wtc iskuista tuli tänään 23 vuotta

Muistan kuin eilisen.
20297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juu. Pääsin koulusta klo14-15. Katsoin uuutisia koko pvän. En usko viralliseen totuuteen

Äänestä

Olin sotaveteraanien syyskokouksessa kun kuulin siitä.

Äänestä

Syyskuun 11., WTC-iskut ja 9/11) Yhdysvalloissa tiistaina 11. syyskuuta 2001. Kaapattiin neljä matkustajalentokonetta joista kaksi ohjattiin tahallisesti päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja. Etelätorni tuhoutui vajaan tunnin kuluttua ja Pohjoistorni vajaan kahden tunnin kuluttua.
Sen muistaa hyvin. Tulin töistä ja avasin tv.n.
Näin lentokoneiden lentävän torneihin. Näky oli uskomaton koska olin nähnyt tornitalot kaksi vuotta aiemmin lomareissulla ja ollut istumassa niiden läheisyydessä ja ihmetellessä talojen korkeutta. Tuntuu vielä tänäpäivänäkin ihan absurdi teolta.

Äänestä

Olin tulossa navetasta ruokapöytään kun äiti kertoi mitä oli tapahtunut, samaan aikaan se tulikin tv:stä. T. Veera

Äänestä

Katsoin tv.tä kun huomasin" ei helvetti voi olla totta " Se tuhon, tuhkan, rakennustuhojen määrä sen kokoiseen kaupunkiin, keskustaan muiden talojen väliin. New York. Pakokauhu ja näin miten ihmiset hyppi ikkunoista ulos todella korkeelta. Taloihin tehtiin myös turistikäyntejä. Onneksi en silloin ollut paikalla. Tämän tapahtuman jälkeen on pistänyt miettimään matkustelua ja välttämään korkeita paikkoja. Jalat maassa niin pääsee ainakin juoksemaan karkuun.

https://youtu.be/xmCIPuqi_rI?si=qg5XNZLF_yz1Wno5

Äänestä

Olin kotona tietokoneella kirjoittamassa esseetä. TV:stä tuli muistaakseni eduskunnan kyselytunti, jonka uutislähetys keskeytti.

Äänestä

Aina kun tulee New Yorkin hotelleista puhe niin on pakko mainita mun viime kertainen hotelli; Z NYC Hotel. Se sijaitsee Long Islandin puolella, mutta Manhattanille pääsee muutamassa minuutissa hotellin ilmaisella bussilla tai pyörillä. Ja näkymä joka huoneesta on mieletön, upea. Huoneet ei ole kamalan isoja, mutta toimivat vallan loistavasti.

https://youtu.be/myqGLRoFcYM?si=HGSeLCFo4fH6RQkC

Äänestä

Syyskuun 11. päivän muistomerkki ja tuhoutuneiden WTC-tornien entinen olinpaikka on vaikuttava näky. Kaksi valtavaa neliönmuotoista allasta ammottaa siinä, missä pohjois- ja etelätornit seisoivat ennen terrori-iskua. Altaiden laidalla lukee iskuissa kuolleiden nimiä. Siellä täällä näkee valkoisia ruusuja nimiin kiinnitettynä syntymäpäivien merkiksi.

Äänestä

Kaupunki mikä vie sydämen johon aina uudestaan haluaa. Ensimmäisellä kerralla ei käynyt niin mutta muutaman kerran käytyä se vei totaalisesti.

Pääseepä Batterysta myös monesti unohdettuun kaupunginosaan Staten Islandiin – Staten Island Ferry on muuten monien mielestä loistava väline ihailla Vapaudenpatsasta. Kaiken lisäksi se on täysin ilmainen.

Puistossa viihtyvät niin turistit kuin pikkulinnut ja paikalliset aina kalastajista marisätkien polttajiin.

Coney Islandin rantabulevardi, fiilistelyyn
Central Park, nähtävää riittää etelä- pohjois suunnassa
Time Sguare ja loputtomasti löytyy onhan se ikoninen kaupunki joka sykkii 24/7.

Äänestä

Mä rakastan foliohattuilla tästä aiheesta. Todisteet ovat selvästi nähtävissä. Jokainen supervalta on täysmätä, huolimatta siitä onko kyseessä länsimaa vaiko itämaa. https://www.youtube.com/watch?v=677i43QfYpQ. Hämmennetään soppaa lisää tällä: https://www.youtube.com/watch?v=elcMMZdQ_FE. Homma menee niin että olennaista ei ole kuunnella ja uskoa mitä väitetään, vaan tehdä itse omat havaintonsa mitä on oikeasti tapahtumassa. Nykyään vaarana tosin on tekoälyn avustamat mahdolliset uutisvalheet sekä muu propaganda.

Äänestä

Tänään on toinenkin merkityksellinen päivä. Oikea tietää. Mitä puolestaan tulee kaksoistornien kaatumiseen, olin silloin piirustustunnilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistan kuin eilisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu