Matti Vanhanen näköjään hyväksyy naisten ahdistelun.
Keskustan puheenjohtaja on hiljaa hyväksynyt edustaja Lauri Oinosen toiminnan, sillä hän ei ole edes puolella sanalla esittänyt kritiikkiä tällaisesta naisten ahdistelusta.
Suomen Keskusta on läpeensä sovinistinen puolue ja Anneli Jäätteenmäen kohtelu on hyvä osoitus siitä. Taitaa Keskustassa naisten ahdistelu olla aivan yhtä hyväksyttyä kuin rattijuoppouskin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jäätteenmäki näki rikollista tekoa valmisteltavan Suomen perustuslakia ja rauhanturvalakia vastaan, ja sanoi ääneen teon olevan vastoin Suomen parlamentaristä järjestelmää.
Lipposen teoista joutui vastaamaan toverituomioistuimeen Jäätteenmäki.
Backman, viestinviejä tuntee tänäkin päivänä suurta kunniaa naisten sortamisesta Lipposen Paavon tekojen vuoksi !
Mistähän ne mahtaakaan löytyä ne todelliset naisten itkettäjät ja raiskaajat !
Anneli Jäätteenmäki kaatoi itse itsensä. Siitä hän ei voi syyttää ketään muuta.
Valehtelu ja petokset eivät mene läpi edes Kepussa.
olisikin anneli joutunut luopumaan muiden takia, niin miksi ihmeessä keskustan puheenjohtajuudesta? Ihanko vaan piruuttaan puolue hylkäsi annelin?
Kun ei ota mihinkään mitään kantaa, ei tee virheitä eikä ärsytä ketään.
Matti Vanhasen linja on populistinen suosion kalestelu ja opportunismi.