Yllättävä tahmeus

𝐘𝐥𝐥𝐚̈𝐭𝐭𝐚̈𝐯𝐚̈ 𝐭𝐚𝐡𝐦𝐞𝐮𝐬
Kuinka muurahaiset ja mehiläiset voivat kävellä ylösalaisin? Tämä on olennainen taito, kun kuljetaan kasvien päällä. Nopeaan liikkumiseen ei pelkästään riitä se, että niiden jalat kykenevät tarttumaan, vaan niiden on myös irrottava pinnalta oikeaan aikaan.
Eräs Massachusettsin yliopiston [tutkija]ryhmä on osoittanut tämän hämmästyttävän kyvyn kuvaamalla suurinopeuskameralla lasin päällä käveleviä hunajamehiläisiä ja kutojamuurahaisia ja tutkimalla jalan rakennetta mikroskoopilla. Jalassa on kostea pehmuste (arolium), joka voi tarttua pintoihin kuin märkä paperi ikkunaan. Tämä sijaitsee kahden kynnen välissä, jotka ovat muodoltaan kuin härän sarvet.
Jos pinta on karkea, voivat kynnet tarttua pintaan. Tällöin arolium vetäytyy, koska sitä ei tarvita, ja se on täten suojassa vahingoittumiselta. Tasaisilla pinnoilla, joilla kynnet eivät voi tarttua mihinkään, ne vetäytyvät ojentaja-koukistaja-jänteen avulla, mikä aiheuttaa myös sen, että arolium kääntyy ja levittäytyy asentoonsa. Tämä jänne myös yhdistyy lautaseen, joka puristaa ”verilymfavarastoa” (hemolymph), pakottaen nesteen aroliumille paisuttaen sen painumaan pintaa vasten.
Kun jalan täytyy irrottautua, kynnen ojentaja-koukistaja-jänne vapautuu. Arolium ja monet mekaaniset osat ovat niin elastisia, että ne ponnahtavat nopeasti paikoilleen. Sama perusmekanismi soveltuu molemmille, mehiläisille ja muurahaisille, mutta niillä on eri tavalla muotoillut osat erilaisista vaatimuksista johtuen.
Tätä hyvin monimutkaista, mekaanista ja hydraulista mallia (suunniteltua muotoilua) ohjataan yksinkertaisesti, ilman aivojen ohjausta. Tämä mahdollistaa korkean luotettavuuden ja nopeat reaktioajat. Ei ole yllätys, että tämä on innostanut lääketieteellisiä minirobottisuunnittelijoita.
Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun ihmiskunta on kopioinut Jumalan alkuperäisiä nerokkaasti luotuja malleja - yleensä antamatta kunniaa Hänelle. Esimerkiksi Velcro-tarranauhan ”keksijä” sai innoitusta kasvien vastaavasta järjestelmästä. Eläinmaailmassa oli suihkuturbiinin työntövoima paljon ennen kuin ihminen ajatteli sitä, ja hummerin silmät ovat innoittaneet rakentamaan röntgenteleskooppeja – muutaman esimerkin mainitaksemme. Mitä enemmän hienostunut tekniikkamme mahdollistaa meitä saamaan selville luomisesta, sitä enemmän me löydämme loistokkuutta, syvyyttä ja nerokkuutta Jumalan alkuperäisistä, luoduista malleista, joiden jäljentämisessä ihminen ponnistelee.
5258
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä Jumala on ihmeellistä luonnut Wau!

1Äänestä

Kiitos RaakaArskaKommenteistasi!

Äänestä

Hyvä havainto!

Äänestä

Raaka Arska on kova kommenteissaan!

Äänestä
  • Kova kopioimaan. Itse hän ei pysty tuottamaan yhtäkään kielioppivirheetöntä virkettä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


RaakaArskaNissiTampere kirjoitti:

𝐘𝐥𝐥𝐚̈𝐭𝐭𝐚̈𝐯𝐚̈ 𝐭𝐚𝐡𝐦𝐞𝐮𝐬
Kuinka muurahaiset ja mehiläiset voivat kävellä ylösalaisin? Tämä on olennainen taito, kun kuljetaan kasvien päällä. Nopeaan liikkumiseen ei pelkästään riitä se, että niiden jalat kykenevät tarttumaan, vaan niiden on myös irrottava pinnalta oikeaan aikaan.
Eräs Massachusettsin yliopiston [tutkija]ryhmä on osoittanut tämän hämmästyttävän kyvyn kuvaamalla suurinopeuskameralla lasin päällä käveleviä hunajamehiläisiä ja kutojamuurahaisia ja tutkimalla jalan rakennetta mikroskoopilla. Jalassa on kostea pehmuste (arolium), joka voi tarttua pintoihin kuin märkä paperi ikkunaan. Tämä sijaitsee kahden kynnen välissä, jotka ovat muodoltaan kuin härän sarvet.
Jos pinta on karkea, voivat kynnet tarttua pintaan. Tällöin arolium vetäytyy, koska sitä ei tarvita, ja se on täten suojassa vahingoittumiselta. Tasaisilla pinnoilla, joilla kynnet eivät voi tarttua mihinkään, ne vetäytyvät ojentaja-koukistaja-jänteen avulla, mikä aiheuttaa myös sen, että arolium kääntyy ja levittäytyy asentoonsa. Tämä jänne myös yhdistyy lautaseen, joka puristaa ”verilymfavarastoa” (hemolymph), pakottaen nesteen aroliumille paisuttaen sen painumaan pintaa vasten.
Kun jalan täytyy irrottautua, kynnen ojentaja-koukistaja-jänne vapautuu. Arolium ja monet mekaaniset osat ovat niin elastisia, että ne ponnahtavat nopeasti paikoilleen. Sama perusmekanismi soveltuu molemmille, mehiläisille ja muurahaisille, mutta niillä on eri tavalla muotoillut osat erilaisista vaatimuksista johtuen.
Tätä hyvin monimutkaista, mekaanista ja hydraulista mallia (suunniteltua muotoilua) ohjataan yksinkertaisesti, ilman aivojen ohjausta. Tämä mahdollistaa korkean luotettavuuden ja nopeat reaktioajat. Ei ole yllätys, että tämä on innostanut lääketieteellisiä minirobottisuunnittelijoita.
Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun ihmiskunta on kopioinut Jumalan alkuperäisiä nerokkaasti luotuja malleja - yleensä antamatta kunniaa Hänelle. Esimerkiksi Velcro-tarranauhan ”keksijä” sai innoitusta kasvien vastaavasta järjestelmästä. Eläinmaailmassa oli suihkuturbiinin työntövoima paljon ennen kuin ihminen ajatteli sitä, ja hummerin silmät ovat innoittaneet rakentamaan röntgenteleskooppeja – muutaman esimerkin mainitaksemme. Mitä enemmän hienostunut tekniikkamme mahdollistaa meitä saamaan selville luomisesta, sitä enemmän me löydämme loistokkuutta, syvyyttä ja nerokkuutta Jumalan alkuperäisistä, luoduista malleista, joiden jäljentämisessä ihminen ponnistelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu