työhön ja ansaitsemiseen oikealla tavalla. Homma on hoidettava pikkuhiljaa sillä muutoin siitä tulee liian vaikeaa niille, jotka ovat uskoneet vasemmiston valheeseen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin! Tämän enempää ei oikeassa voi olla!

        Jos edes tämän olisit ymmärtänyt; "Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!" Niin olisit jo pitkällä ymmärryksen tiellä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Onko Suomessa vielä joku torvi, joka uskoo että työttömyydellä ja kysynnän seisokilla saadaan talous muka korjaaantumaan?"

        JUST telkkarissa joku demari asiantuntija kertoi KUINKA PAHA TYÖVOIMAPULA MEILLÄ SUOMESSA ON JUURI NYT!!!!!!!! 40000 uutta duunaria tarvitaan ja äkkiä!!!!

        Työttömyydestä nykyään maksetaan liikaa, se riittää kyvyttömille vasureille ja he jäävät muiden taakaksi! Työttömyyskorvauksia on rutosti laskettava, se on paras keino saada työttömiä töihin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!"

        Tähän mielipiteeseen vastasin
        Soon juurikin noin..... joku fiksukin jaksoi tänne kirjoittaa.....

        niin johan meni aivan väärään paikkaa vastaukseni....

        Sitä sattuu tuotakin, ainahan virheen voi korjata ellei ole poliitikko!

      • Anonyymi

        "2024-09-04 18:38:00
        Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen "
        -------------
        Voi sua vaari raukkaa ku ne SS miehet löytyy sielta hullutuksen penkeiltä.
        PeruSS ja KokomuSS vetää kimppakyytillä suomen suohon.

        Kun lainaat niin ota aina koko ajatus, koko lause, muutoin vain osoitat sen jottet ymmärrä lukemaasi!

        Eikä se loppukaan osoittanut jotta lukemaasi ymmärtäisit.

      • Extyökkäri kirjoitti:

        Työttömyydestä nykyään maksetaan liikaa, se riittää kyvyttömille vasureille ja he jäävät muiden taakaksi! Työttömyyskorvauksia on rutosti laskettava, se on paras keino saada työttömiä töihin!

        Kerrot varmaan, millä tavalla se synnyttää työpaikkoja? Mitään järjettömämpää ei voi tehdä kuin vähentää niiden tuloja, jotka laittavat melkein 100 % tuloistaan heti uudelleen kiertämään. Ja tätä idiotismiahan tämä pölvästihallitus tekee.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Jos edes tämän olisit ymmärtänyt; "Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!" Niin olisit jo pitkällä ymmärryksen tiellä!

        Orpon hallitus tukee tätä maata kuin köysi hirtettyä !

      • Anonyymi

        "2024-09-04 18:38:00
        Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!"
        ------------------
        Miten se pappa tohtii SuomenSisun lyhennettä käyttää vassareihin.
        Kannattaisi ehkä vähän miettiä ?

      • Tipale kirjoitti:

        Kerrot varmaan, millä tavalla se synnyttää työpaikkoja? Mitään järjettömämpää ei voi tehdä kuin vähentää niiden tuloja, jotka laittavat melkein 100 % tuloistaan heti uudelleen kiertämään. Ja tätä idiotismiahan tämä pölvästihallitus tekee.

        Se auttaa porukkaa havaitsemaan jotta töihin pitää mennä reaali palkalla eikä ay mafian unelmilla ja silloin homma alkaa pyörimään. Edelleen kun olet tuottava niin saat jopa isompaa palkkaa kuin ay orjat mutta se pitää ansaita!

        Omalla kohdallani se kävi juuri noin, enkä ollut palkkakuopassa ja edelleen työn tuottoa on kohtuudella jäljellä työeläkkeen lisäksi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Orpon hallitus tukee tätä maata kuin köysi hirtettyä !

        Sinulle voi vain sanoa(kirjoittaa, äly älä jätä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "2024-09-04 18:38:00
        Orpon hallitus on pelastamassa Suomea, SS viisikoineen vei Suomen lähes konkurssiin, se kun ei välittänyt tuloista mutta kehitteli menoja valtaisasti!"
        ------------------
        Miten se pappa tohtii SuomenSisun lyhennettä käyttää vassareihin.
        Kannattaisi ehkä vähän miettiä ?

        SS = Saamaton Sanna!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        SS = Saamaton Sanna!

        Oletko koskaan pohtinut kirjoitta asiaa?

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        SS = Saamaton Sanna!

        Jos mitään ymmärrät niin miten vastaa aloitukseen? Vai jatkatko tuolla valitsemallasi tyhmyydelläsi? Epäilen ettet pysty sanomaan mitään hyvää ja järkevää faktaa Kokoomuksesta kuten ei kukaan muukaan. Ei siis mitään uskomuksia.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        SS = Saamaton Sanna!

        Persujen takariveissä vaikuttavan Suomen Sisun porukka ei varmastikaan tykkää siitä, että käytät heidän SS-tunnustaan pahimman vihollisensa nimeä koristamassa. Kannattaa pitää jatkossa kypärä päässä, ettei pian käy kuin sille Katajan Pekalle, jota vasaraosasto kävi muksimassa päähän, jos vaan suinkin muistat?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan pohtinut kirjoitta asiaa?

        Todella asiaa jota et ymmärtäne, SS = Saamaton Sanna!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos mitään ymmärrät niin miten vastaa aloitukseen? Vai jatkatko tuolla valitsemallasi tyhmyydelläsi? Epäilen ettet pysty sanomaan mitään hyvää ja järkevää faktaa Kokoomuksesta kuten ei kukaan muukaan. Ei siis mitään uskomuksia.

        Nytkin juuri Kokoomuksen johtama hallitus on korjaamassa taloutta, jota vasuriajatukset ovat vuosikymmeniä ajaneet sosialismin suohon. Mikä olisi sen parempaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Persujen takariveissä vaikuttavan Suomen Sisun porukka ei varmastikaan tykkää siitä, että käytät heidän SS-tunnustaan pahimman vihollisensa nimeä koristamassa. Kannattaa pitää jatkossa kypärä päässä, ettei pian käy kuin sille Katajan Pekalle, jota vasaraosasto kävi muksimassa päähän, jos vaan suinkin muistat?

        SS = Saamaton Sanna!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Nytkin juuri Kokoomuksen johtama hallitus on korjaamassa taloutta, jota vasuriajatukset ovat vuosikymmeniä ajaneet sosialismin suohon. Mikä olisi sen parempaa?

        Tämä oli oikein extyökkärin aivopieru. Kokoomus on ollut sotkemassa Suomea jo 35 vuotta ja nyt nämä tuhotyö konkretisoituu Orpon hallituksen aikana. Et taida olla mikään älyn jättiläinen

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli oikein extyökkärin aivopieru. Kokoomus on ollut sotkemassa Suomea jo 35 vuotta ja nyt nämä tuhotyö konkretisoituu Orpon hallituksen aikana. Et taida olla mikään älyn jättiläinen

        Vasemmiston ja ay mafian vaikutus Suomen talouden pilaamisessa on saatava korjattua!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sinulle voi vain sanoa(kirjoittaa, äly älä jätä!

        Tekikö sinulle exluikuri niin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tekikö sinulle exluikuri niin?

        Mitä muuta voin vastata kun kirjoitat: "Orpon hallitus tukee tätä maata kuin köysi hirtettyä !"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Orpon hallitus tukee tätä maata kuin köysi hirtettyä !

        Hallitus eli kokkare lapio rahaa rikkaille köyhien kustannuksella. Tosiasia jonka kakiki tietävät. Velka laivan kääntö on oli vain äänten kalastelua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus eli kokkare lapio rahaa rikkaille köyhien kustannuksella. Tosiasia jonka kakiki tietävät. Velka laivan kääntö on oli vain äänten kalastelua.

        Mitä rahaa lapioidaan? Mistä sitä lapioidaan, kuinka paljon lapioidaan, kelle se eksaktisti lapioidaan?

        Millä varallisuus tasolla pääsee sinun rikkaaksesi?

        Voisit hieman perustella tuota väitettäsi yksityiskohdilla, jotta se ei olisi pelkkää pravdaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko Suomessa vielä joku torvi, joka uskoo että työttömyydellä ja kysynnän seisokilla saadaan talous muka korjaaantumaan?"

        JUST telkkarissa joku demari asiantuntija kertoi KUINKA PAHA TYÖVOIMAPULA MEILLÄ SUOMESSA ON JUURI NYT!!!!!!!! 40000 uutta duunaria tarvitaan ja äkkiä!!!!

        Kertoiko demariasiantuntija mihin töihin heitä tarvitaan. Taisi olla hatusta vedetty luku

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kertoiko demariasiantuntija mihin töihin heitä tarvitaan. Taisi olla hatusta vedetty luku

        Eiköös meillä ole työttömiäkin sadoin tuhansin? Miksi heitä ei voisi työllistää?

      • Anonyymi

        Taitaa olla huono korjausmies koska pian on satatuhatta työtöntä lisää joka päivä tuhansia uusia ja kotitalousvähennyksen ja kolmannen sektorin palkkatuen lopetukset tuovat pian lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla huono korjausmies koska pian on satatuhatta työtöntä lisää joka päivä tuhansia uusia ja kotitalousvähennyksen ja kolmannen sektorin palkkatuen lopetukset tuovat pian lisää.

        Jos viittaat halitukseen niin hallitus ei työllistä eikä tee työttömiä!

        Markkinat hoitavat nuo kaksi asiaa ja aiemmat hallitukset ovat jo pitkään lyöneet laimin talouden hoidon. Välissä vain yksi eli Sipilä yritti hieman korjata tilannetta mutta pupu meni pöksyyn kuin ay mafia uhkaili.

        Nyt onneksi olemme saaneet hallituksen joka ei ay mafiasta hätkähdä ja ajanmittaan saanee senkin näkemään reaaliasemansa demokratiassa jossa sillä ei ole piirunkaan vertaa sananvaltaa!

        Kun asiat hoidetaan markkinaehtoisesti niin kaikki sujuu!

    • Anonyymi

      Työttömiä tulee urakkavauhtia.
      Työttömyya lisääntyy.

      Sonera-Telia 630 työtöntä lisää
      Verohallinto 200 työtöntä lisää
      VR 80 työtöntä lisää
      Rakennusliike Pekkinen 100 työtöntä lisää

      Nämä ilmoitukset tuli kaikki tälläviikolla.
      Hyvä OrpoPiru je persuperseilijä Purra
      Näin te nostatte taas suomen nusuun.

      Tässä valtakunnassa ei nouse mikään muu,kun työttömyys ja valtion velka.

      https://www.velkakello.fi/

      Työttömiä varmaankin jo 400 000 ja lisää tulee jokapäivä.

      • Anonyymi

        Lisäksi kotitalousvähennyksen ja palkkatuen loppuminen vie paljon hyvin tärkeitä työpaikkoja ja lisää sosiaalista kurjuutta.

        Esimerkkinä Omakotiyhdistysten palkkatuella tapahtunut omakotitalkkaritoiminta tuhoutuu,
        mikä vie työpaikkoja ja saattaa niitten palvelujen turvin kotonaan asumaan pystyneitä vanhuksia palveluasumiseen.

        Täysin pöljä hallitus !

        Tuo kotitalousvähennyksen leikkaus tietää monelle pienyrittäjälle hankalia aikoja ja jopa konkursseja.

      • Aiemminhan ei ole kiinnitetty mitään huomiota yritysten toimintaan vaan ay mafia on saanut toimia kuin vanha seriffi ja tehdä mitä haluaa kuten se kapinalakkokin alkuvuodesta osoitti!

    • Anonyymi

      "Kuinka pahasti nykyinen hallitus ehtii tuhoamaan Suomen?"

      Ollos huoleton, EI LÄHESKÄÄN NIIN PAHASTI KUIN 2019-2023 HALLITUS SEN TEKI!!!

      • Anonyymi

        Työllisyys oli nykyiseen verrattuna hyvässä mallissa 2019-2023,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työllisyys oli nykyiseen verrattuna hyvässä mallissa 2019-2023,

        Samoin bkt:n taso. Nyt molemmat ovat vain muisto menneestä istuvan poppoon ansiosta.

    • Anonyymi

      Ehkä pahemmin kuin Sipilän hallitus, mikä oli jo todella surkea suoritus.

    • Anonyymi

      pahasti

    • Anonyymi

      Täytyy myös antaa Persuille siitä kas pisteet.

    • Anonyymi

      Vielä en lähde kämppiä ostelemaan. Laman pohja vasta 2:n vuoden päästä.

      • Anonyymi

        Kyllä. Jos silloinkaan.
        Nuoret eivät muista Kokoomuksen aiheuttamaa 1991-96 lamaa.
        Minä sen koin ja voin vakuuttaa, että ette ole vielä nähneet mitään siitä, mihin Kokoomuslainen taloudenhoito johtaa!

    • Anonyymi

      Suomesta on tulossa EU:n Pohjois-Korea.

    • Anonyymi

      Mulkero-diktaattorit johtavat Suomea.

      • Anonyymi

        Miten ne oppositiosta muka johtavat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne oppositiosta muka johtavat?

        Eivät johdakaan, kun ne mulkerot istuvat hallituksessa, urpo.

    • Anonyymi

      Laman aikoihin oli maassa 800 000 <--> 1000000 työtöntä.
      Laskutavoista ja laskijoista riippuen.

      Silloinen pääministeri. Maalaisliittolais-Ketku-Retku-Kepulainen.
      Esko Aho sanoin,että maassa ei ole yhtään työtöntä.

      Nämä ovat työvoima reserviä,jotka otetaan käyttöön sitten tarvittaessa.
      Kaikesta huolimatta,hänellä ja hänen perheellään menee ihan hyvin.

      💩🐽💩🐽💩🐽👅👅👅

    • Anonyymi

      Työttömyysministeri.Arto Satonen iloitsee
      Tämä on elämäni onnellisin päivä.

      Taas tuli lisää työttömiä päähän potkittaviksi,kiusattavaksi ja halvennettavaksi.
      Aikoinaan politrukki Satonen sanoi ,että valtakunnan heikko talous,
      on työttömien ja eläkeläisten vika.Ei ollut vielä silloin työttömyysministerinä.
      💩👅🐽

    • Anonyymi

      Orpo-Purra-Satosen onnenpäivät jatkuu.
      Nyt ilmoitti,että Valmet paperitehtaat pisstää 200 työntekijää kortistoon.

      • Anonyymi

        Sdp=täystuho. Tehtaan takuulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sdp=täystuho. Tehtaan takuulla.

        Ei ei, oikeistotrolli. Kyllä tuo on ihan perskokkareiden "saavutus".

    • Anonyymi

      Suomi tuhottiin 2019-2023 sdp:n toimesta. Hullujako olette?

    • Anonyymi

      Aika hyvää talouskeskustelua oli illan A-studiossa. Harvinaisen laaja-alaista ja eteenpäinvievää pohdintaa. Myös EK:sta ihan ok ukko kehissä.

      No hallitusta ei talous kiinnosta, tärleintä on LEIKATA kansankakusta iso pala itselle ja aatetovereille :(

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      EK eli Kokoomus pyrkii rikkomaan yhteiskunnan perusrakenteita. Työttömien perusturvaa heikennetään ja työssäkäyvät riitatetaan toistensa ja työnantajien kanssa. Tuottavuus laskee heikentyneen työkyvyn ja kansanterveyden vuoksi. Ekonomien talouslaskelmissa tämä kehitys ei näy kuin kirjanpidon viimeisellä rivillä. He eivät ymmärrä tuottavuuden perustekijöitä, jotka ovat yhteiskuntatieteiden ja sosiaalipolitiikan käsitteitä. EK:lla ei ole yhteiskuntavastuuta, ja siksi sen edustajan ei pitäisi olla työ- ja elinkeinoministerinä.

      Muut puolueet ovat liki samanlaisia. Talouskasvu, joka perustuu kuluttamiseen ei voi toimia kansantaloudessa ja on ristiriidassa sosiaaliturvan leikkaamisen kanssa.

    • Nykyinen hallitus on toinen viime vuosikymmeninä, joka yrittää korjata maamme taloudellista tilaa, Sipilä oli se ensimmäinen.

      • Anonyymi

        Suomalaisen hyvinvointivaltion tuho alkoi 1987 kun kokoomus pääsi hallitusvastuuseen ja on jatkunut aina kun se on ollut hallituksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisen hyvinvointivaltion tuho alkoi 1987 kun kokoomus pääsi hallitusvastuuseen ja on jatkunut aina kun se on ollut hallituksessa.

        Suomen hyvinvointi on lähtenyt luikkimaan kun vasemmisto ja sen taistelujärjestö ay mafia ovat sitä hyvinvointia vastaan alkaneet taistella.

        He ovat itsekin huomanneet jotta se kannatus joka heillä oli joskus -60 luvulla on reilusti puolittunut ja siihen he pyrkivät saamaan korjausta yrittämällä saada lisää työttömyyttä ja muita sosiaaliturvan varassa eläviä!

        Vasemmisto vihaa hyvinvointia koska se syö heidän kannatustaan!

        Et siis ymmärrä lukemaasi? Historiaa ja faktoja et pysty luuloinesi muuttamaan.

        "Vasemmisto vihaa hyvinvointia koska se syö heidän kannatustaan!"

        Eiköhän tuo kerro kaiken sinusta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ymmärrä lukemaasi? Historiaa ja faktoja et pysty luuloinesi muuttamaan.

        "Vasemmisto vihaa hyvinvointia koska se syö heidän kannatustaan!"

        Eiköhän tuo kerro kaiken sinusta.

        Mitä kirjoitin pitää paikkansa! Jos vertaan vasemmiston vaaleissa saamaa kannatusta -60 luvulla ja viime aikojen vaaleissa, niin kannatus on pudonnut puoleen!

        -60 luvullahan kannatus vasemmistolle vaaleissa oli luokkaa 50% ja muutamassa viime vaalissa luokkaa 25%! Elikkä vasurien kannatus on pudonnut puoleen, kun olemme saaneet hieman lisää elintasoa!

        Jos elintaso vielä nousee, niin käy kuten presidentinvaalin ekalla kierroksella, jossa vasuri ehdokkaat saivat yhteensä alle 10% kannatuksen!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Suomen hyvinvointi on lähtenyt luikkimaan kun vasemmisto ja sen taistelujärjestö ay mafia ovat sitä hyvinvointia vastaan alkaneet taistella.

        He ovat itsekin huomanneet jotta se kannatus joka heillä oli joskus -60 luvulla on reilusti puolittunut ja siihen he pyrkivät saamaan korjausta yrittämällä saada lisää työttömyyttä ja muita sosiaaliturvan varassa eläviä!

        Vasemmisto vihaa hyvinvointia koska se syö heidän kannatustaan!

        Vasemmisto ja Ay-liike olivat luomassa yhdessä Keskustan (maalaisliitto ) tästä maasta hyvinvointivaltion jonka tuho alkoi välittömästi 1987 kun kokoomus pääsi valtaan ja on jatkunut jokaisella heidän hallitusreissullaan.

        VALTIOPÄIVIEN ASIAKIRJAT OVAT VANKKUMATON TODISTE TÄSTÄ !

        Exluikureiden höpinät on katteettomia höpinöitä ilman minkäänlaista todistusvoimaa.

        Mainitsemasi eivät ole luoneet mitään vaan sen on saanut aikaan yritysmaailma joka koko homman on rahoittanut. Vasemmisto kun ei edes itseään kykene rahoittamaan niin miten sitten koko kansan hyvinvointia? Te Lyylit elätte satumaailmassanne!

        Mikä valtion asiakirja osoittaa sen, että vasemmisto on ansioillaan ansainnut sen varallisuuden jota on hyvinvoinnin rakentamiseen käytetty? Tuopa julki!

    • Anonyymi

      Jos se eilinen A-studio näkyy Arenassa, niin kannattaa katsoa. Oli laajempaa näkemystä kansantalouden perusteisiin ja vaikutussuhteisiin.

      • Anonyymi

        Oli hyvä ohjelma. Siinä sanottiin mm. että hallituksen pitäisi vihdoin lopettaa
        muitten syyttely ja tehdä jotain (saada aikaan talouskasvua eikä hössöttää
        rasismiaan)

    • Anonyymi

      Vaikka kokonaan,jos ei niitä saa kaadettua.

    • Anonyymi

      Ei enää suomea voi tuhota enenpää ,sanna marini teki sen sauli niinistön kera jo lopullisedti🤔

    • Anonyymi

      tällä menolla suomi joutuu eun holhoukseen,mikä on hyvä asia suomelle

      • Anonyymi

        Suomalaisten enemmistölle EU-holhous tarkoittaisi nykyistä tasapuolisempaa leikkaamista. Rahaa otettaisiin myös sieltä, missä sitä on paljon, ja tämähän ei perskokkareille käy.

        Ei se käy kokoomukselle eikä ruottalaisillekaan

    • Anonyymi

      Työttömät kuntien vastuulle.
      Maahanmuuttajien kotoutus kuntien vastuulle.
      Maahanmuuttajat kuntien vastuulle.
      Hyvin/pahointialueilta on hillot loppuneet.
      Nyt alkaa säästöt ja nälkäkuurit.

      Tietää terveyspalveluiden alasajoa ja parin-kolmen tuhannen,
      työpaikan menetystä,ehkä enemmänkin.
      Terveys-arvauskeskuksia suljetaan.
      Sairaaloiden päivystyksiä lopetetaan.
      Henkilökuntaa pistetään pihalle.

    • Anonyymi

      Voi voi, kyllä demari on tyhmä. Kannattasiko vetää pää pois perseeestä ja herätä todellisuuteen?

    • Anonyymi

      Valtion talousongelmat johtuvat oikeistolaisten virkamiesten ja poliitikkojen holtittomasta tukiaisten jakamisesta omistavalle luokalle ja valtion tuottavan omaisuuden lahjoittamisesta ulkomaille.

      Nyt valtion kassakriisi aiotaan lykätä kuntien vastuulle ja sama holtiton meno valtiolla jatkuisi.

      Tätä on oikeistolainen talouspolitiikka.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe