YLE:llä näkyy olevan rahaa kuin demareilla...

Että Rahaa on!

Ihan niin paljon että YLE alkaa tehdä ja lähettää somalian- ja arabiankielisiä uutisia...

Mutta mikäpä ettei rahaa olisi kun rahat pakkoverona kansalta kiskotaan ja YLE:een kohdistuvat leikkauksetkin jäivät lähinnä vitsin asteelle.

Noin se YLE kannustaa maahanmuuttajia suomenkielen opiskeluun ja kotoutumaan.

Täysin järjetön pulju ja näköjään ihan täysin vihervasemmiston ohjastettavana.
8191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllähän se niin on että arabien ja muslimien on opeteltava Suomen kieli, eikä heille mitään etuoikeuksia luoda.

Äänestä
  • Prkle meiltäkin eukon kanssa peritään yleveroa yhteensä 340 euroa vuodessa ja sillä saadaan ölympiäläis- ja juuroviisupaskaa, sekä arabikielisiä uutisia. Kiitti ihan vtsti!

    Äänestä

Ylä-Anttila sanoi uutisissa etteihän sitä nyt säästöjen takia ensimmäisenä kruununjalokivistä luovuta, eli urheilukisoista ja UMK:sta...
Eli asiaohjelmat ja kaikki katsomisenarvoinen poistetaan ja paskaa tuuttiin lisätään?

Äänestä
  • Ensimmäisenä joutaa yle-radion puolelta turhia tyhjän naurajia pois.
    Siis aivan käsittämätöntä millasta käkätystä, hihittelyä ja tyhjän höpinää on alueelliset aamulähetykset itä-Suomesta.
    Sama jatkuu klo 10 jälkeen valtakunnallisena jossa kerrallaan 2 toimittelijaa!!! Ylellä on monta sataa turhan naurajaa, ohjelmat parantuis kun nää leuhkat örveltäjät potkittas pellolle.

    Äänestä

Hienoa että saadaan Somalin- ja Arabikielisiä uutisia. Kyllä siitä aina kannattaa yle-vero maksaa!

Äänestä

Pitäähän valkotennarikoneinssien tietää maaliman tapahtumat.Kyllä piiprö riisimikkonen on mielissään.

Äänestä

Miksi pakotetaan vaihtamaan televisio sulkemalla lähetykset, vaikka vuosittain maksetaan TV veroa, sekin pakosta. Onkohan tämä ihmisoikeuksien mukainen käytäntö, antaisi pakkoveron perijät myös uuden television, kun siitä kumminkin maksetaan.

Äänestä
  • Joko elätti oottaa yhteiskunnalta uutta telkkaria?häpeä vötkyläkommari.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Että Rahaa on!

Ihan niin paljon että YLE alkaa tehdä ja lähettää somalian- ja arabiankielisiä uutisia...

Mutta mikäpä ettei rahaa olisi kun rahat pakkoverona kansalta kiskotaan ja YLE:een kohdistuvat leikkauksetkin jäivät lähinnä vitsin asteelle.

Noin se YLE kannustaa maahanmuuttajia suomenkielen opiskeluun ja kotoutumaan.

Täysin järjetön pulju ja näköjään ihan täysin vihervasemmiston ohjastettavana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu