Aikuiskoulutuksesta leikkaaminen on oikein

Miksi ihmisen tarvitsee opiskella useita ammatteja ja näin ollen kuluttaa valtion resursseja. Kyllä ennenkin pärjättiin yhdellä tutkinnolla tai mentiin suoraan peruskoulun jälkeen töihin.
14186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nytkin voitais pistää kakarat töihin

Äänestä
  • Minne töihin, missä niitä on.
    Työttömyys kasvaa koko ajan.
    Eilen uutisoitiin monista työpaikkojen menetyksistä.
    Vero, Stora Enso, oliko Telia, vai mikä lienee ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Minne töihin, missä niitä on.
    Työttömyys kasvaa koko ajan.
    Eilen uutisoitiin monista työpaikkojen menetyksistä.
    Vero, Stora Enso, oliko Telia, vai mikä lienee ollut.

    No sinä tuskin edes menisit mihinkään mainitsemiin paikkoihin töihin vaikka tultaisiin sinne soffalle paikkoja tarjoamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No sinä tuskin edes menisit mihinkään mainitsemiin paikkoihin töihin vaikka tultaisiin sinne soffalle paikkoja tarjoamaan.

    Oletko arvaus keskuksen työntekijä, kun noin väärin arvaat

    Äänestä

Oletko näitä suuria ikäluokkia. Koulusta töihin ja samassa työpaikassa loppuelämä.
Nykyään ei ole enää sitä maailmaa olemassa.
Kun jää työttömäksi, ei niin vaan saa uutta työtä.
Jos valtio haluaa että kaikki työttömät opiskelee lähihoitajaksi, siihen tarvitaan rahaa opiskelijalta.
Koko maa täynnä hoitajia.
Herää nykyaikaan aloittaja.

Äänestä
  • Minä olen mainitsemaasi, en ihan suurta ikäluokkaa, ne on olleet eläkkeellä jo vuosikausia, mutta olen kuitenkin sitä luokkaa, että kakarana töihin (oli pakko). No samalla tein myös töitä, jota ei tulla eläkkeessä huomioimaan, koska eläkelaskenta alkoi 23 vuotiaasta.
    No en nyt loppuelämääni saanut ex-työpaikassani olle, kun vihdoin ja viimein yt-onni osui kohdalle, olinhan jo työelämän ikäsyrjinnän ikäinen. En todellakaan jäänyt muiden taskuille loisimaan vaan aloitin aktiivisen työn haua, toki olin te:n asiakas, mutta sieltä ilmoitettiin suoraan "ei kukaan noin vanhaa palkkaa". Mitäpä minä? Kokeneena netin käyttäjänä etsin avoimia työpaikkoja ja lähetin muutaman sata työpaikkahakemusta, suorastaan tehtailin niitä. Yllätys oli melkoinen, kun vastauksia tuli alle viisi (5), no "valintamme ei...". muut oli hiljaa, ei mitään. Oletin, että oli avoimia feikkityöpaikkoja, jolla saatiin näkyviin, että töitä on eli silloisen hallituksen järkkäämä suuri valhe.
    En minä tuohon jäänyt vaan jatkoin hakemusten tehtailua, kunnes eräänä päivänä sain soiton, että olis aika tapaamiseen seuraavana päivänä. Voi saa***a! Mihin olen hakenut, mistä tuo soitto tuli?? Enhän minä muistanut, mihin kaikkialke sitä tulikaan viestiä laitettua vaan piti kiireellä alkaa kahlaamaan läpi lähtettyjä meilejä....
    Siinäpä se, löytyi ja haastatteluun menin, pääsin töihin ja vuosia on kulunut ja jatkuu edelleen. Ihan jotain muuta, kiin mitä aiemmin olin tehnyr, palkka huomattavasti huonompi, mutta sen korvaa todella mielekäs työ.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Minä olen mainitsemaasi, en ihan suurta ikäluokkaa, ne on olleet eläkkeellä jo vuosikausia, mutta olen kuitenkin sitä luokkaa, että kakarana töihin (oli pakko). No samalla tein myös töitä, jota ei tulla eläkkeessä huomioimaan, koska eläkelaskenta alkoi 23 vuotiaasta.
    No en nyt loppuelämääni saanut ex-työpaikassani olle, kun vihdoin ja viimein yt-onni osui kohdalle, olinhan jo työelämän ikäsyrjinnän ikäinen. En todellakaan jäänyt muiden taskuille loisimaan vaan aloitin aktiivisen työn haua, toki olin te:n asiakas, mutta sieltä ilmoitettiin suoraan "ei kukaan noin vanhaa palkkaa". Mitäpä minä? Kokeneena netin käyttäjänä etsin avoimia työpaikkoja ja lähetin muutaman sata työpaikkahakemusta, suorastaan tehtailin niitä. Yllätys oli melkoinen, kun vastauksia tuli alle viisi (5), no "valintamme ei...". muut oli hiljaa, ei mitään. Oletin, että oli avoimia feikkityöpaikkoja, jolla saatiin näkyviin, että töitä on eli silloisen hallituksen järkkäämä suuri valhe.
    En minä tuohon jäänyt vaan jatkoin hakemusten tehtailua, kunnes eräänä päivänä sain soiton, että olis aika tapaamiseen seuraavana päivänä. Voi saa***a! Mihin olen hakenut, mistä tuo soitto tuli?? Enhän minä muistanut, mihin kaikkialke sitä tulikaan viestiä laitettua vaan piti kiireellä alkaa kahlaamaan läpi lähtettyjä meilejä....
    Siinäpä se, löytyi ja haastatteluun menin, pääsin töihin ja vuosia on kulunut ja jatkuu edelleen. Ihan jotain muuta, kiin mitä aiemmin olin tehnyr, palkka huomattavasti huonompi, mutta sen korvaa todella mielekäs työ.

    Sitten jeräsky

    Äänestä

  • Hyvä kommentti. Ketjun aloittaja vanhana ihmisenä elää menneessä maailmassa.

    Äänestä

Kaikki leikkaukset ovat oikein ja lisää tarvitaan. Suomi on taloudellisessa konkurssissa kohta Marinin hallituksen takia. Velkaa tuli Marinilla 40 miljardia ja korkomenot nousivat.

Lopettakaa valittaminen ja avatkaa silmänne, mitä tapahtui kun äänestitte SDP+Vihr+Vas hallitukseen 2019.

Äänestä
  • Viime hallituskaudella oppositiossa olleet porvaripuolueet kannattivat eduskunnassa valtion lisävelanottoa ja kokoomus vaati jopa enemmän velkaa valtiolle yritystukia varten. Kokoomus Orpon porvarihallitus jatkaa velanottoa valtiolle.

    Äänestä

Voi pyhä yksinkertaisuus, miten typerä aloitus.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Moni jamppa katuu aikuisena sitä, että ei hankkinut ammattia ja joutui pizzalöhetiksi pienellä palkalla. Sitten haluaa mennä kouluun hankkimaan hyväpalkkaisen ammatin esim. LVI alalta. On väärin leikata aikuiskoulutuksesta. Se mahdollistaa monen työpaikan.

Äänestä
  • Näinpä.

    Äänestä

  • Yksilön kannalta tietysti olisi kiva mutta kun yksilöitä miljoonia niin onhan se turhan kallista kouluttaa aikuista alalle jossa jo ennestään paljon työttömiä.
    Nythän ihmiset menee ennemmin aikuiskoulutukseen ja kukaan ei halua tehdä pienipalkkaisia paskatöitä.
    Huutava työvoimapula paskatöihin kun ihmiset hakeutuu ennemmin aikuiskoulutukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Yksilön kannalta tietysti olisi kiva mutta kun yksilöitä miljoonia niin onhan se turhan kallista kouluttaa aikuista alalle jossa jo ennestään paljon työttömiä.
    Nythän ihmiset menee ennemmin aikuiskoulutukseen ja kukaan ei halua tehdä pienipalkkaisia paskatöitä.
    Huutava työvoimapula paskatöihin kun ihmiset hakeutuu ennemmin aikuiskoulutukseen.

    Valtion pitäisi tukea ihmisiä tuossa jos ne ottaa pienipalkkaisia paskatöitä vastaan. Joku työtuki 1000 - 3000 euroo kuussa esimerkiksi. Näin raha ei ainakaan olisi este pienipalkkaisten paskatöiden tekemiseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi ihmisen tarvitsee opiskella useita ammatteja ja näin ollen kuluttaa valtion resursseja. Kyllä ennenkin pärjättiin yhdellä tutkinnolla tai mentiin suoraan peruskoulun jälkeen töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu