Some on saanut aikaan huonosti voivat nuoret, jopa lapset. Uskomatonta on lasten ja nuorten pahoinvointi nyky-suomessa. Jokaisella lapsella on äiti ja isä, siitäkin huolimatta vaikka olisi eroperhe. Onko se oppi saatu jo pienestä pitäen vanhemmilta että kännykkä kädessä istutaan, pienille lapsille viihteeksi TV auki ja myöhemmin jonkun sortin pelikone tai tietokone . Jo vuosia on tullut esiin että vanhemmat vaativat koululta ja opettajilta sitä, mitä heidän itsensä tulisi tehdä jälkikasvunsa suhteen; opettaa perusasiat käyttäytymisessä, osata anteeksi pyytää jne. Koulun tehtävä on opettaa sivistystä, luku- ja laskutaitoa, historiaa , biologiaa yms. Jokaisen vanhemman tuo tulisi tietää. Kun lapsilla on mahdollisuus kirjautua mitä ihmeellisempiin sovelluksiin, niin sieltä saa vaan törkyä ja pahaa mieltä. On tullut ilmi tosi sairasta kiusaamista ja nuoret tehneet siksi epätoivoisia tekoja. onneksi omat lapset ovat jo pahimman iän ohittaneet. Esikoinen sai kännykän rippilahjaksi, no aika oli toinen. Tuli pojasta DI-insinööri ja johtaja. jos lapsia tähän epävakaaseen maailmaan hankkii, on heistä täysi vastuu myös kannettava, oltava esimerkkinä, kannustaa hyviin harrastuksiin, itse voi olla se tärkein malli lapselle. Minua ei kukaan kiusaa somessa kun en ole siellä. Tietokone on minulle vaan uutisten lukua, juorulehtien lukua ja laskujen maksamista varten. Se riittää mainiosti.
Some ja nuoret
Anonyymi-ap
0119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.