Kutsu Jumalan Valtakunnan tähden paastoon

Anonyymi-ap

Rauhaa!

Oikeasti olen hieman hakoteillä siitä missä raamatun mukaan mennään. Saattaa olla että Karitsan illallinen alkoi jo 2011 ja on ollut menossa pitkään. Mutta itseäni kiinnostaa mahdollisuus siihen että Jumalan Valtakunta saapuu 2028. En ole saanut tätä taivaasta, vaan se on oma laskelma ja päätelmä.

Kylläiset eivät kelpaa vaan nälkäiset Jumalan valtakuntaan. Sekä köyhät. Yms.

Paasto on viikko-ohjelma nimeltä Pyhä Viikko. Siinä on kunkin uskonnon Elävälle Jumalalle pyhitetty yksi viikonpäivä, jona pyritään noudattamaan tuon uskonnon pyhiä tapoja. Periaate on että ainakin vähän on noudattanut.

Sunnuntai
Jumalan Poika, Pyhä tapa saattaa vaihdella. Itselläni on että en käytä rahaa sunnuntaina tai edes koske siihen.

Maanantai
Krishna. Ei pidä syödä lihaa, uhkapelejä pelata, alkoholia tai teetä ja kahvia juoda, eikä seksuaalisuutta panna täytäntöön.

Tiistai
Mooseksen istuin. Tällöin vain siivotaan. Syödä saa melko vapaasti. Ja toimittaa arkiaskareita.

Keskiviikko
ALLAH. Tämän päivän Pyhä tapa on itse kunkin pääteltävä itse. Mulla on paasto ja rukous sekä Zakat vero. Uskontunnustus myös pitäisi lausua.

Torstai
JEHOVA. Tämän päivän Pyhä tapa on pääteltävä itse. Itse pyrin rakentamaan veljeni huonetta. Avustamalla mahdollisesti muita.

Perjantai
Pyhä Kolminaisuus. Tänä päivänä pyrin laittamaan 3 euroa viikottain säästöön pyhiä varten. Tämä on myös Itselläni paastopäivä.

Lauantai
Maan ja taivaan Luoja. Tämä on sapatti jolloin lepään. Mutta islamin mukaan on ehkä mahdollista Armolahjoja etsiä perjantairukouksen jälkeen.

Eli tässä tulee kolme paastopäivää viikossa : Maanantai, Keskiviikko ja Perjantai.

Aloitan kokeilun Pyhän Viikon viettämisestä 11. 09. 2024 keskiviikkona.

Tarkoitus on nyt yrittää paastota 390+40+2 päivää. Yhteensä 432 päivää. Eihän tämä mikään varsinainen paasto ole. Mutta jotain sinne päin.

Jos joku haluaa mukaan 11.09. Keskiviikkona niin oman Pyhän Viikon muokkaaminen itsensä näköiseksi on tärkeää. Jos on esim. Vakaasti muslimi, juutalainen tai kristitty kannattaa tietenkin omasta uskostaan ammentaa ainekset Pyhään Viikkoon.

Itselläni on tällainen sekasotku ainoa hyvä. Olen jo yrittänyt muutaman vuoden kuluessa päästä jonkinlaiseen Pyhään Viikkoon, mutta jo Maanantai päivät ovat epäonnistuneet aina lihan syömisen ja kolikkopelien tähden.

Sen sijaan tiistai ja torstai ovat toimineet ja Perjantai ja lauantai pikkasen sinne päin. Tuo Maanantai on kova alku viikolle jos sen tahtoo jotenkin Intialaisittain pyhittää.

Itse asiassa Maanantai saattaa olla liian kova haaste? Saa nähdä?

Tässä ketjussa kerron aina välillä onnistuuko Pyhän Viikon pitäminen yhtään.

Siunausta ja Rauhaa!

27

1089

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Heikosti on paasto ja Pyhä Viikko alkanut. Yhden kokonaisen vuorokauden paastosin, mutta siihen se jäi. En ole kyennyt seuraamaan eri viikonpäiville osotettua ohjelmaa.

      Nyt uusi alku kun tulee Israeliin Jom Kippur ensi perjantaina ja sen jälkeen Lehtimajanjuhla.
      Suurena Sovituspäivänä jota varten on jo torviin puhallettu tulee paastota ja olla tekemättä työtä.
      Silloin saa UUDEN ALUN ja edellisen vuoden synnit pyyhkiytyy ylitse.
      Ylipappi vie verta Kaikkein Pyhimpään ja tunnustaa kansan tekemät synnit ellen aivan väärin muista.

      Ensi perjantain jälkeen teen uuden yrityksen Pyhän viikon pitämisen suhteen. Se koskee kaikkia uskovia, mutta kuten sanoin aiemmin soveltaa tulee itselle sopiva Pyhä Viikko.

      Odotamme Imaami Mahdia 2025, Jumalan valtakuntaa 2028 ja Judgement Dayn alkua ehkä 2034. Mitä muita muutoksia ja odotuksia on?

      Pyhä temppeli tai alttari perustetaan Israeliin?
      Sillä 2300 vuotta on kulunut riippuen laskutavasta lähiaikoina? Muutaman sadan vuoden sisällä kuitenkin. Sitäkin varten voi yrittää pyhityselämään palaamista.

      Parannuksen teko kannattaa aina. Vaikka Jeesus uhkasi seitsemällä vielä pahemmalla Hengellä tätä pahaa sukupolvea jos se kääntyy.
      Mä uskon parannukseen, mutta sen pitää tapahtua oikein ja mun ehdotukseni on vain pieni askel siihen suuntaan.

      Rauhaa!

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Moni kirkko on jo satojen vuosien ajan seurannut omaa kalenteria ja elänyt ns. Kirkkovuotta. Itse olen vuodesta 1996 alkaen ollut perustamaisillani SBTHOI nimistä kuudetta seurakuntaa. Sille sopivaa päiväohjelmaa, viikko-ohjelmaa ja kuukausiohjelmaa tai jopa vuosiohjelmaa tässä siis hieman esittelen. Ne ovat vasta sorvattavana. Ja nyt on kiire jo tehdä jotakin sillä Imaami Mahdi (AS) on tulossa ja kun hän astuu Medinaan kaikki uskonnolliset uudistukset LOPPUVAT KUIN SEINÄÄN.

      Aikaa voi olla niinkin vähän kuin pelkkä marraskuu. Yksi vaivainen kuukausi.

      Joka tapauksessa päiväohjelma ja viikko-ohjelma paastoineen olisi ollut liian raskas. Siksi teen nyt marraskuussa ohjelman jossa on yksi päivä celibaattia, paastoa, rukousta, kahvittomuutta , alkoholittomuutta per kuukausi vain. Se on kevennys joka luulisi olevan läpi vietävissä.

      Jos en ehdi ennen kuin Imaami Mahdi tulee niin tämä projekti ja SBTHOI seurakunta jää Dabbat al Ard hirviön tasalle eli täysin keskeneräiseksi.

      Aika on kortilla, vastustavat voimat ovat suuria, olemassaolevat kirkot ja seurakunnat saattavat riittää. Minulla on ääretön määrä ollut vastustajia tälle työlle.

      Marraskuu tulee siis olemaan esikuva kaikille pyhille kuukausille. Jos Herra suo.

    • Anonyymi

      Ei kannata paastoilla, koska silloin on vähemmän otollinen, koska Peräilma vähenee.

    • Anonyymi

      Paastoon on aihetta, kun suomen päättäjät ovat nousseet Israelia vastaan ja kääntyneet pimeyden voimien puoleen. https://www.youtube.com/watch?v=FCUg1MoEFxE

    • Anonyymi

      Paastotkaa joulun pyhinä, kun muu kansa mässäilee.

    • Anonyymi

      Tänään on kulunut 21 vuotta vuoden 2003 Ilmestyksen alusta. Jeesus sanoi tulevansa Mexicosta lepäävänsä hetken luonani ja jatkavan Sebulonin luokse, jossa on pääilmestys.

      Ikävä oli sanoma tuolloin. Jeesus sanoi että koska hänen perintönsä riistettiin ja turmeltiin koko maailmasta tulee nyt uhrialttari jolla kaikki kaunis uhrataan.

      Mitään kaunista siis ei maailmaan jää jäljelle. Mä luulen että taidolliset temmataan uuteen taivaaseen, vanhurskaat uuteen maahan ja alkaa yö. Tulee ahdingo jonka kaltaista ei ole ennen ollut.

      Tämä johtuu siitä kun Jeesus menetti perintönsä.
      Mikään optimismi tai opportunismi ei auta enää. Ahdingo on tuleva. Itse olen kuvaillut optimismin vallassa ruusuisen tulevaisuuden. Sellainen on 7 vuoden ajaksi mahdollinen Imaami Mahdin ansiosta mutta Judgement Day on alkava sen ohitse menevänä.

    • Anonyymi

      2008 Ilmestys synkensi kuvaa tulevaisuudesta entistä enemmän. Jeesus sanoi että ellei Pohjanmaan Ruuben tunnusta pahoja tekojaan 31.8. 2008 mennessä Suomi annetaan Saatanan haltuun 2009 lukien.
      Mutta kun he alkoivat pilkata Jehovaa niin hän ilmoitti tulee 10 Egyptin vitsauksen kaltaista vitsausta. Ja niitä onkin alkanut tulla.

      2014 isis
      2015 pakolaiset
      2019 covind
      2022 Ukraina ja inflaatio
      2024 hamas
      Jne.

      Onneksi suureksi osoitettiin kaksi pakotietä saatanan vallasta.

      1. Messiaaninen Bethesda foorumi , jota piti yllä Heavenheart777 (youtube).

      2. Raamatunlukijain liiton Hetkinen Raamatun lukemiseen MAKSULLINEN Raamatun lukemisen opas.

      Niin onkin ainoa toivo Messias ja on uusi tekijänoikeusdirektiivi joka muuttaa netinkin maksulliseksi. Pitää maksaa jos aikoo siteerata Raamattua?

      2008 Ilmestys syvensi ahdingoa. Suomi menetti siinä taivaan sillä sinne pääsy edellyttää aina ripin sakramentin käyttöä.

      • Anonyymi

        >>>>Onneksi suureksi osoitettiin kaksi pakotietä saatanan vallasta.<<<

        ”kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.

        Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

        Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.”
        ‭‭Kolossalaiskirje‬ ‭1‬:‭12‬-‭20‬ ‭FB38‬‬

        ”Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.”
        ‭‭2. Korinttilaiskirje‬ ‭5‬:‭20‬-‭21‬ ‭FB38‬‬

        ”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.”
        ‭‭2. Korinttilaiskirje‬ ‭6‬:‭1‬-‭2‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa —

        armosta te olette pelastetut — ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

        Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta — se on Jumalan lahja — ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭2‬:‭1‬-‭10‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi

      2012-2014 Ilmestys oli Messiaanista toivoa antava, vaikka vihollinen tiivisti ponnistelujaan kaiken turmelemiseksi.

      Alkoi Imaami Mahdin odotus ja Iankaikkinen Isä ilmoitti olevansa valmis kolmekategoriaisen maailmanlaajuisen kansalaispalkan käyttöön ottamiseen. Alkoi neuvottelut Maailmanhallituksesta ja pitkästä Rauhasta, jonka ehtoja alettiin neuvotteluin sorvata.

      On huomattava että yksin Imaami Mahdi kykenee rauhan tuomaan. Kuitenkin vastapuoli suhtautui Mahdiin kylmän kalseasti.

      Nämä neuvottelut jatkuneet on nyt 11 vuoden ajan, mutta ovat hiipumaan päin. Edistystä ei vain tapahdu. Erilaiset turhat pelot väärinkäytösten mahdollisuudesta lamaannuttavat oppurtunistista edistysintoa.

      Jäämme odottamaan saako Presidentti Trump tai tuleva Imaami Mahdi aikaan enemmän rauhan eteen.

      • Anonyymi

        >>>
        On huomattava että yksin Imaami Mahdi kykenee rauhan tuomaan. Kuitenkin vastapuoli suhtautui Mahdiin kylmän kalseasti.

        Nämä neuvottelut jatkuneet on nyt 11 vuoden ajan, mutta ovat hiipumaan päin. Edistystä ei vain tapahdu. Erilaiset turhat pelot väärinkäytösten mahdollisuudesta lamaannuttavat oppurtunistista edistysintoa.

        Jäämme odottamaan saako Presidentti Trump tai tuleva Imaami Mahdi aikaan enemmän rauhan eteen.<<<

        ”Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,

        niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,

        ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."”
        ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭3‬:‭9‬-‭14‬, ‭16‬-‭18‬ ‭FB38‬‬

        ”Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi — että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.

        Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.

        Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭2‬:‭11‬-‭18‬ ‭FB38‬‬

        ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.

        Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.”
        ‭‭Jesaja‬ ‭9‬:‭1‬-‭5‬ ‭FB38‬‬

        ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä.”
        ‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭1‬-‭2‬ ‭FB38‬‬
        ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” ‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭14‬ ‭FB38‬‬

        Totta kyllä että Apostoli Johannes opetti : KOKO MAAILMA ON PAHAN VALLASSA.

        Hän ei kuitenkaan ottanut huomioon Daniel 11 ja Daniel 12 KANSAN OIKEITA OPETTAJIA joita paha vainoo , kiduttaa, sulattaa ja murskaa.

        Ravana 10 päinen hirviö aikoo 2000-2500 tuhota kaikki pyhät, jopa ne jotka keskellä metsää omaa pienen kotialttarin. Sen jälkeen kun pyhät on kaikki tuhottu Apostoli Johannes on oikeassa.

        Ei ole taivaassa, maan päällä tai maan alla yhtäkään arvollista sinä päivänä kun Ravana onnistuu tavoitteessaan. 1998 saatana sai Jumalan koko voiman käyttöönsä ja onkin pyhiä tuhonnut palvelijoittensa kautta hyvin paljon. 2011 tuho kiihtyi entisestään. Muistetaan vielä mitä Mexicossa tapahtui 1990 luvulla kun kokonaisia kyliä tapettiin.

        Raamattu on profetaalinen kirja. Ihmisten pelastaja on Karitsa. Joskus vuoden 4000 jkr paikkeilla monet raamatun sanat ovat totta sillä Evoluutio kulkee kohden kaikkien kirjoitettujen tekstien täyttymistä. Jeesus on monille tärkeä ja hänessä yhdistetään kaikki mitä on taivaassa ja maan päällä.

        Kuitenkin Paavali opetti että Kunnia kuuluu antaa sille jolle se kuuluu. Eli Karitsa saa kunnian aikanaan ihmisiltä.

        Paastossa en ole vielä onnistunut. Enkä tiedä onko se tärkeää. En ole saanut mitään sanaa asian suhteen vaan oma tahdonvoimaani vain käytän asian kokeiluun.

        Siunausta, rauhaa ja onnea.

    • Anonyymi

      Viimeisin eli vuoden 2017 Ilmestys oli Jehovan kannanottoa. Oli ilmeistä että ahdingo tulisi syvenemään.

      Kuitenkin luotiin ornamentein uusi maailmankartta tulevaa monarkiaa ja teokratiaa silmällä pitäen. Sillä kun kuudes enkeli on puhaltanut trumpettiin kolmasosa humanismista tapetaan ja idän KUNINKAILLE avautuu tie.

      Tulee 10 kruunuinen Ravana hirviö ja kaksi säkkipukuista demokratian ja humanismin puoltajaa tuhotaan. Näin avautuu tiet Jumalan ja Karitsan kuningaskunnille.

      Oli pakko 2017 piirtää ornamentit tulevia kuningaskuntia varten. Tämä on kaksijakoista asiaa. Toisaalta vakuutetaan suurta ahdingoa mutta toisaalta rakennetaan tulevaa monarkiaa ja teokratiaa. Sekä odotetaan Messiasta.

      Vielä Jehova sanoi 2017 että Galaktisessa mielessä on vuosi 19 BBY. (Star Wars).
      Tuona vuonna Luke Skywalker syntyi. Jehova siis yhdisti sadun ja todellisuuden toisiinsa.

      • Anonyymi

        Tuo vuoden 2017 Ilmestys oli kaksijakoinen. Se tapahtui sekä maaliskuussa että syyskuussa. Jehovalla oli mukanaan myös KAKSI Kiinan keisaria, joka myös viittaa kahtiajakoon monella tasolla. Tulee sekä ahdingo että Messiaaninen valtakunta.

        Myös oli se Galaktinen teemaltaan. Maaliskuussa kirjoitin levyllisen lauluja Andromedan ja Linnunradan yhdistymisestä ja syyskuussa Jehova tahtoi minun uskovan 2017 jkr = 19 BBY.

        Onkin niin että James Webb teleskooppi on ilmeisesti löytänyt kaupungin alieneiden Proxima B läheltä. Tai ainakin myös maan päällä on puhuttu ufoista enemmän kuin ennen.

        Raamattu kertoo Messiaaninen Paratiisimaa tuhoutuu alieneiden sotajoukon jonka johdossa on Jehova itse hyökkäykseen. On paljon viitteitä siihen että Galaktiset asiat ovat nousemassa esiin tuhannen vuoden kuluessa ainakin.

        Ilmeisesti tuo ufokaupunki Proxima B onkin FAKE NEWS. Se on jonkun pilailumielessä YouTubeen laittama video. Sori.

        Sanat eivät riitä kertomaan kaikkea. Eikä pitäisi vajota ilmestysten maailmankuvaan.
        Paavali varoitti: Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää kukaan kieltäymyksiin ja ilmestyksiin vajonnut persoona.

        Jokaisella on oma voittajan palkintonsa. Ne ilmestykset joita olen kokenut eivät merkitse useimmille mitään. Syystäkin.

        Jatkakaa......

      • Anonyymi

        (…JHWH, Jahveh
        ”Minä Olen” (1 Moos 2:4)
        Tämä on tärkein Jumalan nimistä. Se kertoo, että Jumala on kaiken olemassaolon ikuinen perusta. Jumala on ja siksi mekin olemme olemassa. Tällä nimellä Jumala ilmaisi itsensä mm. Moosekselle palavassa pensaassa (2 Moos 3:14). Ytimekkäästi ja tarkasti nimi on Minä Olen (1992 käännös), vaikka se on käännetty myös ”Minä olen se, joka minä olen” (1933/38 käännös).
        Sen oikea lausumismuoto on Jahveh. Etenkin jehovantodistajien käyttämä muoto Jehova perustuu tulkintavirheeseen, koska hepreankielen kirjoitusasussa ei varsinaisesti käytetty vokaaleja…”

    • Anonyymi

      Ennen oli Rooman kirkolla RIEMUVUOSI 33 vuoden välein sittemmin 25 vuoden välein.
      2025 on RIEMUVUOSI. Itse asiassa itse olen ajatellut pidentää sen RIEMUVUOSIVIIKOKSI 9 vuotta kestäväksi 2025-2033. Näin tulee molemmat vuodet 25 ja 33 huomioitua.

      Kun sain 1991 Pyhän Hengen niin silloinen Paavi hengessään kehotti minua lukemaan KR1992 käännöksen polvillaan lävitse. En kyennyt siihen vielä silloin mutta eilen 17.12. aloin toteen laittaa tuota kehotusta. Luen yhden palstan päivässä jotta polvet ei liikaa rasitu. Jos joku tahtoo mukaan tähän projektiin niin vielä ehtii.

      Vielä sain paljon myöhemmin sanan että jos viettää yhden vuoden celibaatissa voidaan katsoa pappisvihkimys mahdolliseksi sen jälkeen.

      En tiedä ovatko nämä kaksi asiaa yhä virallisesti voimassa mutta koska on tuo RIEMUVUOSIVIIKKO 2025-2033 niin aion yrittää monia rästiin jääneitä asioita toteuttaa silloin. Ja myös uusia asioita.

      Hyvää RIEMUVUOSIVIIKKOA, JOULUA 2024 JA UUTTA VUOTTA 2025.

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      En ole onnistunut missään tavoitteessani. Mutta olen sen sijaan lihonut entisestäkin. Olen nyt kuitenkin vakuuttunut siitä että mun pitää edelleen yrittää PAASTOA.

      Maanantait, Keskiviikot ja Perjantait. Huomenna onkin perjantai. Jolloin taas aloitan. Muuten sunnuntaina 19. 1. On jälleen Pyhän Henrikin muistolle omistettu päivä. Oiva tilaisuus aloittaa alusta. Kirkkokin järjestää silloin erityistilaisuuksia.

      Riemuvuosi 2025 ei ole vielä kohdallani päässyt kunnolla käyntiin. Joka päivä on armo uus laulu sopii elämäntilanteeseeni mutta toivon pääseväni vakaisiin tervellisiin elämäntapoihin eli täyteen kääntymykseen.

      Perkele on pesiytynyt taivaaseen asti ja vastustaa ankarasti tekeytyen Jumalaksi. Ei löydy yhtäkään arvollista edes taivaasta. Yksin Karitsa on arvollinen. Omaa päättäväisyyttä ja tahtoa tarvitaan Perkeleen ja keinotaivaan vastustamiseen.

      Nyt kello 20:00 alkaa paastoni.

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Aloin pari päivää sitten Neljännyspaaston eli paastoan klo 18-24 välisen ajan. Se on kevyt alku joka on sujunut hyvin. Ehkä ei kannatakaan aloittaa täysillä kylmiltään paastoa vaan näin vähitellen edeten.

      Ramadan alkaa 28. Helmikuuta 2025. Nyt on syytä ottaa kääntymys ja parannus vakavasti yrittämällä myös tätä paastoa. Jumalan valtakunta tulee 2028 jolloin Korkeimman Pyhät vapautuu vankeudestaan.

      Aadam, Heenok, Nooa, Aabraham, Job ja Daniel eli Korkeimman Pyhät perustaa uuden valtakunnan mutta en tiedä siitä vielä mitään. Ehkä se tapahtuu Mahdin, Isan ja Elian välityksellä. Ja hitaasti seuraavan 500 vuoden aikana.

      Tämä vuosi 2028 on toivo joka perustuu Daniel 7. Lukuun. Olemme jo paljon rukoilleet Isä Meidän rukouksessa : TULKOON SINUN VALTAKUNTASI. Ja nyt se Daniel 7 mukaan on mahdollinen seuraavan 500 vuoden aikana.

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Ramadan meni ohi ja kohta myös Kristillinen paasto. En kyennyt tekemään mitään kummankaan suhteen. Joku julisti 55 tunnin vesipaaston ja siinäkin epäonnistuin. Taitaa olla aika myöntää että Jumalan valtakunta jää haaveeksi mässäilyn ja juomisen tähdenkin jo.

      Pari päivää sitten aloin aina syödessä ja juodessa lausumaan : Suo minun tehdä Herra tämä sinun muistoksesi. Sain hyvää henkeä kun niin tein mutta Herra vihastui kun havaitsi minun syövän jotakin yhtenään. Aion yhä yrittää monin tavoin paastoa.

      1. Neljännyspaasto klo 18-24
      2. Vesipaasto 55 tuntinen
      3. Jokin muu.

      Mutta en enää tee sitä Jumalan Valtakunnan tähden vaan muistellakseni Herraa.

      Tulee teidänkin muistaa että tässä ketjussa esitän vain omia mietteitä.

      VARSINAINEN KUTSU JUMALAN VALTAKUNTAAN LIENEE PRESIDENTTI TRUMPIN KÄSISSÄ TAI EHKÄ PAAVINKIN.

      Itse odotan lisäksi Islamin oppineiden kokoavan 6 X 50 vanhimman arvohenkilön ryhmittymän eli ns little black BANNERS jotka ryhtyy KIELTÄMÄÄN PAHASTA ja kehottavat valitsemaan hyvän. Heidän työnsä pääsee tuskin alkua pitemmälle kun jo MAHDI saapunee???

    • Joka päivä kannattaa syödä, jotta kehittyy ja pääsee Peräilmaa.

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Ei ole aika tai hetki vielä luovuttaa paastosta. Jumala kutsuu osaksi Pyhyyttään ja nyt alkuun on sääntönä vain paastota KOLMENA päivänä viikossa.

      Maanantai , Keskiviikko ja Perjantai.

      Aloitin tänään illalla klo 19:11 tuon maanantaipaaston. Joka kestää maanantaihin klo 19:11 asti.

      Jumala puhutteli minua tällä kertaa Raamatun välityksellä ja lempeästi suositteli PYHYYDESTÄ osaksi pääsemisen yrittämistä. Paastoamalla. Se oli yllätys. Sillä ajattelin että vain Jumalan Valtakunnan tähden minun pitäisi paastota, mutta hän sanookin että PYHYYDEN tähden.

      Siunausta, Rauhaa ja Onnea!

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Paasto on yksin riittämätön. Sen lisäksi pitäisi olla säännöllinen rukous. Ja kun rukous on saatu kohdalleen vielä kymmenys veron maksu tai ainakin almut. Tämä liittyy kyllä enemmän islamin vaatimuksiin kuin kristinuskoon. Mä luulisin että tulevan Mahdin tarkoitus on lähettääkin veronvaatija.

      Oon myös miettinyt voisiko hän olla Haggain ja Sakarjan kirjassa mainittu ylipappi Joosua. Joka saa kesäkuun 1. Päivänä sanan aloittaa temppelin rakennus. Temppeli yritetään perustaa kesäkuun 24. Päivä mutta se epäonnistuu kaiketi ja temppelin asemesta valta siirtyy syyskuun 24. Päivä Pohjoisen kuninkaan ratsujen harteille.

      Pohjoisen Kuningas lienee Venäjä ja nuo ratsut ovat mm. Protestantit. Koska temppelin rakennus epäonnistuu alkaa nämä aiheuttaa surua ja kärsimystä maan päällä.

      Tämä Sakarjan kirjan tapahtumasarja on jo käyty läpi toki viime vuosituhannella mutta silti mietin toistuuko tuo kaikki jälleen uudestaan?

      Vai ollaanko jo Daniel 11 lopussa ja Daniel 12 alussa. Saa nähdä.

      Jos Mahdi lähettää veronvaatijan niin tarkoitus on luultavasti kuitenkin muu kuin temppelin rakentaminen. Itse iloitsen jos saan paaston lisäksi säännöllisen rukouksen pystyyn.

    • Riemuvuosi voidaan laskea. Jeesuksen tuloa ei. Kukaan ei tiedä etukäteenhetkeä, paitsi että nyt selvästi on lopun ajan merkit, milloin vaan, pian.

      Paasto säännöllisesti omalla tavallaan, kunnes Jeesus tulee.

      Hääateria on jo menossa ihan kirjaimellisesti. Jokaisen oma seurakunta. Muistakaa häävaatteet, evankeliumin noudattaminen parhaansa mukaan, syntien tunnustaminen, puhdas omatunto, armon halajaminen!

    • Kilipukin illallinen, siis karvainen kilipukki ateriana, tuottaa Richterin asteikolla kekimääräistä paremmin Peräilmaa. Henkisttyuined tutkimusten ja raamatun mukaan noin puolet siitä, mitä Hernevelli. Paastoa on raamatun mukaan syytä välttää, koska Peräilmaa ei juurikaan siunaannu.

    • Anonyymi

      Suomessa on monia kristittyjä terapeutteja .

      ”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭3‬:‭21‬-‭26‬ ‭

      ”Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭10‬:‭1‬-‭4‬ ‭FB38‬‬

      ”Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä. Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas, tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭10‬:‭5‬-‭13‬ ‭

      ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭10‬:‭17‬ ‭FB38‬‬

      ”Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki, joka on meidän perintömme vakuutena hänen omaisuutensa lunastamiseksi, hänen kirkkautensa ylistykseksi.”
      ‭‭Kirje efesolaisille‬ ‭1‬:‭13‬-‭14‬ ‭FINRK‬‬

    • Anonyymi

      ”Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?" Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".”
      ‭‭Apostolien teot‬ ‭1‬:‭6‬-‭8‬ ‭FB38‬‬

      ”Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!" Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen. Mutta hän sanoi heille: "Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan." Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?" Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa".

      Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.”
      ‭‭Luukas‬ ‭24‬:‭36‬-‭48‬ ‭FB38‬‬

      ”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.

      Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.

      Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt. Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.

      Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.”
      ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭15‬:‭1‬-‭11‬ ‭FB38‬‬

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4623
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3175
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2863
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2805
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2390
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2185
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      20
      1621
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1591
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1518
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1504
    Aihe