Katariina II Suuri ja kansanäänestykset Venäjällä

Katariina II Suuri ja kansanäänestykset - Krim

Hiukan kevennystä vuodelta 2014 (!) ja asiafaktaa tästä päivästä ja historiasta liittyen kansanäänestyksiin Venäjällä ja Krimin (suom. linnoitus) 1] sopimuksiin 1700 -luvulle.

Kuten tunnettua Krim oli satoja vuosia sitten osa silloisen maailman suurinta kansakuntaliittymää, jota kutsuttiin Mongolien ylivallaksi – väkivahvan sotakoneen ja oivallisen verojen keräämisen vuoksi. Elettiin kultaisen Ordan aikaa 2] --- osa meidän Karjalaakin kuului siihen!

Keisarinna Katariina II Suuri 3] oli merkittävä venäläistäjä ja läntisen Euroopan valistusfilosofian ja taiteen ihailija – puhuikin ranskaa. Samaan aikaan kansa puhui venäjää ja viljeli maitaan miltei orjan asemassa. Katariina II Suuri allekirjoitti sopimuksen Krimistä, jossa oli eräänä kohtana huomion arvoinen seikka:

Mikäli Krim joskus julistautuisi itsenäiseksi, oli Osmanien valtakunnalla 4] 16 päivää aikaa liittää Krim itseensä eli nyt katsottuna nykyiseen Turkkiin, osmaanien jälkeläisvaltioon. Nythän Krim oli kansanäänestyksen pohjalta itsenäinen muutaman päivän – Turkki ei käyttänyt omistusoikeuttaan – Katariina Suuren sopimuksen pohjalta. Ehkä sopimus oli menettänyt lain voimansa.


Kansaäänestykset; voimaa ja laittomuutta!

Muutama päivä sitten krimiläiset äänestivät pikaisesti järjestetyssä kansanäänestyksessä itselleen ”vapauden eli itsenäisyyden” liittyä Venäjän valtioon, mikäli venäläiset puolestaan hyväksyvät liittymispyynnnön – no, pyyntö käsiteltiin salamannopeasti, jotteivat turkkilaiset käytä omistusartiklaansa Katariina Suuren sopimuksesta ;-)


Venäjällä – Venäjän lakien mukaan kansanäänestykset ovat lailla kiellettyjä –

siis Karjalan tasavallassa kansalaiset eivät voi junailla liittymisäänestystä Suomeen, jos niin tekisivät – aukeaisi vankilan ovi, siksi kovat rangaistukset aiheesta ovat. Siis, nyt krimiläiset liittyessään Venähän valtakuntaan, samalla hyväksyvät kansanäänestyksien järjestämismahdottomuuden – toki Putin ja duuma voivat sellaisen järjestää.

Pienellä huumorilla, mutta jotain näistä on luettavissa, kun yritämme ymmärtää slaavilaisuutta ja nykyvenäläisyyttä! 5] Niin, toisaalta ymmärrämme, miksi emme voi ymmärtää.


VIITTEET
1] Tataarien Krim ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Krim – kytkökset Turkkiin - osmaaneihin
2] Kultainen Orda ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_orda – mongolit kaukaa idästä (tataarit?)
3] Katariina II Suuri ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Katariina_II -
4] Osmanien valtakunta ~ http://fi.wikipedia.org/wiki/Osmanien_valtakunta -
5] Lännenmies ei ymmärrä slaavilaisuutta? ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/lannenmies-ei-saata-ymmartaa.html -

EXTRA
Venäjä ja venäläiset saavaty myös sympatioita ja Kiina on hiljaa ~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2014/03/venaja-keraa-myos-sympatioita-kiina.html -

__
158503

20

412

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Asiafaktaa".....ja Tiltun kirjoituksessa !!! 🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Miltä osin ei olisi faktaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä osin ei olisi faktaa?

        Eihän se niin mene: todista Tiltu itse trollauksesi väitteiden totuusarvon äläkä yritä siirtää vastuutasi lukijoille.

        No - et pysty siihen.


      • Anonyymi

        Ei nuo sinunkaan kommentit ole kuin tyhjää vain


      • Anonyymi

        Naisen huomaavaista johtamista, suurella vallalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen huomaavaista johtamista, suurella vallalla.

        Tiltu väyryspuolueen ehdokkaana - 9 ääntä.


    • Anonyymi

      Kuka ymmärtäisi Ilkkaa, tuota Kremlin hallinnon asiamiestä? Kukapa tohtisi tuon turinoita peukuttaa?

      • Anonyymi

        Hyödylliset idiootit kommenteillaan nostelee näitä, ja aloittaja myhäilee tyytyväisenä....


      • Anonyymi

        Onkohan hyvätkin suhteet?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyödylliset idiootit kommenteillaan nostelee näitä, ja aloittaja myhäilee tyytyväisenä....

        Niin tai näin, mutta uutta tietoa oli tässä jakelussa. Tarkistin asiakohtia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tai näin, mutta uutta tietoa oli tässä jakelussa. Tarkistin asiakohtia.

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Niin tai näin, mutta uutta tietoa oli tässä jakelussa. Tarkistin asiakohtia."

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Tiltu se tarkistelee ja löysi jopa "uutta tietoa" omasta öyhötyksestään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyödylliset idiootit kommenteillaan nostelee näitä, ja aloittaja myhäilee tyytyväisenä....

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        "Hyödylliset idiootit kommenteillaan nostelee näitä, ja aloittaja myhäilee tyytyväisenä....

        😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅 😂 🤣 😄 😁 😆 😅

        Voi Tiltun onnea !!!


      • Anonyymi

        Lukuavauksista päätellen sadat tuhannet!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukuavauksista päätellen sadat tuhannet!

        Löytyisikö edes sata ja niistäkin varmaan puolet on sinun.


    • Anonyymi

      Ninen johti suurvaltaa jo tulloin hyvin viisaasti!

    • Anonyymi

      "Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii"
      Tämä Martti J Karin, ja Antero Holmilan kirjan alkupuoli perkaa perusteellisesti Venäjän alkuvuosisatojen kehityksen.
      Sotaa, poliittisia murhia, ja kansannousuja, näin voidaan Venäjän kehityksestä sanoa. Kirjaa lukiessa tulee mieleen, että Venäjää ei voi hallita ilman väkivaltaa omaa kansaa kohtaan. Pienetkin myönnytykset vapauksiin päin, ovat johtaneet mellakointiin, jotka on tukahdutettu verisesti. Veristen sotien jälkeen muutoksia on ollut pakko antaa kansalle, muuten hallitsijoiden asema olisi käynyt tukalaksi.
      Suurin ongelma Venäjällä on ollut korruptoituneet, huonot johtajat, jotka ovat keskittyneet lähinnä laajentamaan imperiumiaan sotimalla. Putin jatkaa tätä perinnettä ansiokkaasti.

    • Anonyymi

      Nainen suuren Venäjän johdossa?!

      • Anonyymi

        Tiltu suuren Venäjän juoksupoikana!


    • Anonyymi

      Iigorit sekoilevat.

    • Anonyymi

      Luomalla kerrankin asiallinen teksti. Krim kuuluu Mogolialle niin kuin koko nykyinen Venäjän federaatio. Venäjää ei siis ole olemassakaan. Sitä voi kutsua epävaltioksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe