Hosumisella ja kiireellä tulee pelkkää sutta ja sekundaa

Rauhallisella toiminnalla ja tilanteeseen sopivalla nopeudella välttää suurimman osan vaaratilanteista, ja varsinkin taajama- ja kaupunkialueilla.
14338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen samaa mieltä.

Äänestä

Veikkaan, että melko suuri osa onnettomuuksista johtuu nimenomaan hosumisesta/kiireestä.

Äänestä
  • Ei myöskään osata ennakoida mahdollisia tapahtumia. Ennakointi perustuu havaintoihin ja olemassa olevaan tietoon. Pitää ennakoida ja arvioida, havaintojen sekä olemassa olevien tietojen perusteella mahdollisia tulevia tapahtumia. Voi olla, että niin tapahtuu, tai sitten ei tapahdukaan. Valmius pitää kuitenkin olla toimia, jos jotakin tapahtuukin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei myöskään osata ennakoida mahdollisia tapahtumia. Ennakointi perustuu havaintoihin ja olemassa olevaan tietoon. Pitää ennakoida ja arvioida, havaintojen sekä olemassa olevien tietojen perusteella mahdollisia tulevia tapahtumia. Voi olla, että niin tapahtuu, tai sitten ei tapahdukaan. Valmius pitää kuitenkin olla toimia, jos jotakin tapahtuukin.

    Eli pitää olla valmius ja kyvyt ennalta näkemiseen ja sen mukaan toimimiseen. Kahvin poroista, tee lehdistä, paskasi väristä vai heppisi pään sinerryksestäkö sinä nuo valmiuteen johtavat ennusmerkit mahdollisista liikennetapahtumista etukäteen katsot?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Penis.

    Sinulla ei ilmeisesti ole valmiutta ja kykyjä ennakoimiseen. Se on aika erikoista, koska ennakoiminen on yksinkertaista ja helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei myöskään osata ennakoida mahdollisia tapahtumia. Ennakointi perustuu havaintoihin ja olemassa olevaan tietoon. Pitää ennakoida ja arvioida, havaintojen sekä olemassa olevien tietojen perusteella mahdollisia tulevia tapahtumia. Voi olla, että niin tapahtuu, tai sitten ei tapahdukaan. Valmius pitää kuitenkin olla toimia, jos jotakin tapahtuukin.

    Pitää ennakoida tapahtumia havaintojen ja olemassa olevan tiedon perusteella. Tapahtumat saattavat toteutua, tai olla toteutumatta. Tilanteisiin pitää kuitenkin ennakoimalla varautua. Esim. lapsen kohdalla pitää varautua siihen, että lapsi saattaa tehdä sääntöjen vastaisia asioita. Niin voi kenties tapahtua, tai olla tapahtumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinulla ei ilmeisesti ole valmiutta ja kykyjä ennakoimiseen. Se on aika erikoista, koska ennakoiminen on yksinkertaista ja helppoa.

    Sinulla on ilmeisesti kykyjä kuvitteluun. vaikka suoriin kysymyksiin et kykene vastaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sinulla on ilmeisesti kykyjä kuvitteluun. vaikka suoriin kysymyksiin et kykene vastaamaan.

    Et sinä minulta mitään kysynyt.

    Äänestä

Toiset pystyvät toimimaan normaalilla nopeudella ja osa ei, siinä se ongelma.

Äänestä

Miten saksalaiset sakot ja käytännöt liittyy ja vaikuttaa meille?
Kuin on asiat vaikka Tanskassa tai Brasiliassa.

Äänestä
  • Joo.Et ymmärtänyt asian pointtia vieläkään. Tarkoitan että monet väittää ettei nopeusrajoituksia ole muualla kuin Suomessa.KYLLÄ RAJOITUKSIA ON JOKAISESSA MAASSA.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Rauhallisella toiminnalla ja tilanteeseen sopivalla nopeudella välttää suurimman osan vaaratilanteista, ja varsinkin taajama- ja kaupunkialueilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu