Verenvuodatus

Republikaanit kuvailevat väittelyä jopa verenvuodatukseksi.

https://yle.fi/a/74-20111107

Olihan Trum hämmentävä, käsittämätön ja sekaisin.
4155
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No Trumppihan näytti hiukan sellaiselta kuin olisi saanut annoksen rauhoittavaa (kasvot, ilmeettömät) joka saattaa hyvinkin olla mahdollista :d sillä etukäteen ajateltuna pahin pelkohan varmasti hänen tiimillä oli se että ryhtyy solvaamaan ja huutamaan.

Kyllähän Harris hänet hoiteli mutta sehän oli ihan odotettavissa.

1Äänestä
  • Odotettavissa oli, Harris on Trumpille ylivoimaisen kova luu, älykäs, tietävä ja sanavalmis. Kaikkea sitä mitä Trump ei ole. Trump on aidosti tyhmä, mistään mitään tietämätön ja mölisijä.

    Horinat kissa-aterioista ja syntyneiden lasten aborteista menisi jo parodiahorisontin tuolle puolen, mutta kun eivät olleet parodiaa.

    Trumpin perustelut olivat useaan otteeseen kiven kovat: olen katsonut videoita. Trump, laitahörhöjen vaihtoehtomedian suurkuluttaja?

    Mutta hei, tämähän oli vasta alkulämmittelyä ja Trumpilla jutut varmasti vain sakenee, kun joutuu ahtaalle. Ja joutuuhan hän.

    -a-teisti-

    Äänestä

Jännä nähdä mitkä lukemat seuraava gallup antaa. Vähän luulen että tämä vaalin ratkaisevat nuoret naiset, joille politiikka on ollut aikaisemmin vähemmän tuttu juttu. Keskilännen raamattuvyöhykkeellä hihhulit tietysti mesovat Trumpin puolesta mutta se ei riitä.

Sinänsä on kiva nähdä myös se, että jos ja kun Trump häviää jo kolmannet tai jopa neljännet vaalit peräkkäin - kaksi pressanvaalia plus edustajahuoneen vaalit - niin miten käy republikaanien? Mihin heidän suuntansa kääntyy, kun Trumpin MAGA-projekti menee metsään. No aika näyttää...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Republikaanit kuvailevat väittelyä jopa verenvuodatukseksi.

https://yle.fi/a/74-20111107

Olihan Trum hämmentävä, käsittämätön ja sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu