Oletko valmis

Anonyymi-ap

Jeesus tulee näillää hetkilllä.

Jumalan lapsen pitää olla tietoinen merkeistä, jotka meidän Isä on antanut meille Sanassa ja odottaa innolla kotiin pääsyä!
Näin myös pienen unen/näyn pari päivää sitten. Olin nukahtamassa, mutta tietoinen ympäristöstä vielä, kun näin naisen, ehkä itseni, en oo varma, mutta siltä se tuntui. Katsoin siis itseäni kuin ulkopuolelta. "Seison/ leijun" avaruudessa paikoillani ja maapallo näkyi jossain alempana sekä tähtiä. Yhtäkkiä päälleni alkoi ilmestyä kerros kerrokselta valkoinen mekko, yksinkertainen hääpuku ja nauha vyötäisille solmittiin kiinni. Sitten havahduin hereille. Ymmärsin, että morsian puetaan pian hääpukuun. Näin lähellä me siis ollaan. On aika herätä! Soihdut valmiiksi! Pian kuuluu ääni, ylkä tulee!
Kehotan kaikkia viemään nämä Jumalan eteen ja rukoilemaan ja kysymään vahvistusta näille. En todellakaan puhuisi näitä, jos en uskoisi vahvasti näiden olevan Jumalalta. Shalom kaikille ❤️ Alla kuva kyseisestä sateenkaaresta

7

357

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rattorillako se kurvaa pihoille?vaiko ihan Teslalla?

    • Anonyymi

      Kaunis uninäky aloittajalla.
      Lamput pitää olla kunnossa, sekä öljyt lamppuihin.

      Öljy = Pyhä Henki.

    • Anonyymi

      Armonaika päättyy. Kristus tulee. Elämän ylösnousemus. Vanhurskaat hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa, tuhannen vuotta. Tuomion ylösnousemus. Tuomio pannaan täytäntöön. UUSI MAA.

      1234567---

    • Anonyymi

      Kyllä tuommosesta unesta kun herää, voi huh huh, olikin unta ja melkein sain kerrankin

      • Anonyymi

        Voiko lisätä muuta, kuin hartaani aamen!
        Ei me piru vie niin helposti saunaan mennä! (sopimatonta?)
        Kulttuuria onkin.


    • Anonyymi

      Ei-helluntailainen kommentti:

      Trump tulee, oletko valmis. Amerikan vaalit lähestyvät.
      Raamatun mukaan, ennen kuin tempausta tapahtuu, tulee temppeliin laittomuuden ihminen, 2. Tess 2. Nyt lienee temppelin paikalla vielä Kalliomoskeija.

    • Anonyymi

      Oma Isäni ja moni muu on 1960 alkaen puhunut siitä miten pian on
      MAAILMANLOPPU ja Neuvostoliitto hyökkää ja valtaa Suomen!

      Moni Luotettava ja Herramme Jeesuksen Kristuksen oma Julistaja on myös puhunut että pian Jeesus tulee!

      KYLLÄ!

      Kuten Isäni ja moni Julistaja OVAT KUOLLEET!
      Eli he kohtasivat Herran Jeesuksen Kristuksen!

      Voin vaikka tässä kirjoittaessani saada Sydän Kohtauksen ja KUOLLA!
      Se on MINUN MAAILMANLOPPUNI
      Tai huomenna jään vahingossa auton tai junan alle ja SIINÄ ON MINUN MAAILMAN LOPPUNI!

      Kolmiyhteinen Pyhä Jumala johtaa maailmamme kaikkia toimintoja!
      Tämä maailma tuhoutuu ajallaan MUTTA ME EMME SITÄ PÄÄTÄ
      Sen päättää Pyhä Kolmiyhteinen Jumala!

      Ratkaisevaa on onko Jeesus saanut ottaa meidät jokaisen omakseen!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      43
      2000
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1341
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1331
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      15
      1214
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1095
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      95
      1015
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      75
      1000
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      158
      832
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      56
      782
    10. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      61
      738
    11. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      719
    12. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    13. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      45
      691
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      688
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      681
    16. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      24
      661
    17. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      96
      653
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      652
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      648
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      637
    Aihe