Ulosotot koskevat jo lähes puolta miljoonaa suomalaista joukossa on satoja lapsia

Anonyymi-ap

Ulosotot koskevat jo lähes puolta miljoonaa suomalaista – joukossa on satoja lapsia

Ulosoton tuoreimmat tilastot kertovat karua kieltä suomalaisten kotitalouksien velkaantumisen paisumisesta.

44

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ulosottoon on päätynyt tänä vuonna reilusti viime vuotta enemmän ihmisiä, ja se koskettaa jo lähes puolta miljoonaa velallista.

      • Anonyymi

        Ulosotolle ei ole määritelty alaikärajaa. Tänä vuonna ulosottoon on päätynyt yli 600 alle 18-vuotiasta lasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosotolle ei ole määritelty alaikärajaa. Tänä vuonna ulosottoon on päätynyt yli 600 alle 18-vuotiasta lasta.

        Velan maksamiseksi henkilöltä voidaan ulosmitata esimerkiksi palkka-, eläke- tai elinkeinotuloa. Ulosmittauksen kohteeksi voi kuitenkin tulojen lisäksi päätyä esimerkiksi velallisen auto tai viime kädessä jopa asunto.

        Ulosottojen määrän kasvu näkyykin nyt myös realisoitavan omaisuuden määrässä. Tällä hetkellä ulosottomiehen myyntiä odottaa jo 5 743 kohdetta.
        https://yle.fi/a/74-20108891


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        # PETOSJYTKY.. Ja saksikäsikusipää johtaa petturipersujen joukkoa.. ja kurjistaa kansan.


    • Anonyymi

      Minä en ole edes kirjaston kirjaa jättänyt koskaan palauttamatta tai laina-aikaa uusimatta ajoissa. En ymmärrä kuinka ihmiset eivät osaa hoitaa asioitaan tulorajojensa puitteissa.

      • Anonyymi

        jos niitä on houkuteltu velan ottoon , kun naapurillakin on


    • Anonyymi

      Köyhät on vähemmistö.
      Porvarit on enemmistössä.
      Velka on nostanyt Suomalaiset rikkauksiin.
      Ulosotto on pieni oire, joka kuitataan ahkeralla työnteolla.

    • Anonyymi

      Jos ei ymmärretä rahan käytöstä mitään, niin voi voi.

    • Anonyymi

      Velkarikkaat oppii työnteon merkityksen varallisuuden hankinnassa.
      Työllä velat kuitataan.
      Orpon hallitus on luomassa uusia työpaikkoja amerikanmalliin.
      Jokaiselle on töitä, jopa 2 tai 3 paikkaa.
      Palkka on sopiva,mutta hymyä huuleen.

      • Anonyymi

        Missä se hyväpalkkaisten työpaikkojen varasto on? Voiko sieltä käydä valitsemassa duunin, jolla saa vähintään elämänsä perusedellytykset ja tarpeet maksettua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se hyväpalkkaisten työpaikkojen varasto on? Voiko sieltä käydä valitsemassa duunin, jolla saa vähintään elämänsä perusedellytykset ja tarpeet maksettua?

        alle 16vuotiaat jo veloissa pahasti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se hyväpalkkaisten työpaikkojen varasto on? Voiko sieltä käydä valitsemassa duunin, jolla saa vähintään elämänsä perusedellytykset ja tarpeet maksettua?

        töitä kyllä on

        ota kymmenen nyt kun niitä saa

        yhyeiskunta kyllä tukee jos rahat ei riitä

        pääasia on että on työtä


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Miten lapsi joutuu ulosottoon?

      • Anonyymi

        Puhdas rekisteri. Tätä on tapahtunut jo edellisen hallitusten aikana. Köyhyys on perinnöllistä.
        Luulin itsekin,että lakia muutettu.


      • Anonyymi

        Vanhemmat tekevät lasten nimiin velkaa! Hehän ovat huoltajia. Yllätys lapselle täyttäessään 18v, kun aletaan periä velkoja joista ei edes tiedä.
        Kannustaa varmaan opiskelemaan ja tekemään työtä ahkerasti, vai mitä?


    • Anonyymi

      Missä matu, siellä ongelma.

      • Anonyymi

        Oletko yllättäen ulosotossa.
        Pahamielesi kostetaan jonnekin.
        Helpottaako?
        Soita Orpolle ja jerro haluavasi tehdä töitä.
        Maksat velkasi,olosi parantuu.
        Maksuja Tulossa,matuaikasi ovat sitten ohi.
        Olet MaKa maksettu kaikki.


    • Anonyymi

      kalliiksi on tullut EU aika suomelle , paljon vaatimuksia esin vihreä ajatusmaailma ja muut maat suoltaa paskaa mereen suoraan raakana putkista ja laivoista ilman mitään velvoitteira,samoin tehtaat sellaiset pöhötykset savupiipuista että ihmisten todella vaarallista HENGITTÄÄ ILMAN MASKEJA.
      Kaikenlaisia määräyksiä ja nootteja ja suomi maksaa itsensä kipeäksi pelastaessaan maailman
      samoin olemme lainanneet eu määrätessä espanjalle ja muille maille miljadreja joita emme koskaan tulee samaan takaisin ja ne maat porskuttaa komjasti , suomen talouden tila ihan suossa ja alamäki jatkuu konkurssien , työttömyyden lisääntyessä, irtisanotttuja valtavat määrät.onnneksi suomen hallitus hoitaa johtajille esim hussin sairaalan johtajille kovat bonukset samaan aikaan kun henkilökuntaa irtisanotaan ja ministereille suuremmat palkat ja lisäksi kokousrahat päälle jotka vastaavat siivojien kuukausipalkkaa. nato tulee viemään ihan hirveöästi rahaa kun täytyy tehdä lokoisat olot ja olla vieraanvaraisia naton päällystölle.
      matuille maksetaan samoin enemmänkuin siivojille että täällä heillä lokoisat olot, on sitten työttöminä taikka opiskelijoita ei huolta kyllä suomi hoitaa heille kaiken hyvän suomalaisten taviksien tietty pitää maksaa veroja lisää ja velkaa ottaa taas miljardeja lisää että tämä kaikki herrojen hyvinvointi on mahdollista , rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, vanhukset ja vammaiset jätetään hoitamatta ja heidän omaishoitajat voidaan jättää ilman hoitokorvauksia ihan silmää rapäyttämättä .

      • Anonyymi

        Maksa velkasi,niin helpottaa.


      • Anonyymi

        Totta kirjoitit. Tällaista on meininki. On sitten vallassa oikeisto tai vasemmisto, omat ja kavereiden palkoista, bonuksista ensisijaisesti huolehditaan. Mediat jumaloivat rikkautta, on se saatu keinoilla millä tahansa. Vaan kukapa sitä rumaa persjalkasta viittii katella, rypeköön kurjuudessaan.


    • Anonyymi

      Kapitalismi on raadollista. Lamat ei tule yllättäen, jossain vaiheessa tulee kyllästymispiste. Ajankohta vaihtelee, nyt oli ennätyksellisen pitkä nousukausi. EU rahoitti pitkän nousun nollakorolla,ilmaista rahaa jaettiin. Mikä oli ideana, analyysi olisi paikallaan. Rahaa kiskotaan pois markkinoilta, jopa Orpon toimesta. Pelkona on hyperinflaatio.
      Lamasta tulee pitkä, ensin pieni hyppäys kasvuun,sitten pitäkää lakista kiinni,lasku on jyrkkä.

      • Anonyymi

        Niin olen viisas!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olen viisas!

        Tuo oli huippuvastaus ysärin laman nähnyt , nyt ei nokia pelastakaan ,kuten silloin !


    • Anonyymi

      Sitä saa mitä tilaa.

      • Anonyymi

        Anttilasta ainakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anttilasta ainakin.

        Niin olen viisas!

        Entäs sinä ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olen viisas!

        Entäs sinä ?

        Pysyppä yksin kärryissäs,Rummukainen.


    • Anonyymi

      Vähän hirvittää kaikki pihtioteperinnät. Moniko selviää sieltä.

    • Anonyymi

      Ei matuilta saada koskaan perittyä senttiäkään.

    • Anonyymi

      Kateus luo hyvinvointia,vai mitä persniskat.

      • Anonyymi

        Mitä se sulle kuuluu ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se sulle kuuluu ?

        Lupaisin sulle mammonaa ja hyvinvointia . Tunnut olevan johdateltavia.


    • Anonyymi

      Ihmekös tuo, että rahat alkaa olemaan loppu, kun 2019-2023 ostovoima ROMAHTI 2009 tasolle, ja korot nousivat yli 4%!!! korotonta velkaa valtiolle otettiin yli 40Miljardia, tosin nuo rahathan menivät pääosin rajojemme ulkopuolelle.... korkoja maksellaan yli 3Miljardia vuosittain....

    • Anonyymi

      Ulosotossa on yhtälailla alle 100€ laskuja kuin kymmeniä tai satojatuhansia. Ulosotossa voi olla toisten tyhmyyden vuoksi alaikäisiä kuin yli 70v iäisiä. Puolessa miljoonassa on paljon ihmisiä joiden mittaukset olisi hoidettavissa parilla sataselle, 40€ lasku kasvaa kuluja kärjillä pari sataa päälle. Ulosotossa on myös ihmisiä joiden tilanne ei koskaan palaudu normaalisksi. Olisi joskus varmaan hyvä pitää armopäivä ja poistaa nämä alkupääomaltaan alle satasen laskut pois ja antaa osalle esim. oikeukuluja anteeksi vaikka se ei poista ongelmaa. Tietojen menettäminen vaikka viideksi vuodeksi uo päättymisen jälkeen on asia joka on nyt hyvä. Kaikki ne on tapauksia ja osa niistä ihan tuottamuksellisia. Ammattimaisille säätäjille pitäisi näyttää ihan oikeasti mitä elämä on.

    • Anonyymi

      Aika suuri ostaslasku, Sheikki selväks siitä vaan...

    • Anonyymi

      ihan turhaa nykyaikana tulla itkemään kun tietoa on nykyään niin paljon ja helposti saatavana.

      • Anonyymi

        Etkö usko ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö usko ?

        Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
        Takaisin ylös


    • Anonyymi

      jos ostat omaisuutta velalla niin et omista sitä

    • Anonyymi

      mitäs nämä tulevaisuudessa tekee , kun eivät saa edes vuokrakämppää ?
      veikkaan että voivat tehdä mitä vaan

    • Anonyymi

      maahanmuutto on enempi kuin kallista vuositasolla ,mitä lainkaan viimeiset 30 vuotta kun täällä vetelehtineet on lainkaan maksaneet
      ,ensiksi rakennettu suomen varoilla taloja mamuille,kokonaisia kaupunkeja, maksettu puhelimet ,maksettu vuokrat , tukirahat,
      lapsilisät, elatusmaksut,
      päiväkodit , koulutukset,
      matkustukset esim kotimaihinsa, tulkit,
      terveydenhoito , saraalat esim mielenterveyshoidot ja kaikki taudit, loistaudit jotka suomessa riivaavat taviksia entistä enemmän
      heidän tarvitsemat palveluntuottajat julkisia menoja tuottavia esin kela- ja sossu- sekä migrihenkilökunta
      maksusitoumuksilla huushollitarvikkeet,
      ,ongelmia ,jolloin on tarvittu poliisia, lakitupia ja vankilassa oloa, maksaa maltaitaita 100 00€ per vuosi per henkilö
      maksettu ajokortit
      terapiakoiria joiden eläinlääkärilaskut menee valtiolle
      nyt ukrainalaisia joka paikkakumnalla ympäri suomea ja hyvin vähän hekää pystyvät elättämään itseään ja perhettään eli samat miljardien menot suomessa näistä kaikista edellä mainituista
      ja me otamme velkaa koko ajan lisää
      vaikka tavis suomalaisilta poistetaan kaikki mahdollinen terveyskeskukset, kokopäivälaitokset vanhusten hoidosta lopetetaan , suomalaisten elämä kutistetaan

      paitsi eduskunnan,hallituksen,sote johtajien ja valtion firmojen palkat ja palkkiot sekä optiot vaan kasvaa. valtavia summia kaikista veloista huolimatta

      • Anonyymi

        ööööö


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe