Jos määrittelemme maailmallisuuden pinnallisuudeksi, jossa korkeimman arvon saavat asiat ja ominaisuudet, jotka ovat ajallisia/ohimeneviä tai epäaitoja, usko helvettiin on pahinta lajia maailmallisuutta.
Ajallisia/ohimeneviä asioita tai ominaisuuksia ovat esimerkiksi raha, julkisuus, valta ja ulkoinen kauneus.
Epäaitoja ovat sellaiset asiat tai ominaisuudet, joilla havitellaan, ylläpidetään tai peitellään jotakin muuta asiaa eli joiden olemassaoloa siivittää jokin aivan muu asia. Epäaidot asiat ovat usein kytköksissä ajallisiin/ohimeneviin asioihin. Joku saattaa ostaa velaksi hienon auton pröystäilläkseen olemattomilla rikkauksillaan eli peitelläkseen heikkoa rahatilannettaan tai pelata kieroa peliä työpaikalla tai jossakin järjestössä noustakseen hierarkiassa. Joku voi muuttaa kirurgisesti ulkonäköään näyttääkseen ulospäin omasta mielestään kauniimmalta.
Epäaitoa on kuitenkin KAIKKI, millä havitellaan, ylläpidetään tai peitellään jotakin muuta asiaa.
Helvettiuskon saatanallisuus on siinä, että se tekee jokaisesta helvettiin uskovasta EPÄAIDON. Mitenkään muuten ei voi olla.
Helvettiin uskova joutuu HAVITTELEMAAN taivaspaikkaa, YLLÄPITÄMÄÄN taivaskelpoisuuttaan ja PEITTELEMÄÄN sitä pelkoa, joka asuu hänen sydämensä uumenissa, jos ja kun kerran on mahdollista, että hän VOI uskoon tultuaankin vielä joutua helvettiin.
Ei ole oikeastaan MITÄÄN NIIN EPÄAITOA kuin ihmismielen ja -sielun olotila, jonka taustalla väijyy pienen pienikin mahdollisuus joutua helvettiin.
Usko helvettiin turmelee oikeastaan kaiken AIDON ihmismielestä. Ihmisessä, joka uskoo helvetin olemassaoloon, vaikuttaa tuo usko KAIKESSA hänen ajattelussaan, asennoitumisessaan ja elämisessään. Hän ei voi tehdä eikä ajatella MITÄÄN olematta tuosta uskostaan tietoinen.
Jokaisen mielenliikkeen, jokaisen aikomuksen, pyrinnön ja teon taustalla vaikuttaa usko helvetin olemassaolosta ja toive siitä, ETTEI IHMINEN ITSE VAIN JOUTUISI HELVETTIIN.
Niin ollen kaikki, mitä tuollainen ihminen tekee ja ajattelee, kumpuaa absoluuttisen itsekkäästä, pelon- ja kauhunsekaisesta lähtökohdasta: toiveesta, ettei itse joutuisi jonain päivänä helvettiin.
Jokaista tekoa, tunnetta, elettä, aikomusta, huomiota, ajatusta, ihmissuhdetta, suunnitelmaa, haavetta ja asennetta taustoittaa tämä yksi ainoa ajatus: KUNPA EN JOUTUISI AIKOJEN LOPULLA HELVETTIIN.
Ei ole olemassa EPÄAIDOMPAA elämänkäsitystä ja elämänasennetta kuin se, jonka taustalla vaikuttaa usko helvetin olemassaoloon.
Tästä on todisteena sekin, että jos tällaiselle foorumille kirjoittaa helvetistä tällä tavoin, nämä epäaidot robotit saapuvat paikalle vakuutteleman, kuinka juuri HE eivät pelkää joutuvansa helvettiin!
Ja ne, jotka lukivat tämän tekstin kokonaan, länkyttävät tähän jotain muuta ilkeää hevonpaskaa, kun eivät sitten muuta keksi.
Totuus näet vihlaisee ja saa kalikan osuessa koiran älähtämään.
:D :D :D
Ajallisia/ohimeneviä asioita tai ominaisuuksia ovat esimerkiksi raha, julkisuus, valta ja ulkoinen kauneus.
Epäaitoja ovat sellaiset asiat tai ominaisuudet, joilla havitellaan, ylläpidetään tai peitellään jotakin muuta asiaa eli joiden olemassaoloa siivittää jokin aivan muu asia. Epäaidot asiat ovat usein kytköksissä ajallisiin/ohimeneviin asioihin. Joku saattaa ostaa velaksi hienon auton pröystäilläkseen olemattomilla rikkauksillaan eli peitelläkseen heikkoa rahatilannettaan tai pelata kieroa peliä työpaikalla tai jossakin järjestössä noustakseen hierarkiassa. Joku voi muuttaa kirurgisesti ulkonäköään näyttääkseen ulospäin omasta mielestään kauniimmalta.
Epäaitoa on kuitenkin KAIKKI, millä havitellaan, ylläpidetään tai peitellään jotakin muuta asiaa.
Helvettiuskon saatanallisuus on siinä, että se tekee jokaisesta helvettiin uskovasta EPÄAIDON. Mitenkään muuten ei voi olla.
Helvettiin uskova joutuu HAVITTELEMAAN taivaspaikkaa, YLLÄPITÄMÄÄN taivaskelpoisuuttaan ja PEITTELEMÄÄN sitä pelkoa, joka asuu hänen sydämensä uumenissa, jos ja kun kerran on mahdollista, että hän VOI uskoon tultuaankin vielä joutua helvettiin.
Ei ole oikeastaan MITÄÄN NIIN EPÄAITOA kuin ihmismielen ja -sielun olotila, jonka taustalla väijyy pienen pienikin mahdollisuus joutua helvettiin.
Usko helvettiin turmelee oikeastaan kaiken AIDON ihmismielestä. Ihmisessä, joka uskoo helvetin olemassaoloon, vaikuttaa tuo usko KAIKESSA hänen ajattelussaan, asennoitumisessaan ja elämisessään. Hän ei voi tehdä eikä ajatella MITÄÄN olematta tuosta uskostaan tietoinen.
Jokaisen mielenliikkeen, jokaisen aikomuksen, pyrinnön ja teon taustalla vaikuttaa usko helvetin olemassaolosta ja toive siitä, ETTEI IHMINEN ITSE VAIN JOUTUISI HELVETTIIN.
Niin ollen kaikki, mitä tuollainen ihminen tekee ja ajattelee, kumpuaa absoluuttisen itsekkäästä, pelon- ja kauhunsekaisesta lähtökohdasta: toiveesta, ettei itse joutuisi jonain päivänä helvettiin.
Jokaista tekoa, tunnetta, elettä, aikomusta, huomiota, ajatusta, ihmissuhdetta, suunnitelmaa, haavetta ja asennetta taustoittaa tämä yksi ainoa ajatus: KUNPA EN JOUTUISI AIKOJEN LOPULLA HELVETTIIN.
Ei ole olemassa EPÄAIDOMPAA elämänkäsitystä ja elämänasennetta kuin se, jonka taustalla vaikuttaa usko helvetin olemassaoloon.
Tästä on todisteena sekin, että jos tällaiselle foorumille kirjoittaa helvetistä tällä tavoin, nämä epäaidot robotit saapuvat paikalle vakuutteleman, kuinka juuri HE eivät pelkää joutuvansa helvettiin!
Ja ne, jotka lukivat tämän tekstin kokonaan, länkyttävät tähän jotain muuta ilkeää hevonpaskaa, kun eivät sitten muuta keksi.
Totuus näet vihlaisee ja saa kalikan osuessa koiran älähtämään.
:D :D :D
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuohon voi helvetin paikalle laittaa jumalan ja taivaan, niin pätee yhtälailla.
Ei päde, jos taivas on oleva kaikkien osa. Silloinhan sinne ei tarvitse erikseen pyrkiä.