Käteiseen liittyy paljon ongelmia.
Sen käsittely on kallista ja sen käyttäminen nostaa hintoja. Ainakin pitäisi laittaa käteismaksulle lisähinta, kuten on käytössä joillakin kalliilla maksutavoilla.
Pimeä talous suosii käteistä. Jopa puolessa seteleistä on niin korkeat kokaiinipitoisuudet, että syytä epäillä niiden liittyvän huumekauppaan. Pimeän työn tekijöille ja huumekauppiaille on tärkeää, ettei heidän tileillään näy maksuliikennettä, jota herättää epäilyksiä tai jota voi käyttää todisteena.
Käteismaksusta pitäisi päästä kokonaan eroon
17
223
Vastaukset
- Anonyymi
Käteisestä ei ole ongelmaksia asti verovälttelyn suhteen .Todellinen ongelma piilee verosuunnittelussa ja hallintarekiterissä ja bitti valuutassa kuten bitcoin, josta on mahdoton kerätä veroja sen toimiessa rinnakkais valuuttana. Suurien käteissummien liikuttaminen vastaavassa määrin on riskitekijä.
- Anonyymi
Hallintarekisterissä on oma ongelmansa, mutta hallintarekisteri ei ole rikollista toimintaa.
Sen sijaan esimerkiksi huumekauppaa tai pimeä työvoima ovat laittomia ja niiden estäminen tai ainakin haittaaminen on jo itsessään arvokasta ja veronkierron paljastuminen on vain kirsikka kakun päälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallintarekisterissä on oma ongelmansa, mutta hallintarekisteri ei ole rikollista toimintaa.
Sen sijaan esimerkiksi huumekauppaa tai pimeä työvoima ovat laittomia ja niiden estäminen tai ainakin haittaaminen on jo itsessään arvokasta ja veronkierron paljastuminen on vain kirsikka kakun päälle.Ei koska se on laillistettua ,mutta se ei tee siitä eettisesti hyväksyttävää, vaan pikemminkin laillistettua rikollisuutta.
- Anonyymi
Yhtä lailla kustannuksia aiheuttaa mm. korttimaksaminen. Käteisen sen sijaan ei välttämättä tarvitse kiertää pankin kautta, jolloin kustannuksia syntyy vain maksutapahtumasta ja kassan laskemisesta. Täysin ilmaista maksuvälinettä ei ole.
- Anonyymi
Kirjahyllyn pääl jo toista millii koko ajan kasvaa ulkomailla on tukikohta valmiina
- Anonyymi
Ihanaa vierailla Saksassa, missä miltei kaikki maksavat käteisellä
- Anonyymi
"Pimeä talous suosii käteistä. Jopa puolessa seteleistä on niin korkeat kokaiinipitoisuudet, että syytä epäillä niiden liittyvän huumekauppaan."
Uskotko kaiken mitä sinulle valehdellaan?- Anonyymi
En usko, mitä valehdellaan.
Tarkastan aina asian useammasta lähteestä. Uskotko sinä aina olevasi oikeassa vain siksi, että uskot? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko, mitä valehdellaan.
Tarkastan aina asian useammasta lähteestä. Uskotko sinä aina olevasi oikeassa vain siksi, että uskot?Luin tätä palstaa aamulla, kun istuin lähteellä. Sinä olet tarkastanut useamman lähteen? Ehkä laitat pari linkkiäkin sanojesi vakuudeksi.
- Anonyymi
Vain käteisellä voi nostaa omia rahojaan pois pankista omaan turvaan. Pankissa oleva raha on vain diginumeroita, jotka häviävät, kun joku ne pyyhkii pois tai kun pankki kaatuu. Varmaan pian. Jos olisi vain digirahaa, kaikkien kaikki raha olisi koko ajan pankkien hallussa siirtyillen yhden asiakkaan tililtä toisen tilille. Koko ajan pankin ja valtion valvonnassa, jokaikinen euro, tuleva ja menevä.
Pian otetaan käyttöön se Ilmestyskirjassa mainittu pedon merkki, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. Uskokaa Jeesukseen nyt, niin ei tarvitse jäädä tänne valitsemaan helvetin ja nälkäkuoleman (tai mestauksen) välillä.- Anonyymi
Rahan määritteleminen on hiukan vaikeaa, mutta jos sillä tarkoitetaan nopeasti vaihdettavaa maksuvälinettä, niin painetun setelin osuus rahasta on alle 10% koko maailmassa. Kyseessä on vain arvio koska rahalle itselleen on monta määritelmää.
Suomessa käteistä käytetään vain 5% maksuista ja käteismaksujen summat ovat keskimääräistä pienemmät. Autoja ja asuntoja ei osteta käteisellä. Keskimääräinen käteisosto on alle 10 euroa.
Jos siis kuvittelet, että käteisestä luopuminen olisi mullsitavaa, niin ei se ole. Käteisestä on jo luovuttu. - Anonyymi
Ei uskota että mikään henki olento hengissä pitää. Siihen tarvitaan rahaa, kun ei ole lintuja, jotka eivät kylvä eivät niitä
- Anonyymi
Jännä juttu kuinka hinnat ovat menneet vain ylös, vaikka käytän digitaalista valuuttaa pikakassalla jossa ei ole edes myyjää.
Tässähän voisi kuvitella tuon rahan menevän jonkun omistajan taskuun ilman, että hänen tarvitsee tehdä mitään.
Onneksi Kokoomuksen pikku sankari tuli kertomaan kuinka asia ei olekaan niin. Tämä rahani siis katosi pimeään talouteen ja kokaiiniin.- Anonyymi
On se jännää.
Et siis keksinyt mitään muuta syytä hinnankorotuksille kuin se, että juuri sinä käytät pikakassaa. Joku seuraa sinua ja tekee mutoksia vain kiusatakseen.
🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡
- Anonyymi
Kätinen raha on laillinen maksuvälinen Suomessa ja sellaisena sen tulee pysyäkin!
Sen käyttöön on ihmisillä perustuslaillinen oikeus ja sitä on yritysten kunnioitettava.
Älytöntä kenenkään vaatia sen poistamista!
Ja onhan se turvallisuustekijäkin, kun tekniikka pettää!- Anonyymi
Missä kohtaa perustuslaissa lukee seteliraha oikeutena?
- Anonyymi
En jaksa alkaa miettimään, paljonko kukkarossa on rahaa, kun menen kauppaan.
Aina pitää sitten jonottaa automaatilla, kun jokainen ottaa käteistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1745008- 151630
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621595Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211451Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91303Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931056Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491050Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 181901
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757