Eläkkeet taas nousee vuodenvaihteessa

Anonyymi-ap

Nyt indeksi näyttää alle 2% nousua. Me olemme tuumineet, että annamme kaiken netto nousun koko vuodelta hyväntekeväisyyteen. Sitten taas myöhemmin vuoden päästä katsomme uudelleen. Sen näkeen sitten ensivuoden puolella mikä netto nousu on.
1,6 % nousu tekisi karkeasti nettona vuoden ajalta kahdelta ~2400 -vero ~1500 €.
Ei suurille jakajille, menee nouseviin hallintokuluihin. Jako 3-4 perheelle suoraan. Ne löytyy sosiaali väen kanssa. Saa jotain ylimääräistä.

22

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näkee ettei ole ahne demari

    • Anonyymi

      Olen aina arvostanut teitä perussuomalaisia. Hienoa työtä tekee salkkuineen myös valtiovarainministerinne.

      • Anonyymi

        Aloittajana olen keskustalainen, lähimmäisen huolehtija. Kun liikana ihan hyvin voi vähän antaa pois. Toivoisi leviävän muihinkin hyvin tomeentuleviin antaminen köyhemmille. Ennen keskustalainen yhteisö huolehti muistakin. Lihaa, maitoa, juureksia viljaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja perunoita, myös uusia perunoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajana olen keskustalainen, lähimmäisen huolehtija. Kun liikana ihan hyvin voi vähän antaa pois. Toivoisi leviävän muihinkin hyvin tomeentuleviin antaminen köyhemmille. Ennen keskustalainen yhteisö huolehti muistakin. Lihaa, maitoa, juureksia viljaa....

        Perussuomalaiset rakastavat kaikkein eniten lähimmäisiään. Esimerkkinä Riikka Purra. Valitettavasti Sebastian Tynkkynen siirtyi Eurooppaan ja Teuvo Hakkarainen palasi sieltä Viitasaarelle.

      • Anonyymi

        Peruna on mukulakasvi, siitähän ei varsinaisesti syödä niitä juuria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset rakastavat kaikkein eniten lähimmäisiään. Esimerkkinä Riikka Purra. Valitettavasti Sebastian Tynkkynen siirtyi Eurooppaan ja Teuvo Hakkarainen palasi sieltä Viitasaarelle.

        Helluntailaiset taas. Palauta varastettua pelasta sielusi.

    • Matematiikan taidoissa olisi parantamisen varaa. Jos bruttonousu kahdelta eläkkeensaajalta on vuodessa 2400 euroa, nettomäärä on tuolla tulotasolla siitä noin puolet eli 1200 euroa olettaen, että kahden henkilön eläkkeiden määrät ovat suunnilleen samansuuruiset. Kannattaisi ehkä tutustua paremmin marginaaliveron käsitteeseen.

      Hyväntekeväisyyteen sijoittaminen on ihan hyvä ja kannatettava idea. Minulla olisi hyvä kohdekin hyväntekeväisyyteen. Siinä oman näkemykseni mukaan voittaa pitkässä juoksussa tavallaan myös itse ja jokainen suomalainen. Eli oikein hyvänä hyväntekeväisyyskohteena pidän Ukrainan sodan uhrien ja koko Ukrainan auttamista. Auttamalla Ukrainaa, edistää Venäjän tappiota, mikä on Suomen etu monessa mielessä. Alfa-tv:n päätoimittaja Hannu Haukka pitää erittäin arvostettavaa Ukrainan apu -auttamisjärjestöä, joka vie Ukrainaan kaminoita, sairaanhoitovälineitä ja lapsille vaatteita. Haukka ja hänen kristilliseen näkemykseen perustuva järjestönsä tekee minusta pyyteetöntä auttamista ja Haukka itse ihan oman henkensä ja terveytensä vaarantaen Ukrainassa sodan eturintamalla.

      • Anonyymi

        Väärin MPP. Ei tuosta summasta suinkaan puolet mene veroon. 2400 bruttotulo, 1500 nettotulo, vero mainitsematta, se 2400-1500=900. Tulee 7500+6000 tulot, yhteensä 13500 kuukaudessa. Kumpikin maksaa veron osastaan luonnollisesti. 6000> jää käteen n 4200, 7500 >jää käteen n 5000. Näihin nyt 1,6 % nousu bruttoon vuodessa jota haettiin 2400 josta vero 900, jäisi netto 1500. Tämä vain korotus osaan , tulo ja vero. SINÄ YKSINKERTAISENA LASKIT JA KÄSITIT VÄÄRIN. 1500 netto se inflaatio eläke korotus vuodessa euroina joka jakoon.
        Turhaa intät kun jäät toiseksi ns 10 matikan osaajalle joka oli lukion arvo.
        Ja ota huomioon nuot suuntaa antavia, kuitenkn aika liki. Siitä saa vero osuudetkin vähentämällä brutto-netto kuukausi tulosta.

      • Anonyymi

        Kunhan ei sosialsteille tule raha, se voi päätyä vaikka Haloselle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väärin MPP. Ei tuosta summasta suinkaan puolet mene veroon. 2400 bruttotulo, 1500 nettotulo, vero mainitsematta, se 2400-1500=900. Tulee 7500 6000 tulot, yhteensä 13500 kuukaudessa. Kumpikin maksaa veron osastaan luonnollisesti. 6000> jää käteen n 4200, 7500 >jää käteen n 5000. Näihin nyt 1,6 % nousu bruttoon vuodessa jota haettiin 2400 josta vero 900, jäisi netto 1500. Tämä vain korotus osaan , tulo ja vero. SINÄ YKSINKERTAISENA LASKIT JA KÄSITIT VÄÄRIN. 1500 netto se inflaatio eläke korotus vuodessa euroina joka jakoon.
        Turhaa intät kun jäät toiseksi ns 10 matikan osaajalle joka oli lukion arvo.
        Ja ota huomioon nuot suuntaa antavia, kuitenkn aika liki. Siitä saa vero osuudetkin vähentämällä brutto-netto kuukausi tulosta.

        Pankkopoika lukiossa he he he. Ajatuskin naurattaa.

      • Anonyymi
        Maalaisliitto.on.ongelma kirjoitti:

        Pankkopoika lukiossa he he he. Ajatuskin naurattaa.

        Sulle varmaan lukio suuri ja mahtava, kuin vasemmiston Neuvostoliitto. Meillä kuitenkin lukion suorittanut huomattava osa kansasta. MPP ei yksinkertaisesti vain osannut yksinkertaista laskua, jossa haettiin 1,6 % eläkekorotuksen tulosta vuodessa joka laskelmassa on 2400 €, ja sen vero-osuutta EI MITÄÄN MUUTA: Siihen MPP suksi tökkäsi.
        Tuskin sinäkään Maalaisliitto.on.ongelma näitä osaat laskea, jotka kohdallani voin päässälaskuna suunnilleen heti hahmottaa. MPP väitti puolet menevän veroon -ei sinkaan vielä 7500 € kuukausitulosta, eikä 6000 € kk tulosta vielä mene (nämä pyöristettynä -helpottamiseksi) Vielä painotan; TÄMÄ LASKELMA VAIN eläkkeen korotus vuodenvaihteessa, paljonko sitä tulee, ja mikä jää bruttosumman veroprosentiksi.
        Se jo tuossa esitettynä. Turhaa pankkopoikaa sinäkin huudat, lienee kun peiliin katsot.
        Käy kuin Martille joka sanoi työeläkeensä olevan 500 € kk, ja kansaneläke samoin. Saa siinä sitten PANKKOPOIKAA huutaa. Kirjoituksista päätellen Maalaisliitto.on.ongelma samaa tasoa, paljon tietopankki tyhjillään. Tuskin muuten vasemmistolaisia olisittekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin MPP. Ei tuosta summasta suinkaan puolet mene veroon. 2400 bruttotulo, 1500 nettotulo, vero mainitsematta, se 2400-1500=900. Tulee 7500 6000 tulot, yhteensä 13500 kuukaudessa. Kumpikin maksaa veron osastaan luonnollisesti. 6000> jää käteen n 4200, 7500 >jää käteen n 5000. Näihin nyt 1,6 % nousu bruttoon vuodessa jota haettiin 2400 josta vero 900, jäisi netto 1500. Tämä vain korotus osaan , tulo ja vero. SINÄ YKSINKERTAISENA LASKIT JA KÄSITIT VÄÄRIN. 1500 netto se inflaatio eläke korotus vuodessa euroina joka jakoon.
        Turhaa intät kun jäät toiseksi ns 10 matikan osaajalle joka oli lukion arvo.
        Ja ota huomioon nuot suuntaa antavia, kuitenkn aika liki. Siitä saa vero osuudetkin vähentämällä brutto-netto kuukausi tulosta.

        Ensinnäkin kertomillasi tuloilla 1,6 % on yhteismäärästä lähes 2600 bruttoa. Koska marginaalivero on noilla tulotasoilla yli 50 %, nettomäärä olisi noin 1250 euroa.

        Koska marginaalivero tosiaan on yli 50 %, et voi selvitä mitenkään noin vähillä veroilla. Olet ilmeisesti laskenut jonkun nykyisen tuloveroprosenttisi mukaan veron. Eihän sitä voi käyttää tulonlisäyksen veroa kuvaamaan. Jos normaaliveroprosenttisi on esim. 33 %, marginaaliveroprosentti menee silloin yli 50 prosentin. Kuten jo sanoin, kannattaa tutustua marginaaliveron käsitteeseen.

        Et osaa. Ei vero vielä 7500 e kuukausitulossa suinkaan ole 50 %, lähempänä 35 %.
        Ei 1,6 % vuoden vaihteen eläkekorotus mikään erillinen ole, se lisätän edellisen päälle.
        Opi ja omaksu.
        kts verotaulukko vero.fi. Sielläkin saa osviittaa.

      • Anonyymi

        HAUKKA PERHEINEEN ON VENÄLÄISIÄ. TOI SUOMEEN VENÄLÄISIÄ. HELLUNTAILAINEN TYYLI TOTEUTTAA SEKASOTKUA. MAANPETOSTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin MPP. Ei tuosta summasta suinkaan puolet mene veroon. 2400 bruttotulo, 1500 nettotulo, vero mainitsematta, se 2400-1500=900. Tulee 7500 6000 tulot, yhteensä 13500 kuukaudessa. Kumpikin maksaa veron osastaan luonnollisesti. 6000> jää käteen n 4200, 7500 >jää käteen n 5000. Näihin nyt 1,6 % nousu bruttoon vuodessa jota haettiin 2400 josta vero 900, jäisi netto 1500. Tämä vain korotus osaan , tulo ja vero. SINÄ YKSINKERTAISENA LASKIT JA KÄSITIT VÄÄRIN. 1500 netto se inflaatio eläke korotus vuodessa euroina joka jakoon.
        Turhaa intät kun jäät toiseksi ns 10 matikan osaajalle joka oli lukion arvo.
        Ja ota huomioon nuot suuntaa antavia, kuitenkn aika liki. Siitä saa vero osuudetkin vähentämällä brutto-netto kuukausi tulosta.

        Eikö Mooses opettanut mitään almujen antamisesta tai Jeesus että anna omastasi älä muiden omasta.

    • Jos minä olisin eläkeläinen pitäisin kaiken itse ja vaatisin valtiolta takaisin sen varastamia.

    • Anonyymi

      On tää "omistuisten otusten kerho "!!

      Edelleenkään ei ole sanaakaan palstan aiheesta.

    • Anonyymi

      Ei nouse. Kokoomus jäädytti indeksin.

    • Anonyymi

      Vanhojenkin ja sairaiden on maksettava vuokrat ja ruokansa ostovoiman puolesta se on vähän kun alv nousi ja vuokrat meillä nousi 50 € kk ja sähkö nyt on tasaantunut. Talvella ei voi säästää lämmityksestä muuta voi säästää.

      • Anonyymi

        Tukeja asumiseenkin. helsingissä tuilla yli 200 000.

    • Anonyymi

      Pillarikusli MPP tiedä kuin telapultien määrän.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe