Tuonnin väheneminen nostaa hintoja

Anonyymi-ap

Tuonnin väheneminen Venäjältä nostaa hintoja
Tuonti Venäjältä on lähes kaksi kertaa suurempaa kuin vienti. Yli puolet tuonnista on energiaa, etupäässä öljyä (taulukko 1). Myös sähköä ja kaasua tuodaan jonkin verran. Venäläinen öljy on Suomessa korvattavissa tuonnilla muista maista, mutta öljyn hinta on noussut rajusti, eikä nopeaa helpotusta tilanteeseen ole luvassa (kuvio 4).

Venäjä tuottaa noin 13 prosenttia maailman öljystä. USA, Iso-Britannia ja monet eurooppalaiset yhtiöt ovat alkaneet boikotoimaan venäläistä öljyä, jota myydään nyt vähentyneen kysynnän takia alennuksella suhteessa Brent-laatuun. Monet Aasian maat ostavat kuitenkin edelleen venäläistä öljyä, mutta logistisista syistä tarjonta supistuu eittämättä ostoboikottien takia. Jos Venäjän öljyn tuotanto tippuu neljänneksen, se vastaa noin 3 prosenttia globaalista öljyn tuotannosta. Öljyn kulutuksen tulee vastaavasti laskea 3 prosenttia, jos korvaavaa tuotantoa ei löydy muista öljyntuottajamaista. Arviot öljyn kysynnän hintajoustosta liikkuvat välillä 0,05-0,2*. Öljyn hinnan tulisi siten nousta 15-60 %, jotta kysyntä laskisi 3 prosenttia. Öljy on maksanut sodan syttymisen jälkeen keskimäärin 110 dollaria tynnyriltä, kun alkuvuonna öljy maksoi keskimäärin 90 dollaria, joten nousua on tullut 22 %. Mikäli boikotit ja sitä kautta Venäjän tarjonnan väheneminen jäävät pysyvämmiksi, öljyn hinta ei todennäköisesti laske lähiaikoina, etenkin mikäli Iranin tai Venezuelan tuontipakotteita ei lähdetä purkamaan tai tuotantoa kasvateta selvästi Saudi-Arabiassa. *https://www.federalreserve.gov/econresdata/ifdp/2016/files/ifdp1173.pdf

1

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      278
      26751
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      47
      2255
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      199
      1586
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      150
      1498
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      29
      1236
    6. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      29
      999
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      998
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      922
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      84
      831
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      82
      786
    Aihe